Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pääsiäinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pääsiäinen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. huhtikuuta 2023

Mark. 16:8 (Pääsiäisyö, evankeliumi)

Ulostultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät.

Ensimmäisen evankeliumin alkuperäinen lopetus on: ἐφοβοῦντο γαρ, "he olivat peloissaan, sillä..." Ei mikään retorisesti tai kirjallisesti vakuuttava tapa lopettaa esitys. Ehkä juuri siksi se on uskottavampi. Ylösnousemus ei ollut odotettavissa. Se sotki opetuslasten pasmat täysin. Kaikki oli lopussa, eikä edes surra voinut niin kuin asiaan kuuluisi. Tyhjä hauta ei aluksi herättänyt suinkaan uskoa, vaan järkytti naisia, jotka halusivat tehdä Jeesukselle viimeisen palveluksen. Enkeli ei herättänyt uskoa, vaan pelkoa tavallisissa kuolevaisissa.
Evankeliumi päättyy kuin lauseentäydennystehtävä: "He olivat peloissaan, sillä...
- se mikä heitä oli kohdannut oli täysin odottamatonta
- he epäilivät varmasti mielenterveyttään
- he eivät tienneet onko tämän takana Jumala vai saatana
- he olivat tekemisissä asian kanssa, joka ei ole tästä maailmasta, ja pelkäsivät tuhoutuvansa.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2022

Mark. 16:1-7 (pääsiäisyö, evankeliumi)


Gregorius Suuren pääsiäissaarna vuodelta 591

1. Minulla on ollut tapana puhua teille, rakkaat veljet, sanellen tekstini etukäteen. Kun en vatsavaivojeni vuoksi ole itse kyennyt lukemaan sanelemaani tekstiä, olen pannut merkille, että jotkut kuuntelevat melko haluttomasti. Yritän nyt oppia pois tästä tavasta ja selittää messussa luettua evankeliumia – ei sanelun mukaan, vaan - puhuen suoraan teille.

Otettakoon sanani vastaan niin kuin ne sanon, sillä suora puhe virkistää paatuneita sydämiä paremmin kuin saneltu teksti – se ikään kuin tönii heitä ahdistuksen kädellä hereille.[1]

En tiedä kykenenkö tähän tehtävään. Mutta toisaalta, rakkaus täyttää sen tehtävän, johon voimani eivät riitä. Tiedän, että on kirjoitettu: ”Avaa suusi, niin minä sen täytän.”[2] Olkoon meillä tahto tehdä tämä hyvä työ, niin että saamme sen valmiiksi Jumalan avulla. Puhumisen rohkeutta meille antaa myös tämä Herramme ylösnousemuksen juhla. Olisi todella sopimatonta jos juuri tänään ruumiillinen kielemme vaikenisi antamasta ylistystä, kun on sen Luojan  ruumiin ylösnousemuksen päivä.



2. Rakkaat veljet, te kuulitte, miten nuo pyhät naiset, jotka olivat kulkeneet Herran seurassa, saapuivat haudalle tuoksuvien yrttien kanssa ja osoittivat hellää huolenpitoa hänelle, jota he rakastivat tämän eläessä. Tuo ele merkitsee myös jotain minkä tulee tapahtua kirkossa. Meidän on kuunneltava sitä, mitä he tekivät niin, että ajattelemme, mitä meidän tulisi tehdä jäljitelläksemme heitä. Myös me, jos me uskomme häneen joka on kuollut , levitämme hyveiden tuoksua ja seuraamme Herraa hyväntekijöiden maineessa, tuomme ikään kuin tuoksuyrttejä hänen haudalleen. Nuo naiset näkevät tuoksuyrttejä tuodessaan enkeleitä. Sellaiset sielut saavat nähdä taivaan asukkaita, jotka tulevat Herran eteen hyveiden tuoksulla pyhän kaipauksen kautta. On pantava merkille, miksi enkelin nähdään istuvan oikealla puolella. Eikö vasen merkitsekin nykyistä elämää ja oikea puolestaan ikuista elämää? Siksi Laulujen laulussakin sanotaan: ”Hänen vasen kätensä on pääni alla ja hänen oikea kätensä hyväilee minua.”[3] Koska Vapahtajamme oli jättänyt taakseen tämän nykyisen elämän turmeluksen, on oikein että enkeli joka tuli ilmoittamaan hänen ikuisen elämänsä, istui oikealla puolella. Hän on pukeutunut valkoiseen vaatteeseen ilmoittaakseen meille juhlapäivämme riemun. Hänen vaatteidensa loisto ilmaisee meidän juhlamme kirkkauden. Sanoimmeko meidän – vai hänen? Tarkemmin sanoen, se on sekä meidän että hänen. Vapahtajamme ylösnousemuksesta tuli myös meidän juhlamme, kun hän palautti meille kuolemattomuuden. Siitä tuli myös enkeleiden juhla, koska meidän kutsumisellamme taivaaseen hän täydensi heidän joukkonsa. Valkovaatteinen enkeli julistaa siis sekä omaansa että meidän juhlaamme, sillä samalla kun Herran ylösnousemus palauttaa meidät taivaaseen, se korjaa hänen taivaallisen kotimaansa kärsimän vahingon.



3. Mutta kuulkaamme, mitä hän sanoo saapuville naisille: ”Älkää pelätkö!” Toisin sanoen: pelätkööt ne jotka eivät rakasta taivaallisten joukkojen ilmestymistä, kauhistukoot ne, joita lihallisten himojen vallassa ahdistaa joutua heidän seuraansa – mutta te, miksi te pelästyisitte kun näette maanmiehiänne?

Juuri tästä syystä Matteus kuvailee enkelin ulkonäköä sanoen: ”Hän oli hohtava kuin salama ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi.”[4] Salaman valo on kauhistuttava, mutta lumen silmää hivelevä. Kun kerran kaikkivaltias Jumala on sekä syntisille pelottava että vanhurskaille suloinen, on sopivaa että enkeli, ylösnousemuksen todistaja, on kasvoiltaan kuin salama ja olemukseltaan valkoinen, niin että hänen ulkonäkönsä voi samalla kauhistuttaa kelvottomia, kun se miellyttää hurskaita. Samasta syystä israelilaisten kulkiessa erämaassa heidän edellään kulki yöllä tulipatsas ja päivällä pilvipatsas.[5] Tuli näet herättää pelkoa, kun taas pilveä on miellyttävää katsella. Päivä tarkoittaa vanhurskaitten elämää ja yö syntisten elämää. Myös Paavali sanoo kääntyneistä syntisistä: ” Ennen tekin olitte pimeyttä, mutta nyt te loistatte Herran valoa.”[6] Se että tuo patsas on päivällä pilveä ja yöllä tulta, tarkoittaa sitä, että kaikkivaltias Jumala on samalla kertaa vanhurskaille suloinen ja väärille pelottava. Ensiksi mainittuja hän hyväilee lempeytensä suloisuudella ja jälkimmäisiä hän kauhistuttaa vanhurskautensa ankaruudella.



4. Mutta kuulkaamme miten enkeli jatkoi puhettaan: ”Te etsitte Jeesusta, Nasaretilaista.” Nimi ”Jeesus” kääntyy latinaksi salutaris, ”Pelastaja”. Tuohon aikaan moni muukin saattoi kantaa nimeä Jeesus, mutta ei sanan varsinaisessa mielessä, vaan pelkkänä etunimenä. Siksi enkeli mainitsee myös paikkakunnan, että kävisi ilmi, kenestä Jeesuksesta on kysymys: Nasaretilaista. Lisäksi hän mainitsee tuntomerkin: ”joka oli ristiinnaulittu.” Ja hän jatkaa: ”Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä.” Sanat ”ei hän ole täällä” viittaavat hänen ruumiilliseen läsnäoloonsa, sillä eihän ole mitään paikkaa, missä hän ei olisi majesteettisuudessaan.

!Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: 'Hän menee teidän edellänne Galileaan.’” Meidän on kysyttävä: miksi enkeli sanoo, mainittuaan opetuslapset, erikseen Pietarin nimen? Jos enkeli olisi jättänyt nimeltä mainitsematta hänet, joka kielsi Herransa, hän ei olisi tohtinut tulla opetuslasten joukkoon. Mutta kun hänet mainitaan nimeltä, hän ei jää epätoivoon kieltämisensä tähden. On syytä miettiä, miksi kaikkivaltias Jumala sallii sen, että koko kirkon johtajaksi määrätty mies säikähtää palvelustytön kysymystä niin, että kieltää hänet? Huomaamme sen tapahtuneen Jumalan suuren laupeuden osoittamiseksi, niin että tuleva seurakunnan paimen oppisi omasta lankeemuksestaan, millaista armahtavaisuutta hänen täytyy toisille osoittaa. Jumala opetti Pietarin ensin tuntemaan itsensä, ennen kuin hänet asetettiin toisten johtajaksi. Näin hänen oma heikkoutensa opetti hänelle, miten kärsivällisesti hänen on suhtauduttava toisten heikkouksiin.



5. Vapahtajasta enkeli sanoo osuvasti: 'Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.' Galilea tarkoittaa näet ”kauttakulkua”. Meidän Vapahtajammehan on kulkenut kärsimyksestä ylösnousemukseen, kuolemasta elämään, koettelemuksista kunniaan ja katoavaisuudesta katoamattomuuteen. Hän näyttäytyy opetuslapsilleen ensimmäisen kerran ylösnousemuksensa jälkeen Galileassa, sillä mekin pääsemme riemuitsemaan hänen ylösnousemuksensa kunnian näkemisestä vasta sitten, kun olemme kulkeneet paheistamme hyveen huipulle. Hän josta ilmoitetaan haudalla, ilmestyy ”kauttakulussa”, jotta ne jotka tuntevat hänet lihansa kuolettamisessa, näkisivät hänet silloin kun he siirtyvät pois tästä maailmasta.[7]

Rakkaat veljet, olemme tässä selityksessä vain hätäisesti raapaisseet evankeliumitekstin pintaa tällaisena suurena juhlapäivänä. Mutta sallikaa minun sanoa vielä jotain tärkeää tästä juhlasta.



6. Oli kaksi elämää, joista toinen oli meille tuttu, toinen tuntematon. Toinen niistä on kuolevainen, toinen kuolematon, toinen turmeltuvainen, toinen turmeltumaton, toinen kuoleman ja toinen ylösnousemuksen elämä. Mutta sitten saapui välittäjä ihmisen ja Jumalan välillä, ihminen Jeesus Kristus[8], joka omaksui ensimmäisen ja osoitti toisen. Hän kantoi ensimmäisen kuolemaan asti ja osoitti toisen ylösnousemuksellaan. Jos hän lupaa meille, jotka tunnemme vain kuolevaisen elämän, ruumiin ylösnousemuksen, mutta ei osoita sitä näkyvästi, kuka uskoisi hänen lupauksiinsa? Sen tähden hän tuli ihmiseksi ja ilmestyi lihassa, suostui omasta tahdostaan kuolemaan, nousi kuolleista voimassaan ja näytti omalla esimerkillään, mitä hän lupasi meille palkkioksi.

Ehkä joku sanoo: selvähän se on että hän nousi, sillä koska hän oli Jumala, ei kuolema voinut pitää häntä vallassaan. Valaistakseen meidän tietämättömyyttämme ja vahvistaakseen meidän heikkouttamme, Herra ei halunnut tyytyä vain oman ylösnousemuksensa esimerkkiin. Vaikka hän tuolloin kuoli yksin, hän ei noussut yksinään. Kirjoitettu on: monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös.[9] Näin on kaikki epäuskon vastaväitteet kumottu. Ettei kukaan sanoisi: ihmisen ei ole lupa toivoa itselleen sitä, mitä Jumala-ihminen osoitti omassa ruumiissaan, tiedämme Jumalan herättäneen myös ihmisiä, emmekä epäile heidän olevan muuta kuin tavallisia ihmisiä. Jos me kerran olemme Vapahtajamme jäseniä, olettakaamme, että meissä käy toteen se mitä tapahtui päällemme. Jos tunnemmekin itsemme vihonviimeisiksi, voimme kuitenkin toivoa, että myös me viimeiset jäsenet saamme osaksemme sen, mitä kuulimme tapahtuneen ensimmäisille.



7. Mieleeni palautuu se, miten juutalaiset pilkkasivat ristiinnaulittua Jumalan Poikaa sanoen: ”onhan hän Israelin kuningas, tulkoon nyt ristiltä alas! Silloin me uskomme häneen.”[10] Mutta jos hän olisi laskeutunut ristiltä, antaen periksi pilkkaajilleen, hän ei olisi osoittanut meille kärsivällisyyden voimaa. Mutta hän katsoi paremmaksi odottaa hieman, kestää häväistystä ja kärsiä pilkkaa ja lykätä yllätystä: ja niin hän joka kieltäytyi laskeutumasta ristiltä, nousi ylös haudasta. Olihan paljon suurempaa nousta haudasta kuin laskeutua alas ristiltä. Suurempaa oli ylösnousemisella tuhota kuolema kuin ristiltä laskeutumalla säilyttää elämä.

Mutta kun juutalaiset eivät saaneet häntä pilkkahuudoistaan huolimatta laskeutumaan ristiltä vaan näkivät hänen kuolevan, he uskoivat voittaneensa hänet ja iloitsivat hänen nimensä häviämisestä maan päältä. Mutta katso: tuo kuolema, jonka kautta jumalattomien joukko kuvitteli hävittäneensä hänet, korotti hänen nimensä koko maailmaa korkeammaksi. Häntä, josta he iloitsevat tappaessaan hänet, surraan hänen kuoltuaan, kun he tietävät, että hän meni kunniaan kärsimyksensä kautta.

                  Tuomarien kirjan kertomus Simsonista kuvaa asiaa hyvin. Kun hän oli tullut filistealaisten Gazan kaupunkiin, filistealaiset huomasivat pian hänen tulonsa, piirittivät hänet välittömästi ja asettivat vartioita kaupungin portille. He iloitsivat jo saatuaan voimamies Simsonin kiinni. Mutta tiedämme mitä Simson teki. Keskellä yötä hän tarttui kaupungin portteihin ja kantoi ne vuoren laelle.[11] Ketä kuvasi, rakkaat veljet, Simson näin tehdessään, ellei meidän Vapahtajaamme? Mitä kuvaa Gazan kaupunki, ellei helvettiä? Keitä ovat nuo filistealaiset, elleivät epäuskoisia juutalaisia? Nähdessään Herran kuolleen ja hänen ruumiinsa hautaan laskettuna, he asettivat vartijoita, ja aivan kuin he olisivat vanginneet Simsonin Gazaan, he iloitsivat siitä, että hän joka oli sanonut olevansa Elämän Antaja, oli nyt vangittuna helvettiin. Simson ei ainoastaan karannut keskellä yötä, vaan särki kaupungin portit. Meidän Vapahtajamme, noustessaan ylös ennen päivännousua, ei ainoastaan vapautunut helvetistä, vaan murskasi helvetin salvat. Hän nosti portit ja heitti ne vuoren huipulle, kun hän ylosnoustessaan siirsi paikoiltaan helvetin portit ja taivaaseen astuessaan meni taivasten valtakuntaan.

Rakkaat veljet: rakastakaamme tätä hänen ylösnousemuksensa kirkkautta, jonka hän ensin vertauskuvin julisti ja sitten käytännössä toteutti, ja kuolkaamme hänen rakkautensa vuoksi. Katso: meidän luojamme ylösnousemuksessa hänen palvelijansa, enkelit, tunnustavat meidät saman kaupungin kansalaisiksi. Kiiruhtakaamme tuohon juhlaan, johon sen kaupungin kansalaiset joukolla rientävät. Liittykäämme heihin kaipauksen ja ajatuksen avulla, kun emme vielä voi sitä nähdä. Siirtykäämme paheista hyveisiin, saadaksemme nähdä Vapahtajamme Galileassa. Auttakoon kaikkivaltias Jumala meitä ikävöidessämme elämää, häntä joka antoi ainokaisen Poikansa kuolemaan meidän puolestamme, Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, joka Jumalana hallitsee Pyhän Hengen ykseydessä iankaikkisesta iankaikkiseen.



[1]  Gregoriuksen evankeliumisaarnojen joukossa tämä on ilmeisesti ensimmäinen, jonka hän on puhunut itse ääneen. Hän käyttää ilmaisuja lectio ”sanelu” ja collocutio ”suora puhe” tai oikeammin ”keskustelu.”
[2] Ps. 81:11.
[3] Laul. 2:6.
[4] Matt 28:3
[5] 2. Moos. 13:21-22.
[6]  Ef. 5:8.
[7] Näin ilmeisesti on ymmärrettävä lause: Qui ergo in sepulchro nuntiatur, in transmigratione ostenditur, quia is qui in mortificatione carnis agnoscitur in transmigratione mentis videtur.
[8]  1. Tim. 2:5.
[9] Matt. 27:52.
[10] Matt 27:42.
[11] Tuom. 16:1-3.

keskiviikko 28. huhtikuuta 2021

2. Kor. 5:17 (2. pääs.pvä)

Uusi luomus

Halveksia sitä mitä tämä maailma pitää arvossa, olla kiintymättä siihen mikä katoaa, nöyrtyä sydämensä pohjasta sekä Jumalan että lähimmäisen edessä, ottaa kärsivällisesti loukkauksia vastaan, ja noudattaa kärsivällisyyttä niin, ettei edes toivo kostoa sydämessään, antaa omastaan tarvitseville eikä haluta koskaan mitään toiselle kuuluvaa, rakastaa ystäviään Jumalan rakkaudella ja jopa vihollisiaan Jumalan tähden, itkeä lähimmäisensä onnettomuutta eikä koskaan iloita vihollisensa kuolemasta - sitä on uusi luomus, josta kansojen apostoli opettaa tarkkanäköisesti, kun hän sanoo toisille opetuslapsille: "Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!"

 Vanhalle ihmiselle sen sijaan kuuluu tavoitella tämän maailman hyvää, rakastaa katoavia asioita niitä tavoitellen, ajatella itsestään suuria vailla kärsivällisyyttä niin, että murehtii toiselta saamiaan iskuja;  ei antaa mitään tarvitseville, vaan haluta moninkertaistaa omaisuutensa toisten avulla, ei rakastaa ketään puhtaasti Jumalassa ja vastata vihamielisyyteen vihalla sekä iloita toisen vastoinkäymisestä. Nämä ovat vanhan ihmisen piirteitä, jotka juontuvat meissä olevasta turmeluksen juuresta. 

Gregorius Suuri: Hom. Ez. 1, 10, 9-10

keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

Ps.34:6, Pääsiäinen, Naurun teologia


”Ne jotka katsovat häneen, säteilevät iloa.” (Ps. 34:6)

Kun ihminen katsoo Jeesukseen, häntä kohtaa sellainen muutos, jonka rinnalla suurin vallankumouskin on pikkujuttu. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että se, joka häneen katsoo - joka uskoo häneen - saa täällä maan päällä tulla kutsutuksi Jumalan lapseksi ja olla sitä. Se on sellainen sisäinen muutos, joka ei voi pysyä pelkästään sisäisenä, vaan joka tapahtuessaan pyrkii väkisinkin ulos. Ihmiselle syttyy suuri, kirkas ja kestävä valo. Ja tämä valo heijastuu hänen kasvoistaan, hänen silmistään, hänen käyttäytymisestään, sanoistaan ja suhtautumistavastaan. Sellaiselle ihmiselle on valmistettu, hänen murheensa ja kärsimyksensä keskellä, huolimatta kaikesta mitä hän huokailee ja valittaa, suuri ilo: ei halpa tai pinnallinen, vaan syvä ilo, ei haihtuva vaan pysyvä ilo. Ja se tekee ihmisen, silloinkin kun hän on surullinen tai allapäin, sellaiseksi josta huomaa että hän on pohjimmiltaan iloinen ihminen. Sanotaan suoraan: hän on saanut aiheen nauraa, eikä hän voi tätä naurua tukahduttaa silloinkaan, kun hänen tilanteensa ei muuten naurattaisi. Se ei ole ilkeää, vaan lempeää, ei pilkallista vaan rakastavaa ja lohduttavaa naurua. Se ei ole myöskään sellaista diplomaattista naurua, jota tapaa politiikassa, vaan vilpitöntä, sydämen pohjasta nousevaa naurua.  

Huumorintaju tarkoittaa sitä, ettei ihminen ole kankea, vaan valpas. Huumori syntyy siitä, että tulemme elävästi tietoisiksi olemassaolomme ristiriidasta Jumalan lapsina ja aikamme lapsina omassa toiminnassamme. Huumori tarkoittaa nykyhetken vakavuuden laittamista sulkumerkkeihin. Huumoria on olemassa vain taistelussa nykyhetken vakavuuden kanssa. Mutta tässä taistelussa me emme Jumalan lapsina voi pysyä täysin vakavina. Jumalan tulevaisuus ilmenee hymynä kyynelten alla, iloisuutena, jonka avulla kestämme nykyhetkeä ja – sulkumerkkien sisällä – voimme ottaa sen vakavasti, sillä se kantaa jo itsessään tulevaa. Aidon huumorin voi erottaa epäaidosta siinä, että sen edellytyksenä on tieto kärsimyksestä. Vielä yksiselitteisemmin sen tunnistaa siitä, että se ei ensisijaisesti kohdistu toiseen vaan itseen: ihminen näkee itsensä noiden sulkumerkkien sisällä. Sellainen huumori voi merkitä jotain helpottavaa tai vapauttavaa (eikä sappea ja piikikkyyttä) silloinkin, kun se kohdistuu toiseen. Se, joka on nauranut itselleen, voi joskus nauraa toisillekin, ja hän kestää senkin, että hänelle nauretaan viimeiseksi. Se on sellainen testi, jossa moni humoristina pidetty reputtaa surkeasti.

(Karl Barth: Augenblicke. Texte für Besinnung. Ausgewählt von Eberhard Busch. Theologischer Verlag Zürich 2001, 11-12)

sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

Hepr. 2:14-15 (pääsiäinen, 2. sjoul)

 ...hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta, ja päästämään vapaiksi kaikki, jotka kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina.

Kristillinen sovitusoppi on monelle vaikea pala, ja ihan syystä. Miten uskoisin Jumalaan, joka ei voi pelastaa ihmisiä - joita hän kuulemma rakastaa - muutoin kuin suostumalla veriseen vaihtokauppaan itse luomansa vihollisen kanssa? Onneksi tämä ei ole ainoa näkökulma ristin ihmeeseen. Kristinuskossa elää myös näkemys, ettei saatanalla ollut mitään oikeutta vaatia lunnaita, sillä sen valta perustuu vääryyteen ja valheeseen. Mutta Jumala maksoi ne, ihan vain näyttääkseen, että hänellä on siihen varaa. Että ei tässä napeilla pelata.

Gustaf Aulén tekee eron latinalaisen ja klassisen sovitusopin välillä. Ensiksi mainittu on sitä kaupan- ja oikeudenkäyntiä, jossa sovitettavan synnin suuruus mitataan gramman tarkkuudella ja katsotaan että kukin osapuoli saa vain ja ainoastaan sen, mitä hänelle kuuluu. Klassisesta sovitusopista, sellaisena kuin Aulén sen Uudesta testamentista löytää, sanotaan:

"Sovitus on suvereenin ja spontaanin jumalallisen rakkauden ilmaus ja teko, joka murtaa oikeusjärjestyksen raamit ja taistelee jumalanvastaisten valtojen [synti, kuolema, paholainen, laki] kanssa ja voittaa ne, luoden uuden suhteen itsensä ja maailman välille."

Tämä opetus sovituksesta löytyy Paavalilta ja Heprealaiskirjeen kirjoittajalta, mutta myös vaikkapa Irenaeukselta, Johannes Krysostomokselta, Gregorios Nyssalaiselta - ja ennen kaikkea Lutherilta. Jälkimmäisen suuressa Galatalaiskirjeen selityksessä kuvataan tätä kamppailua näin:

"Yhtäläisen taistelun kävivät kirous ja siunaus sekä koko maanpiiriä varjostanut Jumalan viha ja Kristuksessa ilmestynyt Jumalan ikuinen armo ja laupeus. Kirous kohtaa siunauksen ja tahtoo manata sen maan rakoon, mutta ei pysty siihen. Siunaus on jumalallinen ja iankaikkinen, sen tieltä on kirouksen pakko väistyä. Jos Kristuksessa oleva siunaus olisi voitettavissa, silloin jäisi itse Jumala tappiolle, mikä on mahdotonta. Voitolle pääsee siis Kristus, joka on Jumalan voima, vanhurskaus, siunaus, armo ja elämä, ja hän tekee lopun noista kolmesta hirviöstä: synnistä, kuolemasta ja kirouksesta. Sen hän tekee itsessään, omassa ruumiissaan, ilman aseellista taistelua, kuten Paavali mielellään lausuu: "Hän riisui aseista vallat ja voimat ja saattoi ne kaikki häpeään omassa itsessään" (Kol. 2:15), niin että ne eivät kykene enää vahingoittamaan uskovaa.

Jos luot katseesi tähän henkilöön, näet, että synti, kuolema, Jumalan viha, helvetti, Perkele ja kaikki paha on voitettu ja surmattu. Mikäli siis Kristus armollaan hallitsee uskovien sydämessä, siellä ei ole yhtään syntiä, kuolemaa eikä kirousta. Mutta missä Kristusta ei tunneta, siellä nuo viholliset pysyvät vallassa. Kaikki, jotka eivät usko, ovat myös vailla tätä siunausta ja voittoa. Meidän voittommehan on usko, niin kuin Johannes sanoo(1. Joh. 5:4).

Tämä on kristillisen opin pääkohta, jonka sofistit olivat tyystin lyöneet laimin ja jota kiihkoilijat ovat nykyään uudestaan hämärtämässä. Tästä näkee, kuinka erinomaisen tärkeää on Kristuksen jumaluuteen uskominen ja sen tunnustaminen. Niin pian kuin Areios kielsi Kristuksen jumaluuden, hänen oli pakko kieltää myös oppi lunastuksesta. Yksikään luotu ei näet kykene "itsessään" voittamaan maailman syntiä, kuolemaa, kirousta ja Jumalan vihaa; siihen kykenee yksin Jumalan mahti. On siis selvää, että hän, joka voitti ne itsessään, on Jumala luontonsa ja substanssinsa puolesta. Syntiä, kuolemaa ja kirousta vastaan - tuota ylhäistä mahtia vastaan, joka omavaltaisesti pitää valtaa maailmassa ja koko luomakunnassa - on pakko asettaa vielä ylempi mahti, eikä muuta sellaista ole olemassa kuin Jumalan väkevyys. Synnin poispyyhkiminen, kuoleman hävittäminen ja kirouksen mitätöiminen "omassa itsessään" sekä vanhurskauden lahjoittaminen, elämän esiin tuominen ja siunauksen voimaan saattaminen "omassa itsessään", edellisten tyhjäksi tekeminen ja jälkimmäisten tyhjästä luominen, ne kaikki ovat asioita, joihin yksin Jumalan väkevyys riittää. Mutta Kristukselle Raamattu omistaa kaikki nuo ominaisuudet: hän on elämä, vanhurskaus ja siunaus, hän, joka on luonnoltaan ja olemukseltaan Jumala."

perjantai 17. huhtikuuta 2020

1. Kor. 15;19 (pääs.pvä. 2.vsk 2.lk)

Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä.
-1.Kor.15:19

Se, että unohtaa elämän lyhyyden ja katoavaisuuden, on ihmiselle tyypillistä. Kuka jaksaisi koko ajan ajatella, että elämä saattaa päättyä minä hetkenä hyvänsä? Kuitenkin se on totta. Memento mori¸ ”muista, että olet kuolevainen”, kuuluu vanha viisaus.
Ihminen joka unohtaa olevansa täällä vain hetken, on tyhmä ja pinnallinen. Hän haalii itselleen omaisuutta toisten kustannuksella ja tuhoaa luonnonvaroja tulevista sukupolvista piittaamatta. Häntä säälittävämpi on vain kristitty, joka on pannut toivonsa Kristukseen vain tämän elämän ajaksi.
Mitä se tarkoittaa? Monet ihmiset uskovat siksi, että heille on siitä jotain ajallista hyötyä. Menestysteologiassa usko Jeesukseen näkyy ihmisen pankkitilillä. Usko auttaa liiketoimissa ja uralla eteenpäin. Me maanläheisen luterilaisen perinteen kasvatit naureskelemme kenties tälle ajattelulle, mutta emme havaitse mittaavamme uskon todellisuutta yhtä ajallisilla mittareilla. Kristillinen usko eheyttää sielun haavat, hoitaa luonteen vauriot ja korjaa rikkoutuneet ihmissuhteet. Sitä paitsi, mitä pahaa siinä on, jos toivoo että rukous parantaisi sairaudet? Puhumattakaan siitä, että usko johtaisi taistelemaan yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon puolesta?
Ei siinä tietenkään ole mitään pahaa. Ei edes siinä, että usko auttaa bisneksessä. Tarkoitan vain sitä, että Kristus ei ole meille vain auttaja elämän ongelmissa. Hän on turvamme silloin kun kaikki luhistuu, silloinkin kun elämämme päättyy äkkiä, turhaan, kesken.  Amerikkalainen teologi Reinhold Niebuhr tiivisti uskon, toivon ja rakkauden merkityksen näin:
”Mikään mikä on tekemisen arvoista, ei tule valmiiksi elämämme aikana. Siksi toivon on pelastettava meidät. Mikään hyvä tai kaunis ei ole täysin ymmärrettävää juuri tässä historian hetkessä. Siksi uskon on pelastettava meidät. Mitään, mitä teemme – miten hyveellistä se sitten onkaan – emme saa aikaiseksi yksin. Siksi rakkauden on pelastettava meidät.”

torstai 16. huhtikuuta 2020

2. Kor. 5:15-21 (2. pääs.pvä, 2.vsk. 2.lk)

Niinpä emme enää arvioi ketään pelkästään inhimilliseltä kannalta.

Ylösnoussut Kristus antaa meille luvan, tai oikeastaan velvoituksen, nähdä hänet kaikissa ihmisissä, myös niistä jotka näyttävät meidän mielestämme vähät välittävän hänestä. Tämä näkötapa auttaa minua jaksamaan pappina. Muuten väsyn ja tuskastun siihen, että ihmisiä tuntuu kovin vähän kiinnostavan se, mitä kirkko julistaa. Minun ei pidä arvioida ihmisiä vain inhimillisten mittapuiden mukaan. Ei edes kirkkososiologisten tilastojen mukaan. Ruotsalainen teologi Gustaf Wingren sanoo, että evankeliumissa ja sakramenteissa ihmistä ei kohtaa joku sellainen, johon hänellä ei muuten olisi kontaktia, vaan se elävä Jumala, joka jo toimii huolenpidollaan (ja myös kurituksellaan) kaikessa, mikä ihmistä kohtaa.

Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle.

Tämä lause alkaa oikeasti sanalla "Katso" (ιδου), jonka nykykäännös sivuuttaa ilmeisesti kömpelönä, mutta joka ohjaa ajatukset siihen, että usko on esteettistä kontemplaatiota: maailman näkemistä täydellisenä Kristuksessa! Se vaatii todellista uskoa. Silloin, ja vain silloin, voi sanoa Ein Deutsch Theologia- kirjan kirjoittajan kanssa:
"Mutta mikä on paratiisi? Se on kaikki, mitä on, sillä kaikki mikä on, on hyvää ja mieluista, ja se on mieluista myös Jumalalle, ja sen vuoksi sitä nimitetään paratiisiksi, mikä se onkin."

maanantai 29. huhtikuuta 2019

Ps. 105:3-4 (pääs.jälk.ti psalmi)

Iloitkoot kaikki, jotka etsivät Herraa!...etsikää aina hänen kasvojaan.

Näyttää siltä, että sitä, mitä aina etsitään, ei koskaan löydetä. Kuinka sitten etsivien sydän voi iloita, sen sijaan että he tulisivat murheellisiksi, jos he eivät voi löytää sitä mitä etsivät? Eihän tässä sanota "iloitkoon niiden sydän jotka löytävät" vaan "jotka etsivät Herraa." Kuitenkin profeetta Jesaja todistaa, että Herra Jumala voidaan löytää kun häntä etsitään: "Etsikää Herraa, kun hänet vielä voi löytää, huutakaa häntä avuksi, kun hän on lähellä." (Jes. 55:6)

Jos kerran hänet, jota etsitään, voidaan löytää, miksi sanotaan: "etsikää aina hänen kasvojaan"? Vai pitääkö häntä etsiä sittenkin, kun hänet on löydetty? Käsittämättömiä asioita on etsittävä niin, että ei ajattele ettei ole löytänyt mitään, vaikka emme ymmärrä kuinka käsittämätöntä se on, mitä me etsimme. Miksi hän siis etsii, jos hän käsittää, että se mitä hän etsii, on käsittämätöntä? Siksi, että hän tietää, ettei hänen pidä lakata niin kauan kuin hän etenee käsittämättömien asioiden etsimisessä ja tulee paremmaksi etsiessään niin suurta hyvää. Sitä etsitään, jotta se löydettäisiin, ja löydetään, jotta sitä etsittäisiin. Sillä sitä etsitään, jotta se löydettäisiin suloisempana ja se löydetään, jotta sitä etsittäisiin entistä innokkaammin.

Se, mitä Sirakin kirjassa sanotaan, voidaan ymmärtää näin, kun viisaus sanoo: "Jotka minua syövät, lisäävät nälkäänsä, jotka minua juovat, janoavat yhä lisää." (Sir. 24:21) He näet syövät ja juovat, koska he löytävät ja koska he syövät ja juovat, he yhä etsivät. Usko etsii, ymmärrys löytää. Siksi profeetta sanoo: "Ellette usko, ette ymmärrä" (vrt. Jes. 7:9) Ja ymmärrys puolestaan etsii yhä häntä, jonka se on löytänyt, niin kuin pyhässä psalmissa lauletaan: "Herra katsoo taivaasta maan ihmisiin, hän tutkii, onko kellään ymmärrystä, onko ketään, joka etsii Jumalaa." (Ps. 14:2) Siksi ihmisen pitää olla ymmärtäväinen, jotta hän voisi etsiä Jumalaa.

 (Augustinus: De Trinitate, 15.2.2.)

maanantai 22. huhtikuuta 2019

Luuk. 24:13-35 (2. pääs.pvä, 1.vsk. ev)

Ja hän selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.

Jeesus siis piti Emmauksen tiellä kattavan pelastushistoriallisen raamattutunnin. Olisipa ollut hienoa, jos opetuslapset (tai Luukas) olisivat saaneet aikaiseksi kirjottaa tämän muistiin. Miten merkittävää olisi kuulla Jeesuksen oma pääsiäissaarna! Mutta sitä meille ei ole annettu. Voimme vain arvailla. On tietysti liuta Vanhan testamentin kohtia, jotka kertovat siitä, mitä Jeesuksen ristinkuolema ja ylösnousemus merkitsee, ja joita voimme kuvitella tässä kohtaa selitetyn.

Sen sijaan hyvin tarkkaan meille kerrotaan, että
Kun hän sitten aterioi heidän kanssaan, hän otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja antoi sen heille.

Myöhemmin kuvataan tarkasti, että Jeesus kysyi: "Onko teillä täällä mitään syötävää? He antoivat hänelle palan paistettua kalaa ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi. (j.41-43) Jostain syystä tämä kuvataan tarkasti, vaikka meitä kiinnostaisi Jeesuksen raamatunselitys enemmän.

Luukkaan kuvaus ylösnousseesta Herrasta juhlii ruumiillisuutta. On tavallista, että pidämme ruumista pahana ja sielua hyvänä. Kuitenkin uskomme Jumalaan, joka - tarkoituksella - on luonut taivaan ja maan. Uskomme Jumalan Poikaan, joka syntyi ihmiseksi ja tuli meidän kaltaiseksemme. Uskomme ruumiin ylösnousemukseen. Jeesus söi ja joi. Hänellä oli todellinen ruumis, vaikka se olikin kirkastettu ylösnousemusruumis, joka evankeliumin mukaan pystyi kulkemaan seinien läpi.

Voidaan sanoa, ettei sielulla ole etusijaa ruumiiseen nähden. Ei meidän ajatuksemme käsitä Jumalaa paremmin kuin varpaankyntemme. Saattaa olla niin, että lopulta ruumiimme, kaikessa raihnaisuudessaan, on selvinnyt syntiinlankeemuksen rytäkästä vähemmin vaurioin kuin järkemme ja tahtomme. Apostoli sanoo sentään ruumiista, että se on Pyhän Hengen temppeli. Se on paljon se.

(pastori Jouni Salkon pääsiäissaarnaa mukaillen)

lauantai 7. huhtikuuta 2018

Apt. 23:1,6-11 (pääs. jälk. pe)

Osa neuvostosta oli saddukeuksia, osa fariseuksia, ja tämän tietäen Paavali sanoi kuuluvalla äänellä: ”Veljet! Minä olen fariseus, ja fariseuksia ovat isänikin olleet. Nyt olen täällä tuomittavana siksi, että panen toivoni kuolleiden ylösnousemukseen." 

    Juutalaiselle juutalainen ja kreikkalaiselle kreikkalainen. Paavali osoittaa olevansa ovela kuin käärme ja viaton kuin kyyhkynen. Tämä kohta on yhtenä todisteena siitä, että kristinusko syntyi nimenomaan farisealaisen juutalaisuden haarana - mikä tekee myös evankeliumien sisältämän farisealaisuuden kritiikin ymmärrettäväksi. Fariseus Paavali löytää epäkiitollisen yleisön kanssa yhteisen liittymiskohdan ja kas, osa väestä ajattelee pian, että eihän tässä miehessä ole mitään vikaa! 

Seuraavana yönä Herra seisoi Paavalin edessä ja sanoi: ”Pysy rohkeana. Sinä olet todistanut minusta täällä Jerusalemissa, ja samalla tavoin sinun on todistettava myös Roomassa.”

Herra osoittaa myös hyväksyvänsä Paavalin viekkauden julistustoiminnassa. Samalla tämä on yksi niistä UT:n kohdista, joissa Jumala käyttää unia ilmoituksen välineenä.

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Apt. 13:38-39 (Pääs. jälk. tiistai, lukukappale)

Tietäkää siis, veljet: hänen ansiostaan teille julistetaan synnit anteeksi ja hänen ansiostaan jokainen, joka uskoo, tulee vanhurskaaksi, saavuttaa kaiken sen, mitä te Mooseksen lain avulla ette voineet saavuttaa.

Luukas välittää Paavalin julistuksen ilmeisen alkuperäisenä, jos vertaa tätä kohtaa Paavalin aitoihin kirjeisiin. Uusi käännös oikoo syntaksin kiemuroita oikeaan suuntaan. Saan synnit anteeksi, koska Kristus on kuollut ja herätetty kuolleista. En siksi, että korvaan tekemäni vääryyden, en siksi, että katumukseni on vilpitöntä, enkä siksi että kuulun valittuihin, henkistyneihin, joiden syntikin tuottaa Jumalalle kunniaa. Yksin Kristuksen tähden saan anteeksi. Se on varma perusta. Hänen ansiostaan tulen vanhurskaaksi, kun uskon häneen. Laki on voimaton saamaan tätä aikaan. Tämä on niin tärkeää, niin järisyttävää - mutta luterilaiselle teologialle ehkä liiaksikin peruskauraa.
"Meidätkin Jeesuksemme / kuolemaan kastettiin, / niin vanha ihmisemme / kanssansa haudattiin. / Siis uskoon, Herra, auta / ja Pyhän Hengen kautta / vie uuteen elämään." (Virsi 97:6)

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Pääsiäinen, evankeliumisynopsis

Kaikki 4 evankeliumia ovat yksimielisiä siitä, että pääsiäisaamuna haudalle meni Magdalan Maria. Muita olivat Maria, Jaakobin äiti (synoptikot), Salome (Mk), Johanna (Lk) ja muut (Lk).
He havaitsivat kiven otetuksi pois haudan suulta, paitsi Mt kertoo, että he näkivät enkelin tulevan taivaasta ja vierittävän kiven pois. He näkivät enkelin (Mt) tai kaksi (Lk) tai nuorukaisen (Mk) ja kurkistivat sisälle hautaan. Johanneksen mukaan Magdalan Maria ei nähnyt enkeliä eikä katsonut hautaan, vaan meni kertomaan Pietarille ja lempiopetuslapselle. Mt/Mk sanoo, että enkeli käski niin tehdä. Mk mainitsee vielä Pietarin erikseen. Enkelit myös muistuttivat että Jeesus oli sanonut menevänsä heidän edeltään Galileaan (Mt/Mk) tai että Jeesus Galileassa oli puhunut ylösnousemuksestaan (Lk). Joh sanoo, että he eivät vielä ymmärtäneet Raamatusta ylösnousemusta. Mt/Lk:n mukaan naiset menivät viemään sanaa opetuslapsille, mutta Mt:n mukaan Jeesus tuli heitä vastaan matkalla. Lk kertoo etteivät apostolit uskoneet naisten juttuja, mutta Pietari meni hautaan ja näki ainoastaan käärinliinat. Joh:n mukaan sinne ehti ensin lempiopetuslapsi. Huomattakoon, että Mk:n mukaan naiset eivät peloissaan kertoneet kenellekään. Joh kertoo käärinliinoista yksityiskohtaisemmin.
Sekavuudestaan ja ristiriitaisuudestaan huolimatta evankeliumit kertovat yhtäpitävästi, että hauta oli tyhjä ja Jeesus oli noussut ylös.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Joona 2 (2. pääsiäispäivä, 1.lk)

Se, miksi tämä on pääsiäisen tekstejä, johtuu varmasti siitä, että Jeesus itse puhui Joonan merkistä (Matt. 12:39-40). Joona oli kolme yötä ja päivää suuren kalan vatsassa. VT:n merkittävimpiä ylösnousemususkon tekstejä on kohdassa, jota Jaakko Heinimäki luonnehtii koomiseksi. Joonan rukous on imelä, naurettava, ottaen huomioon että hän on paossa Jumalaa. Sitä parempi meille. Häneen voin samaistua.

Ahdingossani minä kutsuin Herraa avuksi, ja hän vastaa minulll. Tuonelan kidasta minä huudan apua, ja sinä, Herra, kuulet ääneni.

"Huuda minua avuksi hädän päivänä" (Ps 50:15) on Jumalan käsky, ja lupaus kuuluu: "minä pelastan sinut." Vaikka olisinkin oikukas ja omahyväinen profeetta.

Sinä heitit minut syvyyteen, merten sydämeen, ja virta ympäröi minut. Sinun tyrskysi ja aaltosi vyöryivät ylitseni.

"Kaikki sinun tyrskysi ja aaltosi ovat vyöryneet ylitseni" (Ps. 42:8).

Minä ajattelin: 'Minut on sysätty pois sinun silmiesi edestä'. Kuitenkin minä yhä tähyilen pyhää temppeliäsi kohti.

Tässä on hyve nimeltä toivo. Vaikka Jumala on täysin poissaolevan ja hyljänneen oloinen, en voi olla rukoilematta.

Vedet nousivat kaulaani asti, syvyydet saartoivat minut, kaislat kietoutuivat päähäni, vuorten pohjiin minä vaivuin, vajosin syvyyksien maahan, sen salvat sulkeutuivat takanani ainiaaksi. Mutta sinä, Herra, minun Jumalani, nostit minut elävänä ylös haudasta.

Tässä kuvataan värikkäillä kielikuvill kuoleman kauhuja, vedet nousivat sieluun asti (usque ad animam). Ihminen on hävinnyt tyhjyyteen, olemattomuuteen, kenenkään näkymättömiin, ikuisesti. Mutta ei Jumalalta.

Ne jotka luottavat turhiin jumaliin, hylkäävät ja pettävät sinut.

ts. "hylkäävät armonantajansa", "armon, joka voisi olla heidän" (NIV). Se on juuri niin traagista.

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Hoos. 6: 1-3 (Pääsiäispäivä, 1.lk)

Tulkaa, palatkaamme Herran luo!
Hän on raadellut, mutta hän myös parantaa,
hän on lyönyt mutta hän myös sitoo haavat.

Psalmissa Jumala uhkaa: "Ymmärtäkää tämä, te jotka unohdatte Jumalan! Muuten minä raatelen teidät, eikä pelastajaa ole." (Ps. 50:22) Sama verbi. "Minä lähetän kuoleman, minä annan elämän, minä lyön ja minä parannan" (5. Moos. 32:39). Ks myös Job 5:18. Jumalan käsistä meitä ei pelasta kuin Kristus.

Vain päivä tai kaksi, ja hän virvoittaa meidät, kolmantena päivänä hän nostaa meidät ylös, ja niin me saamme elää ja palvella häntä.

Tämän vuoksi tämä on pääsiäisen teksti: "nousi kolmantena päivänä." Viimeinen lause kirjaimellisesti: "saamme elää hänen läsnäolossaan (kasvojensa edessä)"

Ottakaamme opiksemme, pyrkikäämme tuntemaan Herra.

Osuva käännös olisi: "seuratkaamme Herraa tunteaksemme hänet" tai oikeastaan "tietäkäämme, että on seurattava Herraa voidakseen tuntea hänet."

Hän tulee, se on varmaa kuin aamun koitto, hän tulee kuin sade, kuin kevätsade, joka kastelee maan.

Ylösnousemus on varma kuin päivän koitto. Kevätsade kastelee maan, sen jälkeen Ylkä sanoo: "Talvi on mennyt, sade on laannut, se on kaikonnut pois. Kukat nousevat maasta, laulun aika on tullut, joka puolella huhuavat metsäkyyhkyt." (Laul. 2:11-12)

Juudas, lohduttajani (Hiljainen viikko)

 Daniel Nylund kirjoittaa: Eräänä mieleni synkimpänä talvena luin kaiken löytämäni Juudaksesta, koska niin syvästi samaistuin häneen evankel...