Eksegeettisiä sormiharjoituksia, teologisia koeporauksia ja homileettisia polunpäitä Suomen ev.lut. kirkon Evankeliumikirjan raamatunteksteistä.
sunnuntai 9. huhtikuuta 2023
Mark. 16:8 (Pääsiäisyö, evankeliumi)
Ensimmäisen evankeliumin alkuperäinen lopetus on: ἐφοβοῦντο γαρ, "he olivat peloissaan, sillä..." Ei mikään retorisesti tai kirjallisesti vakuuttava tapa lopettaa esitys. Ehkä juuri siksi se on uskottavampi. Ylösnousemus ei ollut odotettavissa. Se sotki opetuslasten pasmat täysin. Kaikki oli lopussa, eikä edes surra voinut niin kuin asiaan kuuluisi. Tyhjä hauta ei aluksi herättänyt suinkaan uskoa, vaan järkytti naisia, jotka halusivat tehdä Jeesukselle viimeisen palveluksen. Enkeli ei herättänyt uskoa, vaan pelkoa tavallisissa kuolevaisissa.
Evankeliumi päättyy kuin lauseentäydennystehtävä: "He olivat peloissaan, sillä...
- se mikä heitä oli kohdannut oli täysin odottamatonta
- he epäilivät varmasti mielenterveyttään
- he eivät tienneet onko tämän takana Jumala vai saatana
- he olivat tekemisissä asian kanssa, joka ei ole tästä maailmasta, ja pelkäsivät tuhoutuvansa.
sunnuntai 17. huhtikuuta 2022
Mark. 16:1-7 (pääsiäisyö, evankeliumi)
keskiviikko 28. huhtikuuta 2021
2. Kor. 5:17 (2. pääs.pvä)
Uusi luomus
Halveksia sitä mitä tämä maailma pitää arvossa, olla kiintymättä siihen mikä katoaa, nöyrtyä sydämensä pohjasta sekä Jumalan että lähimmäisen edessä, ottaa kärsivällisesti loukkauksia vastaan, ja noudattaa kärsivällisyyttä niin, ettei edes toivo kostoa sydämessään, antaa omastaan tarvitseville eikä haluta koskaan mitään toiselle kuuluvaa, rakastaa ystäviään Jumalan rakkaudella ja jopa vihollisiaan Jumalan tähden, itkeä lähimmäisensä onnettomuutta eikä koskaan iloita vihollisensa kuolemasta - sitä on uusi luomus, josta kansojen apostoli opettaa tarkkanäköisesti, kun hän sanoo toisille opetuslapsille: "Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!"
Vanhalle ihmiselle sen sijaan kuuluu tavoitella tämän maailman hyvää, rakastaa katoavia asioita niitä tavoitellen, ajatella itsestään suuria vailla kärsivällisyyttä niin, että murehtii toiselta saamiaan iskuja; ei antaa mitään tarvitseville, vaan haluta moninkertaistaa omaisuutensa toisten avulla, ei rakastaa ketään puhtaasti Jumalassa ja vastata vihamielisyyteen vihalla sekä iloita toisen vastoinkäymisestä. Nämä ovat vanhan ihmisen piirteitä, jotka juontuvat meissä olevasta turmeluksen juuresta.
Gregorius Suuri: Hom. Ez. 1, 10, 9-10
keskiviikko 14. huhtikuuta 2021
Ps.34:6, Pääsiäinen, Naurun teologia
sunnuntai 4. huhtikuuta 2021
Hepr. 2:14-15 (pääsiäinen, 2. sjoul)
...hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta, ja päästämään vapaiksi kaikki, jotka kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina.
Kristillinen sovitusoppi on monelle vaikea pala, ja ihan syystä. Miten uskoisin Jumalaan, joka ei voi pelastaa ihmisiä - joita hän kuulemma rakastaa - muutoin kuin suostumalla veriseen vaihtokauppaan itse luomansa vihollisen kanssa? Onneksi tämä ei ole ainoa näkökulma ristin ihmeeseen. Kristinuskossa elää myös näkemys, ettei saatanalla ollut mitään oikeutta vaatia lunnaita, sillä sen valta perustuu vääryyteen ja valheeseen. Mutta Jumala maksoi ne, ihan vain näyttääkseen, että hänellä on siihen varaa. Että ei tässä napeilla pelata.
Gustaf Aulén tekee eron latinalaisen ja klassisen sovitusopin välillä. Ensiksi mainittu on sitä kaupan- ja oikeudenkäyntiä, jossa sovitettavan synnin suuruus mitataan gramman tarkkuudella ja katsotaan että kukin osapuoli saa vain ja ainoastaan sen, mitä hänelle kuuluu. Klassisesta sovitusopista, sellaisena kuin Aulén sen Uudesta testamentista löytää, sanotaan:
"Sovitus on suvereenin ja spontaanin jumalallisen rakkauden ilmaus ja teko, joka murtaa oikeusjärjestyksen raamit ja taistelee jumalanvastaisten valtojen [synti, kuolema, paholainen, laki] kanssa ja voittaa ne, luoden uuden suhteen itsensä ja maailman välille."
Tämä opetus sovituksesta löytyy Paavalilta ja Heprealaiskirjeen kirjoittajalta, mutta myös vaikkapa Irenaeukselta, Johannes Krysostomokselta, Gregorios Nyssalaiselta - ja ennen kaikkea Lutherilta. Jälkimmäisen suuressa Galatalaiskirjeen selityksessä kuvataan tätä kamppailua näin:
"Yhtäläisen taistelun kävivät kirous ja siunaus sekä koko maanpiiriä varjostanut Jumalan viha ja Kristuksessa ilmestynyt Jumalan ikuinen armo ja laupeus. Kirous kohtaa siunauksen ja tahtoo manata sen maan rakoon, mutta ei pysty siihen. Siunaus on jumalallinen ja iankaikkinen, sen tieltä on kirouksen pakko väistyä. Jos Kristuksessa oleva siunaus olisi voitettavissa, silloin jäisi itse Jumala tappiolle, mikä on mahdotonta. Voitolle pääsee siis Kristus, joka on Jumalan voima, vanhurskaus, siunaus, armo ja elämä, ja hän tekee lopun noista kolmesta hirviöstä: synnistä, kuolemasta ja kirouksesta. Sen hän tekee itsessään, omassa ruumiissaan, ilman aseellista taistelua, kuten Paavali mielellään lausuu: "Hän riisui aseista vallat ja voimat ja saattoi ne kaikki häpeään omassa itsessään" (Kol. 2:15), niin että ne eivät kykene enää vahingoittamaan uskovaa.
Jos luot katseesi tähän henkilöön, näet, että synti, kuolema, Jumalan viha, helvetti, Perkele ja kaikki paha on voitettu ja surmattu. Mikäli siis Kristus armollaan hallitsee uskovien sydämessä, siellä ei ole yhtään syntiä, kuolemaa eikä kirousta. Mutta missä Kristusta ei tunneta, siellä nuo viholliset pysyvät vallassa. Kaikki, jotka eivät usko, ovat myös vailla tätä siunausta ja voittoa. Meidän voittommehan on usko, niin kuin Johannes sanoo(1. Joh. 5:4).
Tämä on kristillisen opin pääkohta, jonka sofistit olivat tyystin lyöneet laimin ja jota kiihkoilijat ovat nykyään uudestaan hämärtämässä. Tästä näkee, kuinka erinomaisen tärkeää on Kristuksen jumaluuteen uskominen ja sen tunnustaminen. Niin pian kuin Areios kielsi Kristuksen jumaluuden, hänen oli pakko kieltää myös oppi lunastuksesta. Yksikään luotu ei näet kykene "itsessään" voittamaan maailman syntiä, kuolemaa, kirousta ja Jumalan vihaa; siihen kykenee yksin Jumalan mahti. On siis selvää, että hän, joka voitti ne itsessään, on Jumala luontonsa ja substanssinsa puolesta. Syntiä, kuolemaa ja kirousta vastaan - tuota ylhäistä mahtia vastaan, joka omavaltaisesti pitää valtaa maailmassa ja koko luomakunnassa - on pakko asettaa vielä ylempi mahti, eikä muuta sellaista ole olemassa kuin Jumalan väkevyys. Synnin poispyyhkiminen, kuoleman hävittäminen ja kirouksen mitätöiminen "omassa itsessään" sekä vanhurskauden lahjoittaminen, elämän esiin tuominen ja siunauksen voimaan saattaminen "omassa itsessään", edellisten tyhjäksi tekeminen ja jälkimmäisten tyhjästä luominen, ne kaikki ovat asioita, joihin yksin Jumalan väkevyys riittää. Mutta Kristukselle Raamattu omistaa kaikki nuo ominaisuudet: hän on elämä, vanhurskaus ja siunaus, hän, joka on luonnoltaan ja olemukseltaan Jumala."
perjantai 17. huhtikuuta 2020
1. Kor. 15;19 (pääs.pvä. 2.vsk 2.lk)
-1.Kor.15:19
Se, että unohtaa elämän lyhyyden ja katoavaisuuden, on ihmiselle tyypillistä. Kuka jaksaisi koko ajan ajatella, että elämä saattaa päättyä minä hetkenä hyvänsä? Kuitenkin se on totta. Memento mori¸ ”muista, että olet kuolevainen”, kuuluu vanha viisaus.
Ihminen joka unohtaa olevansa täällä vain hetken, on tyhmä ja pinnallinen. Hän haalii itselleen omaisuutta toisten kustannuksella ja tuhoaa luonnonvaroja tulevista sukupolvista piittaamatta. Häntä säälittävämpi on vain kristitty, joka on pannut toivonsa Kristukseen vain tämän elämän ajaksi.
Mitä se tarkoittaa? Monet ihmiset uskovat siksi, että heille on siitä jotain ajallista hyötyä. Menestysteologiassa usko Jeesukseen näkyy ihmisen pankkitilillä. Usko auttaa liiketoimissa ja uralla eteenpäin. Me maanläheisen luterilaisen perinteen kasvatit naureskelemme kenties tälle ajattelulle, mutta emme havaitse mittaavamme uskon todellisuutta yhtä ajallisilla mittareilla. Kristillinen usko eheyttää sielun haavat, hoitaa luonteen vauriot ja korjaa rikkoutuneet ihmissuhteet. Sitä paitsi, mitä pahaa siinä on, jos toivoo että rukous parantaisi sairaudet? Puhumattakaan siitä, että usko johtaisi taistelemaan yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon puolesta?
Ei siinä tietenkään ole mitään pahaa. Ei edes siinä, että usko auttaa bisneksessä. Tarkoitan vain sitä, että Kristus ei ole meille vain auttaja elämän ongelmissa. Hän on turvamme silloin kun kaikki luhistuu, silloinkin kun elämämme päättyy äkkiä, turhaan, kesken. Amerikkalainen teologi Reinhold Niebuhr tiivisti uskon, toivon ja rakkauden merkityksen näin:
”Mikään mikä on tekemisen arvoista, ei tule valmiiksi elämämme aikana. Siksi toivon on pelastettava meidät. Mikään hyvä tai kaunis ei ole täysin ymmärrettävää juuri tässä historian hetkessä. Siksi uskon on pelastettava meidät. Mitään, mitä teemme – miten hyveellistä se sitten onkaan – emme saa aikaiseksi yksin. Siksi rakkauden on pelastettava meidät.”
torstai 16. huhtikuuta 2020
2. Kor. 5:15-21 (2. pääs.pvä, 2.vsk. 2.lk)
Ylösnoussut Kristus antaa meille luvan, tai oikeastaan velvoituksen, nähdä hänet kaikissa ihmisissä, myös niistä jotka näyttävät meidän mielestämme vähät välittävän hänestä. Tämä näkötapa auttaa minua jaksamaan pappina. Muuten väsyn ja tuskastun siihen, että ihmisiä tuntuu kovin vähän kiinnostavan se, mitä kirkko julistaa. Minun ei pidä arvioida ihmisiä vain inhimillisten mittapuiden mukaan. Ei edes kirkkososiologisten tilastojen mukaan. Ruotsalainen teologi Gustaf Wingren sanoo, että evankeliumissa ja sakramenteissa ihmistä ei kohtaa joku sellainen, johon hänellä ei muuten olisi kontaktia, vaan se elävä Jumala, joka jo toimii huolenpidollaan (ja myös kurituksellaan) kaikessa, mikä ihmistä kohtaa.
Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle.
Tämä lause alkaa oikeasti sanalla "Katso" (ιδου), jonka nykykäännös sivuuttaa ilmeisesti kömpelönä, mutta joka ohjaa ajatukset siihen, että usko on esteettistä kontemplaatiota: maailman näkemistä täydellisenä Kristuksessa! Se vaatii todellista uskoa. Silloin, ja vain silloin, voi sanoa Ein Deutsch Theologia- kirjan kirjoittajan kanssa:
"Mutta mikä on paratiisi? Se on kaikki, mitä on, sillä kaikki mikä on, on hyvää ja mieluista, ja se on mieluista myös Jumalalle, ja sen vuoksi sitä nimitetään paratiisiksi, mikä se onkin."
maanantai 29. huhtikuuta 2019
Ps. 105:3-4 (pääs.jälk.ti psalmi)
Näyttää siltä, että sitä, mitä aina etsitään, ei koskaan löydetä. Kuinka sitten etsivien sydän voi iloita, sen sijaan että he tulisivat murheellisiksi, jos he eivät voi löytää sitä mitä etsivät? Eihän tässä sanota "iloitkoon niiden sydän jotka löytävät" vaan "jotka etsivät Herraa." Kuitenkin profeetta Jesaja todistaa, että Herra Jumala voidaan löytää kun häntä etsitään: "Etsikää Herraa, kun hänet vielä voi löytää, huutakaa häntä avuksi, kun hän on lähellä." (Jes. 55:6)
Jos kerran hänet, jota etsitään, voidaan löytää, miksi sanotaan: "etsikää aina hänen kasvojaan"? Vai pitääkö häntä etsiä sittenkin, kun hänet on löydetty? Käsittämättömiä asioita on etsittävä niin, että ei ajattele ettei ole löytänyt mitään, vaikka emme ymmärrä kuinka käsittämätöntä se on, mitä me etsimme. Miksi hän siis etsii, jos hän käsittää, että se mitä hän etsii, on käsittämätöntä? Siksi, että hän tietää, ettei hänen pidä lakata niin kauan kuin hän etenee käsittämättömien asioiden etsimisessä ja tulee paremmaksi etsiessään niin suurta hyvää. Sitä etsitään, jotta se löydettäisiin, ja löydetään, jotta sitä etsittäisiin. Sillä sitä etsitään, jotta se löydettäisiin suloisempana ja se löydetään, jotta sitä etsittäisiin entistä innokkaammin.
Se, mitä Sirakin kirjassa sanotaan, voidaan ymmärtää näin, kun viisaus sanoo: "Jotka minua syövät, lisäävät nälkäänsä, jotka minua juovat, janoavat yhä lisää." (Sir. 24:21) He näet syövät ja juovat, koska he löytävät ja koska he syövät ja juovat, he yhä etsivät. Usko etsii, ymmärrys löytää. Siksi profeetta sanoo: "Ellette usko, ette ymmärrä" (vrt. Jes. 7:9) Ja ymmärrys puolestaan etsii yhä häntä, jonka se on löytänyt, niin kuin pyhässä psalmissa lauletaan: "Herra katsoo taivaasta maan ihmisiin, hän tutkii, onko kellään ymmärrystä, onko ketään, joka etsii Jumalaa." (Ps. 14:2) Siksi ihmisen pitää olla ymmärtäväinen, jotta hän voisi etsiä Jumalaa.
(Augustinus: De Trinitate, 15.2.2.)
maanantai 22. huhtikuuta 2019
Luuk. 24:13-35 (2. pääs.pvä, 1.vsk. ev)
Jeesus siis piti Emmauksen tiellä kattavan pelastushistoriallisen raamattutunnin. Olisipa ollut hienoa, jos opetuslapset (tai Luukas) olisivat saaneet aikaiseksi kirjottaa tämän muistiin. Miten merkittävää olisi kuulla Jeesuksen oma pääsiäissaarna! Mutta sitä meille ei ole annettu. Voimme vain arvailla. On tietysti liuta Vanhan testamentin kohtia, jotka kertovat siitä, mitä Jeesuksen ristinkuolema ja ylösnousemus merkitsee, ja joita voimme kuvitella tässä kohtaa selitetyn.
Sen sijaan hyvin tarkkaan meille kerrotaan, että
Kun hän sitten aterioi heidän kanssaan, hän otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja antoi sen heille.
Myöhemmin kuvataan tarkasti, että Jeesus kysyi: "Onko teillä täällä mitään syötävää? He antoivat hänelle palan paistettua kalaa ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi. (j.41-43) Jostain syystä tämä kuvataan tarkasti, vaikka meitä kiinnostaisi Jeesuksen raamatunselitys enemmän.
Luukkaan kuvaus ylösnousseesta Herrasta juhlii ruumiillisuutta. On tavallista, että pidämme ruumista pahana ja sielua hyvänä. Kuitenkin uskomme Jumalaan, joka - tarkoituksella - on luonut taivaan ja maan. Uskomme Jumalan Poikaan, joka syntyi ihmiseksi ja tuli meidän kaltaiseksemme. Uskomme ruumiin ylösnousemukseen. Jeesus söi ja joi. Hänellä oli todellinen ruumis, vaikka se olikin kirkastettu ylösnousemusruumis, joka evankeliumin mukaan pystyi kulkemaan seinien läpi.
Voidaan sanoa, ettei sielulla ole etusijaa ruumiiseen nähden. Ei meidän ajatuksemme käsitä Jumalaa paremmin kuin varpaankyntemme. Saattaa olla niin, että lopulta ruumiimme, kaikessa raihnaisuudessaan, on selvinnyt syntiinlankeemuksen rytäkästä vähemmin vaurioin kuin järkemme ja tahtomme. Apostoli sanoo sentään ruumiista, että se on Pyhän Hengen temppeli. Se on paljon se.
(pastori Jouni Salkon pääsiäissaarnaa mukaillen)
lauantai 7. huhtikuuta 2018
Apt. 23:1,6-11 (pääs. jälk. pe)
Juutalaiselle juutalainen ja kreikkalaiselle kreikkalainen. Paavali osoittaa olevansa ovela kuin käärme ja viaton kuin kyyhkynen. Tämä kohta on yhtenä todisteena siitä, että kristinusko syntyi nimenomaan farisealaisen juutalaisuden haarana - mikä tekee myös evankeliumien sisältämän farisealaisuuden kritiikin ymmärrettäväksi. Fariseus Paavali löytää epäkiitollisen yleisön kanssa yhteisen liittymiskohdan ja kas, osa väestä ajattelee pian, että eihän tässä miehessä ole mitään vikaa!
Seuraavana yönä Herra seisoi Paavalin edessä ja sanoi: ”Pysy rohkeana. Sinä olet todistanut minusta täällä Jerusalemissa, ja samalla tavoin sinun on todistettava myös Roomassa.”
Herra osoittaa myös hyväksyvänsä Paavalin viekkauden julistustoiminnassa. Samalla tämä on yksi niistä UT:n kohdista, joissa Jumala käyttää unia ilmoituksen välineenä.
keskiviikko 19. huhtikuuta 2017
Apt. 13:38-39 (Pääs. jälk. tiistai, lukukappale)
tiistai 18. huhtikuuta 2017
Pääsiäinen, evankeliumisynopsis
He havaitsivat kiven otetuksi pois haudan suulta, paitsi Mt kertoo, että he näkivät enkelin tulevan taivaasta ja vierittävän kiven pois. He näkivät enkelin (Mt) tai kaksi (Lk) tai nuorukaisen (Mk) ja kurkistivat sisälle hautaan. Johanneksen mukaan Magdalan Maria ei nähnyt enkeliä eikä katsonut hautaan, vaan meni kertomaan Pietarille ja lempiopetuslapselle. Mt/Mk sanoo, että enkeli käski niin tehdä. Mk mainitsee vielä Pietarin erikseen. Enkelit myös muistuttivat että Jeesus oli sanonut menevänsä heidän edeltään Galileaan (Mt/Mk) tai että Jeesus Galileassa oli puhunut ylösnousemuksestaan (Lk). Joh sanoo, että he eivät vielä ymmärtäneet Raamatusta ylösnousemusta. Mt/Lk:n mukaan naiset menivät viemään sanaa opetuslapsille, mutta Mt:n mukaan Jeesus tuli heitä vastaan matkalla. Lk kertoo etteivät apostolit uskoneet naisten juttuja, mutta Pietari meni hautaan ja näki ainoastaan käärinliinat. Joh:n mukaan sinne ehti ensin lempiopetuslapsi. Huomattakoon, että Mk:n mukaan naiset eivät peloissaan kertoneet kenellekään. Joh kertoo käärinliinoista yksityiskohtaisemmin.
Sekavuudestaan ja ristiriitaisuudestaan huolimatta evankeliumit kertovat yhtäpitävästi, että hauta oli tyhjä ja Jeesus oli noussut ylös.
maanantai 17. huhtikuuta 2017
Joona 2 (2. pääsiäispäivä, 1.lk)
Ahdingossani minä kutsuin Herraa avuksi, ja hän vastaa minulll. Tuonelan kidasta minä huudan apua, ja sinä, Herra, kuulet ääneni.
"Huuda minua avuksi hädän päivänä" (Ps 50:15) on Jumalan käsky, ja lupaus kuuluu: "minä pelastan sinut." Vaikka olisinkin oikukas ja omahyväinen profeetta.
Sinä heitit minut syvyyteen, merten sydämeen, ja virta ympäröi minut. Sinun tyrskysi ja aaltosi vyöryivät ylitseni.
"Kaikki sinun tyrskysi ja aaltosi ovat vyöryneet ylitseni" (Ps. 42:8).
Minä ajattelin: 'Minut on sysätty pois sinun silmiesi edestä'. Kuitenkin minä yhä tähyilen pyhää temppeliäsi kohti.
Tässä on hyve nimeltä toivo. Vaikka Jumala on täysin poissaolevan ja hyljänneen oloinen, en voi olla rukoilematta.
Vedet nousivat kaulaani asti, syvyydet saartoivat minut, kaislat kietoutuivat päähäni, vuorten pohjiin minä vaivuin, vajosin syvyyksien maahan, sen salvat sulkeutuivat takanani ainiaaksi. Mutta sinä, Herra, minun Jumalani, nostit minut elävänä ylös haudasta.
Tässä kuvataan värikkäillä kielikuvill kuoleman kauhuja, vedet nousivat sieluun asti (usque ad animam). Ihminen on hävinnyt tyhjyyteen, olemattomuuteen, kenenkään näkymättömiin, ikuisesti. Mutta ei Jumalalta.
Ne jotka luottavat turhiin jumaliin, hylkäävät ja pettävät sinut.
ts. "hylkäävät armonantajansa", "armon, joka voisi olla heidän" (NIV). Se on juuri niin traagista.
sunnuntai 16. huhtikuuta 2017
Hoos. 6: 1-3 (Pääsiäispäivä, 1.lk)
Hän on raadellut, mutta hän myös parantaa,
hän on lyönyt mutta hän myös sitoo haavat.
Psalmissa Jumala uhkaa: "Ymmärtäkää tämä, te jotka unohdatte Jumalan! Muuten minä raatelen teidät, eikä pelastajaa ole." (Ps. 50:22) Sama verbi. "Minä lähetän kuoleman, minä annan elämän, minä lyön ja minä parannan" (5. Moos. 32:39). Ks myös Job 5:18. Jumalan käsistä meitä ei pelasta kuin Kristus.
Vain päivä tai kaksi, ja hän virvoittaa meidät, kolmantena päivänä hän nostaa meidät ylös, ja niin me saamme elää ja palvella häntä.
Tämän vuoksi tämä on pääsiäisen teksti: "nousi kolmantena päivänä." Viimeinen lause kirjaimellisesti: "saamme elää hänen läsnäolossaan (kasvojensa edessä)"
Ottakaamme opiksemme, pyrkikäämme tuntemaan Herra.
Osuva käännös olisi: "seuratkaamme Herraa tunteaksemme hänet" tai oikeastaan "tietäkäämme, että on seurattava Herraa voidakseen tuntea hänet."
Hän tulee, se on varmaa kuin aamun koitto, hän tulee kuin sade, kuin kevätsade, joka kastelee maan.
Ylösnousemus on varma kuin päivän koitto. Kevätsade kastelee maan, sen jälkeen Ylkä sanoo: "Talvi on mennyt, sade on laannut, se on kaikonnut pois. Kukat nousevat maasta, laulun aika on tullut, joka puolella huhuavat metsäkyyhkyt." (Laul. 2:11-12)
Juudas, lohduttajani (Hiljainen viikko)
Daniel Nylund kirjoittaa: Eräänä mieleni synkimpänä talvena luin kaiken löytämäni Juudaksesta, koska niin syvästi samaistuin häneen evankel...
-
Gregorius Suuren joulusaarna Koska vietämme tänään, jos Herra suo, messua kolme kertaa, emme nyt puhu tästä evankeliumin kappaleesta pitkä...
-
Luterilaisuuden erityinen korostus on Kristuksen ruumiillinen läsnäolo ehtoollisessa: että leipä ja viini ovat Kristuksen ruumis ja veri, ei...
-
VANHURSKAS ELÄÄ USKOSTA Minä seson vartiopaikallani, asetun tähystämään saadakseni tietää, mitä Herra puhuu minulle, mitä hän valituksiini...