2. Kor. 1:8-11 (4 su loppiaisesta, 1. vsk 2.lk)

Veljet ja sisaret, tahdomme kertoa teille, millaiseen ahdinkoon jouduimme Aasian maakunnassa. Kohtasimme siellä niin ylivoimaisia vaikeuksia, ettemme uskoneet selviävämme niistä hengissä.
Kuolemaantuomittujahan me olimmekin, ettemme luottaisi itseemme vaan Jumalaan, joka herättää kuolleet. Hän pelasti meidät tästä kuolemanvaarasta ja pelastaa tulevaisuudessakin. Häneen me olemme panneet toivomme, ja hän kyllä pelastaa meidät, kun tekin autatte meitä rukouksillanne. Moni kiittää meidän puolestamme Jumalaa siitä armosta, jonka olemme saaneet lahjaksi. (UT2020)

Toisen korinttilaiskirjeen ensimmäisen luvun teema on "lohdutus". Tässä kappaleessa lohdun aiheita on useita. Ensimmäinen niistä on se, että apostoli avoimesti kertoo, että hänkin on ollut niin epätoivoisessa tilanteessa, että hän ei uskonut enää selviävänsä siitä. Se ei tapahtunut ennen kuin hänestä tuli kristitty, vaan nimenomaan hänen kristityn kutsumuksensa keskellä. Perinteinen tulkinta, joka on todennäköisesti historiallisesti oikea, on se, että Paavali joutui niin voimakkaan vainon kohteeksi Aasiassa, että hän uskoi pääsevänsä hengestään. Mikään ei kuitenkaan estä tulkitsemasta näitä sanoja myös siihen tilanteeseen, kun elämä on muuten synkkää ja lohdutonta, kun sielussa on autius ja murhe, vaikka ulkoista ahdistusta ei olisikaan. Monet kristityt ovat kokeneet helvetin tämän elämän aikana, omassa sielussaan. Siitä ei pidä hätääntyä.

Toinen lohdutus on se, että Jumala antaa meidän joutua ylitsepääsemättömään hätään siksi, että hän saisi olla meidän pelastajamme. Ja siksi, että meille selviäisi, mikä on meidän jumalamme - se, jota suurimmassa hädässä avuksi huudamme. Jos luottamus omaan voimaan tai johonkin muuhun epäjumalaan sortuu ahdistuksissa, se on vain suurta armoa. 

Ahdistuksesta selviäminen tuottaa kolmannen, kolminkertaisen lohdutuksen. Paavali näkee, että Jumala, joka herättää kuolleet, on pelastanut hänet. Hän luottaa, että mitä ikinä elämässä vielä tapahtuukin, Jumala auttaa senkin yli. Eikä siinä vielä kaikki: elämämme kyllä päättyy katastrofiin ennemmin tai myöhemmin, mutta sekään ei tee Jumalan työtä tyhjäksi: hän päästää meidät kuolemasta.

Neljäs lohdutus on siinä, että ihmiset kantavat toisiaan rukouksin. Se, että tiedän jonkun muistavan minua rukouksissaan, auttaa ja tuntuu hyvältä. Enkä lopulta voi tietää, kenen rukous kantaa minua tällä hetkellä. Älä väheksy rukousta. Thomas Merton, joka innosti monia toimimaan paremman maailman puolesta, kirjoitti:

"Minun on yksinkertaisesti korkea aika rukoilla tosissani koko maailman ongelmien puolesta eikä miettiä niin paljon muita, näennäisesti 'tehokkaampia' toiminnan muotoja. Minulle rukous on ensisijaista, muut toiminnan muodot tulevat sen jälkeen, jos niillä on sijaa." (päiväkirjasta 13.12.1960) 

Jes. 51:9–16 (4. su loppiaisesta, 1.vsk 1.lk)

Kuinka olet voinut unohtaa Herran, joka sinut loi?

Professori Paavo Kettunen on ansioitunut hengellisen häpeän tutkijana. Häpeästä kärsivää ei auta se, että hänelle julistetaan synninpäästö, vaan se, että hänet nähdään ja muistetaan.  Häpeästä ei vapauduta unohtamisen vaan muistamisen ja nähdyksi tulemisen kautta. Jumala näkee ja muistaa ihmisen kärsimyksen ja häpeän ja pukee sen sanoiksi viimeisellä tuomiolla. Hän pyytää meitä myös muistamaan tämän.

Pian vapautetaan kahleistaan kumaraan kangistunut vanki. 

Kumaraan kangistuminen on vahva kuva siitä, mitä häpeä tekee ihmiselle. Ei uskalla olla näkyvissä, suoristua täyteen mittaansa. Nähdyksi tuleminen voi tarkoittaa, että kärsimään joutuneella ihmisellä on vielä taivaassakin "haavansa" samalla tavoin kuin Ylösnousseellakin on arpensa (Luuk. 24:39-40). Taivaan kirkkaudessa nämä haavat eivät ole enää kipua tuottavia vaan ikuisesti loistavia arpia. (Juliana Norwichlaisen mukaan syntimme tuottavat taivaassa ikuista kunniaa Jumalalle!)

 Minä olen pannut sanani sinun suuhusi ja kätkenyt sinut kätteni suojaan.

Häpeän juuret ovat jo paratiisissa. Ne ovat sen rehellisessä tunnistamisessa, että ihmisen ei ole hyvä olla yksin, ei ilman hyväksyvää vuorovaikutusta toinen toiseemme eikä ikuiseen Sinään. Myös häpeän korjaamisen lähtökohdat ovat paratiisissa. Jo siellä Jumala huutelee ja huhuilee ihmisen puoleen: "Missä sinä olet?" Se ei ole syyttävä vaan kaipaava kysymys. Se on kysymys eksyksiin joutuneelle, suhteensa Jumalaan menettäneelle ihmiselle. Se on kysymys vuorovaikutuksesta, armosta ja rakkaudesta. Jumalalla on ikävä ihmistä, jos hän kadottaa suhteensa tähän. Siksi hän kysyy: "Missä sinä olet?"

 Minä, joka levitin auki taivaan ja laskin maan perustukset, minä sanon Siionille: ”Sinä olet minun kansani.” 

Vastaus tulee ristiltä. Se on Jeesuksen vastaus ryövärille: "Jo tänään olet minun kanssani paratiisissa" (Luuk. 23:42-43). Häpeävä ryöväri ei pyydä anteeksi. Hän pyytää muistamaan itseään, koko itseään. Jeesus ei anna ryövärille anteeksi, vaan ottaa vastaan koko kelvottoman ihmisen. Kelvottoman kanssa hän lupaa olla. Se riittää, kun on hyvässä seurassa ja hyvässä paikassa. Siionille ei luvata maita ja mantuja, vaan että "sinä olet minun."

(ks. Kätketty ja vaiettu. Suomalainen hengellinen häpeä. Kirjapaja 2011, 414-415)

Matt.8:23-27 (4. sunn loppiaisesta, 1 vsk evankeliumi)

[par, Mk 4:35-41, Lk 8: 22-25]
Jeesus astui veneeseen, ja opetuslapset seurasivat häntä. 
Kannattaa huomata, että se on Jeesus itse, joka vie oppilaansa myrskyn silmään, keskelle vaikeuksia. Se on tärkeää ja lohdullista tietää, että Hän kulkee edeltä. Mk sanoo, että "opetuslapset nousivat veneeseen, jossa Jeesus jo istui." Jo opetuslapsen osa on seurata häntä. "Minne sinä menet, sinne minäkin menen."
Järvellä nousi äkkiä ankara myrsky. Aallot löivät yli veneen, mutta Jeesus nukkui.
Silloin opetuslapset herättivät hänet ja sanoivat: "Herra, pelasta meidät! Me hukumme." 
Tässä muistuu mieleen Joona, jokk myös myrskyn keskellä nukkui tyytyväisenä. Mutta hänen unensa oli toisenlaista kuin Jeesuksen. Joona nukkui tietämättömyyttään, Jeesus turvallisuuttaan. Mk:n opetuslapset sanovat:"Opetta, etkö näe, me hukumme." ja Lk:n "Opettaja, opettaja, me hukumme!" Matteuksen versio on lähinnä rukousta. To ploion kalyptesthai hypo ton kymaton, "aallot kätkivät laivan näkyvistä." Jos laiva on kirkko ja meri on maailma, tämä on osuvasti sanottu.
"Miksi te noin pelkäätte, vähäuskoiset?" Jeesus sanoi. Sitten hän nousi ja nuhteli tuulta ja aaltoja, ja tuli aivan tyven. Ihmiset hämmästyivät ja sanoivat: "Mikä tämä mies on? Häntähän tottelevat tuulet ja aallotkin."
On kahdenlaista pelkoa. Se mistä Jeesus moittii, on olla deilos, "arka". Se mitä hänen tekonsa herättää, on fobos (Mk/Lk), kunnioitus ja hämmästys. Kuka tämä on? Jos he ovat lukeneet Raamattua, vastaus löytyy päivän psalmista: "He nousivat korkeuksiin, vaipuivat syvyyksiin, hädän hetkellä heidän rohkeutensa murtui. He keinuivat, he huojuivat kuin juopuneet, heidän taidoistaan ei ollut apua.Mutta hädässään he huusivat avuksi Herraa, ja Herra auttoi heidät ahdingosta. Hän tyynnytti tuulen, ja aallot hiljenivät." (Ps. 107:26-29)
 

Ps. 107:1-2,23-31 (4sunn loppiaisesta psalmi)

"He nousivat korkeuksiin, vaipuivat syvyyksiin, hädän hetkellä heidän rohkeutensa murtui.  He keinuivat, he huojuivat kuin juopuneet, heidän taidoistaan ei ollut apua."
Augustinus tulkitsee korkeuksiin nousemisen ylpeydeksi ja syvyyksiin vaipumisen masennukseksi. Jakeet 23-32 puhuvat merellä pelastuneiden tarinaa, mutta kertovat elämästä  ylipäätään. Rohkeuden murtuminen kuvaa tunne-elämän sekasortoa ja "heidän  taidoistaan ei ollut apua " älyllistä neuvottomutta. Hagag tarkoittaa muualla VT:ssa "tanssia, bilettää ", mutta tässä se viittaa juopuneen horjumiseen. Miksei  toisaalta päättömään juhlimiseen? Aika epätoivoista sekin. Mahdollinen käännös  viimeiselle lauseelle on että vitsit olivat vähissä.
"Mutta hädässään he huusivat Herraa, ja Herra auttoi heidät ahdingosta."
Kreikassa ahdinko on "ananke", kohtalo. Äärimmäisessä hädässä rukous tulee mieleen. Niin se menee.

Perikoopin ulkopuolelta kannattaa huomata jakeiden 33-36 sisältämä viesti. Herra muuttaa keitaat hiekka-aavikoksi niiden asukkaiden pahuuden tähden.  Mutta hän muuttaa kuivan maan keitaiksi vain siksi, että "hän antaa nälkäisten asettua niihin." Pahuudella on eri logiikka kuin armolla.

Hepr. 11:23-27 (4. sunn loppiaisesta, 3 vsk. 2.lk)

Usko sai Mooseksen vanhemmat pitämään poikaansa piilossa kolme kuukautta. Lapsi oli heidän silmissään ihmeen kaunis, eivätkä he pelänneet kuninkaan määräystä.




Estetiikan teologina kiinnitän huomioni sanoihin "ihmeen kaunis" (asteion). Myös VT todistaa: "Nähdessään kuinka kaunis lapsi oli, äiti piilotteli sitä kolme kuukautta." (2. Moos.2). Lapsen kauneus oli toiminnan kannustin. Kauneuden kokemisesta on kysymys jatkossakin:

Koska Mooses uskoi, hän aikuiseksi vartuttuaan kieltäytyi esiintymästä faraon tyttären poikana. Hän mieluummin jakoi Jumalan kansan kärsimykset kuin hankki synnistä ohimenevää nautintoa. Hän näet piti Kristuksen osaksi tulevaa häväistystä suurempana rikkautena kuin koko Egyptin aarteita, sillä hän kiinnitti katseensa tulevaan palkintoon.

Tässä on Sein vs. Schein. Kyky tunnistaa proskairon hamartias apolausin. Nautinnon etsiminen näkyvästä kauneudesta voi viedä harhaan, tarvitaan tajua todellisesta kauneudesta, joka antaa kyllä jatkuvasti merkkejä itsestään, mutta vaatii enemmän vaivannäköä.

Uskonsa tähden Mooses lähti Egyptistä kuninkaan vihaa pelkäämättä ja pysyi lujana, kuten pysyy se joka ikään kuin näkee Näkymättömän.

Usko voi merkitä joskus heittäytymistä täysin näkymättömän varaan. Kyseessä on tietyllä tavalla esteettinen kontemplaatio: ton gar aoraton hos oron. Ota silmä käteen ja katso.

Matt. 14:22-33 /4. sunn. loppiaisesta, 2. vsk evankeliumi

Neljännen yövartion aikaan Jeesus tuli opetuslapsia kohti kävellen vettä pitkin. Kun he näkivät hänen kävelevän järven aalloilla, he säikähtivät ja huusivat pelosta, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta samassa Jeesus jo puhui heille: "Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö." 










Se on suden hetki, aamuyön tunteina, kun kunnon ihmiset nukkuvat, ja uni ei tule. Silloin ahdistus käy yli, maailma näyttää mielettömältä, elämä tarkoituksettomalta ja haamut nostavat päätään. Tuntuu uskomattomalta, että Jeesus sanoisi tässä juuri minulle: "Minä se vain tässä." Silti tiedän että juuri tämä kohta on ollut monelle pyhälle lohtuna, valona yössä, myrskyn raivotessa ympärillä, kun kaikki ponnistukset tuntuvat valuvan tyhjiin.
 
Silloin Pietari sanoi hänelle: "Herra, jos se olet sinä, niin käske minun tulla luoksesi vettä pitkin."  "Tule!" sanoi Jeesus. Pietari astui veneestä ja käveli vettä pitkin Jeesuksen luo. 


 Huomaa, että Pietari ei alun perinkään noussut oman voimansa tai uskonsa varassa, vaan tiesi, että hän pystyisi kävelemään veden pinnalla vain, jos Herra häntä käskee. Kun Herra käski, hänen käskynsä on voima sen käskyn noudattamiseen. Niin isot pojat ovat sanoneet.

 Mutta huomatessaan, miten rajusti tuuli, hän pelästyi ja alkoi vajota. "Herra, pelasta minut!" 
hän huusi.  Jeesus ojensi heti kätensä, tarttui häneen ja sanoi: "Vähäinenpä on uskosi! Miksi aloit epäillä?"

Toinen opetus turvautumisesta Kristukseen mysrkyn keskellä. Kun Pietari katseli aaltoja ja tuulta, hän alkoi vajota. Näin minullekin käy, jos katson olosuhteita, omia kykyjäni, työni tuloksia. Kristukseen katsomalla voi kulkea eteenpäin. Vaikka Jeesus moitti Pietaria uskon vähäisyydestä, hän ei kuitenkaan viivytellyt tarttua häneen kun hän huusi apua ja alkoi vajota.

2. Tim. 1:7-10 (4. sunn loppiaisesta, 2.vsk, 2.lk)

Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen.
Pelkuruus on deilia, sama josta Jeesus nuhtelee opetuslapsia tyynnyttäessään myrskyn (Mt.8:26). Samasta juuresta on myös Joh 14:27 "Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon (deiliato)". Sen vastakohtana Henki määritellään kolmella sanalla dynamis, agape ja sofrosyne. Platonismissa ihmisen sielu jaettiin tuntevaan, tahtovaan ja ymmärtävään osaan. Sen kuvion sisällä Jumalan Hengen vaikutuksen voi nähdä niin, että se tekee tahdosta vahvan, herättää tunne-elämässämme rohkeutta ja kirkastaa harkintakykyämme.

Alä siis häpeä todistaa Herrastamme äkäkä häpeä minua, joka olen hänen takiaan vangittuna, vaan kärsi sinäkin vaivaa evankeliumin vuoksi. Siihen saat voimaa Jumalalta. 
To martyrion tou kyriou  ei tarkoita ainoastaan sitä, että minä todistan Herrasta, vaan myös sitä todistusta, millä hänen sanansta todistaa hänestä. Eikä mikään estä tulkitsemasta sitä niin, että Paavali sanoo olevansa "Hänen vankinsa" mystisemmin kuin vain viittauksena sen hetkiseen sosiaaliseen statukseensa. Seuraavassa luvussa Timoteusta kehotetaan: "Kärsi sinäkin vaivaa kuin Kristuksen Jeesuksen kelpo sotilas."

Hän on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsullaan, ei meidän tekojemme perusteella, vaan oman päätöksensä ja armonsa mukaisesti, jonka hän jo ennen aikojen alkua soi meille antamalla meille Kristuksen Jeesuksen.
tämä on ehtaa paavalilaista: "Jo ennen maailman luomista hän on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia Kristuksesta osallisina."(Ef. 1:4) "Tämän on Jumala luvannut ennen aikojen alkua, jj hän pysyy sanassaan." (Tit.1:2) "Hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta." (Tit. 3:5). Jumala on myös antanut Kristuksessa meille perintönsä, niin kuin hän oli suunnitellut ja ennalta määrännyt - hän joka saattaa kaiken tapahtumaan tahtonsa ja päätöksensä mukaisesti (Ef. 1:11) Se on valtavaa, mutta mistä sen voi tietää? Miten voin vakuuttua siitä, että se koskee minuakin? Vastaus:
ja joka nyt on tullut julki, kun meidän Vapahtajamme, Kristus Jeesus, on ilmestynyt. Hän on kukistanut kuoleman ja tuonut valoon elämän ja kuolemattomuuden lähettämällä maailmaan evankeliumin.
Ks. myös Room. 16:25-26