Ps. 119:105 (18. su helluntaista, antifoni)

 

Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani

Lehmukset / heittelevät tähtiä / minun tielleni.

Mikä minä olen että / mikä minä olen että / lehmukset / heittelevät tähtiä / minun tielleni?

(Lars Huldén, suom. P. Saaritsa)

Ihminen, jonka maailmankatsomus tiivistyy sanoihin"Kauneus pelastaa maailman" (ja joka vielä julkeaa sanoa, että kristinuskossa on kyse juuri tästä) pitää näinä aikoina turpansa kiinni. Euroopassa riehuu infernaalinen sota, koronapandemiasta ei vielä ole selvitty, ja ilmastonmuutos on lopullisesti karkaamassa käsistä. 

Olen selaillut levottomasti Raamattua ja virsikirjaa ja etsinyt sitä, mikä kantaisi tämän kaiken keskellä. Onhan sitä. Pääsiäisenä se suorastaan vyöryy ylitse, jos on on korvat kuulla. Kuitenkin löysin Tommy Tabermannin, joka omien sanojensa mukaan oli jumalaton runoilija, niin jumalaton, että minun on helppo kuunnella häntä kuin profeettaa.

"Usein syntyy mielikuva, että elämä koostuu pelkästään onnettomuuksista, murheista ja ongelmista. Siksi on hyvä välillä unohtaa se, mitä todellisuudeksi kutsutaan ja kuunnella elämän häpeämätöntä ylistystä. Jos laskisimme yhteen kaikki maailman murheet, ei meille logiikan lakien mukaan jäisi muuta vaihtoehtoa kuin päättää päivämme.

Monet viisaat ja älykkäätkin ihmiset ovat omistautuneet todistelemaan kuinka mahdotonta ja surkeaa ihmiselämä on, ja paljossa he ovatkin oikeassa - emme totisesti elä missään maanpäällisessä paratiisissa. Mutta ihmiseen on istutettu [kuka? kysyn mä] järjetön voima, jota on tapana kutsua elämänhaluksi. Se yllyttää jatkamaan kamppailua toivottomankin näköisessä tilanteessa ja löytämään uskoa, toivoa ja iloa mitättömän pienen näköisistä asioista. Vaikka tietäisi kohta kuolevansa, niin istuttaa omenapuun ja tuntee jo sieraimissaan sen tulevien kukkien tuoksun.

Onneksi me osaamme unelmoida. Onneksi meillä on tallella kyky tehdä pienestä suurta, hurmioitua näiennäisen mitättömistä syistä: putoavasta lehdestä, meren äänestä tai hipaisevasta kosketuksesta."

(Tommy Tabermann, toim: Maalliset mantrat, s. 111)

 

Luuk. 14:1-6 (18. su helluntaista, 1.vsk ev)

Jeesus tuli sapattina erään juutalaisten neuvoston jäsenen kotiin. Fariseukset seurasivat häntä haukan silmin, parantaisiko hän paikalla olevan vesipöhöstä kärsivän miehen. Jeesus kysyi fariseuksilta ja laintuntijoilta, jotka seisoivat hänen ympärillään: "Antaako laki luvan parantaa ihmisen sapattina?" Kun vastausta ei kuulunut, Jeesus tarttui sairaan käteen, paransi hänet ja lähetti pois. Muille Jeesus sanoi: "Kuka teistä ei tee sapattina työtä, jos teidän poikanne tai härkänne putoaa kaivoon? Ettekö heti ryhdy nostamaan niitä sieltä ylös?" Vieläkään hän ei saanut vastausta.
(Elävä uutinen)

Jeesuksen isäntä oli "fariseusten johtomies" jonka luokse hänet ilmeisesti sapattijumalanpalveluksen jälkeen kutsuttiin "syömään leipää." Fariseusten tarkkailemista ilmaiseva sana paratēreo esiintyy UT:ssa lähes yksinomaan kielteisessä merkityksessä, uskonnollisena kyttäämisenä (Mk 3:2, Gal 4:10). Jeesuksen kysymys "saako sapattina parantaa" saattaa uskonnon ekspertit kiusalliseen tilanteeseen. Parantaminenhan on hyvä asia - ilman muuta, myhäilisi teologi. Mutta voisiko sitä millään tehdä joskus toiste, hän jatkaisi. Terävämpi kaveri saattaisi jopa sanoa, että onpa tahallisen provosoiva kysymys. Tottakai sapattisäännökset näyttävät naurettavilta, jos niitä lähestytään noin. Jeesuksella on asennevika. Vastauksena on kiusallinen hiljaisuus. Jeesus panee toimeksi, parantaa miehen ja lähettää hänet pois. Ennen kuin Jeesus paransi miehen, käytetään sanaa epilabomenos, joka kääntyy helposti "tarttui häneen", mutta voi sisältää myös ajatuksen: "kohtasi hänet". Jeesus yrittää saada fariseukset vielä ajattelemaan asiaa omalla kohdallaan: jos oma poikasi tai härkäsi (tai vaikkapa vain aasi, sanovat jotkut editiot) putoaa kaivoon, mitä teet? Ammattiuskovaiset eivät vieläkään saa sanaa suustaan. Heillä ei ole mitään järkevää vastattavaa Jeesuksen kysymyksiin, mutta eivät he noin vain voi luopua omaksumastaan oikeauskoisuudesta. Sapatin noudattaminen on sentään juutalaisen uskonnon sydän. Vähän niin kuin meikäläisen protestanttisuuden raamatullisuus.

Jes. 1:10-17 (18. sunn. helluntaista, 3.vsk 1.lk)

 Tämä on todella radikaali teksti, hurja esimerkki siitä, miten raamatullinen uskonto kykenee kyseenalaistamaan pyhimmät perinteensä. Tämä tulkinta ei tietenkään ole ainoa mahdollinen. Jotkut kommentaattorit ajattelevat, että uhrit, joita Jumala ei voi sietää, ovat pakanallisia uhreja, joita Jerusalemin temppelissä kuningas Manassen aikana uhrattiin (2. Kun. 21). Se tekisi tästä tietysti helpommin ymmärrettävän. Ehdotan silti radikaalia, paradoksaalista tulkintaa.

Aloitetaan puhuttelusta: "Kuulkaa...te Sodoman johtajat...te Gomorran kansa!" Tässä ei puhutella Sodoman ja Gomorran asukkaita, vaan israelilaisia Jerusalemissa. Todella karski aloitus. Se on vähän sama kuin jos minä tervehtisin sunnuntaiaamuna harrasta kirkkokansaa: "Terve Talibanit!" Ensimmäinen järkytys on se, että kuulumiseni johonkin kansaan tai uskontokuntaan on samantekevää silloin, kun on kysymys suhteesta Jumalaan ja lähimmäiseen. 

Sitten hämmentävä kysymys: "Kuka teitä on käskenyt tuomaan uhreja ja tungeksimaan esipihoillani?" Jos ymmärrämme Pentateukkia oikein, niin Jumala itse on säätänyt erilaiset uhrit, juuri nuo vuohien, mullien ja karitsojen veret polttouhriksi, joita hän nyt niin ankarasti moittii. Samoin Mooseksen laissa Jumala itse antaa määräykset uudenkuun, sapatin ja muiden juhlapäivien vietosta. Sapatti on itse asiassa Vanhan testamentin uskonnon pyhimpiä säädöksiä. Mutta nyt Jumala sanoo, että "uusikuu ja sapatti, kokoukset ja juhlat - minä en siedä teidän pyhiä juhlianne ja pahoja tekojanne.Teidän uudenkuun menonne ja juhlapäivänne - minä vihaan niitä." Nyt ne ovatkin "teidän" juhlianne, eivätkä Herran.

Eikä tässä vielä kaikki. Jumala ei halua kuulla edes Juudan asukkaiden rukouksia. Vaikka rukoilemistanne rukoilisitte, minä en teitä kuuntele. Aivan kuin Jumala peruisi koko uskonnon. Aivan kuin Jumala olisi saanut tarpeekseen kaikesta uskonnon harjoittamisesta, huolimatta siitä, että hän on itse käskenyt uhrit ja juhlat ja opettanut rukoilemaan. Mikään niistä ei merkitse yhtään mitään, jos ihmiset eivät osaa elää keskenään ihmisiksi! Jumala yksinkertaistaa katekismuksensa ja vääntää sen rautalangasta:

Lakatkaa tekemästä pahaa. Opetelkaa tekemään hyvää.

Mentäisiinkö tällä?

Mark. 7:5-13 (18. su helluntaista, 3.vsk ev)

R.T. France huomauttaa, että rituaalista puhtautta käsittelevä jakso Mk 7:1-23 sisältää keskenään ristiriitaista argumentaatiota: 1-13 kritisoi Mooseksen lain mielivaltaista tulkintaa, mutta myöhemmät jakeet, kuten jae 15, kiistävät rituaalisen puhtauden idean kokonaan. Varhaiskristillisyydessä juutalaiset ruokasäädökset olivat polttava kysymys, jossa Paavali käski hyvällä omallatunnolla syömään mitä vain, ja Ilmestyskirjan kirjoittaja tuomitsi epäjumalille uhratun lihan syöjät tiukasti. Apt. 15:n apostolikokous päätyi jonkinlaiseen kompromissiin. Räisänen toteaa, että jos Jeesus olisi tässä kysymyksessä sanonut jotain tiukasti, nämä kysymykset eivät olisi voineet olla näin pahoja. Siksi ei hänen mukaansa ole uskottavaa, että Jeesus olisi sanonut Q:n mukaisesti että "laista ei katoa pieninkään piirto", eikä liioin se, että hän Markuksen esittämällä tavalla olisi sanonut kaikki ruoat puhtaiksi (j.19). Todennäköistä on, että Jeesus sanoi, että toisen ihmisen hädän huomioiminen on tärkeämpää kuin tiukka uskonnon noudattaminen. Schweitzer taas huomaa, että Jesaja-sitaatti ei sovi yhteyteensä: tradition pikkutarkka noudattaminen on eri asia kuin sanojen ja tekojen ristiriita.

Francen mukaan selitys siihen, miksei Jeesuksen opetus mennyt kristittyjen parissa perille, ei ole siinä, että Mk 7:n sanat eivät olisi autenttisia, vaan kaikkien uskonnollisten organisaatioiden sisäänrakennetussa konservatiivisuudessa, joka ei suostu luopumaan perinteisestä tulkinnasta enne kuin ei ole muuta vaihtoehtoa. Ja tästä päästäänkin meidän aikaamme:

"Te olette hylänneet Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöjä"(j.8) on perikoopin ydin. Korban-käytännössä Jumalan käskemä arkinen huolenpito korvattiin uskonnollisemmalla toiminnalla. Käytäntö vanhurskautettiin Mooseksen lain valan vannomista koskevalla säädöksellä (5. Moos. 20:22). Miten tätä kohtaa tulkittaisiin päivänpolttavassa homokeskustelussa? Ovatko ne, jotka avaavat ikiaikaista avioliittoinstituutiota koskemaan myös samaa sukupuolta olevia pareja, tämän maailman menoon mukautuvia ihmisoppien seuraajia? Vai ovatko ne, jotka pitävät härkäpäisesti kiinni perinteisestä avioliittokäsityksestä, tekopyhiä perinnäissääntöjen orjia? Sanopa se.

Gal 5:1-6 (18. su helluntaista, 1. vsk 2.lk)

Vapauteen Kristus meidät vapautti.

Mitä on vapaus? Venäläis-brittiläinen filosofi Isaiah Berlin puhui 1950-luvulla negatiivisesta ja positiivisesta vapaudesta. Niitä voi havainnollistaa mielikuvalla siitä, että ajelet autolla tietä pitkin ja käännyt joka tienhaarasta sinne, minne sinua huvittaa. Negatiivinen vapaus ajella tarkoittaa sitä, että mikään tai kukaan ei estä sinua ajamasta sinne mihin sinua huvittaa: tiet ovat kunnossa, bensaa riittää, takapenkiltä ei tule ohjeita eikä poliiseja ole mailla halmeilla. Positiivinen vapaus tuo toimintaan mukaan päämäärän: se tarkoittaa, että sinulla on vapaus valita se tie, mikä vie sinut määränpäähäsi. Et ajele vain ajan kuluksi, vaan saavuttaaksesi tavoitteesi. Tuo tavoite toisaalta rajoittaa vapauttasi: et voi valita mitä tietä tahansa. Mutta positiivinen vapaus tarkoittaa juuri sitä, että ihmisellä on vapaus saavuttaa se, mikä tekee hänet todella onnelliseksi ja  oikeus kukoistaa elämässään.

Voi ajatella, että positiivisesta vapaudesta Paavali puhui sanoessaan: "'Kaikki on minulle luvallista' - mutta kaikki ei ole hyödyksi. 'Kaikki on minulle luvallista' - mutta en saa antaa minkään hallita itseäni." (1. Kor. 6:12) Samoin Pietari puhuu niistä, joille vapaus on pahuuden verhona (1. Piet. 2:16). Seuratessaan mielitekojaan ihminen ei ole vapaa. Negatiivisesti vapaata ihmistä viedään kuin pässiä narussa, jollei hänellä itsellään ole narua - ohjenuoraa - jota hän seuraa.

Mutta riskinsä on myös positiivisessa vapaudessa. Jos todellinen vapaus on sitä, että ihminen on vapaa tekemään hyvää ja toteuttamaan ihmisenä olemisen pyhää kutsumusta, mistä hän tietää, miten toimia? On vaarana, että joku toinen tulee kertomaan minulle, miten minun pitäisi elää. Perheeni, puolueeni, kirkkoni tai media kertoo minulle, mitä kannattaa tavoitella ja miten siihen pääsee. Näin galatalaisille oli käymässä, kun Paavalin piti jankuttaa heille, että Kristus vapautti meidät vapauteen. Se on vaikea laji tuo vapaus. "Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko". Eikö löytyisi mitään konkreettisempaa?

Ps. 119:97-104 (18. Su helluntaista, psalmi)

Kuinka rakastankaan sinun lakiasi! 
Kaiken päivää minä sitä tutkin.

Lain rakastaminen on mahdotonta ilman uskoa, joka on Kaikkivaltiaan hallintaa sielun pyhäkön sisimmässä. Siitä tämä lakihurskauden psalmi sittenkin puhuu. Sillä miten on mahdollista tota die meditatio ts. miten rukoillaan lakkaamatta  (1. Tess. 5:17) ellei rakkaudessa .

  Sinun käskysi ovat alati ohjeenani, 
  ne tekevät minut vihollisiani viisaammaksi.

Vanha käännös : tekevät minut vihollisiani viisaammaksi, sillä ne ovat minun omani iankaikkisesti.  Ei kristitty ehkä pärjää ajankohtaisessa knoppitiedossa, mutta hänellä on sitä, mikä kestää ikuisesti ,sitten kun ajan muotifilosofia on historiallinen kuriositeetti.
Olen oppineempi kuin kaikki opettajani, 
kun tutkin sinun liittosi säädöksiä.
  Olen viisaampi kuin kansan vanhimmat, 
  kun noudatan sinun säädöksiäsi.

Joka rakkaudella tutkii Jumalan sanaa , ylittää ymmärryksellä kaiken teologisen oppineisuuden ja joka pistää sanan elämässään toteen ,on piispoja ja pappeja parempi .

Pahan poluille en jalallani astu, 
minä tahdon totella sinun sanaasi.
  Sinun päätöksistäsi en poikkea syrjään, 
  sillä sinulta minä olen oppini saanut.

"Sillä sinulta olen oppini saanut ". LXX quia tu legem posuisti mihi, olet pannut lakisi sydämeeni. Eihän se,muuten pelitä. 
Miten suloiset ovatkaan sinun sanasi! 
Ne maistuvat hunajaa makeammilta.

Näin voi sanoa vain se, jolle Jumalan armolliset Isän - tai Äidin - kasvot ovat paljastuneet.. 

Kol. 2:20-21 (18. su helluntaista, 2.vsk 2.lk)

Jos kerran olette yhdessä Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkuvoimien ulottuvilta, miksi yhä käyttäydytte tämän maailman mukaisesti ja alistutte sellaisiin sääntöihin kuin: "älä tartu", "älä maista", "älä kosketa"?

Tämä kohta on kiehtonut minua jo teini-ikäisenä. Ymmärsin sen silloin niin, että siinä tarkoitetaan sitä mitä siinä sanotaan. Jos tarkkoja ollaan, sen saa ehkä ymmärtää vielä rohkeammin kuin mitä suomennos antaa myöden.
"Älä tartu" (μὴ ἃψῃ) voidaan ymmärtää myös "älä ole tekemisissä". Toisin sanoen: ajatus siitä että kristityn pitäisi välttää tiettyjä ihmisiä, noudattaa ikään kuin kultillista puhtautta, on täten kumottu. Apt. 10:9-16 osoitti tämän Pietarille, mutta edelleen kristityille pitää muistuttaa, ettei syntisten kanssa seurustelu saastuta: "Se mikä tulee ihmisestä ulos, se saastuttaa ihmisen", sanoi Jeesus (Mk. 7:20)
"Älä maista" (μὴ γεύσῃ) tarkoittaa "älä kokeile". Samaa verbiä kayttää Matt 27:34, kun Jeesus maistaa viiniä ristinpuulla, muttei halunnut juoda. Ei ole kuitenkaan tarkoitus, ettei ihminen väärin tekemisen pelosta uskalla kokeilla, että hän kadottaa rohkeuden etsiä ja erehtyä. Olisiko Franciskuksen, Lutherin, Teresan ym. elämä ollut niin siunauksellista, jos he eivät olisi uskaltaneet ottaa riskiä?
"Älä kosketa" (μὴ θίγῃς) on sama verbi kuin kiellossa Siinain vuorella. Eli kyseessä on Tabu. Ei pidä kosketella tiettyjä kysymyksiä. On varmasti olemassa Jumalan salaisuuksia, mutta ihmisen tehtävä ei ole niitä asettaa. Tyhmiä ja vaarallisia kysymyksiä saa esittää, kunhan ei tee omista kysymyksistään tai vastauksistaan opinkappaleita. Silloin nimittäin lankeaa siihen vaaraan, mitä vastaan lähti taistelemaan:
Nämä omatekoista hurskautta, nöyryydenharjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativat käskyt tosin näyttävät viisailta, mutta tosiasiassa ne ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä.(j.23)

Aam. 5:21-24 (18. su helluntaista, 2.vsk 1.lk)

"Minä vihaan teidän juhlianne, minä inhoan niitä", sanoo Jumala. Jumala itse oli kuitenkin säätänyt nämä juhlat. "Kun te tuotte minulle polttouhrejanne ja ruokauhrejanne, minä en ota niitä vastaan." Ja kuitenkin Jumala itse oli nämä uhrit määrännyt. Tämä on merkittävä opetus Raamatun lukemisessa.
Uskonnonharjoitus pimentää helposti Jumalan perimmäisen tahdon, joka ilmaistaan tässä näin: "Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro."
Mieleen tule helposti vertauskohta ajankohtaiseen keskusteluun homoseksuaalisuudesta. On totta, että homoseksuaalisuutta ei Raamatussa esitetä milloinkaan positiivisessa sävyssä. Homoseksi kielletään ehdottomasti. Mutta kun ihmiset linnoittautuvat Raamatun kirjaimen taakse ja kieltäytyvät katsomasta ihmisiä silmiin ja kuuntelemasta heidän tarinansa, voisi kuvitella Jumalan sanovan: "Viekää pois minun edestäni kultareunaiset Raamattunne, en tahdo kuunnella teidän saarnojanne. Mutta rakkaus ja kunnioitus vallitkoon!"
Musiikinteologisesti kielteisimpiä raamatunkohtia on "Vie pois minun edestäni virsiesi pauhu." Se muistuttaa siitä, että musiikki voidaan valjastaa myös turruttamaan ja paaduttamaan sydäntä. On vaarallista tehdä Jumalasta hartaudenharjoituksemme takuumies. Jumala on Henki: hyvä isäntä mutta huono renki.

Jes. 44:21-23 (18. su helluntaista, 1.vsk 1.lk)

Muista, Jaakob, sinä minun palvelijani, muista, Israel, että minä olen sinut muovannut, sinä olet minun palvelijani. Sinä et minulta unohdu, Israel.
Minäkö Jumalan palvelija? Ja paskat. Jos tarkkailen vaellustani tai mitä olen saanut aikaan, en ole. Mutta Jumala palauttaa mieleeni perustavat lähtökohdat: minä olen sinut muovannut.   יָצַר tarkoittaa taiteellista, suunnitelmallista ja huolellista tekemistä. Kyseessä ei ole siis mikään fiat vaan savenvalajan työ (vrt. laulu "Mestaripiirros"). Kun minä olen sinut erityisesti tehnyt ja tarkoittanut, niin sinä OLET minun palvelijani, siksi asia toistetaan. Tärkeintä on tietää, että hän ei sinua unohda (vaikka jotkut käsikirjoitukset mahdollistavat myös lukutavan: "Älä unohda minua, Israel") "Nyt te tunnette Jumalan, ja ennen kaikkea Jumala tuntee teidät." Gal 4:9. Miksi? Motivaation kertoo Jes 43:25.
Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi kuin pilven, sinun syntisi kuin pilviverhon. Palaa minun luokseni, minä olen lunastanut sinut vapaaksi.
Asianmukainen käännös on: "minä olen pyyhkinyt sinun..." Syntini ja rikkomukseni ovat yhtä epäolennaisia kuin sumupilvi maiseman yllä. Se kyllä peittää näkymän, mutta ei kuulu asiaan. Origenes käyttää kuvaa maalarista, joka tuhrii alkuperäisen taideteoksen. Jumala pyyhkii nuo värit pois, jotta hänen luomansa kuva pääsisi näkyviin. Lunastukseen perustuu kutsu palata Isän yhteyteen.

Riemuitkaa taivaat...
Jae 23 on Walter Brueggemanin mukaan koko jakson Jes 42-44 päätös. Sen kosminen personifikaatio on sukua psalmille 96:11-12. Lupaus ei ole vain se, että Herra on lunastanut Jaakobin, vaan myös se, että hän "kirkastaa itsensä Israelissa" eli iloitsee ja riemuitsee sinusta! "Riemuitkaa taivaat! Iloitse maa! Ratketkaa riemuun, te vuoret! Herra lohduttaa kansaansa, hän hoivaa köyhiä lapsiaan." (49:13)