Sir. 42:15–25 (4. adventti, apokryfi)

Tämä on teologisen estetiikan malliteksti:

Minä tahdon muistella Herran tekoja ja kertoa siitä, mitä olen nähnyt. Herra teki luomistyönsä sanallaan, sääti ja toteutti kaiken tahtonsa mukaan.Valollaan aurinko luo katseensa kaikkeen,

Herran kirkkaus täyttää koko luomakunnan.

Tekstivalinta muistuttaa siitä, että jouluyön kirkkaus ei ollut ennenkuulumatonta, vaan silloin enkeljoukot huusivat julki sen, mitä taivaat ovat julistaneet maailman alusta asti: Koko maailma on täynnä Herran kirkkautta! Tätä todistaa se, että jouluevankeliumin "Jumalan on kunnia korkeuksissa" ei ole toivotus, vaan toteamus.

Pyhät enkelitkään eivät pysty kertomaan kaikkia ihmeellisiä tekoja, otka Herra, Kaikkivaltias, on vahvistanut, jotta kaikki olisi omalla paikallaan hänen kirkkaudessaan. Hän tutkii merten syvyydet ja ihmisten sydämet, hän näkee viekkaimpienkin aikeiden lävitse. Kaikki on Korkeimman tiedossa,

hänen katseensa tavoittaa aikojen merkit. Hän tuo julki menneet ja tulevat ja paljastaa salattujen asioiden kulun.

Jos enkelitkään eivät kykene kertomaan tai käsittämään kaikkia Jumalan tekoja, kuinka ihminen kuvittelee, että hänen omaksumansa raamattunäkemys tai teologia riittäisi selvittämään mitä Jumalalla on mielessä. Siksi ei pidä myöskään tuskastua, jos meidän teologiamme ajautuu umpikujaan, koska "viekkaimmatkin aikeiden" läpi Jumala näkee. Suuri lohtu on siinä, että se, mikä meille oli käsittämätöntä ja läpitunkematonta, on hänelle kirkasta.  Moni asia on turhaa ja mieletöntä, mutta vain meidän silmissämme.

Yksikään ajatus ei jää häneltä huomaamatta, yksikään sana ei jää häneltä salaan.Hän on pannut paikoilleen viisautensa voimannäytöt, hän on yksi ja ainoa ikiajoista ikuisuuteen. Mitään ei voi lisätä eikä mitään poistaa, Ei hän tarvitse neuvonantajia.

Verbin κοσμεω merkityksen käännöksenmme tulkitsee teknisesti "panna paikoilleen", vaikka sillä on myös merkitys "kaunistaa, koristaa", jota Vulgata ja muut käännökset käyttävät.  Raamatun estetiikka peittyy vahingossa näkyvistä. Jae korostaa sitä, että Jumalan luomistyössä ei ole mitään turhaa, ja ajatus jatkuu:

Kuinka ihania ovatkaan kaikki hänen tekonsa – ja niistä on näkyvissä vain kipinän verran! Ne kaikki elävät ja pysyvät ikuisesti; kukin toteuttaa tarkoitustaan ja tottelee häntä. Kaikkea on kaksittain, toinen on toisen vastapari, mitään turhaa hän ei ole tehnyt.Toinen täydentää toista parhaalla tavallaan –  kuka kyllästyisi katselemaan Herran ihanuutta!

Jumalan luomisteot ovat haluttavia (desiderabilia). Koska niiden Luoja iloitsee niiden olemassaolosta ja haluaa niiden pysyvän ikuisesti, millä oikeudella minä uskonnollinen askeetti pidän niitä vähäarvoisina ja tähyilen taivaalle niiden ohi, että muka siten näkisin Jumalan paremmin?  Joidenkin uskoa horjuttaa väite, että maailmankaikkeus on miljardien vuosien ikäinen ja ihminen kehittynyt pitkän evoluution tuloksena. Eikö se saa meitä entistäkin kiitollisemmiksi siitä, että nyt olemme tässä? Siirak pitää arvossa sitä, että Jumalan teot ovat pareittain. Pahan vastapari on hyvä, kuoleman elämä ja hurskaaan syntinen. (33:14) Luodut auttavat toinen toistaan kukoistamaan, me onnistumme vain toisten avulla, tai kuten ruotsalainen käännös sanoo, "den ena förhöjer det andras värde."

Kyllästyminen on uskon vastakohta. Jos olet tympääntynyt hengelliseen elämään, olet ajautunut sen ulkopuolelle.

Sef. 3:17 (4.adv. 1.vsk 1.lk)

Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi,
hän on voimallinen, hän auttaa.
Sinä olet hänen ilonsa,
rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi,
hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta.


Tämä jae on esimerkki siitä, miten monella tavalla Raamatun sana voidaan kääntää - ja aina vain paranee. Nykyisen käännöksen "rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi" on Septuagintan mukainen tulkinta. Se on hyvä tulkinta, sillä Jumalan rakkaus (tai kaikki rakkaus) on elämää uudistava voima, joka saa kuihtuneen kukoistamaan ja kaavoihinsa kangistuneen näkemään uusia mahdollisuuksia.


Vanhan käännöksen versio samasta lauseesta kuului "hän on vaiti, sillä hän rakastaa sinua". Verbillä ḥāraš on todella (kaivertamista tarkoittavan merkityksen ohella) hiljenemistä, jopa kuuroutta, tarkoittava merkitys. Geseniuksen sanakirja tulkitsee Jumalan hiljaisuuden tässä kohtaa merkitsevän sitä, että Jumala pidättäytyy synnin nuhtelemisesta ja osoittaa näin anteeksiantoaan. Mutta Jumalan vaikenemisen voisi ymmärtää mystisemmin. Läheisten ystävien kesken ei tarvita sanoja, pelkkä katse tai läsnäolo riittää. Tämä Jumalan vaikeneminen on toista kuin se, jossa ihminen sanoo: "Älä ole vaiti, kun puhun sinulle! Jos sinä et vastaa, olen kuoleman oma." (Ps. 28:1, sama verbi) Sama Jumalan hiljaisuus, mutta täysin eri merkitys.


On vielä kolmaskin tapa kääntää tämä lause. "Hän vaientaa sinut rakkaudellaan." Niin kauan kuin meiltä puuttuu todellinen kokemus Jumalan rakkaudesta, me olemme innokkaita puhumaan siitä ja esittämään oman tulkintamme siitä sekä kritisoimaan toisten näkemyksiä sitä koskien. Kun todella kohtaamme Jumalan rakkauden, meiltä katoaa halu julistaa sitä isoon ääneen. Näin sanovat isot pojat (ja tytöt). Minä en tiedä.


Hyvin tärkeä ja toistuva ajatus tässä jakeessa on se, että sinä olet Jumalan ilo! Kun enkelit ilmoittavat jouluyönä suuren ilon, puolet siitä on sitä, että Jumala iloitsee luoduistaan. "Hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta" ei aivan tavoita heprean musiikillista ilmaisua: Jumala "hyppii ja hoilaa" siitä riemusta että hänellä on sinut! Tosiaan, sanat jāgīl ja rinnā eivät sisällä konnotaatioita koreografisesti hallitusta liikkeestä tai musiikillisesti tasokkaasta fraseerauksesta.

Matt. 1:18-24 (4. adv. evankeliumi)

Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan,

ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel -

se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.

Se mitä kirkko uskoo Mariasta, perustuu siihen, mitä kirkko uskoo Kristuksesta, ja se mitä kirkko opettaa Mariasta, valaisee puolestaan sitä, mitä kirkko uskoo Kristuksesta. Jumalan ihmiseksitulemisen juhla, joulu, kertoo, että Jumala on meidän kanssamme, keskellämme, meissä. Siksi kirkko on antanut varhaisista ajoista lähtien Marialle nimen theotokos, Jumalansynnyttäjä. Nimitystä ei ole Raamatussa, aivan samoin kuin siellä ei ole selvästi muotoiltua oppia Pyhästä Kolminaisuudestakaan. Kuitenkin, jos Kristus on "tosi Jumala ja tosi ihminen", Maria on ainutlaatuinen kaikkien ihmisten keskuudessa. Kukaan muu ei ole kantanut lihaksi tullutta Jumalaa ruumiissaan yhdeksän kuukauden ajan. On oikein veisata idän kirkon kanssa:

"Oi Jumalansynnyttäjä Neitsyt, / joka olet muiden ylistetty, / me veisaamme sinulle ylistystä, / sillä sinun Poikasi ristin kautta helvetti kukistettiin, kuolema kuoletettiin / ja me, jotka olimme kuoletetut, / nousimme ylös, tulimme elämään otollisiksi ja paratiisin muinaisesta riemusta osallisiksi."

Protestantti, joka kammoaa sitä, että pelastuksesta annetaan kunniaa kenellekään muulle kuin Jeesukselle, joutuu huomaamaan tämän veisun sanoissa, että yksin Jeesus pelastaa - mutta jos Maria ei olisi suostunut, Jeesusta ei olisi tullut. Sen tähden Maria on Jumalansynnyttäjä ja myös jokaisen kristityn hengellinen äiti.
 

Voihan olla, että Maria on jotain sellaista, jota emme täysin ymmärrä. Onko roomalaiskatolinen mariologia mennyt liian pitkälle, kun paavi julisti vuonna 1854, että "autuas Neitsyt Maria on sikiämisensä ensimmäisestä hetkestä alkaen kaikkivaltiaan Jumalan erityisen armon ja etuoikeuden kautta Kristuksen Jeesuksen, ihmiskunnan Vapahtajan ansioiden tähden tullut varjelluksi kaikesta perisynnin tahrasta?” On syytä kuitenkin huomata, että tässäkin on kysymys vain Efesolaiskirjeen 1:3-4 sanojen soveltamisesta Mariaan. Katolisen kirkon katekismuksen mukaan Isä on siunannut Mariaa "kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa” enemmän kuin ketään muuta luotua persoonaa. Jumala on "valinnut hänet ennen maailman luomista, jotta hän eläisi pyhänä ja moitteettomana Jumalan edessä rakkaudessa." 

Maria on jotain ainutlaatuista, mutta kuitenkin hän on yksi meistä. Sen tähden se, mitä lausutaan Marialle, voi koskea myös meitä!

1. Moos. 21:1-7 (4. adv, 2.vsk 1.lk)

Saara sanoi: "Jumala on antanut minulle aiheen iloon ja nauruun, ja jokainen, joka tästä kuulee, iloitsee ja nauraa minun kanssani."

Naurulla on Raamatun kielenkäytössä etupäässä pilkkanaurun vivahde (vrt. Ps. 2:4, 37:13). Verbi "nauraa" tarkoittaa hepreassa toisaalta myös "hyväillä." Mieti sitä.

Me erotamme naurussa aspektit "nauraa jollekin" ja "nauraa jonkun kanssa." Käännöksemme - niin kuin jo Vulgata (risum fecit mihi Deus, quicumque audierit conridebit mihi) - haluaa lukea tämän jälkimmäisellä tavalla. Saara itse näyttää ajattelevatn, että Jumala on nimenomaan tehdyt hänet naurunalaiseksi, vetänyt häntä höplästä, uunottanut 6-0. Ja se jos mikä on hienoa! Varmemmaksi vakuudeksi Saara vielä kuvaa tilanteen älyttömyyttä: "Kuka olisi tiennyt sanoa Abrahamille: 'Saara imettää poikaa?' Ja nyt minä kuitenkin olen synnyttänyt pojan hänen vanhoilla päivillään."

Koko Jumalan ja Saaran suhde on kertomus naurusta. Kuullessaan synnyttävänsä pojan Saara nauroi. Kun Herra kysyi, miksi Saara nauroi (mikä kysymys!), Saara väitti pokkana: "En minä nauranut". Saara oli peloissaan. Nauru voi olla majesteettirikos. Diktaattorit ovat aina pelänneet naurua enemmän kuin mitään muuta. Jumala ei ole diktaattori. Jumala antoi Saaralle aiheen nauraa sydämensä pohjasta, hän teki suurimman laupeuden saattamalla hänet naurunalaiseksi ja antaa hänelle pojan, jonka nimi Jitzhak tarkoittaa "hän nauraa." Evankeliumi vapauttaa naurulihakset.

Fil. 4:4-7 (4. adv, 1.vsk 2.lk)

"Iloitkaa aina Herrassa!" Herrassa iloitseminen ei ole iloitsemista mistään muusta kuin pikkuasioista, pinnallisista elämän tapahtumista. Silloin tällöin me uskovaiset nipotamme tästä. Ikään kuin Herrassa iloitseminen olisi jotain elämälle vierasta. Kissan viikset! Mikään ei ole niin vähäpätöistä, ettei siitä voisi iloita, ja jos Herrassa iloitsee, riemuun ratketa. Ilo Herrassa tarkoittaa, että pinnallisella ilollamme on syvällisemmät juuret! Ilo ei ehdy silloinkaan kun siihen ei pintatasolla ole lainkaan aihetta. "Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon". Lempeyttämme siis kutsutaan ja maanitellaan, ei tunnollisuutta tai vakavuutta. Ja sitten vielä "älkää olko mistään huolissanne". Ihanko totta? Kuka tahansa meistä keksisi vastaväitteitä tähän. Mutta se on Herran käsky!

Matt. 1:18-24 (4. adv., evankeliumi)

Neljännen adventin evankeliumitekstiä on kutsuttu joskus "Joosefin jouluevankeliumiksi." Koska sen painopiste on siinä, miten Joosef voitti morsiamensa koskemattomuutta koskevat epäilynsä, kannattaa eräänlaisena rinnakkaistekstinä lukea "Koraanin jouluevankeliumi" Marian suurasta. Siinä itse Jeesus-vauva puolustaa äitinsä kunniaa.
Kun tästä tekstistä kerrottiin Kirkko ja kaupunki-lehdessä joulun alla, joku paheksui: "Mitä tekemistä Koraanilla on Raamatun kanssa?" Aika paljonkin.

"Mainitse Kirjassa, kuinka Maria vetäytyi perheensä luota itäiseen paikkaan ja kätkeytyi heiltä. Me lähetimme Henkemme hänen luokseen sopusuhtaisen ihmisen hahmossa. Maria sanoi: 'Haen turvaa Armollilsesta sinua vastaan, Älä koske minuun, vaan ole hurskas.' Hän sanoi:'Herrasi on lähettänyt minut antamaan sinulle puhtaan pojan.' Maria kysyi: 'Kuinka minä voisin saada pojan, vaikka yksikään ihminen ei ole koskenut minuun enkä ole tehnyt huorin?' Hän vastasi: 'Näin sanoo Herrasi: Se on minulle helppoa.' Me annamme hänet sinulle merkiksi ihmisille ja armomme osoitukseksi. Näin oli päätetty.
Maria tuli raskaaksi ja vetäytyi kaukaiseen paikkaan. Synnytyspoltot saivat hänet ottamaan tukea palmupuusta, ja hän sanoi: 'Kunpa olisin kuollut ennen tätä ja vaipunut unohduksiin.' Silloin ääni huusi hänelle alhaalta: 'Älä sure, sillä Herrasi antaa puron kummuta jalkojesi juuresta. Ravista palmua, niin se pudottaa sinulle tuoreita, kypsiä taateleita. Syö ja juo rauhallisin mielin ja jos näet jonkun, sano: Olen vannonut Armolliselle paastoavani ja olevani tänään puhumatta kenellekään.'
Hän palasi kansansa luo kantaen lasta sylissään ja he sanoivat: 'Maria, olet tehnyt ennenkuulumattoman teon. Aaronin sisar, ei isäsi ollut paha mies eikä äitisi tehnyt huorin.' Maria viittasi lapseen, mutta he sanoivat: 'Kuinka me voisimme puhua kehdossa makaavan lapsen kanssa?' Lapsi puhkesi puhumaan: 'Minä olen Jumalan palvelija, ja Hän on antanut minulle Kirjan, tehnyt minustakin profeetan ja siunannut minut, missä kuljenkin. Hän on määrännyt minut rukoilemaan ja antamaan almuja niin kauan kuin elän ja olemaan kuuliainen äitiäni kohtaan: ei Hän ole tehnyt minusta niskuroivaa eikä väkivaltaista. Rauha minulle päivänä jona synnyin, ja päivänä, jona kuolen, ja päivänä jona minut herätetään henkiin.' Tällainen oli todellakin Jeesus, Marian poika, jota he epäilevät." (Koraani 19:16-34)

Ps. 130: 5-8 (4. adventti, psalmi)

Minä odotan sinua, Herra, odotan sinua koko sielustani ja panen toivoni sinun sanaasi.

Niin se vain on. Ajatukseni sanasi ääressä ovat joulusaarnaa tekevän papin. Yritän silti olla tekemättä saarnaa ja vain kuunnella sanaasi. Siitä minä elän. Sitä minun on seurakunnalle jaettava, jos jotain. Siis anna sanasi, ei minun vaan seurakunnan tähden.

Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua, hartaammin kuin vartijat aamua.

Vertauskuva kertoo missä tilanteessa se, joka tämän rukoili ensimmäisen kerran, oli. Pimeässä. Ei Jumalasta näkynyt merkkiäkään, ei edes aamun sarastusta. Hän vertasi itseään tässä aamua odottaviin yövartijoihin, mutta totesi, että hänen yönsä oli pidempi ja pimeys tiheämpi.

Israel, pane toivosi Herraan! Hänen armonsa on runsas, hän voi sinut lunastaa. Hän lunastaa Israelin kaikista sen synneistä.

Ihan niin kuin minäkin, psalmista oli paimenen roolissa. Hänen piti sanoa jotain kansalle. Yössä, rääkättynä, ikävissään, hän huusi: "pane toivosi Herraan!" Mitään muuta kun ei ole. 

"Se toivo on elämämme ankkuri, luja ja varma, se ulottuu väliverhon tuolle puolen." (Hepr. 6:19)