Ps. 102:16-23 (3. sunn loppiaisesta, psalmi)

Kyseessä on ylistyssäkeistö keskellä kurjan rukousta psalmissa 102. Ottaisin mukaan jo Siionia käsittelevän jakeen 15: "Sinun palvelijasi rakastavat sen kiviä, he surevat kaupunkinsa tuhkaa." Kristittyihin sovellettuna sen voi ymmärtää niin, että he vaalivat tai säälivät Siionin katupölyäkin, sitäkin mikä on heidän kirkossaan heikkoa ja vinksallaan.

j.18: "Hän katsoo sorrettujen puoleen, ei torju heidän rukoustaan", tarkkaan ottaen "hän kääntyy niiden rukouksen puoleen, jotka ovat kaikkensa menettäneet." Sana 'aror on kirjaimellisesti "alaston" ja esiintyy Raamatussa tämän lisäksi ainoastaan Jer. 17:6 matkailumainoksessa: "Hän on kuin piikkipensas, joka yksin kituu aavikolla, kasvaa kivierämaassa, suolaisella kamaralla, missä kukaan ei asu." Luther sanoo Katumuspsalmien selityksessä:
"Kunnia on yksin hänen. Hän on ottanut kaiken itselleen ja jättänyt kaikki muut tyhjiksi. Sen tähden hän ei katso niiden puoleen, jotka eivät tahdo olla tyhjiä. Mutta hän katsoo armollisesti niihin, joiden henki on tyhjä ja köyhä ja jotka ikuisesti janoten anovat häneltä armoa, ja ravitsee heitä omalla olemuksellaan, niin kuin sanotaan Ps. 81:11 'Israel, avaa suusi, minä itse sen täytän.' Sillä Jumala ei voi antaa armoaan muille kuin nöyrille, se on: nälkäisille, janoisille, tyhjille, köyhille, syntisille ja narreille. Hän ei katso rikkaiden, viisaiden ja hurskaiden kauniisiin sanoihin ja suuriin tekoihin, sillä niissä hänen kunniansa on rauennut tyhjiin, vaan hän kääntyy ainoastaan niiden pyynnön ja rukouksen puoleen, joilla ei ole mitään."
j. 19: "uudeksi luotu kansa" on kristillisessä eksegeesissä tietysti viittaus Uuden testamentin aikaan, niin kuin koko puhe siitä, kuinka pakanat (j.16,23) kunnioittavat Herraa, nähdään ennustuksena kirkosta. Luther näkee viittauksen uudestisyntymiseen:
"Vain hengellinen kansa, jonka Kristuksen kaste on luonut uudestaan, voi ymmärtää näitä asioita. Mutta niiden, jotka eivät ole vielä uudesti syntyneet eivätkä 'uudestaan luodut' hengessä ja armossa, ei ole mahdollista tuntea Jumalaa ja hänen kunniaansa. Siksi he eivät osaakaan ylistää häntä, vaan päinvastoin itseään. Sillä ne ylistävät Jumalaa, jotka häpeävät itseänsä: he eivät anna Jumalalle mitään vaan ainoastaan ottavat häneltä vastaan. Heillähän ei ole mitään, vaan heidän omaisuutensa on Jumalan tykönä. Sen tähden heidän ylistyksensäkin kohdistuu Jumalaan eikä heihin itseensä."
j.21 "Hän kuulee vankien vaikerruksen, hän vapauttaa kuoleman omat." "Sillä Herra kuulee köyhien rukouksen eikä hylkää omiaan jotka ovat vankeudessa" (Ps.69:33) Luther: "He ovat niitä, jotka tuntevat omassa itsessään olevansa surkeasti vangittuja synteihin ja huutavat vapahtamisen armoa, niin kuin psalmin laulaja itsekin edellä on tehnyt. Sillä Jumala ei kuule niitä, jotka eivät ole vankeja, se on: jotka eivät näe todella olevansa vankeja; eiväthän sellaiset huokaakaan."
j.22 "Siionissa kuulutetaan Herran nimeä, Jerusalem kaikuu hänen kiitostaan", sisältää pitkälti sen, mistä kristillisessä jumalanpalveluksessa on kysymys. Safar kääntyy hyvin "kuuluttaa", mutta myös "kertoa" tai "luetella". Evankeliumin julistus ja ylistyksen laulaminen on Lutherin mukaankin jumalanpalveluksen ydin.

5. Moos. 32:36 (3. su loppiaisesta, 3 vsk. 1.lk)

 Herra puolustaa kansaansa, hän säälii palvelijoitaan, kun hän näkee, ettei heillä enää ole voimaa, että he ovat uupuneita, niin suuret kuin pienet.

Itsemyötätunnon harjoitus uupuneelle ihmiselle 

Sano itsellesi ensiksi: "Juuri nyt sinulla on vaikeaa." Toteat ja tunnustat todeksi, miltä sinusta nyt tuntuu. Se on välttämätön ensimmäinen askel. Huomaat ensiksi tietoisen kokemuksesi ja nimeät sen. Havainnoit omia ajatuksiasi ja tunteitasi tuomitsematta ja arvostelematta niitä. Ajatukset ja tunteet ovat kuin vierailijoita, jotka tulevat ja menevät omalla rytmillään, emmekä voi valita niitä itse. Tämän muistaminen auttaa sinua näkemään oman tilanteesi selvemmin. Se myös auttaa tunnistamaan ja välttämään haitallisia toimintatapoja, kuten vatvomisen, välttelyn ja turvautumisen vaikka päihteisiin tai shoppailuun. Tunnistettuasi kärsimyksesi pystyt paremmin tekemään vaikealla hetkellä sellaisia viisaita ja tietoisia valintoja, joita eniten tarvitset - eikä sellaisia, joihin mielesi apinat sinua ajavat. Jos et juuri nyt voi tehdä mitään korjataksesi tilannetta, niin sen tietoinen huomaaminen auttaa sinua hyväksymään todellisuuden, johon et nyt voi vaikuttaa.

Sano itsellesi sitten: "Kärsimys on osa elämää." Kärsimyksen kokeminen ei tee sinusta viallista. Olet inhimillinen, tunteva ihminen, joka välittää - ja kärsii. Maailma on täynnä kärsimystä, vaikka sitä on vaikea muistaa sillä hetkellä kun itse putoaa kuoppaan. Kärsimystä ei voi hallita eikä välttää kohtaamasta. Tämän tosiasian muistaminen voi auttaa kohtelemaan hyvin itseään kärsimyksen hetkellä. Kärsimys ei tarkoita myöskään sitä, että sinussa olisi jotain vialla. Tällä hetkellä aivan lähistölläsi on ihmisiä kamppailemassa asioiden kanssa, joista meillä muilla ei ole aavistustakaan. (Se on hyvä muistaa myös silloin kun tuntee halua tuomita toisia ihmisiä.) Mutta yhtä hyvä on muistaa kärsimyksen olevan tilapäistä. Mikään ei kestä ikuisesti, ei edes kärsimys. Voit sanoa itsellesi: "Nyt kärsin, ja se helpottaa kyllä joskus" tai "tämäkään ei ole pysyvää." Ei ole mahdollista oppia ja kehittyä ilman pettymyksiä ja surua. Vaikka kukaan ei toivo näitä oppitunteja omalle kohdalleen, ne voi ymmärtää osaksi ihmisyyttä, joka yhdistää meitä kaikkia.

Sano itsellesi: "Haluan antaa itselleni lohtua ja turvaa." Puhu itsellesi kuin puhuisit parhaalle ystävällesi. Ilmaiset ystävällisiä ja lohduttavia sanoja. Anna itsesi tuntea, että välität itsestäsi ja puhut lempeän rauhoittavaan sävyyn itsellesi. Pyrit aistimaan sanojen herättämän rakastavan ystävällisyyden viestin. Tätä sanotaan itsemyötatunnoksi. Sen osoittaminen itselleen voi tuntua vaikealta tai kummalliselta. Tällaisesta harjoittelusta on todettu kuitenkin olevan apua elämänkriiseissä. (Lähde: Arto Pietikäinen: Joustava mieli tukena elämänkriiseissä.  Duodecim 2017)

Kristitty voi oikein mainiosti tehdä tällaisen itsemyötatunnon harjoituksen. Uskovalla ihmisellä on tukenaan varmuus siitä, että tämä ei ole vain hänen itsensä oman ajattelun muuttamista, vaan hänellä on yhteys maailmankaikkeutta ohjaavaan suureen myötatuntoiseen voimaan!

Room 1:16-17 (3. su loppiaisesta, 1.vsk 2.lk)

"Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon" (ἐκ πίστεως εἰς πίστιν). Erikoinen ilmaisu vaatii selitystä. Onko kysymys uskosta uskomiseen? Sehän vaikuttaa siltä, kuin oma uskovaisuutemme olisi uskomme perusta. Usein näin onkin: hengellinen elämämme lepää sen varassa, millainen käsitys meillä on itsestämme uskovaisina ihmisinä. Se on kuitenkin pettävä perusta, joka kaatuu ennemmin tai myöhemmin.

Pistis tarkoittaa myös "uskollisuutta". Lause voisi siis viitata siihen, että uskomme kohdistuu Jumalan uskollisuuteen. Tässä ollaan varmasti oikeilla jäljillä. Jumala sanoo: vaikka sinä et uskoisi minuun, minä uskon sinuun. Eräs käännös sanoo, että Jumalan vanhurskaus meidän elämässämme perustuu alusta loppuun uskoon. Ei siis niin, että ensin pitää uskoa, jotta saisi maistaa jotain vielä parempaa. Uskosta ei päästä eteenpäin - muuta kuin syvemmälle uskoon. Tämän tulkinnan epäilemättä allekirjoittaisi myös Luther, joka Roomalaiskirjeen luennossaan opettaa:

Jumalan vanhurskaus tulee kokonaan uskosta, kuitenkin niin, ettei se edistymisen tapahtuessa tule näkyväksi, vaan perustuu yhä selkeämmin uskoon, samalla tavoin kuin sanotaan:"Me muutumme kirkkaudesta kirkkauteen" ja "he käyvät voimasta voimaan". "Uskosta uskoon" tarkoittaa siis uskoa enemmän ja enemmän, niin että "se joka on vanhurskas, vielä enemmän vanhurskautettaisiin", eikä kukaan luulisi heti paikalla päässeensä perille ja lakkaisi edistymästä, eli alkaisi taantua.

Matt.8:5-13 (3.sunn. loppiaisesta, 1.vsk evankeliumi)

Sadanpäämiehen usko. Kenturion usko oli konstailemattoman miehekästä. Tapaamme miehisen miehen, jolle uskonnollinen käyttäytyminen oli aika vierasta. Hän ei tiennyt, millaisia menoja tai rituaaleja profeetta-rabbi-parantaja tapaa tehdä: laittaa kädet pään päälle, lausua rukous jne. Hän ei tuntenut liturgiaa eikä osannut kaanaankieltä. Hän osasi puhua vain oman miehisen, rationaalisen, arkisen elämänsä kieltä. Ajatteli, että Jeesus on omalla alallaan ammattimies niin kuin hän omallaan. Ja että ammattimiehen sana riittää, siinä ei temppuja tarvita. Tarvitseeko minun halata, itkeä, todistaa...ei, eihän? Riittäähän se, että sinä sanot ja sinun sanasi tekee sen mitä se lupaa. Ja Jeesus vastaa että riittää. Tällaista uskoa hän ei ollut tavannut edes niiden parista jotka tuntevat Raamatun ja osaavat uskonnollisen käyttäytymisen kuviot. Ja vihjaa vielä, että taivasten valtakunnassa on yllättävää porukkaa, ja yllättävää väkeä, jota siellä ei ole.

5. Moos. 10:18-19 (3. su loppiaisesta, 1.vsk 1.lk )

Hän huolehtii leskien ja orpojen oikeuksista, hän rakastaa muukalaista ja ruokkii ja vaatettaa hänet. Samoin tulee myös teidän rakastaa muukalaista : olettehan itsekin olleet muukalaisina Egyptissä 

Niin se vaan on, että kaikessa alkukantaisuudessaan Vanha Testamentti on inhimillisempi kuin länsimaat vuonna 2019. Muukalainen  (גָר) tarkoittaa toisen kansan jäsentä, joka oleskelee tilapäisesti Israelin alueella. Ottaen huomioon, miten patriarkaalinen ja jonkun mielestä kenties rasistinen Vanhan testamentin maailma on, on syytä huomata, että suuri osa sanan "muukalainen "esiintymiä VT :ssä käsittelee sitä, että muukalaista ei saa sortaa  (2. Moos. 22:21, 3. Moos. 19:24, 5. Moos. 27:19, Sak. 7:10). Muukalainen mainitaan usein - niin kuin tässäkin  - samassa rimpsussa orpojen ja leskien kanssa. Nämä kolme ihmisryhmää edustivat sellaisia ihmisiä,  joilla ei ole ketään puolustajaa - paitsi itse Herra  (Jer. 7:6, Ps. 146:9, Hes. 22:7).

"Maassa maan tavalla "on myös VT:n eetosta. Sapattisäännökset koskevat myös muukalaista. Pääsiäislammasta muukalainen sai syödä vain jos ympärileikkautti itsensä, joten kotoutumista ja integraatiota edellytettiin.

Israelilaiset muistivat myös jatkuvasti sitä,että kantaisät olivat muukalaisia. Sen oli tarkoitus auttaa samaistumaan muukalaisten osaan.

Rakasta muukalaista. Kuka tällaista kuuntelee maailmassa, jossa rakennetaan muureja ja pakkopalautetaan ihmisiä sodan keskelle?

2. Kor. 1:3-7 (3.su lopp., 3.vsk 2.lk)

Säälivä ja lohduttava Jumala

Tämän päivän teksteissä nousee esiin "kaiken lohdutuksen Jumala" (2. Kor 1:3). Tuo Jumala on sellainen, joka "säälii palvelijoitaan, kun hän näkee, ettei heillä enää ole voimaa." (5. Moos. 32:36).

Miten Jumala sitten lohduttaa? Ennen kaikkea sanansa kautta. Se on itsestäänselvä vastaus, mutta hämmästyttävän rikas ja monipuolinen. Jumala lohduttaa myös läheisten (ja vieraampienkin) ihmisten kautta. Musiikki on suuri lohdutuksen lähde, eikä suotta laajasti Raamatussa käytetty (Psalmit ym). Kun elämä näyttää synkän puolensa, sille voi näyttää takapuolensa eli perseen: huumori on suurenmoinen selviytymiskeino. Erityinen lohdutuksen välikappale on Pyhä Ehtoollinen.

"Hän rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme, niin että me häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia." Jumala ei anna lahjojaan sitä varten että voisimme olla tyytyväisiä itseemme, vaan että voisimme olla toisille avuksi. Lohduttaminen on tärkein tehtävä mitä ihmisellä voi olla. Tärkeintä ei ole ratkaista toisten ongelmat: se ei ole aina mahdollista. Tärkeintä ei ole myöskään tarjota hyvä selitys sille, miksi asiat ovat niin kuin ne ovat: se on paitsi tyhmää myös jumalatonta.
"Niin kuin Kristuksen kärsimykset ovat tulleet runsaina osaksemme", eli Kristuksen seuraaminen ei ole helppoa, "samoin on Kristus tuonut osaksemme runsaasti lohdutusta." Kristittyä ilman ahdinkoa ei ole olemassa. Vastassa ovat nimittäin maailma, perkele ja oma liha. Kristuksen seuraaminen on osallisuutta hänen kärsimyksiinsä, mutta myös lohdutukseen. Mutta entä jos olen jäänyt vaille lohdutusta? Kuka tietää, vaikkapa ollaksesi lohduksi muille lohduttomille. Jopa lohduttomille tässä on lohdutus, kertoo VT:n teksti. "Herra puolustaa kansaansa, hän säälii pavelijoitaan, kun hän näkee, ettei heillä enää ole voimaa, että he ovat uupuneita, niin suuret kuin pienet," "Että kaikki on lopussa", voisi olla myös hyvä käännös.

"Me luotamme lujasti siihen, että te kestätte. Tiedämmehän, että niin kuin te saatte osanne kärsimyksisstä, saatte myös lohdutuksesta osanne."

"Siksi te riemuitsette, vaikka nyt jouduttekin jonkin aikaa kärsimään monenlaisissa koettelemuksissa.

Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa.

Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe, ja te riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa" (1.Piet. 1:6-8)

Mark. 1:29-39 (3. sunn. loppiaisesta, 3. vsk evankeliumi)

Entrée et sortie.
Välikohtaus Kapernaumin synagogassa oli ollut Jeesuksen ensimmäinen julkinen ihmeteko Markuksen mukaan. Jeesus oli jotain uutta. "Tällä miehellä on valta opettaa uudella tavalla!" (1:27). Pian Simonin ja Andreaan talon ovella oli jonoa kuin Haloo Helsingin konsertissa. Pietarin anoppi-parka joutui toipilaana palvelemaan enemmänkin kuin vain omaa väkeä. "Koko kaupunki oli kerääntynyt oven edustalle" (33) Työtä oli siis paljon, liput loppuunmyyty ja tilauksia koko vuodeksi.
Jeesuksella on arvot kohdallaan. "Varhain aamulla...Jeesus nousi ja ... meni paikkaan jossa hän sai olla yksin ja rukoili siellä." (35) Mikä on tärkeintä? Yhteys Jumalaan. Siihen meidät on kutsuttu, ei olemaan tehokkaita. Nouwen muistaakseni opetti, että papin on osattava tulla ihmisten luo, mutta myös osattava lähteä. "Me lähdemme nyt täältä", lopetti Jeesus kukoistavan työmuodon.

Hepr. 11:1-10 (3. sunn. loppiaisesta, 2. vsk 2. lk)

j.1: Ἕστιν δὲ πίστις ἐλπιζομένων ὑπόστασις πραγμάτων ἔλεγχος οὐ βλεπομένων", "Tron är grunden för det vi hoppas på; den ger oss visshet om det vi inte kan se." Usko on toivottujen olemus, todiste näkymättömän todellisuudesta. Luther seuraa Krysostomosta, jonka mukaan usko antaa hypostasiksen niille asioille, jotka eivät ole vielä näkyvästi totta. Luther kääntääisi sanan mieluummin "omaisuus" (Hepr. 10:34 käyttää Vulgatassa samaa sanaa substantia).

j.3: Πίστει νοοῦμεν κατηρτίσθαι τοὺς αἰῶνας ῥήματι θεοῦ εἰς τὸ μὴ ἐκ φαινομένων τά βλεπόμενα γεγονέναι. Viis. 11:17 sanoo, että Jumala loi maailman muodottomasta aineesta (hylé), jonka Augustinus ja muut ajattelivat olevan aristotelista materia primaa. Tässä ei kuitenkaan puhuta siitä, vaan "näkymättömästä". Sopii hyvin nykyaikaiseen kosmologiaan sanoa, että Jumala on luonut "maailmat" - jos ajatellaan rinnakkaisia universumeita. Ne ovat syntyneet näkymättömästä. Tätä on luomisusko, ei 1.Moos 1:n pitämistä kirjaimellisena tapahtumien kuvauksena.

Joh. 4:42 (3. sunn. loppiaisesta, 2. vsk evankeliumi)

"Ja he sanoivat naiselle:'Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja."
Ensiksikin kohta paljastaa sen, mistä kristityksi tulemisessa on kysymys: Kristuksen henkilökohtaisesta kohtaamisesta. Tätä kokemusta, joka saa sanomaan οἴδαμεν, ei voi esineellistää eikä ottaa haltuun sanomalla, että se toteutuu tietyn julistuksellisen aktin tai uskonnonpsykologisen mallin varassa. Sitä ei voi manipuloida. Kuitenkin se tapahtuu kuulemisen kautta -fides ex auditu.
Vain tässä ja  1.Joh 1:14 Jeesusta sanotaan maailman pelastajaksi. Muulloin hän pelastaa ne, jotka häntä avuksi huutavat, omansa tai uskovaisensa. Samarialaisten, noiden monella tapaa epäilyttävien ihmisten, sopiikin tuoda pelastuksen universaalisuus näkyviin.