Matt 25: 14-30 (10. su helluntaista, 2.vsk ev)

 Richard Rohr tulkitsee tämän vertauksen Luukkaan (19:11-27) tallentamassa muodossa. Siinä missä Matteuksen versio on usein muutettu kapitalismin kristilliseksi puolustukseksi, Luukkaan versio ei siihen taivu.

Siinä nimittäin "mies lähti kaukaiseen maahan saadakseen siellä nimityksen kuninkaaksi." Kuulijat tiesivät varsin hyvin kenestä oli kysymys: Arkelaoksesta, Herodeksen pojasta. Hän oli lähtenyt Roomaan kolmeksi vuodeksi tultuaan kuninkaaksi. Tuo mies kutsuu palvelijansa ja antaa heille jokaiselle sadan denaarin arvoisen kultarahan. Eli ennen Roomaan menoaan Arkelaos nimitti varakuninkaat, joiden hän oletti kantavan samat epäreilut verot kuten hän oli tehnyt. Edelleen maan asukkaiden valtuuskunnan todellakin kerrotaan vieneen Arkelaokselle Roomaan viestin: "Älä tule takaisin. Pysy siellä missä olet." Aivan kuten Jeesus kertoi tästä miehestä. 

Näin ymmärrettynä Jeesus ei puhunut minkäänlaisesta Jumalan tai Jumalan lahjojen torjunnasta, vaan maanläheisistä politiikan ja sorron kysymyksistä. Kun kuningas sitten palaa, hän palkitsee ne, jotka ovat pistäneet haisemaan, antaa heille hallittavaksi alueita heidän tuottamansa voiton mukaisesti. Jeesus sanoo Rohrin mukaan tässä opetuslapsilleen: "Jos pelaatte heidän kanssaan samoja pelejä, he palkitsevat teidät siitä hyvästä. Maailma pitää huolen omistaan."

Viimeiseksi kuninkaan eteen tuleva palvelija on tämän luennan mukaan tarinan sankari! "Herra, tässä on antamasi kultaraha. Olen säilyttänyt sitä liinaan käärittynä. Minä pelkäsin sinua, koska olet armoton mies. Sinä otat, mitä et ole talteen pannut." Tämä on se tuomio, jonka Jeesus haluaa antaa maailmalle! Kolmas mies on valmis kantamaan vakaumuksensa seuraukset. Häntä voisi kutsua kansalaistottelemattomaksi.

"Kuningas sanoi vieressään seisovalle miehelle: 'Ottakaa häneltä raha pois ja antakaa sille, jolla on kymmenen kultarahaa.'" Jeesus antaa äänen myös niille, jotka kauhistelevat tätä maailman menoa: "Herra, hänellä on jo kymmenen kultarahaa! Miksi rikkaiden täytyy rikastua ja köyhien köyhtyä?" Tuo kuningas ei ole kuva Jumalasta, vaan päinvastoin tämän maailman ruhtinaista. Vertauksen väkivaltainen ja kostonhimoinen lopetuskin voisi jo antaa ymmärtää, että älä nyt Jumalaa tällaiseksi luule.

(Richard Rohr: Yksinkertaisuus. Irti päästämisen taito. Viisas Elämä 2014, 208-211)

Apt. 20:17-24 (10.sunn helluntaista 3.vsk 2.lk )

"Olen palvellut Herraa nöyrin mielin, kyyneleet silmissä, kaikissa koettelemuksissa."

Paavalin palvelutehtävällä on kolme perusominaisuutta. Ensimmäinen niistä on nöyryys. Paavali kokee olevansa evankeliumin orja, ei erityisasiantuntija. Nöyryys ei silti ole alistumista ihmisten mielipiteille, vaan Herralle. Paavalille oli erityisen tärkeää, ettei hän vaatinut itselleen mitään(2.Kor. 10:1,11:7). Kyyneleet - toinen ominaisuus- kertovat siitä huolenpidosta, jota hän tuntee ihmisiä kohtaan (Room. 9:2, 2.Kor. 2:4). Kolmas asia on kestävyys vastarinnasta huolimatta.

"En ole vaiennut mistään sellaisesta, mikä on teille hyödyksi, vaan olen julistanut sanaa ja opettanut teitä sekä julkisesti että kodeissanne."

Paavalin julistuksen sisältönä on ollut se,mistä on hyötyä kuulijoille, ei välttämättä se,mitä kuulijat haluaisivat kuulla. Opetus on tapahtunut sekä yhteisissä kokoontumisissa että yksityisesti.

"Sekä juutalaisia että kreikkalaisia olen todistuksellani taivuttanut kääntymään Jumalan puoleen ja uskomaan meidän Herraamme Jeesukseen."

Jotkut ovat tulkinneet tämän niin että juutalaisille on julistettu sanomaa uskosta Jeesukseen ja pakanoille parannuksen tekemistä . Molemmat tarvitsevat kuitenkin molempia, eikä toista ole ilman toista. Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi, julisti Jeesus (Mark. 1:15).

Ps. 119:129-136 (10. su helluntaista, psalmi)

"Sinun liittosi on ihmeellinen, siksi minä tahdon uskollisesti pysyä siinä."
Liittosi, edotekha, eli sanasi, käskysi, ohjeesi on ihmeellinen, pelaot. Se on, sanoisinko, esteettinen perustelu. Jumalan sanaa ei tässä kohtaa perustella sillä, että se olisi looginen tai laajasti kannatettu.
"Kun sinun sanasi avautuu, se valaisee, tyhmäkin saa siitä ymmärrystä."
Tämän saa tuntea, kun kärsivällisesti pysyy Raamatun lukemisessa ja tutkimisessa. Kun jaksaa niitä hetkiä - joskus pitkiäkin aikoja - jolloin tuntuu, ettei tuo muinainen kirjakokoelma anna mitään tolkullista. Ymmärtääkseen Raamattua ei tarvitse olla oppinut, saa olla pata, kr. nepios = yksinkertainen. Sanalla on hepreassa myös merkitys open-minded. Oppineisuus ja valmis uskovaisuus estää joskus oivaltamasta.
"Minä huohotan suu auki, minä janoan sinun käskyjäsi."
Vuoden 1913 käännös sanoo: "avaan suuni ja ammottelen". Minun sieluni janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa.
"Katso puoleeni, anna armosi - se on niiden oikeus, joille nimesi on rakas."
Samainen vanha käännös sanoi: "niin kuin tapasi on." Usko tietää, että Jumalan tapa on antaa armonsa. Sitä hän ei kiellä, ja silti - armon pyytämistä koko matka.

2. Aik. 1:7-12 (10 su helluntaista, 1.vsk 1.lk)

Mitä on viisaus? Viisaus on enemmän kuin suuri tietomäärä. Se ei ole myöskään sama kuin korkea älykkyysosamäärä, sillä huippuälykäs ihminen voi olla täysin taitamaton ihmissuhteissaan. En samastaisi viisautta myöskään sosiaaliseen lahjakkuuteen, sillä sitäkin voi käyttää toisten manipuloimiseen sen sijaan että käyttäisi sitä viisaasti. 

Kuningas Salomo on esimerkillinen siinä, että hän anoi Jumalalta viisautta. Näin kehottaa myös Uuden testamentin apostoli Jaakob: ”Jos joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta.” (Jaak. 1:5) Tässä on todellisen viisauden ensimmäinen tuntomerkki. Todellinen viisaus tuntee rajansa. Viisaus tietää, että sen on kysyttävä, etsittävä ja pyydettävä apua. Niin kuin joku viisas on sanonut: mitä enemmän tiedän, sitä vähemmän tiedän tietäväni.

Viisaus on yksi Kristuksen nimistä. Paavali sanoo, että Jumala on antanut meille Kristuksen Jeesuksen ”viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi” (1. Kor. 1:30) Sen tähden kristityt ovat aina ymmärtäneet, että seuraavat Sananlaskujen kirjan sanat kertovat Kristuksesta, Jumalan Sanasta:

”Minut Herra loi ennen kaikkea muuta, luomisensa esikoisena, ennen taivasta ja maata. Iankaikkisuudesta minä sain alkuni, kaiken alussa, ennen kuin maata oli. Jo silloin minä, esikoinen, olin hänen vierellään, hänen ilonaan päivät pitkät, kaiken aikaa leikkimässä hänen edessään. Maan kiekko oli leikkikalunani, ilonani olivat ihmislapset.” (Sananl. 8:22-23,30-31)

Tässä kohtaa välähtää sellainen puoli jumalallisesta viisaudesta, joka on meille kristityille jäänyt melko vieraaksi, nimittäin viisauden iloisuus ja hyväntuulisuus. Meidän käsityksemme viisaasta ihmisestä on se, että hän on vakava ja synkkä, suorastaan pahanilmanlintu. Jos ajattelemme tämän ajan viisasta ihmistä, hän sanoo meille, että maailma on väistämättä menossa kohti tuhoa. Ihmiskunta käyttää maapallon luonnonvaroja täysin kestämättömällä tavalla. Poliitikot ovat kykenemättömiä muuttamaan asioiden suuntaa, eivätkä ihmiset halua luopua kulutustottumuksistaan, mikä olisi välttämätöntä, jos tuho haluttaisiin välttää. Kun ajattelen tätä, koen vaikeaksi väittää vastaan. Silti on pakko muistuttaa, että Raamattu sanoo jumalallisesta viisaudesta:

”Mutta ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ja niin se myös rakentaa rauhaa, se on lempeää ja sopuisaa, täynnä armahtavaisuutta ja hyviä hedelmiä, se on tasapuolista ja teeskentelemätöntä.” (Jaak. 3:17)

Uuden testamentin viisaudessa on myös tärkeä erityispiirre. Se on kätketty Kristuksen ristiin ja siksi se näyttäytyy tämän maailman viisaille hulluutena. ”Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta. Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena ja muiden mielestä se on hulluutta, mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus.” (1. Kor. 1:22-24)

Se että korkein viisaus löytyy rististä, on niin syvä ajatus, että en voi sanoa sitä ymmärtäväni. Mutta se tarkoittaa ainakin sitä, että todellinen viisaus ei pidä mitään itselleen vieraana. Todella viisaan ihmisen tuntomerkki on se, että hän ei tuomitse ketään. Viisauden korkein muoto on rakkaus. Ehkä minun olisi pitänyt aloittaa siitä ja sanoa, että kaikkein tärkeintä on rakkaus. Mutta siitä ei pidä aloittaa, sillä rakkaus on asia, jonka me opimme viimeiseksi. Kuten seuraava kohta kolossalaiskirjeestä osoittaa:

”Älkää valehdelko toisillenne. Olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen ja pukeutuneet uuteen, joka jatkuvasti uudistuu oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen. Silloin ei ole enää kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikattua eikä ympärileikkaamatonta, ei barbaaria, skyyttalaista, orjaa ja vapaata, vaan Kristus on kaikki, hän on kaikissa. Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin. Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi.” (Kol. 3:9-14)

Luuk.16:1-9 (10.su helluntaista, 1.vsk ev)

Epärehellinen taloudenhoitaja - se on selväå. Mutta tarkemmin katsottuna vielä epärehellisempi. Kuvittele muilla mailla majaileva maanomistaja, joka on uskonut omaisuutensa taloudenhoitajan haltuun. Hänelle selviää, ettei hän saa tiluksistaan sellaista tuottoa kuin pitäisi. Laiska taloudenhoitaja saa kenkää. Mutta ei se mikään laiska ole. Kusettaa minkä kerkiää. Vuokralaiset maksavat kyllä itsensä kipeiksi, eivätkä tiedä että se on taloudenhoitaja eikä isäntä joka heitä riistää.
Kaksoiskusetuksen tuo roisto kruunaa vielä kolmannella, kun tajuaa joutuvansa kilometritehtaalle. Hän pienentää vuokrasopimuksen summia niin, että sekä hänen kuprunsa häipyy näkymättömiin että vuokralaiset tuntevat olevansa kiitollisuudenvelassa häntä kohtaan! Mikä häikäilemättömyys! Ja tätä Herra kehui. Tai herra, jos se viittaa kertomuksen isäntään.
Selittäjät ovat olleet vaikeuksissa yrittäessään kertoa, mikä on tarinan opetus. Augustinus ei keksinyt muuta kuin että jos jumalattomatkin osaavat varautua tulevaisuuteen, niin vielä enemmän uskovien.

Luuk. 12:42-48 (10. su helluntaista, 3.vsk ev)

Pietari kysyy perikooppia edeltävässä jakeessa: "Herra, tarkoitatko näillä vertauksilla kaikkia vai ainoastaan meitä?"
Jeesus ei vastaa suoraan, mutta kirkkoisät ymmärsivät, että seuraavat sanat on tarkoitettu erityisesti niille, joilla on vastuullinen asema seurakunnassa. Kyseessähän on taloudenhoitaja, jonka tehtävänä on huolehtia palvelusväestä ja antaa näille ruoka-annokset ajallaan. Piispan tai presbyteerin tehtävä siis.
Pahaa piispaa kuvaa Kyrillos Aleksandrialainen näin: "Hän laiminlyö ahkeruuden ja innokkuuden ja pitää näiden asioiden tarkkailemista joutavanpäiväisenä. Hän antaa mielensä myrkyttyä maailmallisista huolista, ja eksyy sopimattomille reiteille, Hän hallitsee pelolla ja mielivallalla niitä, jotka ovat hänen alaisuudessaan."
Poikkeuksellisen väkivaltainen kuva Herrasta, joka hakkaa pahan taloudenhoitajan kappaleiksi, on joidenkin tulkinnassa lievennetty siten, että hänet hakataan irti seurakunnasta.
Tässä kohtaa annetaan myös ymmärtää normaalin oikeuskäytännön mukaisesti, että tietämättömyydestä tehty rikkomus rangaistaan lievemmin kuin tieten tehty. Augustinus kuitenkin muistuttaa, että ei pidä turhaan vedota tietämättömyyteensä, sillä on eri asia olla tietämätön, kuin haluta olla tietämätön.
"Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan." Ei mikään ihme, että Jaakob muistuttaa: "Veljeni, kovin monien teistä ei pidä ryhtyä opettajiksi, sillä te tiedätte, että meidät opettajat tullaan tuomitsemaan muita ankarammin." (Jaak. 3:1)

2. Kor. 8:9-15 (10. su helluntaista, 2.vsk 2.lk)

Tehän tunnette Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään.
Tämä on kristittynä olemisen salaisuus: rikkaus köyhyydessä. Paavali houkuttelee korinttilaisia osallistumaan Jerusalemin kristittyjen avustamiseen. Hän kertoo, miten Makedonian kristityt ovat osoittaneet runsasta anteliaisuutta. Hän sanoo tätä ennen: "en sano tätä käskeäkseni vaan koetellakseni teidän rakkautenne aitoutta kertomalla toisten innosta." Sitten hän puhuu kristityn olemassaolon perusvirityksestä: toisia varten olemisesta. Samasta teemasta hän kirjoittaa Filippiläiskirjeessä: "Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli. Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti." (Fil. 2:5-8)
Annan vain neuvon tässä asiassa. Siitä on hyötyä teille, jotka viime vuonna olitte alkamassa tätä työtä ja myös olitte siihen halukkaita. Saattakaa nyt työnne loppuun! Halusitte sitä innokkaasti, viekää se siis päätökseen mahdollisuuksienne mukaan!
Paavali toimii tässä kuin taitava Yhteisvastuu-keräyspäällikkö. Hän kannustaa seurakuntia kilpailemaan lahjoittamisessa. 9. luvussa hän paljastaa, että hän on kehunut korinttilaisten auttamisintoa makedonialaisille, niin että hän sanoo: "Teidän intonne on saanut täälläkin useimmat liikkeelle" (9:2) Hyvän puolesta saa taktikoida ja olla ovela. Paavali haluaa opettaa myös pitkäjänteisyyttä ja määrätietoisuutta hyvän tekemisessä. Usein vähäisetkin vastoinkäymiset saavat meidät luopumaan hyvän tekemisestä. Jumalakaan ei jätä työtään kesken: "Minä luotan siihen, että Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä." (Fil. 1:6) Varmasti on totta, että kaikki meidän aikaansaannoksemme jäävät lopulta kesken, mutta silti ei ole lupa luovuttaa. Meitä vaaditaan vain antamaan se, mitä meillä on, ei sellaista, mitä meillä ei ole.
Jos antajalla on hyvää tahtoa, hänen lahjaansa pidetään arvossa sen mukaan, mitä hänellä on, eikä vaadita sellaista, mitä hänellä ei ole.
Tähän liittyvät seuraavan luvun sanat: "Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa. Hänellä on teille annettavana runsaasti kaikkia lahjoja, niin että teillä on aina kaikki mitä tarvitsette ja voitte tehdä runsaastí kaikkea hyvää." (9:7-8) Se että pitää jotakin omanaan ja takertuu omaisuuteensa - oli se sitten aineellista tai henkistä - on merkki epäluottamuksesta Jumalan huolenpitoa kohtaan. Omastaan antaminen ei ole vain kristillinen hyve, vaan siinä on kysymys kokonaisvaltaisesta elämänasenteesta: "Onhan kirjoitettu:- Hän jakelee, hän antaa köyhille, hänen hyvyytensä kestää ikuisesti. Hän, joka antaa kylväjälle siemenen ja suo ravinnoksi leivän, antaa teillekin siemenen ja moninkertaistaa sen, ja hän sallii teidän hyvyytenne sadon karttua.Te saatte kaikkinaista rikkautta ja voitte osoittaa runsaasti anteliaisuutta. Näin meidän työmme synnyttää kiitollisuutta Jumalaa kohtaan.Tämän palveluksen toimittaminen ei vain täytä pyhien tarpeita, vaan lisäksi se saa yhä useammat kiittämään Jumalaa.Kun te tällä työllänne annatte todistuksen uskostanne, lahjanne saajat ylistävät Jumalaa siitä, että te näin tunnustatte kuuliaisuutenne Kristuksen evankeliumille ja jaatte omastanne anteliaasti heille ja kaikille muillekin. Näin he myös rukoilevat teidän puolestanne ja ikävöivät teitä sen ylenpalttisen armon vuoksi, jota Jumala on osoittanut teille. Kiitos Jumalalle hänen sanomattoman suuresta lahjastaan!" (9:9-15)
Tietenkin tätä anteliaisuutta ja luottavaisuutta on mahdollista käyttää hyväksi. Kristilliseen hyväntahtoisuuteen voidaan vedota suorastaan rikollisella tavalla. Sen Paavali torjuu sanomalla:
Tarkoitus ei toki ole, että muiden tilanteen helpottuessa te joutuisitte tiukalle. Kysymys on vastavuoroisesta jakamisesta. Nyt on teillä yllin kyllin ja voitte lievittää heidän puutettaan, sitten voivat taas he yltäkylläisyydestään lievittää teidän puutettanne, ja näin toteutuu oikeus ja kohtuus.
Sana oikeus ja kohtuus (isotēs) oli aikaisemmassa käännöksessä "tasaus"- Siitä on tullut esimerkiksi Lähetysseuran Tasaus-keräys. Vastavuoroisuuden periaatetta on kristikunnassa saarnattu parituhatta vuotta, mutta tiukalle se ottaa vieläkin (esimerkkinä EU:n pakolaispolitiikka).
Onhan kirjoittettu: - Sillä, joka oli koonnut paljon, ei ollut liikaa, eikä siltä, joka oli koonnut vähän, puuttunut mitään.
Tämä viittaa Vanhan testamentin Manna-ihmeeseen. Manna oli taivaan leipää, jolla oli tällainen ihmeellinen ominaisuus. Mooses sanoi kansalle: "Ja näin on Herra siitä määrännyt: Kerätkää sitä niin paljon kuin tarvitsette: omer-mitallinen jokaiselle. Kukin kerätköön niin monelle kuin hänen teltassaan on ihmisiä." Israelilaiset tekivät niin ja keräsivät sitä, kuka enemmän, kuka vähemmän. Mutta kun he mittasivat sen omer-mitalla, ei enemmän keränneellä ollut liikaa eikä vähemmän keränneellä liian vähän, vaan jokainen oli saanut kerätyksi sen verran kuin tarvitsi. (2.Moos. 16:16-18) Toinen mannalle tyypillinen ominaisuus oli se, että  siitä ei saanut jättää mitään seuraavaksi päiväksi. Jumalan lahjat eivät ole varastotavaraa. Ne on tarkoitettu käyttöön.

1. Piet. 4:7-11 (10. su helluntaista, 1.vsk 2.lk)

"Kaiken loppu on lähellä. Olkaa siis ymmärtäväiset ja raittiit voidaksenne rukoilla."
Kehotus ymmärtämiseen ja raittiuteen muistuttaa Jeesuksen sanoja: "Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset" (Matt.10:16). Ymmärtäväisyys on prudentes, clear-minded ja raittius vigilate, self-controlled. Järki ja sydän on oltava rukouksessa mukana.
"Ennen kaikkea pysykää kestävinä keskinäisessä rakkaudessanne, sillä 'rakkaus peittää paljotkin synnit.'"
Tämä on se sanoma, jonka te alusta alkaen olette kuulleet: meidän tulee rakastaa toisiamme. (1. Joh. 3:11). Taustalla on Snl 10:12 "Viha virittää riitoja, mutta rakkaus peittää rikkomukset kaikki." (sanamuoto plēthos hamartiōn, joka on sama kuin Jaak 5:20, ei ole peräisin LXX:sta, toisin kuin Haapa väittää. LXX:ssa on panta, samoin kuin BHS:ssa kol).
"Olkaa nurkumatta vieraanvaraisia toinen toisellenne."
Philoxenia oli alkukristittyjen elämässä elintärkeä piirre. "Tehkää kaikki nurisematta ja empimättä" (Fil. 2:14) oli yleinen asenne-ohje. 3. Johanneksen kirje ei muusta ehdi puhuakaan kuin vieraanvaraisuudesta. Rakkaus muukalaista, erilaista, halveksittua kohtaan on kristinuskossa vielä suurempi asia. Pakolaistulvan aikana erityisen tärkeä.
"Palvelkaa kukin toistanne sillä armolahjalla, jonka olette saaneet, Jumalan moninaisen armon hyvinä haltijoina."
Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja (Room. 12:6) Olemme siis hyviä haltijoita! Ja Jumalan armo on moninainen, eikä UT:n armolahjojen luettelo(t) ole kattava. Armolahjat on tarkoitettu toisten palvelemiseksi ja toteutuvat vain seurakuntayhteydessä.
"Joka puhuu, puhukoon Jumalan antamin sanoin, ja joka palvelee, palvelkoon voimalla, jonka Jumala antaa, jotta Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta. Hänen on kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti. Amen."
On niitä, joiden lahja on puhua (tai kuunnella) ja on niitä, joiden lahja on tehdä. Puhuminen ei ole puhetaidon esittelyä (vrt. 1. Kor. 2:1-2) vaan "kuin Jumalan sanaa" hōs logia theou.  Toimiminen ei perustu inhimilliseen hätään ja tarveharkintaan, vaan Jumalan antamaan voimaan. Verbi "antaa" on khorēgeō, jonka voisi kääntää myös "järkätä". Sama sana on kohdassa 2. Kor 9:10 "Hän, joka antaa kylväjälle siemenen ja suo ravinnoksi leivän, antaa teillekin siemenen ja moninkertaistaa sen, ja hän sallii teidän hyvyytenne sadon karttua." Että Jumala tulisi kirkastetuksi, ei meidän kykymme tai vilpittömyytemme.

Matt. 25:14-30 (10 su helluntaista, 2.vsk ev)

Miksi Jeesus tuomitsee niin kovin sanoin orjan, joka kätkee talenttinsa maahan? Miksi hänen ratkaisunsa, joka vaikuttaa riskien minimoimiselta, on perinjuurin väärä? Mahdollisia vääriä ajatuksia ovat:
1. Vertailu toisiin. Toiset kaksi palvelijaa olivat saaneet viisin- tai kaksinkertaisesti sen mitä hän. Nämä olivat myös vastaavasti saavuttaneet jo huomattavan menestyksen asioidessaan haltuunsa uskotuilla rahoilla.
Vertaillessaan omia edellytyksiään näihin, yksitalenttinen tunsi mahdollisuutensa lähes olemattomiksi: Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia, tuumasi hän ja päätti luopua yrityksestä kokonaan. Hän unohti, että talentteja ei annettu tasajakoperiaatteella, vaan "kullekin kykynsä mukaan" (kata tēn idian dynamin).
2. Epäonnistumisen pelko. Kun en tee mitään, en tee myöskään virheitä. Tavallinen ajatus, mutta ehdottomasti väärä. Jumalan valtakunnan työssä voi joutua naurettavaksi, voi saada aikaan pahaa yrittäessään tehdä hyvää - myös toiset palvelijat olisivat voineet kärsiä liiketoiminnassaan tappion. Jumala on kuitenkin suuri riskinottaja uskoessaan asiansa meidän varaamme, eikä hän odota meiltä sen vähempää.
3. Välinpitämättömyys on sukua ensimmäiselle vaihtoehdolle. Mitä merkitystä sillä on, miten pienen omaisuuteni hoidan? Kierkegaard opetti, että ihmisen kuvitelma omasta pienuudesta tai suuruudesta on yhtä haitallinen: mitä väliä sillä on, mitä minä teen, kun olen näin pieni ja mitätön ihminen? Tai: Mitä väliä sillä on, toiminko tässä kohtaa niin kuin pitäisi, kun olen merkittävä henkilö, joka on kuitenkin saanut niin paljon aikaiseksi?
"Jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on" (jae 29) loppu kuuluu joissakin käsikirjoituksissa: "...sekin, mitä hänellä näyttää olevan." Salaisuus on sittenkin se, että kaikki on lahjaa. Sama juttu kuin Matt 22:12 jossa lahjaksi annettavat vaatteet eivät ole kelvanneet vieraalle kuninkaanpojan häissä . Jos ei armo kelpaa, pidä paskasi!
"Sinä leikkaat sieltä, minne et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä, minne et ole siementä viskannut." Nämä sanat joko kuvaavat isännän käsittämätöntä despoottisuutta tai palvelijan pinttynyttä epäuskoa. Jos isäntä on maailmankaikkeuden Herra,  hänen kykynsä kerätä satoa mitä yllättävimmistä paikoista  pitäisi olla yllyke rohkealle toiminnalle.