Luuk. 2:35 (1. su joulusta, evankeliumi)

Ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä

Hattulan Pyhän Ristin kirkon ovenpielessä on kuva Neitsyt Mariasta, jonka sydämen läpi käy seitsemän miekkaa. Jumalanäidin 7 murhetta on myös ikonitaiteen aihe.

Kirkkoisillä on mielenkiintoisia tulkintoja näistä Simeonin profeetallisista sanoista. Efraim Syyrialainen kääntää ne jotenkin niin, että "Sinä otat pois miekan". Näin ymmärrettynä sanat viittaavat enkeliin, joka vartioi paratiisia syntiinlankeemuksen jälkeen. (1. Moos. 3:24) Maria on kristillisen perinteen mukaan uusi Eeva, joka kumoaa esiäidin kirouksen ja avaa tien pelastukseen.

Ambrosiuksen mukaan miekka, joka lävistää Marian sydämen, on Jumalan sana, kuten apostoli sanoo: "Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme." (Hepr. 4:12)

Johannes Damaskolaisen mielestä Neitsyt Maria koki synnytystuskansa vasta silloin, kun hän joutui katsomaan Poikansa kuolemaa. Yleisen käsityksen mukaan kun Neitsyen synnytys sujui kivutta: "Tuo siunattu, joka oli katsottu luonnon ylittävien lahjojen arvoiseksi, joutui poikansa kärsimyksessä kokemaan ne tuskat, joilta hänet oli synnytyksessä säästetty. Kun hän näki miten hänet surmattiin rikollisena - miehen, jonka hän synnyttäessään tiesi Jumalaksi - hänen sydämensä repesi äidinrakkaudesta ja hänen sielunsa halkaistiin kuin miekalla."

Ps. 71:14-19 (1. su joulusta, psalmi)

Minä en luovu toivostani enkä lakkaa sinua ylistämästä
Ihminen, joka on nuoruudestaan asti oppinut turvautumaan Jumalaan, puhuu tässä, vihollisten vainoamana. Sielu, joka tajuaa Jumalan käden johtaneen häntä äidin kohdusta alkaen (j. 6). Kokemus juuri nyt on, että Jumala on kaukana (j.12) Silti en voi lakata odottamasta tai ylistämästä. Ehkä siinä ei ole järkeä, mutta Jumala on sisäinen kipinä-

Minä julistan uskollista hyvyyttäsi ja alati sinun apusi runsautta, jonka mittaa ja määrää en tiedä.
Mitasta ja määrästä pyhä Bernhard sanoi, että Jumalan rakastamisen [pää]määrä on Jumala itse ja Jumalan rakastamisen mitta on rakastaa mittaamattomasti.

Herra, minun Jumalani, minä kerron sinun voimateoistasi ja julistan sinun vanhurskauttasi, sinun ainoan.
Se on Jumalan vanhurskaus ja Jumalan voima, ei minun vanhurskauteni tai minun voimani, jota tulee julistaa. Kysymys ei ole minun uskoni voimasta, vaan "sinun ainoan"

Jumala, sinä olit opastajani jo kun olin nuori, ja tähän päivään asti olen saanut kertoa ihmeistäsi.
Vanhuksen rukous katselee taaksepäin. Siellä on monta rukousvastausta, Jumalan suurta siunausta, mutta eteenpäin katsoessa ihminen ajattelee silti näin (koska on vain ihminen):
Kun nyt olen vanha jaharmaapäinen, älä hylkää minua, Jumala. Minä julistan tuleville polville kätesi mahdita ja tekojesi suuruutta.
Vastauksena pyyntöön voi lukea: "Kuulkaa te, jita olen joutunut kantamaan ja nostamaan hamasta syntymästänne saakka, äitinne kohdusta asti! Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt ja niin yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan." (Jes. 46:3-4)

Sillä korkeuksiin ulottuu vanhurskautesi ja suuret ovat tekosi. Jumala, kuka on sinun vertaisesti?
Tosi uskonnon tuntomerkki on tunnustaa Jumala suuremmaksi kuin on määritelmämme hänestä, suuremmaksi kuin uskontomme kannattajakunta ja viralliset tunnustuskirjamme. Perikoopin ulkopuolelle on rajattu mielestäni ihanin kohta, jae 20:
Sinä olet antanut vaikeita vuosia ja monia ahdistuksen aikoja, mutta yhä uudelleen sinä virvoitat minut, syvyyksistä sinä minut nostat.