Joh. 15:12-15 (4. su pääsiäisestä, 3.vsk ev)

Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä. En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut.

"Uusi käsky", jonka Jeesus antaa, paljastuu vähitellen Johanneksen evankeliumissa. Ensin 13:35 "Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne", sitten tässä. Gerd Theissenin mielestä tämä on tärkein kohta koko evankeliumissa. Aiemmin Jeesus on kyllä sanonut, että hän sanoo sen mitä on Isältä kuullut, mutta hän ei sano mitä hän on kuullut. Vain tässä kohtaa Jeesus eksplisiittisesti sanoo, että hän on nyt sanonut kaiken mitä hän on Isältä kuullut.
Rakkauden käsky kertoo siis kainen - todella  kaiken - mitä Jeesuksella on Isältä sanottavana. Koko Johanneksen evankeliumin tarkoitus on tuoda rakkauden käsky taivaasta maahan. Siten kaikki edeltävä ilmoitus tulee suhteelliseksi. Palvelijoista on tullut ystäviä, sillä ystävien kesken ei ole salaisuuksia.
Antti Kylliäinen tulkitsee Jeesuksen sanoja "te olette ystäviäni kun teette sen minkä käsken teidän tehdä" niin, että tällainen kaveri on aika epämiellyttävä.  Olette ystäväni jos teette niin kuin sanon. Kieltämättä keneltä tahansa paitsi Jeesukselta huono veto. Hän on kuitenkin se, joka myös sanoo että Isä antaa kaiken mitä hänen nimessään pyydämme.
Rakkaus on siis kristinuskon ydin. Eikö se ole sanoma rististä? On.
Ristin evankeliumi on siellä ihan keskellä: suurempaa rakkautta ei ole. Älä etsi ristiä suurempaa todistusta Jumalan rakkaudesta. Sitä suurempaa ei ole.

Joh. 17:6–10 (4. su pääsiäisestä, 2. vsk ev)

 Minä rukoilen heidän puolestaan. Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut, koska he kuuluvat sinulle. Kaikki, mikä on minun, on sinun, ja mikä on sinun, on minun, ja minun kirkkauteni on tullut julki heissä.

Kun Johanneksen evankeliumissa sanotaan "maailma", kyseessä on ristiriitainen ilmaus. Maailma on Jumalan oma maailma, johon lihaksitullut Sana saapui, mutta joka ei kuitenkaan ottanut häntä vastaan (Joh. 1:10-11). Maailma on se, jota Jumala on rakastanut niin paljon, että antoi ainoan Poikansa (3:16).  Juuri Johanneksen evankeliumi sanoo (samarialaisten suulla), että Jeesus on "koko maailman pelastaja" (4:42) ja opettaa ehtoollisesta, että Jumalan leipä on se, joka tulee taivaasta ja antaa maailmalle elämän (6:33). 

Kuitenkin maailma on se, joka ei tunne Jumalaa ja joka vihaa Jeesuksen omia, koska he eivät kuulu maailmaan, niin kuin ei Jeesuskaan kuulu (15:19, 17:14, 16, 25). Saatana on tämän maailman ruhtinas (12:31). Siksi Jeesus rohkaisee omiaan: "Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman." (16:33) Maailmalla on siis ainakin kaksi merkitystä. Toisaalta se on Jumalan luoma ja hänen ikuisen rakkautensa kohde, jonka Poika on tullut  - ei tuomitsemaan, vaan - pelastamaan (3:17). Mutta sana "maailma" viittaa myös Jumalan vastaiseen arvojärjestelmään ja ajatusmaailmaan, johon Jumalan omat eivät kuulu. Jeesuksen ja hänen omiensa toiminnan päämääränä on, että "kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua."(17:23)

Yllä sanotun perusteella on ymmärrettävä Jeesuksen sanat, että hän ei rukoile maailman puolesta. Hän ei rukoile arvomaailmamme, ihmisten rakentamien hierarkioiden ja ennakkoluulojen puolesta. Mutta omiensa, vähäisimpienkin, puolesta hän rukoilee, jopa niiden, jotka eivät häntä tunne. Maailmanhistoriassa pieni ihminen tuntee olevansa suurempien voimien pelinappulana. Tavallaan pelinappuloita me olemme näissä Jeesuksen sanoissakin, mutta Isän ja Pojan ikuisen rakkauden pelissä: "kaikki mikä on minun, on sinun, ja mikä on sinun, on minun."  Koskeeko tämä vain uskovia, vain kristittyjä, vain kastettuja? Tällaisten rajojen vetäminen on mahdollista ja myös teologisesti perusteltua, mutta siinä langetaan vain olemaan osa sitä "maailmaa", joka hallitsee juuri näitä rajoja vetämällä. 

Johanneksen evankeliumissa on päivänselvää, että on olemassa ero Jumalan omien ja maailman välillä. Maailma ei voi saada Pyhää Henkeä, mutta Jumalan omat tuntevat hänet, sillä hän "pysyy luonanne ja on teissä."(14:17) Ongelma on siinä, että heti kun me kuvittelemme - niin kuin kristillisen kirkon historiassa on väistämättä kuviteltu - että meidän on mahdollista piirtää sen piirin rajat, jossa Pyhä Henki vaikuttaa, me lankeamme osaksi sitä maailmaa, joka ei tunne Jumalaa. Jeesuksen ns. ylimmäispapillisen esirukouksen (luku 17) ytimessä on rukous siitä, että hänen omansa olisivat yhtä (j. 11, 21, 22, 23). Tätä pyyntöä vastaan rikomme aina, kun rakennamme edes ajatuksissamme muurin ihmisten välille. 

Jos uskot olevasi valittu, nimeltä kutsuttu, erityisen armon saanut, niin tiedä, että olet sitä vain sen tähden, että kertoisit muille, että hekin ovat nimeltä kutsuttuja ja erityisen armon saaneita. Poika sanoi Isälle, että kaikki mikä on minun on sinun. Me vain haluamme pitää oman Jumalamme omanamme. Mitä peliä sellainen on? Tuleeko Kristus meissä siten kirkastetuksi? Huomaa, että Jeesus sanoo, että hänen kirkkautensa "on tullut julki" heissä. Tarkoittiko hän apostoleja, jotka eivät näyttäneet ymmärtävän mistään mitään, vai meitä, jotka luulemme tietävämme kaiken? Selvää on kuitenkin, ettei se kirkkaus ole peräisin meistä.

Jes. 63:9 (4. sunn pääsiäisestä, 1.vsk 1.lk)

Niin hän tuli heidän pelastajakseen, vapautti heidät ahdingosta. Ei sanansaattaja, ei enkeli, vaan hänen kasvojensa kirkkaus pelasti heidät. Rakkaudessaan säälivänä hän lunasti heidät, hän nosti ja kantoi heitä kaikkina menneinä päivinä.

"Kaikissa heidän ahdingoissaan oli hänelläkin ahdistus", sanoo vanha käännös tavalla, joka sitoo Jumalan ja hänen kansansa kohtalonyhteyden tiukasti toisiinsa. Jumala ei ole ahdistuksessamme vain perimmäisenä turvana, jonka puoleen voimme myrskyn keskellä huutaa, vaan hän on sen keskellä. Kristuksen tähden on lupa sanoa, että ihmisen tuska tuntuu Jumalan sydämessä. Kun pimeys käy yli, minua ei lohduta niinkään se, että eräänä päivänä kaikki kyyneleet pyyhitään ja kysymyksiimme vastataan, vaan se, että Herra on kanssani kaiken tämän mielettömyyden keskellä. Sitä paitsi, luvataanko Raamatussa, että saamme vastauksen kaikkiin kysymyksiimme? Jeesus lupaa: Sinä päivänä te ette kysy minulta mitään (Joh. 16:23).

Jumala itse pelasti heidät, henkilökohtaisesti. Sitä tarkoittaa "ei sanansaattaja, ei enkeli". Hän on siis tuskassani itse läsnä. Jumala ei koskaan ole lähempänä kuin silloin kun hän tuntuu olevan kaikkein kauimpana, sanoi Johannes Brenz. Vanhan käännöksen "hänen kasvojensa enkeli" tahtoo ilmaista myös Jumalan suoran läsnäolon - vähän niin kuin online - ihmisen hädän keskellä. 

"Rakkaudessaan säälivänä" kertoo sen, mitä me ihmiset Jumalassa herätämme. Ei syytöstä tai tuomiota, vaan sääliä heikkoa ja eksyvää olentoa kohtaan. Lunastus on se, mitä Kristus on puolestamme tehnyt. Meitä on tarpeen nostaa ja kantaa. Vanha tarina jalanjäljistä hiekalla sopii kommentaariksi: Lapseni, siellä missä näit vain yhdet jalanjäljet, minä kannoin sinua sylissäni!

Verbi "kantaa" (nāšā) tarkoittaa kestämistä ja anteeksiantamista, mutta myös jonkin ikävöimistä ja hänestä iloitsemista. Jumala kaipaa sinua ja iloitsee sinusta: hän ei saa silmiään irti sinusta! Niin rakas sinä hänelle olet. Ja sillä silmällä sinun pitää tätä maailmaa katsoa.

Ps 98 "Cantate" (4. su pääsiäisestä, psalmi)

Laulakaa Herralle uusi laulu! Hän on tehnyt ihmeellisiä tekoja. Hänen oikea kätensä, hänen pyhä voimansa on tuonut voiton.
Mitkään laulut eivät ole Herralle tarpeeksi, saati liikaa. Augustinus ja Luther kiinnittävät huomiota ilmaisuun salvabit sibi, Jumala on pelastanut meidät itselleen, niin että eläisimme hänelle. "Huutakaa riemunne julki", sanoo Ps 33:3 uudesta laulusta.
j. 2-3 osoittetaan laupeutta ja uskollisuutta Israelille, mutta "kansojen nähden" ja niin että "maan ääretkin saavat tietää."
j.4-6 kutsutaan koko maa ylistämään Herraa laululla ja näppäily- ja puhallininstrumenteilla, joista vaskitorvet ovat lat. tubis ductilibus, mistä Augustinus saa aiheen huomauttaa, että ne on valmistettu pakottamalll, joten se viittaa siihen, että ylistämme Jumalaa ahdingossamme. Luther puolestaan tulkitsee hopeatorven ylösnousemuksen ja taivaan ihanuuden säveleksi ja oinaan sarven  lihan nöyryytyksen ja ristin vaimeamman laulun viestiksi.
j. 7-9 Myös meri, virrat ja vuoret kutsutaan paukuttamaan käsiään. Tähän sopii virsi 461 "Kiitä Herraa, yö ja päivä".

Ekskurssi: "Canticum novum" Lutherin ajattelussa

Lutherin musiikinteologiassa "uusi laulu" on ilmaus, joka parhaiten paljastaa Lutherin ajattelussa tapahtuvan kehityksen. Varhaisessa psalmiselityksessään Luther sanoo:"Vain uusi ihminen voi laulaa uutta laulua. Uusi ihminen on armon ihminen, hengellinen ja sisäinen ihminen Jumalan edessä. Vanha ihminen sen sijaan on synnin ihminen, lihallinen ja ulkoinen ihminen maailman edessä. Uutuus on armo, vanhuus synti." Tässä on sellainen ulkoisen ja sisäisen vastakkainasettelu, jota ei myöhemmällä Lutherilla enää tavata. Ristinteologiansa esiin putkahdettua Luther kirjoittaa vuonna 1519: "Herralle laulamisen ei aina tarvitse olla iloista ja riemullista. Päinvastoin: uusi laulu on ristin laulua, mikä tarkoittaa Herran ylistämistä ja kantamista ahdistuksen keskellä ja aina kuolemaan asti."
Vanhan Lutherin asennoituminen laulamiseen uskon ilmauksena oli varauksettomampaa. "Vanha laulu" ei enää tarkoita maailmallista musiikkia uskonnollisen musiikin vastakohtana. Vastakohtapari "ulkoinen-sisäinen" oli korvautunut parilla "laki-evankeliumi". Vanha laulu on vastentahtoista ja ilotonta laulamista lain alla. Uuden testamentin laulu on toista, kuten virsikirjan esipuhe vuodelta 1545 sanoo: "Jumala on ilahduttanut sydämemme ja mielemme rakkaan Poikansa kautta, jonka hän on antanut puollstamme vapauttamaan meidät synnistä, kuolemasta ja perkeleestä. Se joka tosissaan uskoo tämän, ei voi olla siitä vaiti. Hänen täytyy iloiten ja mielellään laulaa ja puhua siitä niin että myös toiset voivat tulla ja kuulla sen." (kirjastani "Luther's Theology of Music. Spiritual Beauty and Pleasure. De Gruyter 2011)

Room. 8:9-11 (4. su pääs. 2. vsk 2. lk )

Jos siis teissä asuu Jumalan Henki, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, niin hän,joka herätti Kristuksen kuolleista, on tekevä eläviksi myös teidän kuolevaiset ruumiinne teissä asuvan Henkensä voimalla. 

Jos Kristus on minussa, hän tekee itsensä tiettäväksi. Jos taas hän ei ole minussa, mikään ei ole niin vastenmielistä, kuin että esittäisin hänen olevan. Tämä paavalilainen "jos" on riemullisen kristillisen vapauden lähtökohta!

Huomaatko miten trinitaarinen tämä teksti on? Henki on Kristuksen Henki ja Jumalan Henki. Kristus on teissä ja Kristuksen Henki on teissä. Isään viitataan sanoilla "hän joka herätti Kristuksen kuolleista". Kolminaisuuden persoonat läpäisevät toisensa perikoreesissa. Rukoilijan kannalta on sama, mitä Kolminaisuuden persoonaa lähestyy. Perille menee joka tapauksessa.

Tekstin merkitys ei avaudu ruumiin ja sielun vastakohtaisuudesta käsin, vaan siitä, mitä Jumala Hengellään,  Kristuksen kautta tekee. "Teidän ruumiinne on kuollut synnin vuoksi ", tarkoittaa koko ajallista elämäämme, henkinen puoli mukaan laskettuna. Myös sielun kyvyt haurastuvat ja hajoavat. Jeesuksen herättäminen kuolleista toistetaan samassa virkkeessä kaksi kertaasen tähden, että kävisi selväksi, että se mikä meissä on ikuista, on Jumalan työ.

Jaak. 1:17 (4. su pääsiäisestä, 1. vsk 2.lk)

Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä.

Mestari Eckhart tulkitsee tämän "tapahtukoon sinun tahtosi"- pyynnön valossa. Hänen tulkintansa vaikutta ylittävän inhimilliset kyvyt:
"Oli sitten kysymys sairaudesta, köyhyydestä, nälästä, janosta, tai mistä tahansa minkä Jumala yllesi asettaa tai ei aseta, tai minkä hän antaa tai ei anna: se kaikki on parasta sinulll. Vaikkei sinulla olisikaan hartautta tai sisimpäsi tuntoa, tai mitä tahansa sinulla ei ole, asennoidu kuitenkin aina niin että näet Jumalan kunnian kaikissa asioiis. Mitä hän eteesi tuokaan, se on kaikista parasta."
Täydellinen lahja.  Eckhart opettaa että Jumala ei anna mitään niin mielellään kuin suuria lahjoja (näin myös Luther). Hän kärjistää sanomalla, että Jumala antaa mieluummin anteeksi suuria kuin pieniä syntejä. Tämän logiikan mukaisesti enkeleitä on olemassa kaikista luoduista eniten, koska ne ovat luoduista jaloimpia. Miksi uskovan pitäisi siis olla hämillään siitä, että maailmankaikkeuksia on nykyisen tieteellisen ymmärryksen mukaan kenties lukemattomia - no, kiitollisuudesta kenties. Jumala antaa mielellään suuria lahjoja
Kyvyttömyytemme ottaa kaikki vastaan Jumalan lahjana johtuu siiiä, ettemme todella etsi Jumalaa. Käytämme Jumalaa kuin kynttilänä, jonka valossa etsimme jotakin muuta ja sitten kun löydämme sen, heitämme kynttilän menemään.
Tulee ylhäältä.  "Jos jollakin tavalla kiinnität huomiota itseesi, tai johonkin asiaan tai ihmiseen, et ole alhaalla etkä myöskään vastaanota mitään. Mutta jos olet täysin ja kokonaan alhaalla, vastaanottamisesi on sen mukaisesti täydellistä. Jumalan luonnon mukaista on antaa, ja hänen olemisensa riippuu antamisesta , kun me olemme alhaalla." (saarnasta Omne datum optimum)

Joh. 16:5-15 (4. su pääsiäisestä, 1.vsk ev)

Pyhä Henki paljastaa, mitä on synti, mitä vanhurskaus ja mitä tuomio.

Tätä kohtaa Tunnustuskirjat selittää siteeraamalla seuraavaa Lutherin saarnaa:
"Aina kun saarnataan meidän synneistämme ja Jumalan vihasta, saarnataan lakia, tapahtui se miten tai milloin tahansa. Evankeliumia taas on kaikki sellainen saarna, joka ojentaa ja antaa meille armon ja anteeksiantamuksen Kristuksessa eikä tiedä mistään muusta. On kyllä oikein ja totta, että apostolit ja evankeliumin saarnaajat Kristuksen oman esimerkin mukaisesti vahvistavat lain saarnan ja jopa alkavat saarnata lakia niille, jotka eivät vielä tunne syntiään ja joita Jumalan viha ei ole järkyttänyt. Sanoohan Kristus : 'Pyhä Henki syyttää maailmaa synnistä ... koska he eivät usko minuun.' Jumalan viha syntiä kohtaan ei missään ilmene hirvittävämpänä eikä sitä missään julisteta ankarampana kuin hänen Poikansa Kristuksen kärsimyksessä ja kuolemassa. Tämä kaikki ei kuitenkaan ole evankeliumin julistusta eikä Kristuksen omaa julistusta, niin kauan kuin se julistaa Jumalan vihaa ja järkyttää ihmisiä. Se on Mooseksen julistusta, lain saarnaa katumattomille, Evankeliumia ja Kristusta ei ole lähetetty eikä annettu meitä kauhistamaan ja tuomitsemaan vaan lohduttamaan ja rohkaisemaan kauhistuneita ja arkoja." Luther jatkaa: "Kristus lausuu (Joh. 16): 'Pyhä Henki syyttää maailmaa synnistä'; sitä ei voi tehdä muutoin kuin selittämällä lakia" (SD 5)

Apologiassa Melanchthon viittaa samaan kohtaan sanoessaan: "Evankeliumihan osoittaa, että kaikki ihmiset ovat synnin alaisia ja että he kaikki ovat vikapäät iankaikkiseen vihaan ja kuolemaan. Samalla se tarjoaa Kristuksen tähden syntien anteeksiantamuksen ja vanhurskautuksen, joka otetaan vastaan uskolla. Parannussaarna, joka osoittaa meidät syyllisiksi, saattaa omattunnot todellisten ja vakavien kauhistusten valtaan. Näin pelästytettyjen sydänten on määrä taas saada lohdutus. Se tapahtuu, jos he uskovat Kristuksen lupaukseen, että meillä hänen tähtensä on syntien anteeksiantamus. Tämä usko, joka noiden ahdistusten alaista ihmistä rohkaisee ja lohduttaa, ottaa vastaan syntien anteeksiantamuksen, vanhurskauttaa ja tekee eläväksi." (Apol.4)

Jes. 4:.2-6 (4. su pääsiäisestä, 3.vsk 1.lk)

Sinä päivänä Herra antaa versonsa nousta maasta kauniina ja ylväänä. Rehevänä ja kukoistavana nousee maan hedelmä henkiin jääneille israelilaisille.
Vesa eli verso viittaa joskus (esim. Jer.23:5) Messiaaseen, mutta Geseniuksen sanakirjan mukaan se tarkoittaa tässä maan tuottoa. zevi on "splendour,glory". kavod on "kunnia", rehevä on gaon, joka on Jes 60:15:ssa "vaikka olit syrjitty, vaikka sinua hyljeksittiin eikä kukaan käynyt luonasi, minä olen korottanut sinut pysyvään kunniaan, iloksi tuleville sukupolville." Tifara kääntyy heprean sanoista parhaimmin "kauneus".

Ja Siionin jäljelle jääneitä ja jerusalemissa jäljellä olevia kutsutaan pyhiksi - kaikkia, jotka on kirjoitettu elävien kirjaan Jerusalemissa.

Jumala lausuu meidät vanhurskaiksi ja kirjoittaa meidät pyhiksi. Vanhurskautemme syy ja ainoa peruste on se, että Jumala sanoo niin, ja meidät tekee pyhiksi se, että niin on kirjoitettu.

Kun Herra on huuhtonut pois Siionin tyttärien lian ja poistanut Jerusalemista sen verivelat oikeuden hengellä, puhdistavalla hengellä,
Henki on tuomion ja kuluttavan tulen henki. Kristittynä tätä lukee Golgatan ja kasteen läpi. Tuomio, Jumalan päätös, on se joka ratkaisee. Puhdistava tuli kuluttaa kaiken sen, mikä ei kestä. Viimeisellä tuomiolla kestää vain Jumalan armo.

hän nostaa Siionin vuoren ylle ja sinne kokoontuneiden ylle päiväksi pilven ja yöksi savupatsaan ja tulen loimun. Ja Herran kirkkaus on oleva kattona kaiken yllä. Se on oleva kuin maja, joka varjelee päivän helteeltä ja suojaa sateen ryöppyjä vastaan.
 2. Moos 13:21: "Herra kulki päiväsaikaan pilvipatsaassa heidän edellään näyttäen heille tietä ja yöllä tulipatsaassa valaisten heidän tietään, niin että he saattoivat kulkea sekä päivällä että yöllä." Katto (huppa) on ensisijaisesti "häävuode". Maja on sama kuin pentateukin "lehtimaja" (ei ilmestysmaja, tabernaakkeli). Samaa sanaa käytetään Jumalasta myöö näin: "Hän teki majakseen pimeyden, sateiden lähteen, raskaat pilvet. Hänen loistonsa sytytti liekkiin hehkuvat hiilet."(2. Sam. 22:12-13) Mieti tätä yön pimeydessä.
Se maja on "suojaava varjo", "turvapaikka" tai "kätköpaikka" (juuresta str)

Joh 17:6-10 (4. su pääsiäisestä, 2. vsk ev)

Kaikki, mikä on minun, on sinun, ja mikä on sinun, on minun, ja minun kirkkauteni on tullut julki heissä.

Kaikki mikä on Isän on Pojan ja mikä on Pojan on Isän, ja hän on kirkastettu meissä. Tämä on se varmuus että olemme "hänen kauttaan, hänen kanssaan ja hänessä." Se varmuus ylittää kaiken ymmärryksen.

Kaiken sen, minkä olet puhuttavakseni antanut, minä olen puhunut heille, ja he ovat ottaneet puheeni vastaan. Nyt he tietävät, että minä olln tullut sinun luotasi, ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt.
On pieni vivahde-ero siinä, ovatko he ottaneet vastaan "sanani" vai "opetukseni", kuten jotkut käännökset antavat ymmärtää, vai sen, "että olen tullut sinun luotasi." Kun Jumalan Sanasta tulee sanoja Jumalasta, joiden oikeasta tulkinnasta kiistelemme, ei liikuta enää Johanneksen evankeliumin maailmassa. Sana on totuus ja kirkkaus joka valaisee koko maailman (j.17).
Mitä tarkoittaa että "minun kirkkauteni on tullut julki heissä"? Onko se sitä että he tuottavat minulle kunniaa, kun elävät minun nimeni arvoista elämäää? Vai onko kyseessä kirkkaus joka kerran paljastuu, mutta on nyt salassa? Veikkaan että nämä ovat vain osatotuuksia, tai oikeastaan: tästä ei ole kyse. He ovat minun kunniani! doxa tarkoittaa julki tulemista ja näkyväksi tekemistä, ymmärrettäväksi saattamista, mutta ennen kaikkea ihastuttavaa loistetta. Näkis vaan.

Jes 32:15-20 (4. su pääsiäisestä, 2.vsk 1.lk)

        Näin on oleva, kunnes meihin tulee korkeudesta henki. Silloin autiomaa muuttuu hedelmätarhaksi ja tarhat ovat laajoja kuin metsät. Silloin autiomaassa asuu oikeus ja vanhurskaudella on majansa hedelmätarhojen keskellä. Ja vanhurskauden hedelmänä on oleva rauha. Siitä kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, joka kestää iäti. Minun kansani saa asua rauhan niityillä, turvallisissa asuinpaikoissa, huolettomilla leposijoilla. Metsää kaatuu lakoon, kaupunkeja sortuu maahan, mutta te onnelliset, te saatte kylvää kaikkialle, missä vesi kostuttaa maan, saatte päästää härkänne ja aasinne vapaasti kulkemaan laitumilla.

Kiinnittäisin huomion tämän profetian kukkuraisiin kielikuviin. Ensiksikin sanotaan, että se mikä nyt on autiota, jumalanhylkäämää joutomaata, muuttuu Hengen vaikutuksesta hedelmätarhaksi, joka kasvaa ja tuottaa satoa niin että se näyttää läpitunkemattommlta metsältä. Vulgata lukee hedelmätarhaa tarkoittavan heprean sanan erisnimenä Karmel. Edelleen, oikeus asuu Vulgatan mukaan in solitudine, millä on varmastikin mystiikanteologiset sovellutuksensa.
Rauha ja levollisuus on vanhurskauden seuraus, siitä ei siis ole tuloksena levoton ahdistus kadotettujen sielujen ja maailman pahuuden, väijyvän perkeleen ja sitkeän synnin tähden. Rauhan niityt kuulostaa Psalmi 23:lta mutta Septuaginta on urbaanimpi, se sanoo Herran rauhan asuvan kaupungissa, kun taas Vulgata sanoo että se on pulchritudo pacis, rauhan kauneus.
Rauha ei tarkoita ulkoisten olosuhteiden suotuisuutta, kun kerran metsää kaatuu ja kaupunki sortuu. Ei kai se sitä kaupunkia tarkoita, jonka Henki saa aikaiseksi, tai sitä metsää jossa vanhurskaus asuu. Ehkä tarkoittaakin. Silloin kysytään, missä on todellinen turvasi: nauttimassasi siunauksessa vai yksin Jumalassa.
Sanaa saa kylvää huolettomasti ja luottavaisena ja härät ja aasit saavat vapaasti temmeltää. Hän saa vapaasti tulla ja mennä, lupaa lampaiden paimen ja portti (Joh. 10). Avaraa ja turvallisuutta sekä rohkeutta herättävää kuvastoa on tässä.