Johannes Brenz ja hänen katekismuksensa
Ensin pieni johdanto Brenzin katekismuksiin, alempana katekismusten teksti.
Württembergin reformaattori Johannes Brenz (1499-1570) oli 1500-luvun merkittävimpiä teologeja. Hän oli Lutherin rinnalla Marburgin keskusteluissa 1529, osallistui Augsburgin valtiopäiviin 1530 Melanchthonin seurassa ja laati Confessio Virtembergican, ainoan luterilaisen tunnustuskirjan, joka esitettiin Trenton konsiilille 1551. Hän laati useita muitakin teoksia, jotka Tunnustuskirjojen esipuhe mainitsee ”hyödyllisiksi”. Hänen kynästään on myös peräisin luterilaisen maailman toiseksi luetuin katekismus. Tämä artikkeli käsittelee Brenziä nimenomaan katekismusten kirjoittajana.
Brenz laati useammankin katekismuksen. Brenzin Schwäbisch Hallin kaupungissa laatima katekismus Fragstuck des christenlichen Glaubens für die jugent zu Schwebischen Hall syntyi jo 1527, siis ennen kuin Luther kirjoitti omansa. Brenz oli lahjakas organisaattori, joka saarnaajan toimensa ohella kehitti myös koululaitosta. Schwäbisch Hallissa perustettiin kouluja sekä pojille että tytöille. Katekismusopetus oli niin kodin, koulun kuin kirkonkin tehtävä. Tämä ensimmäinen katekismus jakaantuu kahteen osaan, joista käytetään seuraavassa nimityksiä Catechismus minor ja Catechismus major. Ensimmäinen osa on lasten ja nuorten opeteltavaksi tarkoitettu suppea tiivistelmä kristillisestä uskosta, joka alkaa kasteesta, käsittelee sitten uskontunnustuksen, Isä meidän-rukouksen ja dekalogin ja päättyy syntien anteeksiantamukseen ja ehtoolliseen. Catechismus maior selittää yksityiskohtaisemmin uskontunnustusta, Herran rukousta ja käskyjä. Kun nykyään puhutaan ”Brenzin katekismusesta”, viitataan yleensä vuoden 1535 katekismukseen, joka on täysin eri teksti. Tämä teksti (jatkossa Fragstück) on todellinen ”vähä” katekismus. Se käsittää vain muutaman sivun ja on todella mahdollista oppia kerralla ulkoa. Ensimmäisestä katekismuksesta saadut kokemukset saivat Brenzin epäilemättä terävöittämään pedagogista lähestymistapaa. Esipuheessaan tähän katekismukseen Brenz toteaa:
Useampien vuosian ajan on esiintynyt nimissäni olevia kysymyksiä lapsille, joiden suhteen tunnustan, sikäli kun ne ovat minun laatimiani oppikirjoja, että joskus ne ovat nuorelle oppilaalle liian pitkiä, joskus liian vaikeita ymmärtää, joskus taitamattomia. Siksi olen pastoriemme ja muiden kirkonpalvelijoiden neuvosta ja kehotuksesta laatinut tämänkertaisen katekismuksen niin lyhyeksi ja selväksi kuin minulle vain on mahdollista.(Weismann 1990:238-239)
Brenzin katekismuksesta tuli välittömästi suosittu, ja luterilaisen reformaation katekismuksista se on Lutherin katekismusten rinnalla ainoa, joka pitää edelleen pintansa. Württembergin evankelisen maakirkon nykyään käyttämä katekismus on yhdistelmä Lutherin ja Brenzin katekismuksista (www.elk-wue.de/glauben/glaubenstexte/bekenntnisse). Siinä missä Brenzin kansan käyttöön laatima katekismus on Lutherin Vähää katekismusta kompaktimpi, on hänen katekismussaarnoihin perustuva ”Iso katekismuksensa”, Catechismus pia & utili explicatio illustratus (1551) sitäkin massiivisempi. Monisataasivuinen katekismuksen kommentaari sisältää laajoja Raamatun tekstien selityksiä ja mittavia teologianhistoriallisia katsauksia. Explicatio on myös paikoitellen poleeminen, toisin kuin vuoden 1527 tai 1535 katekismukset. Niistä löytyy yksi ainoa poleeminen lause: Catechismus maior mainitsee kerran, että syntien anteeksiantaminen ei perustu ”paavin aneisiin.” Erityisesti vuoden 1535 Fragstück on hyvä johdanto Brenzin valoisaan teologiaan.
Kaste katekismuksen lähtökohtana
Lutherin ja Melanchthonin katekismukset alkavat dekalogilla, Calvinin ja Heidelbergin katekismukset aloittavat kysymällä elämämme tärkeintä asiaa. Brenzin pedagogisesti nerokas lähtökohta on aloittaa asiasta, joka on lapsen tai nuoren elämässä omakohtaisesti totta: kasteesta. Catechismus minor aloittaa nuoresta itsestään. ”Mikä sinä olet?” kuuluu ensimmäinen kysymys, johon vastataan: ”Ensimmäisen syntymäni mukaan olen järjellinen luotu eli Jumalan luoma ihminen, mutta uuden syntymäni mukaan olen kristitty – siksi, että minut on kastettu Kristuksen nimeen ja minä uskon Jeesukseen Kristukseen.” Vuonna 1535 aloitus on muuttunut muotoon:
”Mikä on uskontosi?”
”Olen kristitty.”
”Miksi olet kristitty ja miksi sinua sellaiseksi kutsutaan?”
”Koska uskon Kristukseen ja minut on kastettu Jeesuksen Kristuksen nimeen.”
Aloitus on mutkaton ja sävyltään positiivinen. Mikään Brenzin katekismuksista ei lähde liikkeelle ihmisen syntisyydestä, vaan siitä, mitä kasteen lahja merkitsee. Kristittynä oleminen tarkoittaa siis sitä että on kastettu ja uskoo. Mitä usko sitten on? Usko on Jumalan lahja, jonka Pyhä Henki antaa Jumalan sanan välityksellä. Explicatiossa Brenz kysyy: mitä ihmisestä tulee, kun hän uskoo Kristukseen. Vastaus kuuluu: ”Koska kristitty on Kristuksen jäsen, seuraa itsestään, että hän on kaikista Kristuksen hyvistä osallinen ja nauttii hänen taivaallista kirkkauttaan ja autuuttaan.” Tätä voi sanoa Brenzin teologian tiivistelmäksi.
Catechismus maior perustelee lapsikastetta sillä, että Kristus on luvannut lapsille Taivasten valtakunnan ja käskenyt tuomaan heitä luokseen. Perisyntiä ei tarvita lapsikasteen perusteluksi. Mutta usko tarvitaan, ja siksi Brenz selostaa Explicatiossa käsitettä fides infantium, jota Luther ei ehtinyt katekismuksissaan opettamaan. Jos kerran kristityksi tullaan uskon kautta, miten sylilapset voivat uskoa? Brenz postuloi lapsen uskon Markuksen evankeliumin 10. luvun perusteella, jossa Jeesus julisti taivasten valtakunnan kuuluvan lapsille. Ilman uskoa ei kuitenkaan voi olla autuas, joten lastenkin on oltava mahdollista uskoa. Toiseksi lapsen usko voidaan perustella viittaamalla Roomalaiskirjeen 8. luvussa mainittuun ”luomakunnan huokaukseen”, joka on sekä tietoista että tiedostamatonta. Usko sulkee sisäänsä enemmän kuin sen tietoisen ilmauksen. Jos kerran Joonan kirjan suuri kala kuuli Jumalan käskyn ja oksensi profeetan kuivalle maalle, miksei Jumalan kuvaksi luotu lapsi voisi kuulla Jumalan sanaa ja saada omalla tavallaan uskon. Koska tämä on mahdollista, ja koska lapsi on hengellinen olento, tämä merkitsee vanhemmille suurta velvollisuutta huolehtia lapsen hengellisestä kasvatuksesta.
"Kaste on sakramentti tai jumalallinen merkki, jossa Isä Jumala Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta Pyhän Hengen kanssa osoittaa varmasti, että hän haluaa olla kastetulle armollinen Jumala ja antaa tälle vapaasta armosta Jeesuksen Kristuksen tähden synnit anteeksi, ottaa hänet lapsekseen ja kaikkien taivaallisten aarteiden perilliseksi." (Fragstück)
Brenzin katekismusten lähtökohta on Jumalan työ kasteessa. Syntien anteeksiantamuksesta puhutaan ennen kuin synneistä, Jumalan armollisuudesta ennen kuin käskyjen noudattamisesta. Tämä antaa katekismukselle valoisan evankelisen sävyn. Sakramentit ovat Brenzin mukaan merkkejä, joilla Jumalan Sana painuu paremmin sydämiimme. Kasteessa Kolminaisuuden kaikki persoonat tekevät omaa työtään: Isä ottaa kastetun omakseen ja antaa hänelle synnit anteeksi. Poika lahjoittaa kaiken ansionsa ja tekee kastetun osalliseksi vanhurskaudestaan ja kanssaperillisekseen. Pyhä Henki antaa lahjansa ja uudistaa ja varjelee uskon. Epäilysten koettaessa Brenz neuvoo muistamaan kastetta: siinä on mustaa valkoisella siitä, että olen Jumalan lapsi. Kastaminen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ei tarkoita sitä, että kasteessa noudatetaan tiettyä sanamuotoa – vaikka tuosta sanamuodosta ei ole mitään syytä poiketa. Kaste ei ole tietyn taikasanan toistamista. Muuten meidän pitäisi edelleen käyttää Jeesuksen käyttämiä arameankielisiä sanoja. Kaste on toimitettava kielellä ja tavalla, jonka kastettava voi käsittää. ”Kaikki kansat” tulkitaan erityisesti lapsikasteen perusteluksi. Ei vain miehiä pidä kastaa, eikä vain aikuisia, vaan myös lapset. Kristuksen lupaus ”minä olen teidän kanssanne” lohduttaa myös sananpalvelijoita ja estää heitä vaipumasta epätoivoon, vaikka työ on valtava ja tuntuu, ettei mitään tapahdu. ”Minä toimin teidän kauttanne ja teen sen mitä pitää”, lupaa Kristus.
Uskontunnustus
Koska kaste ja usko kuuluvat yhteen, katekismuksen sisäisen logiikan mukaan seuraava käsiteltävä asia on uskontunnustus. Fragstück ei vaadi opettelemaan uskonkappaleiden selitystä. Tähän viitannee Brenzin edellä siteerattu lupaus laatia katekismus niin lyhyeksi ja selväksi kuin mahdollista. Uskontunnustusta seuraa yksinkertaisesti kysymys: ”Mitä hyötyä tästä uskosta on?” Ja vastaus kuuluu:
"Siitä on se hyöty, että tämän uskon kautta minua pidetään Jeesuksen Kristuksen tähden Jumalan edessä vanhurskaana ja pyhänä. Sen kautta minulle annetaan myös rukouksen ja Jumalan Isäksi kutsumisen Henki ja kyky elää Jumalan käskyjen mukaan."
Sen sijaan Explicatiossa Brenz ei sanoja säästele. Uskontunnustuksen selitys on perusteellisempaa kuin Lutherilla ikinä. Hän seurailee Lutherin ja Melanchthonin tulkintoja ja siteeraa kirkkoisiä, kaihtamatta filosofista käsitteiden selvittelyä. Esimerkiksi luomisen uskonkohtaa hän tulkitsee näin:
"Se, ettei taivas romahda, vaan seuraa alati säännöllistä liikettään, eikä maa uppoa veteen vaan kantaa hedelmää, ei perustu näiden asioiden omaan kykyyn tai voimaan, vaan Jumalan valtaan ja hallintaan, hänen, joka alusta alkaen ylläpitää kaiken sanansa voimalla. Kun näet Jumala sanoi alussa: ”Kasvakoon maa vihreitä kasveja, jotka kantavat siementä”, tuo sana niin sanoakseni kaikuu edelleen maan korvissa ja saa aikaan sen, että kasvit syntyvät Jumalan säätämään aikaan. Oikein sanoo tästä Basileios: 'Jumalan sana on asiain luonto ja Jumalan ääni on luonnon alkuperä.'”
Tämä sitaatti paljastaa Brenzin luomiskäsityksen aikasidonnaisuuden, mutta myös sen pysyvän arvon. Kuten kaikki 1500-luvun oppineet, Brenz edellyttää, että Genesiksen luomiskertomus on myös luonnontieteellinen fakta. Hän esittää maailman syntyneen noin 3960 eKr. Arvio on vain yksi mahdollinen, vihjaa Brenz, mutta melko luotettava. Kuitenkin näkemys siitä, että Jumala sanallaan ylläpitää kaiken joka hetki, ei ole vanhentunut. Sitaatti Basileios Suurelta muistuttaa kristillisen logos- käsitteen dynaamisuudesta. Kun luonto ja universumi edelleen toteuttaa lakejaan, se tapahtuu siksi, että luomisen sana edelleen kaikuu maailmankaikkeudessa. Luulen, että jos Brenz olisi tiennyt, että elämme jatkuvasti laajenevassa maailmankaikkeudessa, hän olisi ollut mielissään: Jumalan luomissana kaikuu yhä ja tekee työtään! Kun Jumalan sana on luonnon alkuperä ja asioiden luonto, se tarkoittaa sitä, että Jumalan sana ei ole pelkkä Raamatun teksti, vaan on läsnä kaikessa, mitä on.
Erityisen mielenkiintoinen uskontunnustuksen artikla Brenzillä on ”astui ylös taivaisiin, istuu Isän oikealla puolella.” Tämä lause sai jo vuoden 1527 Catechismus maiorissa laajimman käsittelyn. Tähän uskonkohtaan keskittyvät myöhemmin hänen kristologiset pääteoksensa ”De maiestate Domini” ja ”De personali unione” 1550-luvulla. Brenz korostaa Kristuksen istumista Isän oikealla puolella. Samanaikaisesti hän pitää kiinni Kristuksen reaalisesta eli ruumiillisesta läsnäolosta ehtoollisessa. Tämä oli merkittävin ero reformoituun teologiaan. Lutherin tavoin Brenz ei ymmärrä sanoja ”Isän oikealla puolella” lokaalisesti, vaan että ne tarkoittavat Jumalan kaikkivaltiutta, josta Poika on osallinen. Brenzin mukaan siinä, että inhimillinen luonto, ”meidän ruumiimme ja veremme” istuu nyt Isän oikealla puolella, on suuri lohdutuksen lähde. Syvimmissä ahdistuksissa tulee tarttua tähän uskonkohtaan kaksin käsin. ”Niin kuin synti ei voi hallita Kristuksessa eikä syöstä häntä hänen majesteetistaan helvettiin, se ei voi syöstä helvettiin meitä, jotka olemme Kristuksen jäseniä ja hänen kanssaan oikeutettuja taivaalliseen majesteettiin.”
Sielunhoidollinen ote tuntuu kaikessa Brenzin katekismuksen selityksissä. ”Pyhäin yhteys” on niin ikään lohtu kurjalle syntiselle. Jos ihmistä painaa ahdistus, ei pidä vaipua epätoivoon, vaan muistaa, että ”sinä et ole yksin se, joka on ahdistettu ja kärsii, vaan sinun kanssasi kärsivät nyt kaikki pyhät, eli koko Kristuksen kirkko. Koska ahdistus ei voi nujertaa kirkkoa, ei se voi myöskään nujertaa sinua, jos pysyt uskossa tämän ruumiin jäsenenä.”
Brenz tekee myös sielunhoidollisen huomion siitä, miksi ”syntien anteeksiantaminen” on uskontunnustuksessa vasta pyhäin yhteyden ja pyhän, yhteisen seurakunnan jälkeen. Tämä johtuu siitä, ettei syntisparka säikähtäisi näitä suuria sanoja pyhästä seurakunnasta, eikä ajattelisi olevansa sopimaton kuulumaan tähän pyhien joukkoon. Uskossa keskeistä on vanhurskaus uskon kautta, Kristuksen tähden. Sitä ihminen tarvitsee joka päivä:
"Augustinus sanoo: ’Voi ihmisen elämää, miten ylistettävää se sitten onkaan, jos se tuomitaan ilman armollisuutta!’ Siksi on tiedettävä, että ihminen luetaan Jumalan edessä vanhurskaaksi uskon kautta, Kristuksen tähden: ei ainoastaan vanhurskauttamisen alussa vaan koko elämänsä aikana, kaikessa tekemisessään (actio) ja kärsimisessään (passio). Sillä ihminen ei voi milloinkaan omin voimin täyttää Jumalan lakia, vaan on alati sen tarpeessa, että Jumala antaa hänelle synnit anteeksi ja pelastaa hänet armollisesti Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, tähden."
Rukous ja hyvä elämä
Uskosta seuraa ”rukouksen ja Jumalan Isäksi kutsumisen Henki ja kyky elää Jumalan käskyjen mukaan.” Brenzin katekismukset lähtevät liikkeelle kasteesta, jonka jälkeen käsitellään uskoa (uskontunnustus), johon meidät on kastettu. Usko merkitsee kristityn elämässä Jumalan käskyjen noudattamista (dekalogi) ja Jumalan rukoilemista (Isä meidän). Näihin voimaa saadaan pyhästä ehtoollisesta, joka käsitellään viimeiseksi. Brenzin katekismusten arkkitehtuuri vaihtelee tässä kohtaa. Catechismus minor käsittelee ensin käskyt, joiden täyttämiseen tarvitsemme Jumalan armoa, jota saamme rukoilemalla Herran rukouksen mukaisesti. Fragstück kääntää järjestyksen päinvastaiseksi; ensin rukous, sitten käskyt. Catechismus maior ratkaisee asian tavalla, jota Brenz ei sittemmin seurannut. Se nivoo yhteen sekä dekalogin että Isä meidän-rukouksen niin, että pyyntö ”Pyhitetty olkoon sinun nimesi” pitää sisällään käskyn ”älä käytä väärin Jumalan nimeä” jne. Yhteyden näkeminen dekalogin ja Herran rukouksen välillä ei ollut mitenkään ennenkuulumatonta (vrt. Lutherin Puhe hyvistä teoista), mutta pedagogisesti tuskin toimivaa, varsinkin kun jotkut yhteydet (kuten pyynnön ”tulkoon sinun valtakuntasi” yhteys käskyihin 3. ja 4.) ovat vaikeasti avautuvia.
Isä meidän-rukouksen selitys Catechismus maiorissa sisältää pari mielenkiintoista, Brenzille tyypillistä ratkaisua. Kun Brenz selittää käsitettä ”Jumalan valtakunta”, hän sanoo sen olevan ensinnäkin vanhurskautta, iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä ja toiseksi tulevan silloin kun Kristus tulee takaisin ja herättää kuolleet viimeisenä päivänä, jolloin Jumala on oleva kaikki kaikessa. Isä meidän- rukouksessa me pyydämme Jumalan valtakuntaa tulemaan tässä kaksoismerkityksessä. Silmiinpistävää on, että Brenz ei maalaile eikä edes mainitse Perkeleen tai synnin valtakuntaa Jumalan valtakunnan vastinparina.
Pyyntöön ”anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme” Brenz sisällyttää sosiaalisen näkökulman vahvemmin kuin muut tunnetut reformaation katekismukset: ”Me pyydämme…ettei köyhyys pakottaisi meitä varastamaan ja että voisimme aineellisella ravinnolla, jota Jumala meille armossaan suo, olla avuksi köyhille.”
Jumalan käskyt on Fragstückin mukaan annettu meille ”ensinnäkin siksi, että opimme niistä tuntemaan syntimme, toiseksi siksi, että opimme niistä, millaiset teot miellyttävät Jumalaa ja mitä meidän on tehtävä elääksemme kunniallista elämää.” Jotkut tutkijat, kuten Martin Brecht, ovat nähneet merkittävimmän eron Lutherin ja Brenzin välillä siinä, että Brenzin lakikäsitys ei ole yhtä radikaali kuin Lutherin. (Brecht 1966, 132-134) Laki ei esiinny Brenzin teologiassa sellaisena hirmuvaltana, jollaiseksi Luther sen kuvaa. Ehkä tässäkin suhteessa Brenz katselee asiaa sen aurinkoiselta puolelta. Yhtä kaikki, Brenzille on päivänselvää, että ihminen ei kykene täydellisesti täyttämään Jumalan käskyjä. Me olemme siinneet ja syntyneet synnissä. Vain Kristus on täyttänyt Jumalan käskyt täydellisesti.
"Mutta Herra, meidän Jumalamme on lähettänyt ainosyntyisen Poikansa , Jeesuksen Kristuksen pelastukseksemme. Hän ei ole tehnyt lainkaan syntiä ja on täyttänyt Jumalan käskyt täydellisesti. Kun me nyt uskomme tähän Jeesukseen Kristukseen, Jumala tekee meidät Kristuksen tähden pelkästä armostaan vanhurskaiksi, ikään kuin me olisimme täyttäneet kaikki Jumalan käskyt."(Fragstück)
Fragstück ei selitä käskyjä eikä Isä meidän-rukouksen pyyntöjä. Se tyytyy kysymään, miksi käskyt on annettu, pystyykö ihminen täyttämään omin voimin Jumalan käskyt ja miksi hyviä tekoja pitää tehdä. Vastaus viimeiseen kysymykseen on, että hyvillä teoilla me osoitamme uskomme ja kiitämme Jumalaa hänen laupeudestaan. Explicatio selittää käskyjä perusteellisesti. Samoin kuin Luther pitää ensimmäistä käskyä kaikkien muiden käskyjen perustana, Brenz kirjoittaa havainnollisesti:
"Samoin kuin sellainen, jolla on tikku jalassaan, astuu joka askeleella tikkuun, ei siksi että tie olisi täynnä piikkejä, vaan koska hän kantaa tikkua koko ajan mukanaan, samalla tavalla sellainen, jossa synnynnäinen epäjumalanpalvelus vallitsee niin, että hän odottaa pelastusta omavanhurskautensa ansiosta, harjoittaa jatkuvaa epäjumalanpalvelusta, miten hyviä ja kunniallisia hänen tekonsa sitten muuten olisivatkaan."
Olen toisaalla esittänyt, että Brenzin teologiassa on ”Lutheriakin luterilaisempia” piirteitä (Anttila 2017). Siitä huolimatta on todettava, että hänen ajattelussaan on myös piirteitä, jotka ovat lähellä kalvinismia. Jumalanpalveluksen teologia on hyvä esimerkki. Käsitellessään dekalogin 2. käskyä Brenz kommentoi kuvien käyttöä kirkossa. Hän toteaa, että kristityllä on vapaus kuvien käyttämiseen, mutta varmuuden vuoksi olisi ehkä parempi olla kuvia käyttämättä. Tämän varovaisuuden taustalla lienee Württembergin oma kuvakiista vuonna 1537, jolloin Urachissa keskusteltiin siitä, pitäisikö kirkosta poistaa kuvat. Zwingliläismielinen Ambrosius Blarer sai herttua Ulrichin taipumaan kuvien poistamisen kannalle, vaikka luterilaiset teologit, Brenz ja Erhard Schnepf, puolustivat kuvien säilyttämistä. Dekalogin käskyjen jaottelussa Brenz hyväksyy myös reformoidun tavan laskea kuvakielto käskyksi n:o 2, jolloin 9. ja 10. käsky tulkitaan samaksi käskyksi.
Ehtoollinen, kristityn matkaeväs
Vanhan kirkon katekismukset olivat valmistautumista kasteelle. Keskiaikana katekismuksen tähtäyspiste oli ripittäytymisessä. Reformaation katekismusten tähtäyspiste oli ehtoolliselle osallistuminen. Ehtoolliselle tulijan oli tiedettävä kristinuskon perusasiat. Tämän logiikan mukaisesti Brenzin katekismukset huipentuvat opetukseen ehtoollisesta.
Pyhä ehtoollinen on sakramentti tai jumalallinen merkki, jossa Kristus todellisesti läsnä olevana ojentaa ja antaa leivässä ja viinissä ruumiinsa ja verensä ja vakuuttaa meille, että syntimme on annettu anteeksi ja meillä on pääsy ikuiseen elämään.
Tämä Fragstückin sanamuoto on varsin maltillinen, jos sitä vertaa muutamaa vuotta aiempiin Catechismus minorin selkeän luterilaiseen opetukseen, jonka mukaan Jeesus Kristus on siunannut ja asettanut ehtoollisen leivän todelliseksi ruumiikseen ja viinin todelliseksi verekseen. Fragstück on kuitenkin laadittu herttua Ulrichin tasapainottelevan reformaation keskellä. Silloin Württembergin herttuakunta oli jaettu luterilaisen Erhard Schnepfin ja zwingliläisen Ambrosius Blarerin hallinnoimiin kirkollisiin alueisiin. Ehtoollisoppi aiheutti jännitteitä alusta alkaen. Vuonna 1534 Stuttgartin Konkordiassa saatiin aikaiseksi molempia osapuolia tyydyttävä muotoilu: ”Tunnustamme, että sanojen ’Tämä on minun ruumiini, tämä on minun vereni’ voimasta ruumis ja veri on läsnä ja annetaan ehtoollisessa todellisesti (hoc est substantive et essentialiter, non autem quantitative vel qualitative vel localiter).” Syynä Brenzin uuden katekismuksen laatimiseen oli se, että Lutherin katekismukset eivät olleet Württembergin kirkkopoliittisessa tilanteessa käyttökelpoisia.
Herttua Ulrichin näky luterilaisten ja zwingliläisten yhteiselosta päättyi hänen poikansa Christophin aikana siihen, että Württembergista tuli Saksan eteläisin luterilainen alue. Tässä kehityksessä Johannes Brenzin henkilökohtainen panos on merkittävä. Niinpä vuoden 1551 Explicatio painottaa enemmän Kristuksen todellista, ruumiillista läsnäoloa alttarin sakramentissa. Kristuksen läsnäolo liittyy jälleen oppiin taivaaseenastumisesta. Sitä ei pidä ymmärtää niin että Kristus nyt oleilee jossakin taivaaseen sijoittuvassa paikassa, vaan ”kun kerran Jumalan valtakunta tai hänen kaikkivaltiutensa ei rajoitu ulkoisen taivaan johonkin kolkkaan, vaan ulottuu laajemmalle kuin maa, taivas ja kaikki mitä siinä on, on myös selvää, että Kristus ja hänen ruumiinsa ja verensä ei ole suljettuna johonkin taivaan kolkkaan, vaan että hän ylittää, tai niin kuin Paavali sanoo, täyttää läsnäolollaan ja majesteetillaan kaiken mitä on siellä ja täällä, taivaan niin kuin maankin.” Tämä ajatus, jota reformoidut kutsuivat opiksi Kristuksen ruumiin ubikviteetista, liitetään erityisesti Brenzin nimeen.
Samoin kuin kastekäskyn kohdalla, Brenz torjuu asetussanojen kohdalla sanamagian. Tärkeintä ei ole se, että asetussanat lausutaan virheettömästi ja aina samalla tavalla. Papin lausumat sanat eivät ole lopulta varsinaiset asetussanat, vaan ehtoollisen konstituoi Kristuksen sanat viimeisellä ehtoollisella. Ne ovat kuin luomisen sanat, jotka kaikuvat lakkaamatta koko luomakunnassa. Explication voimallinen kehotus ehtoollisen viettoon on syytä lainata kokonaisuudessaan:
"Kaikissa ahdistuksissamme, niin ruumiillisissa kuin hengellisisissäkin, meidän on riennettävä ehtoollisen viettoon, jotta saisimme siinä uskon vahvistusta ja taivaallisen lohdutuksen. Sillä kun saat ehtoollisen vietosta uskonvarmuuden ja hengellisen lohdutuksen, mitä sinulta silloin puuttuu - vaikka sinulla olisikin maallista puutosta? Et sinä tietenkään tuo ehtoolliselta täyttä rahasäkkiä selässäsi kotiin, mutta sinulla on sydän täynnä Kristusta, Jumalan Poikaa, kaikkien hengellisten lahjojen aarretta. Sinä et saa sairauteesi ruumiillista, vaan taivaallista lääkettä, sinua ei aseteta maalliselle valtaistuimelle, vaan sinut kohotetaan taivaan valtakunnan valtaistuimelle. Sinä et pelasta ehtoollisella ruumiisi elämää tässä maailmassa vaan pelastat sielusi elämän ikuisessa maailmassa... Ehkä toivot, että voisit saada vahvan ja suuren uskon, jos Jumala lähettäisi sinulle enkelin taivaasta, tai jos hän herättäisi jonkun patriarkoista, profeetoista tai apostoleista kuolleista puhumaan kanssasi ja lupaamaan sinulle Jumalan nimessä, että saat syntisi anteeksi ja tulet taivasten valtakunnan perilliseksi. Mutta ehtoollisessa Jumalan Poika Kristus tulee luoksesi, eikä vain puhu kanssasi, vaan ruokkii sinua ruumiillaan ja juottaa sinua verellään, jotta olisit varma siitä, että olet samaa lihaa ja verta hänen kanssaan ja siksi myös hänen kanssaperillisensä. Jos et tästä puheesta saa varmuutta ja voimaa uskoosi, ei sinua auttaisi, vaikka taivaan enkeli tai joku profeetta, Jesaja tai Jeremia, nousisi kuolleista ja julistaisi sinulle evankeliumia."
Epilogi: Taivasten valtakunnan avaimet
Vuosien 1527 ja 1535 katekismukset päättyvät eri tavalla. Catechismus minor päättyy kysymykseen siitä, mitä kristityn on tehtävä ehtoollisessa saamallaan lahjalla. Vastaus kuuluu, että on elettävä Jumaan pelossa ja hurskaasti ja annettava anteeksi lähimmäiselleni, niin kuin Jumala on antanut anteeksi minulle. Fragstück päättyy kysymykseen Taivasten valtakunnan avaimista. Anteeksiantamus saa tässäkin viimeisen sanan. Brenz ymmärtää avaintenvallan laajemmin kuin Augsburgin tunnustus. Hänen näkemyksensä mukaan avainten valta ei liity pelkästään rippiin, vaan kaikki evankelinen sananjulistus on absoluutiota. Taivasten valtakunnan avaimet ovat katekismuksen mukaan ”Jeesuksen Kristuksen evankeliumin virka eli saarna.” Saarnaviran tehtävä ei lähtökohtaisesti ole julistaa ensin lakia ja sitten evankeliumia, vaan yksinomaan syntien anteeksiantamusta. Brenz tuntee kyllä lain saarnan ja harrastaa itsekin sitä, mutta katekismuksissaan hän ei suo sille palstatilaa. Katekismus alkaa Jumalan armon vakuutuksella kasteessa ja päättyy syntien anteeksiantamuksen sanaan avaintenvallan - eli sananjulistuksen - kautta.
Brenzin teologia on – ainakin katekismusten valossa – hyväntuulista ja luottavaista. Myönteisestä asenteesta kertoo myös seuraava tarina: Kerran Brenz saarnasi Stuttgartilaisessa kirkossa, jossa oli paikalla vain muutama ihminen. Ohikulkeva pastori tunnisti kuuluisan kirkonjohtajan ja taivasteli, että millaista tuhlausta on valmistaa saarnaa paria hassua ihmistä varten. Kannattaako tällaisia arkijumalanpalveluksia edes pitää? Siihen Brenzin kerrotaan sanoneen: tuo torin keskellä olevan kaivon lähdekin pulppuaa vettä, vaikka ihmiset eivät aina sitä poikkea juomaan.
Johannes Brenz
Katekismus (1527/1535)
Kysymys:
Mikä on uskontosi?
Vastaus:
Olen kristitty.
Kysymys:
Miksi olet kristitty ja miksi sinua sellaiseksi kutsutaan?
Vastaus:
Koska uskon Kristukseen ja minut on kastettu Jeesuksen Kristuksen nimeen.
KASTE
Kysymys:
Mikä on kaste?
Vastaus:
Kaste on sakramentti tai jumalallinen merkki, jossa Isä Jumala Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta Pyhän Hengen kanssa osoittaa varmasti, että hän haluaa olla kastetulle armollinen Jumala ja antaa tälle vapaasta armosta Jeesuksen Kristuksen tähden synnit anteeksi, ottaa hänet lapsekseen ja kaikkien taivaallisten aarteiden perilliseksi.
Kysymys:
Näytätkö minulle pyhän Raamatun todistuksen, missä tämän sakramentin asettaminen osoitetaan?
Vastaus: Matt. 28:18-20 Jeesus sanoo opetuslapsilleen: Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni. Kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Samoin Mark. 16:15: Menkää ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, on pelastuva, mutta joka ei usko, joutuu kadotukseen.
USKONTUNNUSTUS
Kysymys:
Lausu minulle uskontunnustus.
Vastaus:
Minä uskon Jumalaan…
Kysymys:
Mitä hyötyä tästä uskosta on?
Vastaus:
Siitä on se hyöty, että tämän uskon kautta minua pidetään Jeesuksen Kristuksen tähden Jumalan edessä vanhurskaana ja pyhänä. Sen kautta minulle annetaan myös rukouksen ja Jumalan Isäksi kutsumisen Henki ja kyky elää Jumalan käskyjen mukaan.
HERRAN RUKOUS
Kysymys:
Millä rukouksella sinun tulee kääntyä Jumalan puoleen?
Vastaus:
Sillä rukouksella, jonka Herra itse meille opetti.
Kysymys:
Miten kuuluu Herran rukous?
Vastaus:
Isä meidän, joka olet taivaissa…
KYMMENEN KÄSKYÄ
Kysymys:
Mitkä ovat Jumalan käskyt?
Vastaus:
Ne, jotka sisältyvät kymmeneen käskyyn
Kysymys:
Miten kymmenen käskyä kuuluvat?
Vastaus:
Minä olen Herra, sinun Jumalasi…
Kysymys:
Miksi nämä kymmenen käskyä on meille annettu?
Vastaus:
Ensiksikin siksi, että opimme niistä tuntemaan syntimme, toiseksi siksi, että opimme niistä, millaiset teot miellyttävät Jumalaa ja mitä meidän on tehtävä elääksemme kunniallista elämää.
Kysymys:
Voimmeko siis teoillamme toteuttaa täydellisesti Jumalan käskyt?
Vastaus:
Emme! Meidän tekomme eivät ole siksi täydellisesti hyviä, koska olemme siinneet ja syntyneet synnissä. Mutta Herra, meidän Jumalamme on lähettänyt ainosyntyisen Poikansa , Jeesuksen Kristuksen pelastukseksemme. Hän ei ole tehnyt lainkaan syntiä ja on täyttänyt Jumalan käskyt täydellisesti. Kun me nyt uskomme tähän Jeesukseen Kristukseen, Jumala tekee meidät Kristuksen tähden pelkästä armostaan vanhurskaiksi, ikään kuin me olisimme täyttäneet kaikki Jumalan käskyt.
Kysymys:
Miksi meidän pitää tehdä hyviä tekoja?
Vastaus:
Ei siksi, että me teoillamme saisimme aikaan syntiemme sovituksen tai ansaitsisimme ikuisen elämän: sillä ainoastaan Kristus on sovittanut syntimme ja hankkinut meille ikuisen elämän. Mutta meidän on tehtävä hyviä tekoja siksi, että me siten osoitamme uskomme ja kiitämme Herraa, Jumalaamme hänen laupeudestaan.
PYHÄN EHTOOLLISEN SAKRAMENTTI
Kysymys:
Mitä meidän tulee tehdä vahvistaaksemme uskoamme ahdistuksissa ja saadaksemme lohdutuksen vastoinkäymisissä?
Vastaus:
Meidän tulee käyttää pyhää ehtoollista.
Kysymys:
Mikä on pyhä ehtoollinen?
Vastaus:
Pyhä ehtoollinen on sakramentti tai jumalallinen merkki, jossa Kristus todellisesti läsnä olevana ojentaa ja antaa leivässä ja viinissä ruumiinsa ja verensä ja vakuuttaa meille, että syntimme on annettu anteeksi ja meillä on pääsy ikuiseen elämään.
Kysymys:
Mitkä ovat ne sanat, joilla evankelistat ja Paavalai kertovat ehtoollisen asettamisen?
Vastaus:
Herramme Jeesus Kristus, sinä yönä, jona hänet kavallettiin, istuessaan opetuslastensa kanssa pöydässä, otti leivän, siunasi, kiitti, mursi ja antoi opetuslapsilleen sanoen: Ottakaa ja syökää! Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää se minun muistokseni. Samoin hän otti myös aterian jälkeen maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: Juokaa tästä, te kaikki! Tämä on minun vereni, Uuden liiton veri, joka vuodatetaan monien syntien anteeksiantamiseksi. Niin usein kuin te siitä juotte, tehkää se minun muistokseni.
TAIVASTEN VALTAKUNNAN AVAIMET
Kysymys:
Mitkä ovat taivasten valtakunnan avaimet?
Vastaus:
Jeesuksen Kristuksen evankeliumin virka eli saarna.
Kysymys:
Mitkä ovat ne evankelistojen sanat, joilla Jeesus Kristus on asettanut evankelisen saarnaviran?
Vastaus:
Luukkaan luvussa 10 Kristus sanoo opetuslapsilleen, jotka hän lähettää julistamaan Jumalan valtakuntaa: ”Joka kuulee teitä, se kuulee minua ja joka halveksii teitä, se halveksii minua. Mutta se joka halveksii minua, halveksii sitä, joka on minut lähettänyt.”
Ja Matteuksen 16. luvussa: Minä annan sinulle taivasten valtakunnan avaimet: minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa.
Ja Johanneksen 20. luvussa: ottakaa Pyhä Henki! Kenelle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksiannetut, ja kenelle te pidätätte, hänelle ne ovat pidätetyt.
Lähteet ja kirjallisuus:
Fragstück, Explicatio Katechismus erläutert von Johann Brenz. Nach dem lateinischen Originale bearbeitet von Fr. A. Schütz. Leipzig 1852.
Catechismus minor/major Fragstück des Christlichen glaubens für die jugent zu Schwebischen Hall. [ei painopaikkaa] 1530.
Anttila, Miikka Luterilaisempaa kuin Lutherilla? Johannes Brenzin teologia. Teologinen 2017 Aikakauskirja 122, 401-422.
Brecht, Martin Die frühe Theologie des Johannes Brenz. Beiträge zur historischen Theologie 1966 Bd. 36. Tübingen. Mohr-Siebeck.
Weismann, Christoph Die Katechismen des Johannes Brenz. I. Die Entstehungs-, Text- und
1990 Wirkungsgeschichte. Spätmittelalter und Reformation. Texte und Untersuchungen. Bd. 21 Hrsg. Heiko A. Oberman. Berlin-New York. De Gruyter.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti