Hepr 13:8 (Uvp. hallelujasäe)

Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti. 

Se,että Herra on sama eikä hänessä ole vaihteen varjoa, kuten vanha käännös (Jaak 1:17) tiesi kertoa, merkitsee pienen ìhmisen mukaan yleensä sitä, että Jumala on sellainen kuin minä sanon. Muut haistakoot pitkän paskan. Ja Jumala kanssa, ellei pysy sellaisena kuin minä sanon.

Mutta entä jos Jumalan samana oleminen onkin taidokkaampaa, jotain sellaista kuin runoilija Eeva Kilpi kertoo:
"Ja eräänä päivänä Jumala paljastui ja hän olikin sellainen että kaikki ymmärsivät hänet ja hän tyydytti kaikkia. Jokainen sanoi :juuri noin minä olen koko ajan uskonut. Agnostikot sanoivat : Tätä minä koko ajan epäilin , ja ateistit: Totta tosiaan, hänpä pystyi yllättämään, oikeastaan koko ajan kielsimme hänen kieltomuotonsa ja kannatimme häntä itseään; ja ne joilla oli ollut olemassa vain tyhjyys sanoivat : Me emme koskaan voineet kuvitella että tyhjyys oli näin valtava, näin ehdoton ja näin kouriintuntuva; ja ne jotka olivat lapsenmielellään uskoneet hyvin tyhmiä ja naiiveja asioita sanoivat kyyneleet silmissä : Kiitos että sinä et pettänyt meitä etkä saattanut meitä häpeään. Ja osoittautui että Jumala oli Hän eikä Se; että häneen sisältyi niin suuri määrä persoonaa, lähinnä minuutta, mutta hän ei kuitenkaan ollut minä, vaan nimenomaan hän; että hänessä oli paljon mikä muistutti rakkautta; että hän ikään kuin oli minuuden ja rakkauden yhtymäkohta, risteys jossa minuus ja rakkaus leikkasivat toisensa niin kuin ordinaatta ja abskissa : ja että oli olemassa vetovoima kaikkialla luonnossa näiden kahden leikata toisiaan; ja että niitten takana syntymättömät sukupolvet kurkottautuivat päästäkseen syntymään, ja suvuttomasti lisääntyvät, jakautuvat ja räjähtelevät pyrkivät olotilaan jossa rakkaus ne hedelmöittäisi. "

Jumalan uudenvuodenlupaukset (Uvp. 3.vsk)

Jesaja 42:5-8 on Jumalan kutsu. Hän esittelee ensin itsensä, kutsujan: "Hän, joka loi taivaan ja levitti sen auki, muovasi maan...ja antoi sen päällä kulkeville elämän hengen." Eli kutsuja on se, jonka ansiosta ja tahdosta ylipäätään mitään on olemassa. Se kannattaa muistaa, kun elämän bagatellit lannistavat. Älä hikeenny pikkuasioista! Ja: kaikki ovat pikkuasioita. Sitten seuraa tehtävä, Jumalan ja ihmisten liiton täytäntöönpano (tämä on Messias-ennustus, mutta epäilemättä myös hänen seuraajiensa tehtävä): "Kaikkien kansojen valoksi, avaamaan sokeiden silmät, päästämään kahlitut vankeudesta, tyrmästä ne, jotka sen pimennoissa istuvat." Toimeksiannosta voisi kertoa enemmänkin, mutta mennään eteenpäin, sopimuksen erityisehtoihin, jotka luovat kutsuun ainutlaatuisen sävynsä:
"Minä olen Herra, Jahve on minun nimeni. Kunniani kirkkautta minä en kenellekään luovuta, en minulle kuuluvaa ylistystä jumalankuville." Se tarkoittaa että tulet pettymään itseesi. Koska Jumala ei anna nimensä kunniaa kenellekään, ei edes sinulle, ah niin uskolliselle palvelijalleen. Ja kuitenkin hän käyttää sinua, niin helvetin pimeää synnin vankia, koska hän on kaiken Luoja.

Ilm 3:7-8 toistaa kaavaa: esittely, kutsu, vaatimus/lupaus. "Näin sanoo...hän jonka avaamaa ovea ei kukaan sulje, hän, jonka sulkemaa ovea ei kukaan avaa." Jumalan työssä kuljetaan tällä periaatteella, Jos hanke on Jumalasta, sitä ei voi kukaan kukistaa (Ap.t. 5:38-39) "Nyt edessäsi on avoin ovi, minä olen sen avannut, eikä kukaan voi sitä sulkea." Kristityn hullunrohkean huolettomuuden mutta toisaalta alituisen valppauden aihe. Pari perusfaktaa: "Sinun voimasi ovat vähäiset, mutta sinä olet ottanut sanani varteen etkä ole kieltänyt nimeäni." Voima on sanassa, lupauksessa, jossa Jumala on läsnä ja näky odottaa aikaansa. (Hab.2:3) Tämän valossa tulee ymmärrettäväksi Jumalan uudenvuodenlupauksista suurinkin, se, jota lukiessaan alkaa väkisinkin etsiä sitä pienellä painettua pränttiä: "Mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa." Hänen nimensä on luomisen telos. Hänen tahtonsa tapahtuu ja hänen nimessään rukoileminen on hänen tahtonsa toteuttamista. Kuinka hän ei vastaisi?

Luuk. 2:21 (Uvp. 1.vsk ev)

Kun oli tullut kahdeksas päivä ja lapsi oli ympärileikattava, hän sai nimen Jeesus, jonka enkeli oli ilmoittanut ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa.

Nimi Jeesus on jo sinänsä rukous. Karismaatikkopiireissä neuvottiin minun nuoruudessani toistamaan "kiitos, Jeesus" niin kauan että tunsi täyttyvänsä Hengellä. Ainakin minulla erityinen tunto tuli siitä, että kieli puutui.
Ortodoksisen spiritualiteetin klassikko  "Vaeltajan kertomukset" neuvoo toistamaan rukousta "Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä." Kirjassa Simeon Uusi Teologi neuvoo vaeltajaa:
"Käy istumaan yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen, kumarra pääsi ja sulje silmäsi. Hengitä hitaasti, kuvittele katsovasi sydämesi sisään ja ohjaa ymmärrys eli ajatukset päästä sydämeen. Hengityksesi tahdissa lausu hiljaaa suullasi tai pelkästään mielessäsi: Herra Jeesus Kristus, armahda minua. Yritä karkottaa kaikki muut ajatukset, olla rauhallinen ja kärsivällinen ja toistaa tämä harjoitus mahdollisimman tiheästi."

Pastori Tiina Heino selittää tätä näin: Se on ikivanha, kristikunnassa hyväksi havaittu rukous. Siinä yhdistyy meidän uskomme hänen nimeensä. Kun sanon Jeesusta Herraksi ja Jumalan Pojaksi, uskon, että sitä nimeä kantava henkilö on minulle se, joka hän onkin. Jumalan minulle antama Vapahtaja, joka armahtaa synnistä ja kaiksesta muusta pahasta ja surusta, mitä minulla on. Silloin hänen nimessään oleva voima tulee siihen liittyneen uskon kautta todelliseksi minulle, vaikka en tiedä hänestä muuta kuin hänen nimensä.

Psalmi 8 (Uvp. psalmi)

Herra, meidän Jumalamme, kuinka suuri onkaan sinun nimesi maan päällä. Se julistaa sinun taivaallista kirkkauttasi.
Jumalan nimen kunnia on itse asiassa "ihmeellinen kautta koko maailman ja se on taivaita korkeampi." Paljon on salattuja, näitä suurempiakin asioita kovin vähän olemme nähneet hänen teoistaan, sanoo Siirak 43:32.

Lasten ja imeväisten huudot todistavat sinun voimastasi. Ne ovat kilpenä jumalattomia vastaan, ne vaimentavat vihamiehen ja kostoa janoavan.
Tähän jakeeseen viittasi Jeesus Mattt. 21:16, kuun ylipapit ja lainopettajat kuulivat lasten huutavan temppelissä "Hoosianna, Daavidin Poika", ja olivat siitä äpsingillä. Lapset viittaavat myös tähän: "Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen mikä on voimakasta...Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä." (1. Kor 1:27-29). Yäyä lapsenomaisuutta vastaan epäusko on voimaton.

Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen - mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen.
Vastaavat kohdat: "Mikä on ihminen? Mihin hänestä on ? Mitä painaa hänen hyvyytensä tai pahuutensa?...Kuin hiekanjyvä, kuin vesipisara meressä ovat vuotemme vähäiset yhden ikuisuuden päivän rinnalla. Siksi Herra on kärsivällinen ja vuodattaa hyvyyttään ihmisille...Ihmisen myötätunto ulottuu lähimmäiseen, mutta Herran laupeus kaikkeen, mikä elää. Hän nuhtelee, kasvattaa ja opettaa, paimenen lailla hän johtaa laumansa kotiin." (Sir. 18:8,10,11,13) "Mikä on ihminen, kun pidät häntä noin tärkeänä ja alati valvot häntä...Etkö voisi hetkeksi kääntää katsettasi pois, etkö edes siksi aikaa että saisin rauhassa nielaista sylkeni" (Job 7:17.19) Suuren Jumalan kanssa kahden. Sellaista on kristillinen teismi.

Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella. Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi, asetit kaiken hänen valtansa alle.
Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Tuon kuvan alkuperäisen kirkkauden ennalleen saattajasta Hepr 2:6-8 kertoo LXX:n mukaisesti "Lyhyeksi aikaa sinä asetit hänet enkeleitä alemmaksi, mutta sitten seppelöit hänet kirkkaudella ja kunnialla." Tämä pyhittäjä ei häpeä kutsua pyhitettäviä veljikseen (Hepr 2:11) ja Jumalan alkuperäinen luomistahto - theosis - toteutuu: "...ja pääsisitte osallisiksi jumalallisesta luonnosta" (2. Piet. 1:4)

1. Moos. 8:21-22 (Uud.v.p. 3.vsk 1.lk)

Kun Herra tunsi uhrisavun tuoksun, hän sanoi mielessään:
Luther kiinnittää huomion siihen, että Jumalan mieltyminen oikeaan uhriin ilmaistaan tässä hajuaistin kautta, eikä näköaistin avulla, kuten oli Abelin kohdalla (4:4). Hän oli niin lähellä, ja sanoi seuraavat sanat "sydämestään" (אֶל־לִבּוֺ):

Minä en enää koskaan kiroa maata ihmisen  tähden, vaikka ihmisen ajatukset ja teot ovat pahat nuoruudesta saakka, enää en hävitä kaikkea elävää, niin kuin tein.
Kun meitä pelotellaan sillä, että syntinen meno vetää maamme ylle Jumalan vihan, on syytä muistaa tämä kohta. 1. Moos 6:5 kertoo, että ihmisen ajatukset ja pyrkimykset olivat kauttaaltaan pahat. Siksi Jumala katui ihmisen luomista ja päätti pyyhkiä ihmissuvun pois maan päältä. Mikään ei ole siinä suhteessa muuttunut, mutta Jumalan tahto ilmoitetaan nyt toisin. Latinankielellä viisastellaan, että ihmiset ovat kyllä taipuvaisia pahaan (in malun prona sunt) eivätkä siis kuitenkaan täysin pahan vallassa, mutta Luther torjuu tämän. Muutosta hänkään ei osaa selittää muutoin kuin viittaamalla pahoinpitelevän isän äkilliseen hellyyteen. Tämä hellyys on enemmän totta.

Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylvö eikä korjuu, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö.
Arkisen elämän jatkuminen, vuodenaikojen vaihtelu ja elämän rytmi on Jumalan hyvyyttä. Jokainen hetki on lahjaa. Ekologisen tuomiopäivän julistuksenkin edessä on tärkeä muistaa, että päivän ja yön vaihtelua me emme sentään saa sekaisin millään.