Luuk. 2:1-17 (joulup. evankeliumi)

Gregorius Suuren joulusaarna

Koska vietämme tänään, jos Herra suo, messua kolme kertaa, emme nyt puhu tästä evankeliumin kappaleesta pitkään. Mutta Vapahtajan syntymä vaatii sentään puhumaan jotain, vaikka lyhyestikin. 
Mitä merkitsee se, että maailmassa toimitettiin veroluetteloon merkitseminen  juuri silloin, kun Herra syntyi? Sen tarkoitus oli osoittaa, että se, joka oli syntymässä, oli kirjoittava valittujensa nimet elämän kirjaan. Tuomituille hän sen sijaan sanoo: ”Pyyhittäköön heidät pois elämän kirjasta, älköön heidän nimeänsä merkittäkö vanhurskaiden joukkoon.” 

Sopii hyvin kuvioon, että Vapahtaja syntyy Betlehemissä, sillä Betlehem tarkoittaa leivän taloa. Hänhän sanoo itsestään: ”Minä olen elävä leipä, joka on tullut alas taivaista”.  Herran syntymäpaikka sai jo edeltä nimen Leivän talo, koska siellä oli todella ihmiseksi tuleva hän, joka ravitsee valittujen sielut vahvistaen heitä sisäisesti.

Hän ei syntynyt vanhempiensa kodissa, vaan matkalla. Se osoittaa, että ihmisyys, jonka hän otti omakseen syntyessään, oli hänelle tavallaan vierasta. Kun sanon ”vierasta”, en tarkoita, ettei se kuuluisi hänen valtaansa vaan puhun siitä, mikä oli hänen luontonsa. Vallastaan hän sanoo: ”Hän tuli omaan maailmaansa” mutta luontonsa puolesta hän oli syntynyt ennen aikojen alkua. Meidän luontomme hän otti omakseen ajassa. Jos hän kerran pysyy ikuisena ja ilmestyy ajallisena, se, mihin hän laskeutuu, on hänelle vierasta. Profeetta sanoo tästä näin: ”Ihminen on kuin ruoho.” Tullessaan ihmiseksi hän muutti meidät, ruohon, vehnäksi. Itsestään hän sanoi näin: ”Jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi.”
Juuri tätä tarkoittaa se, että vastasyntynyt pantiin seimeen makaamaan. Näin hän ravitsee kaikkia uskovia, noita pyhiä eläimiä, ruumiinsa vehnällä. Siksi näiden ei tarvitse paastota ja jäädä vaille ikuisen ymmärryksen ruokaa.

Mitä sitten tarkoittaa se, että enkeli ilmestyi valvoville paimenille ja että Jumalan kirkkaus ympäröi heidät? Se tarkoittaa, että taivaallisia näkyjä annetaan ensimmäisiksi niiden nähtäviksi, jotka osaavat kaita tunnollisesti uskovien laumaa. Mitä suuremmalla rakkaudella he valvovat laumaansa, sitä enemmän Jumalan armo heitä valaisee.

2. Enkeli ilmoittaa Kuninkaan syntymän. Hänen äänensä liittyy enkelien kuoroon, joka laulaa yhdessä riemuiten: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” Ennen kuin Vapahtajamme syntyi ihmiseksi, meidän ja enkelien välillä oli syvä kuilu. Ensimmäisen synnin ja jokapäiväisten rikkomustemme tähden olimme kaukana heidän kirkkaudestaan ja puhtaudestaan. Koska synti oli tehnyt meistä vieraita Jumalalle, niin enkelit, Jumalan valtakunnan kansalaiset, pitivät meitä myös yhteisönsä ulkopuolisina. Mutta nyt, kun me tunnemme Kuninkaamme, enkelitkin tunnustavat meidät saman valtakunnan kansalaisiksi. Kun kerran taivaan Kuningas otti omakseen halvan ihmisluonnon, eivät enkeleistä korkeimmatkaan halveksi enää meidän heikkouttamme. Enkelit tekivät kanssamme rauhan ja unohtivat ristiriidan aiheen. Niitä, joita he pitivät heikkoina ja halveksittavina, he kunnioittavat nyt vertaisinaan.

Kun Loot tai Joosua aikoinaan tahtoi kumartaa enkeliä, ei enkeli siitä heitä estänyt. Mutta kun Johannes Ilmestyskirjassa aikoi kumartaa enkeliä, enkeli kielsi häntä kumartamasta sanoen: ”Älä tee niin! Minä olen Jumalan palvelija niin kuin sinä ja veljesi.”  Mistä johtuu, että ennen Vapahtajan saapumista enkelit hyväksyivät tyynesti sen, että ihmiset palvoivat heitä, mutta sen jälkeen he kavahtivat sitä? Se johtuu siitä, että he huomasivat meidän ihmisluontomme – juuri sen, jota he aikaisemmin halveksivat – kohotetuksi itseään korkeammalle. He pelkäävät nyt sitä, jos heitä pidetään sitä korkeampina. He eivät ole enää taipuvaisia halveksimaan ihmisyyttä itseään alempana tai heikkona, koska he kunnioittavat sitä yläpuolellaan, itsessään taivaan Kuninkaassa. Eivätkä he kaihda pitämästä ihmistä kumppaninaan, koska he palvovat yläpuolellaan Jumala-ihmistä.

Pitäkäämme siis huoli, rakkaat ystävät, ettei mikään epäpuhtaus saastuttaisi meitä, jotka olemme ikuisen säädöksen perusteella Jumalan valtakunnan kansalaisia ja enkelien vertaisia. Meidän tulee saavuttaa arvokkuutemme elämäntavoillamme. Älköön mikään aistillisuus meitä liatko, älkööt häpeälliset ajatukset meitä syyttäkö. Älköön pahuus jäytäkö mieltämme, älköönkä kateuden ruoste tehköön tuhoaan. Älköön liioin ylpeys meitä paisuttako tai kunnianhimo raadelko meitä maisine houkutuksineen. Ihmisiä kutsutaan nyt jumaliksi! Taistele siis, ihminen, paheita vastaan Jumalan kunnian avulla, sillä sinun tähtesi Jumala on tullut ihmiseksi!

(Homilia in Evangelia 1.8)

Tit. 2:11-14 (jouluyö, 2.lk)

 Caesarius Arleslainen (470-542) kehottaa joulusaarnassaan kristittyjä valmistamaan Vapahtajalle sijan täynnä kärsivällisyyden hyveitä, seimen josta tulee hyvän elämän kukkasten tuoksua. 

"Ottakaamme pieni Herra sydämeemme: kasvakoon hän siellä, vahvistukoon uskon kautta ja varttukoon nuorukaiseksi elämämme askelissa ja harjoittakoon meissä voimaansa, josta evankeliumissa kerrotaan."

 Vapahtaja löytää meissä sokean, jolle hän voi antaa näön ja ramman, jonka hän saa kävelemään. Hän voi herättää kuolleita, kun hän saa syntiin langenneen katumaan tekojaan. Jopa hautaan lasketun hän voi kutsua elämään, kun hän saattaa parannukseen sellaisen, joka tekee syntiä pinttyneen tottumuksen voimasta. Jos tunnemme olevamme paatuneita synnintekijöitä, ei pidä viivytellä Herran luokse tulemista, sillä hän on tullut herättämään kuolleita, jos he vain haluavat tulla.

 "Ei Herra halunnut tuottaa syntymällään kuolemaa ihmissuvulle, vaan hän tuli ihmiseksi, ettei hänen luomansa ihminen hukkuisi."

Siksi hän ei ainoastaan syntynyt, vaan myös kantoi rangaistuksemme ristillään ja laskeutui helvetin syvyyksiin asti, voittaakseen paholaisen riistämät ihmiset omikseen ja lahjoittaakseen heille ikuisen elämän. 

Kun Caesarius oli päässyt tähän asti, hän huomasi, että hän oli eksynyt kauas joulun tapahtumista. Hän kuitenkin puolustautui sanoen, että Herran syntymää ei voi julistaa ilman hänen kärsimystään, eikä hänen kärsimystään ilman hänen kunniallista syntymäänsä. 

"Kristus syntyi kärsiäkseen. Hän kärsi kuollakseen. Hän kuoli laskeutuakseen helvettiin. Hän laskeutui sinne pelastaakseen kuolleet. Vaikka hän Jumalana ei voinut kärsiä, hän yhdisti ihmisluonnon omaan jumaluuteensa ja alensi itsensä niin että (vaikka hän oli Jumala) hän syntyi ihmiseksi ja ihmisenä hän nousi jälleen Jumalan luokse kuoleman voittajana."

Niinpä Caesarius sanoo, että tie tuli vaeltajan luokse, tuomari tuli syyllisen luokse, lääkäri sairaan luokse ja elämä kuolleen luokse. Tämä on täysin ansiotonta lahjaa. Mutta mitä se merkitsee meille nyt? Sitä, että hän on puhdistanut meidät "omaksi kansakseen, joka kaikin voimin tekee hyvää." Meistä on maksettu kallis hinta, meidän on ymmärrettävä oma arvomme! 

[Caesarius Arleslainen, saarna n:o 190]

Jes. 9:1-6 (jouluyö, VT:n teksti)

Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.

Pimeydessä vaeltava tarkoittaa niitä, jotka kulkevat menevät, mutta eivät yhtään tiedä, minne. Kuoleman varjossa asuvat tarkoittaa niitä, joiden elämään suru on tehnyt pesän. Näille on luvattu valo, joka ei ole tästä maailmasta.

Sinä teet runsaaksi riemun, annat suuren ilon. He iloitsevat sinun edessäsi niin kuin elonkorjuun aikana iloitaan, niin kuin saaliinjaossa riemuitaan.

Sananvalinnat antavat ymmärtää että meininki on mahtava, ei mitään kuivakkaan kirkollista "iloitkaamme"- juhlallisuutta.

Ikeen, joka painaa heidän hartioitaan, valjaat, jotka painavat olkapäivä ja heidän käskijäinsä sauvan sinä murskaat.

Jumala on vapauttaja. Ies painaa minut maahan niin että painun kasaan. Valjaat voisi kääntyä "keppi" joka piiskaa eteenpäin. Ja käskijän sauva on se jota vastaan emme ole uskaltaneet nousta, jota emme pysty asettamaan kyseenalaiseksi.

niin kuin murskasit Midianin vallan.

Mihin tämä viittaa? Tuom 7 kertoo erään VT:n sotajutuista, jossa on poikkeuksellisen mielenkiintoisia piirteitä. Gideon on kohdannut Jumalan, joka kutsui häntä palvelukseensa. Gideon syytti Jumalaa: "Hän on hylännyt ja jättänyt meidät midianilaisten armoille." Jumala vastasi: "Käytä sitä voimaa joka sinussa on. Mene sinä ja pelasta Israel." "Täh?" "Minä olen sinun kanssasi." Sen jälkeen Gideon koetteli Jumalaa: hän vaati merkin, jossa enkeli poltti ruoat. Gideon rohkaistui, mutta tovin kuluttua vaati uutta merkkiä: villojen piti olla märkiä, maan kuiva ja kohta taas toisin päin. Tästä on tullut hengelliseen kielenkäyttöön sanonta villojen asettamisesta. Mutta asiaan: miten Midianin valta murskattiin? Se onkin hyvä juttu. Nyt Gideonia koeteltiin: "Sinulla on liian paljon väkeä. Sano: 'jokainen joka pelkää, kääntyköön kotiin.'" 22000 miestä lähti, 10000 jäi. Että sellaisia sankareita. "Väkeä on vieläkin liikaa", sanoi Herra. Seuraava karsinta tehtiin juomatapojen mukaan. "Erota vettä kielellään latkivat niistä, jotka laskeutuvat polvilleen juomaan." Kymmenestätuhannesta löytyi 300 sellaista, jotka latkivat vettä kuin koirat. Ja näiden kanssa piti sitten lähteä sotimaan! Tarina ei tarkkaan kerro, mitä Gideon päässä tässä kohtaa liikkui, mutta Jumala sanoo: "Jos sinua pelottaa 👀, käy kuuntelemassa mitä (vihollisen) leirissä puhutaan." Siellä leirissä oli ruvennut porukka kertomaan toisilleen pelottavia unia taistelusta. Itse taistelu käytiin seuraavasti: 300 miestä piti jumalatonta älämölöä soihtuja heilutellen. Seurauksena oli paniikki midianilaisten leirissä, jossa midianilaiset kävivät toistensa kimppuun ja pakenivat. Jokseenkin veretön taistelu VT:n historiassa. Ei sotaväellä eikä voimalla.

Ja kaikki taistelukenttiä tallanneet saappaat, kaikki veren tahrimat vaatteet poltetaan, ne joutuvat tulen ruoaksi.

War is over, laulaa John Lennon joululaulussaan. Niin kuin Midianin päivinä, käyvät sotavaatteet turhiksi. Ihmiskunnan vaatteet eivät ole vain tahriintuneet vereen, vaan verbi antaa ymmärtää että niitä on pyöritelty veressä. Sotiminen on ohi, sillä

Lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan. Hänen nimensä on Ihmeellinen neuvontuoja

Kun tätä nimitystä käytetään Jumalasta Jes 28:29, viitataan siihen, miten Jumala opastaa maamiestä viljelyksessä. Tiedämme, että viljely kuten monet taidot perustuvat kokemukseen ja havainnointiin: "Herra Sebaot on antanut tämänkin taidon. Ihmeelliset ovat hänen neuvonsa, hän antaa runsaan menestyksen." Voisi kääntyä myös "Ihmeen suunnittelija"

Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan ruhtinas.

Tämä kohta ohjasi kristittyjä ymmärtämään että seimessä makaava lapsi oli enemmän kuin ihminen: "Alussa oli sana, sana oli Jumalan luona, ja sana oli Jumala." Iankaikkinen isä on latinaksi pater futuri saeculi. Jumala on tulossa. Olemme vasta alussa. "Rauhan ruhtinas" on ollut lukemattomien hallitsijoiden kunnianimi, mutta tämä lapsi, joka ei taistele pahaa vastaan väkivalloin, ansaitsee nimen todella.

Gregorios Nyssalaisen joulusaarna (katkelma)

 

Eläinten talli, jossa Jeesus syntyi, oli todennäköisesti pikemminkin luola. Jumalan Sana tulee lihaksi pimeässä luolassa. Gregorios Nyssalainen, yksi varhaisen kirkon syvällisimmistä teologeista, näkee tuossa luolassa kuvan siitä pimeydestä, johon Jumalan valo loisti:

Kun näet luolan, jossa Mestari on syntynyt, ymmärrä se ihmiskunnan valoton elämä, johon hän astuu, ilmestyen niille jotka vaeltavat pimeydessä ja kulkevat kuoleman varjon maassa…

Hän on kapaloituna, hän joka kietoutuu meidän synteihimme. Seimi on järjettömien eläinten suoja, jossa Sana on tullut lihaksi, jotta ’härkä tuntisi omistajansa ja aasi isäntänsä seimen’[Jes. 1:3]. Sen vuoksi Elämän Leipä, joka laskeutui taivaasta, astui seimeen, joka on järjettömien eläinten paikka. Jos uteliaisuuttasi tutkit Jumalan armotalouden suuruutta, sinun pitää vain ymmärtää, että Jumaluus ei ole yksi asia muiden joukossa, vaan se on kaikkea hyvää mitä voimme kuvitella: voimakasta, oikeudenmukaista, hyvää ja viisasta – kaikkia käsitteitä ja nimiä mitä Jumalalle sopii. Ajattele, toteutuvatko kaikki nuo määreet jotka mainitsin: hyvyys, viisaus, voima ja vanhurskaus – meille osoitetussa suosiossa:

Hyvyydessään hän rakasti luopioita, viisaudessaan hän valmisti paluutien niille jotka ovat kahleissa, Vanhurskaana hän ei pakottanut ihmiskunnan orjuuttajaa, joka oli saanut sen saaliikseen. Hän pikemminkin antoi itsensä niiden puolesta, jotka olivat vankeina niin, että ottaakseen velkamme kantaakseen hän toimisi takaajana ja päästäisi ne pidätetyt vapaaksi jotka pitäytyivät hänessä. Koska hän oli voimakas, Haades ei voinut häntä pitää vallassaan eikä hänen lihansa voinut maatua. Sillä eihän ole mahdollista, että Elämän luoja voisi jäädä katoavaisuuden vangiksi. Mutta eikö hänelle ollut sopimatonta kokea inhimillinen syntymä ja kokea kärsimykset ruumiissaan? Se on juuri hänen suurenmoisin laupeudentekonsa! Koska ihmiskuntaa ei voinut vapauttaa kaikesta tästä pahasta mitenkään muuten, laupeuden kuningas kärsi vaihtaakseen oman kunniansa meidän elämäämme. Hänen puhtautensa laskeutui meidän saastaisuuteemme. Mutta meidän saastaisuudellamme ei ollut mitään vaikutusta hänen puhtauteensa, niin kuin Evankeliumi sanoo: ”Valo loistaa pimeydessä, eikä pimeys ole saanut sitä valtaansa.” Valo karkottaa pimeyden eikä pimeys himmennä aurinkoa. Elämä nielee kuolevaisuuden, kuten apostoli sanoo, eikä kuolema voi tuhota elämää. Turmeltunut on pelastettu turmeltumattoman kanssa. Turmelus ei vaikuta turmeltumattomaan. Sen tähden koko luomakunta on yhteinen sinfonia, joka antaa yksimielisen kunnian luomakunnan Herralle: Kaikki kielet taivaassa, maassa j a maan alla tunnustavat, että Herra Jeesus Kristus, Isän Jumalan kunniassa, on siunattu iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

 

 

Joulu

 Kuollessani en näe muuta kuin pimeyttä, jossa ainoana valonani on tämä: ”Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja.” Vapahtaja on apuni, kun kaikki muut hylkäävät. Kun taivas, tähdet ja koko luomakunta ovat silmissäni kauhistuttavia, en näe maassa enkä taivaassa muuta kuin tämän lapsen. (Luther)

Joh. 1:1-5 (joulupvä, evankeliumi)

Leo Suuren joulusaarna (osa)

Rakkaat ystävät, meidän Vapahtajamme on syntynyt tänään: iloitkaamme siitä. Sillä surulle ei ole sijaa, kun vietämme Elämän syntymäpäivää. Se hävittää kuolevaisten pelon ja antaa lupauksen iankaikkisesta ilosta. Kukaan ei jää osattomaksi tästä onnesta. Ilon määrä on kaikille yhteinen, sillä samalla tavalla kuin Herra, synnin ja kuoleman voittaja, ei näe ketään ilman syynalaisuutta, hän on tullut myös vapauttamaan kaikki. Iloitkoon pyhä siitä, että hän saavuttaa voiton. Iloitkoon syntinen siitä, että häntä kutsutaan anteeksiantamukseen. Iloitkoon pakana siitä, että häntä kutsutaan elämään. Sillä Jumalan Poika on ajan täyttyessä. Jumalan tutkimattoman viisauden määräyksestä, ottanut ihmisluonnon, sovittaakseen sen ihmisen Luojan kanssa: niin Paholainen, kuoleman aikaansaaja, voitettaisiin sen luonnon kautta, jonka se oli voittanut. Tässä taistelussa, johon hän ryhtyi meidän puolestamme, taisteltiin osoittaen poikkeuksellista reiluutta: Kaikkivaltias ei astu kehään raivokasta vihollista vastaan omassa majesteetissaan vaan meidän alhaisuudessamme, asettuen vihollista vastaan samassa muodossa ja luonnossa, todella osallisena kuolevaisuudestamme, vaikkakin vailla mitään syntiä...

Siksi Jumalan Sana, itse Jumala, Jumalan Poika, joka "oli alussa Jumalan luona", jonka kautta "kaikki on saanut syntynsä" ja "jota ilman ei ole syntynyt mitään, mikä on" syntyi ihmiseksi pelastaakseen ihmisen ikuisesta kuolemasta. Hän tyhjensi itsensä ottaen ylleen alhaisuutemme, ilman että hänen oma majesteettinsa olisi siitä vähentynyt. Hän pysyi sellaisena kuin hän oli ja omaksui sen mitä hän ei ollut yhdistäen todellisen orjan muodon siihen muotoon, jossa hän on Isän Jumalan vertainen. Näin hän liitti molemmat luonnot yhteen sellaisessa yhtymisessä, jossa alempi ei tulisi ylemmän nielaisemaksi eikä ylempi heikkenisi uudesta kumppanistaan.

Johannes Brenzin joulusaarna

"MINÄ ILMOITAN TEILLE SUUREN ILON"

Württembergin reformaattori Johannes Brenz (1499-1570) oli Lutherin läheisimpiä teologisia liittolaisia, jonka joulumietteet miellyttävät erityisesti suomalaisen Luther-tutkijan mieltä.

"Minkä hedelmän tämä syntymä on tuonut ihmiskunnalle? Ensimmäiseksi, tuo syntymä tarkoittaa, että Jumala on kulkenut näkyvästi tämän maan päällä. Ennen Kristuksen syntymää Jumala ei ollut koskaan näkyvänä ihmisten keskellä. Vaikka hän toisinaan ilmaisi läsnäolonsa patriarkoille näkyvin merkein, nuo merkit eivät kuitenkaan olleet yhtä Jumalan persoonan kanssa. Nyt kun Jeesus Kristus, Jumalan todellinen ja ikuinen Poika, on syntynyt ihmiseksi Neitsyt Mariasta, siinä on tosi Jumala tullut ihmisten nähtäväksi, ja kun näet tuon lapsen seimessä makaamassa, näet todellisen, ikuisen Jumalan, meidän Herramme.
Edelleen, Jumala tuli maailmaan ja syntyi ihmiseksi, jotta ihmiset tulisivat Jumalan luo ja hänen kauttaan heistä tulisi jumalia! Sillä vaikka ihmiset ovatkin alussa luodut Jumalan kuviksi ja kaltaisiksi, he ovat synnin tähden joutuneet Paholaisen vallan alaisuuteen. Mutta sen jälkeen kun Kristus tuli tähän maailmaan ja syntyi ihmiseksi, hän antoi ihmisille voiman tulla Jumalan lapsiksi; samalla tavalla kuin hän itse on luonnoltaan Jumala, ihmiset tulisivat hänen kauttaan adoptoiduiksi jumaliksi. Kristuksen syntymä tuo siis meille sen hyödyn, että kun me nemme hänet, emme vain näe totista ja ikuista Jumalaa, vaan myös meistä, kun uskomme häneen, tulee taivaallisia Jumalia, meistä jotka ennen olimme vain maallisia ihmisiä.
Toiseksi, Kristus on tuonut syntymänsä kautta vanhurskauden maailmaan. Kristuksen syntyessä maailmaan tuli yksi ihminen, joka oli todella vanhurskas. Hän ei tullut nauttiakseen yksin vanhurskaudestaan, vaan siksi, että jokainen joka häneen uskoo, tulisi hänen tähtensä Jumalan edessä vanhurskaaksi. Viimeksi, Herra Kristus on syntymällään tuonut ikuisen elämän. Kaikki ihmiset olivat synnin tähden kuoleman alaisia ja heidän oli pakko kuolla. Mutta nyt syntyi ihminen, joka voittaa kuoleman. Tämä on Kristuksen syntymän hedelmä."
(Catechismus. Pia et utili explicatio illustratus 1556, 138-140)

Luuk. 2:13 (Jouluaatto, evankeliumi)

Jouluevankeliumin monista yksityiskohdista haluan jakaa kanssasi seuraavan jakeen ja Martti Lutherin pohdinnan siitä.

 "Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä."

Lukematon joukko! Taivaassa on enemmän enkeleitä kuin koko maailman metsissä ja puistoissa on lehtiä ja ruohonkorsia. Maan päällä ei ole tähän mennessä elänyt eikä tule ikinä elämäänkään niin paljon ihmisiä kuin taivaassa on enkeleitä. Näistä enkeleistä olisi joku voinut mennä viemään Jeesus-lapselle kultaisen kehdon, höyhenpeitteen tai lämmintä vettä. Miksi he eivät sitä tehneet? He lauloivat, että hän on Herra ja Vapahtaja. Miksi he eivät sitten menneet hänen avukseen? Se on meistä käsittämätöntä. Meidän on tyydyttävä uskomaan se, kunnes se selviää meille ylösnousemuksessa.

Joh. 1:14 (joulup. ev)

   Sana tuli lihaksi ja  asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.

Kun 1900-luvun suuri teologi Karl Barth tulkitsee tätä jaetta, hän kiinnittää ensiksi huomiota sanaan "Sana". Evankelistan lähtökohtana ei ole joku Jumalaan liittyvä tietoteoreettinen idea, ei "Voima", "Merkitys", eikä edes "Teko", vaan Sana. Ei mikä tahansa sana, ei idea sanasta, vaan Jumalan puhuttelu (Anrede), se, että Jumala on puhunut - ja puhuu yhä. Johanneksen evankeliumin alkujakeet kertovat, että tuo Sana on se, jonka välityksellä koko maailmankaikkeus on saanut syntynsä, joka antaa elämän. Maailma ei tuota Sanaa ottanut vastaan, mutta silti se tuli omaan maailmaansa. Miten siitä voi tietää? Siihen vastaa tämä jae 14.

Raamattu ei sano pelkästään, että Sana tuli ihmiseksi, vaan että hän tuli "lihaksi". Liha tarkoittaa ihmisluonnon tavallista, katoavaista ja aineellista puolta, sitä, minkä olemme Adamilta perineet. Sana ei siis tullut ihanneihmiseksi, heerokseksi tai suureksi persoonallisuudeksi, vaan kuten Calvin Institutiossaan sanoo "suuressa armossaan Hän yhdistyi koruttomaan ja tavalliseen."  Tässä suhteessa kristinuskon opetus eroaa egyptiläisista ja intialaisista jumaluuden manifestaatioista, väittää Barth. Jumala ei puhu ihmisille korkeammalta tasolta Suurena Viisaana, vaan tavallisena ihmisenä tavallisille ihmisille. 

"Asui meidän keskellämme" (ἐσκήνωσεν) tarkoittaa sitä, että Sana on todella ollut keskellämme, tehnyt majan tänne aikaan ja paikkaan, historiaan. Samalla se tarkoittaa sitä, että Sana on ollut täällä vain vieraana, vain hetken. Sanan lihaksituleminen viittaa myös Vanhan testamentin ilmestysmajaan (huomaa äänteellinen sukulaisuus kreikan eskēnōsen ja heprean šekina välillä), jossa Herra näytti kirkkautensa.

Barthin mukaan jakeessa esiintyy "me" kahdessa merkityksessä. Sana tuli lihaksi kaikkien meidän keskellemme. Tähän sisältyvät myös Herodes, Pontius Pilatus ja Juudas. Mutta "me" jotka saimme katsella hänen kirkkauttaan, tarkoittaa uskovien joukkoa, kirkkoa. Muutkin näkevät lihaksitulleen Sanan, mutta eivät ymmärrä katselevansa sitä. 

Kirkkauden sisältö on "armo ja totuus." Barth viittaa tähän: "Herra, Herra on laupias Jumala, hän antaa anteeksi. Hän on kärsivällinen, ja hänen hyvyytensä ja uskollisuutensa on suuri." (2.Moos. 34:6) Myös edellä (1:4) on sanottu, että Elämä on ihmisten Valo. Kristillinen Totuus ei koskaan ole armoton.

(Karl Barth: Weihnacht. Vanderhoeck&Ruprecht 1995)

Jouluyö (Joulu, mikä vaan teksti)

Jouluruno:


Ajasta maailman luomisen
kaipasit ihmisyyteen,
ja koettuasi kaiken sen
palasit iäisyyteen.


Voitit kaiken vierauden,
lihaksi tullut Sana.
Nyt luona valtaistuimen,
entistä jumalampana.


Ja Zeno Veronalaisen rukous:


"Tämä on uusi maailmanjärjestys: rakkaudesta meitä kohtaan Jumala syntyi itkeväksi lapseksi. Hän tuli seimeen näyttääkseen olevansa kansojen paimen. Hän, joka ei vanhene milloinkaan, käy sisälle haihtuvaan aikaan. Vaikka hän on Jumala, hän ottaa kantaakseen hauraan ihmisen kaikki kärsimykset. Hän tekee sen pysäyttääkseen kuoleman ja antaakseen ihmiselle iankaikkisen elämän. Siinä on Jumalan valta, että hän pystyy olemaan se mikä hän ei ole ja sittenkin aina olemaan se mikä hän on. Ikuisen Isän ikuinen Poika on meidän Jumalamme. Hän on Jumala ja ihminen. Hän seisoo Isän ja ihmisen välissä. Ihmeteoissaan hän paljastaa majesteettinsa, heikkoudessaan sen, että hän kuuluu meihin."

Joh. 1:1-14 (joulupäivä, evankeliumi)

Ἐν ἀρχῇ ἦν ὅ λόγος. Jokaisen kreikan alkeiskurssin käyneen teologin osaama lause. Se on myös ensimmäinen näyte taidosta kääntää kristinuskon sanoma oman aikansa filosofian kielelle. λόγος oli keskeinen filosofinen idea, joka otettiin kirkon käyttöön, kun haluttiin selittää, mitä Kristus merkitsee. Samalla tämä Johanneksen evankeliumin ensimmäinen jae kertoo kristologian kehityksestä Kristus = sana = Jumala.
"Hänen välityksellään luotiin kaikki, mikä on taivaassa ja maan päällä, näkymätön ja näkyvä, valtaistuimet, herruudet, kaikki vallat ja voimat. Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten." (Kol. 1:16) Miten painokkaasti sanotaankaan, että mikään, mitä ylipäänsä on olemassa, ei ole syntynyt hänestä riippumatta. Pseudo-Dionysios opettaa, että pahakin, sikäli kun se on todella olemassa, on hänestä.
"Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo." Johanneslainen zoe on Elämä isolla E:llä. Viittaus joulun profetiaan Jes 9:1. Pimeys ei ota valoa vastaan, ei saa sitä valtaansa, eikä käsitä sitä (lat. conprehendere). Vrt. Viis 7:29-30: "Viisaus loistaa aurinkoa kirkkaammin ja voittaa kauneudessaan taivaan tähdet. Se on vahvempi kuin valo, sillä valo tekee aina tilaa yölle, mutta viisautta ei paha saa valtaansa."
"Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan." Joulu tulee jokaiselle. Jumalan valkeus ei erottele kohdetta, jonka se valaisee. Jotkut vain kääntyvät varjoaan kohti. Valo oli matkalla. Niin se on edelleen. "jo" ja "ei vielä". "Sillä pimeys hälvenee ja tosi valo loistaa jo" (1. Joh. 2:8)
Maailmasta puhutaan ristiriitaisesti. Maailma ei tunne Kristusta eikä hänen omiaan (1. Joh. 3:1). Kirkko ei kuulu tähän maailmaan - tai osa siitä Kuitenkin maailma on "hänen omansa". Se on surullista.

Luuk. 2:1-3 (Jouluevankeliumi)

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano...Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.

Näissä jakeissa on joko uskonnollista paheksuntaa, ironiaa tai - mikä merkillisintä - ei kumpaakaan. Vanha testamentti ei suhtaudu nimittäin suopeasti kuninkuuteen. 1. Sam 8:5-9 ilmaisee, miten kuninkaan pyytäminen oli loukkaus sekä Herraa että hänen profeettaansa Samuelia kohtaan.

Yhtä vihamielinen VT on väestönlaskentaa kohtaan. 1. Aik. 21:1 kertoo että itse saatana viekoitteli Daavidin toimittamaan Israelin väestönlaskennan.

Pakanakeisariin ei Israelissa liioin suhtauduttu suopeasti, semminkin kun tämä kaytti puolijumalallista titteliä Augustus. Mutta silti, suurin ilo mitä ihmiskuntaa kohtaa ilmoitetaan tällä tavalla: Itsensä jumalaksi korottaneen keisarin toimittamalla väestönlaskennalla. Kaiken kukkuraksi kyseessä oli verotustoimenpide, jonka vastenmielisyyden ymmärrämme tänäkin päivänä.

Nykykäännös on häivyttänyt sanat egeneto de, "ja tapahtui..." Silläkin on oma merkityksensä. Happenstance. Asioita sattuu ja tapahtuu, emmekä me pienet ihmiset ymmärrä, miksi. Meillä ei ole juurikaan mahdollisuutta vaikuttaa, kun suuret rattaat pyörivät. Me toivomme että tapahtuisi jotain hyvää, mutta siltä ei näytä. Hyvän voimat ovat silti liikkeellä.

Hepr. 1:1-6 (jouluaamu 2.lk)

"Monet kerrat ja monin tavoin" viittaa tässä tietysti VT:n profeettoihin. Mutta mikä estäisi ymmärtämästä muitakin maailmanuskontoja "suureksi adventiksi" (Friedrich Heiler). Kristuksen ainutkertaisuutt:a se ei himmennä.
Pojasta sanotaan Lutherin mukaan ensin inhimillisen luonnon puolesta "pannut kaiken perilliseksi" ja sitten jumalallisen luonnon mukaan "jonka välityksellä hän on luonut maailmat." Inhimillinen luonto mainitaan ensin, koska se on tie Jumalan tuntemiseen. "On äärimmäisen jumalatonta pimeyttä silloin, kun Jumala on alentanut itsensä tullakseen tunnetuksi, etsiä toista tietä, järkensä luonnollisia kykyjä seuraten", sanoo Luther. ["Maailmat" voisi tietysti lukea viimeaikaisen kosmologian valossa: että on olemassa rinnakkaisia universumeja. Se ei ole kristitylle järkytys.]
"Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus ja hänen olemuksensa kuva." Lutherin mukaan mekin olemme Jumalan kuvia, mutta emme olemuksellisella tavalla ts. niin, että Jumala tunnistaa oman formansa itsessään. Tästä todistaa myös Viis. 7:26 "[Viisaus] on ikuisen valon heijastuma, Jumalan toiminnan kirkas kuvastin, hänen hyvyytensä kuva."
"Ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla." Se merkitsee "tiettyä hellää ja ikään kuin äidillistä huolta luoduista, joita Hän vaalii." Luther kehottaa lukeamaan 5. Moos 32:11, 4.Moos 11:12 ja Jes 46:34 selvittääkseen, minkälaisesta hoivaamisesta on kyse.
"Toimitettuaan puhdistuksen synneistä". Meidän tulee joutua epätoivoon omasta parannuksen tekemisestämme, sillä jo ennen kuin me kadumme, syntimme on annettu anteeksi! Itse asiassa juuri hänen toimittamansa puhdistus tuottaa parannuksemme, niin kuin hänen vanhurskautensa tekee meidät vanhurskaiksi.
 (Luther: Heprealaiskirjeen luento, WA 57, 100-103)

Tit. 2:11-14 (Jouluyö, 2.lk)

Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille. Se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden. Kristus antoi itsensä alttiiksi lunastaakseen meidät vapaiksi ja puhdistaakseen meidät ihmisiksi, jotka kaikin voimin tekevät hyvää.

Kirjansa "Kutsu seuraamiseen" alussa Dietrich Bonhoeffer suomii kovin sanoin "halpaa armoa", joka on armon pahin vihollinen. Olemme oppineet sen Lutherin läksyn, että emme voi hyvillä teoillamme pelastua. Siitä teemme sen johtopäätöksen, ettei hyviä tekoja pidä tehdäkään. Se on synnin, ei syntisen, vanhurskauttamista, jylisee Bonhoeffer.

Mitä armoa se on, jos millään ei ole mitään väliä? Ei se ole armoa, se on välinpitämättömyyttä - se on helvetti, kaikkein armottomin paikka, jossa minä en merkitse mitään, eikä mikään muukaan. Armoa on se, että mikään ei ole turhaa.

Mitä Jumalaa liikuttaa pienen ihmisen synnit? Kysymys on looginen ja se löytyy Jobin kirjastakin. Jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, eikä mikään ole silloin samantekevää.

Mitä armoa se on, jos Jumala jättää ihmisen syntiensä valtaan ja sanoo: saat anteeksi, jatka samaan malliin? Tituksen kirje sanoo, että Kristus tuli "lunastaakseen meidät vapaiksi kaikesta vääryydestä" (j.14). 

On armoa, että kutsuit minut seuraamaan Sinua. Armoa on, että saan aloittaa uudestaan ja oppia yhä syvemmin että kaikki on armoa.

Kierkegaard sanoo, että kun Faust sanoo "näen ettemme tiedä mitään" tiedon tavoittelemiseen omistetun elämänsä lopulla, se on eri asia kuin se, että ensimmäisen vuoden ylioppilas sanoo näin filosofian alkeiskurssin suoritettuaan.