Joh. 20:19-31 (1. su pääsiäisestä, 1. vsk ev)

 Rauha teille!

Kuka enää puhuu rauhasta? Venäjä on hyökännyt häikäilemättömästi Ukrainaan, ja kuulemme jatkuvasti, miten kansainvälisille sodan oikeussäännöille annetaan piut ja paut. Israelin ja Gazan väkivallalle ei näy loppua. Nykyään on vaikea esiintyä rauhan puolesta. Oletko rauhan asialla? Olet siis haihattelija. Etkö kannata NATO:a? Olet siis ilmeisesti Putinin trolli.

Maamme on ennennäkemättömän sotilaallis-isänmaallisen hurmion vallassa. Ikiaikainen ryssäviha on noussut henkiin ja on hyvissä voimissa. Sodan jälkeinen ystävyysliturgia Neuvostoliiton kanssa ja sen jälkeen jatkunut taloudellisista syistä johtuva kohtelias rinnakkainolo on nyt pyyhitty, ja jäljellä on vain viha ja epäluulo kaikkea venäläistä kohtaan.

Poliittiset johtajatkaan eivät keksi muuta ratkaisua kuin: "Liitytään NATO:on" ja "lisätään puolustusbudjettia". Pitääkö meidän antaa liskoaivoillemme näin suuri etumatka? Sanotaan, että ihmisaivoilla on kaksi järjestelmää: liskoaivot, jotka on ohjelmoitu reagoimaan "pakene tai taistele", ja sitten se hitaammin toimiva, harkitseva puoli, jossa sijaitsevat sellaiset asiat kuin empatia ja moraalinen vastuuntunto. Liskoaivot ovat aina nopeammat. Meidän pitäisi ruokkia sitä toista puolta.

Henri Nouwen sanoo kirjassaan "Rauhantyö":

On traagista, että sana "rauha" on jollain pirullisella tavalla turmeltunut. Tämä kallistakin kalliimpi sana yhdistyy monen mielessä sentimentaalisuuteen, utopiaan, radikalismiin, romantiikkaan ja jopa vastuuttomuuteen, Huomautus "Olet siis rauhan asialla" tuntuu usein tarkoittavan "Olet haavelija." Kun ihmisiä haastetaan käyttämään aikaa, rahaa ja voimavaroja erityisen rauhanministeriön perustamiseksi, monien mielestä idean takana olevat ihmiset eivät ole realistisia. Kun sen sijaan tuli kysymys ydinsukellusvenesataman rakentamisesta, sen synnyttämien työpaikkojen määrä tuntui kiinnostavan monia paljon enemmän kuin uuden sodan ehkäiseminen.

Ylösnoussut Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Rauha teille." Uskon, että jos me kuvittelemme, että hän tarkoitti rauhaa, joka vallitsee vain sydämessä eikä ihmisten kesken, petämme hänet. Epäilemättä rauhan on vallittava ihmisen sisällä. Mutta miten voisi olla mahdollista, että ihminen, jonka sydämessä on rauha, valmistautuisi ja varustautuisi tappamaan toisia sodassa, joka voi tuhota kaiken elämän tältä planeetalta?

"Tarkoitatko, että emme vastusta Putinia ja annamme hänen hyökätä?" En tietenkään. Kaikkia taloudellisia pakotteita ei ole vieläkään otettu käyttöön - erityisesti niitä, jotka kirpaisevat länsieurooppalaisia itseään (energia). Minua pelottaa se karikatyyri venäläisistä, jota nyt mieleemme piirretään. Venäjän hallinto on vuosikausien ajan luonut vainoharhaista kuvaa ukrainalaisista natseista ja venäläisiä vihaavasta lännestä. Nyt me itse syyllistymme samaan. Nouwenin sanat tuntuvat jälleen osuvilta:

Kauan ennen kuin ryhdymme sotaan, tapamme ihmisiä tai tuhoamme kansakuntia, me olemme jo henkisesti tuhonneet vastustajamme luomalla heistä kuviteltuja hahmoja, joiden kanssa ei voi olla mitään todellista, läheistä ihmissuhdetta. Kun miehet, naiset ja lapset, jotka syövät, juovat, nukkuvat, tekevät työtä ja rakastavat toisiaan aivan kuin mekin, on vääristetty kuvitteellisiksi hirviöiksi, jotka meidän on pakko tuhota, sota käy lopulta välttämättömäksi.

(lainaukset kirjasta Henri J.M. Nouwen: Rauhantyö. suom. Salla Korpela. Kirjapaja 2006)

1. Piet. 2:2 (1. su pääs, antifoni)

Niin kuin vastasyntyneet lapset tavoitelkaa puhdasta sanan maitoa, jotta sen ravitsemina kasvaisitte pelastukseen.

Concupiscentia on Augustinuksesta lähtien merkinnyt ihmisen täyttymätöntä, itsekästä himoa. Tässä kohtaa latinalainen Raamattu kuitenkin käskee concupiscite! Huomattakoon, että kreikkalainen sana epipothesate on sama kuin Jaak 4:5 "mustasukkaisen kiihkeästi hän halajaa henkeä, jonka on meihin pannut." Jumalakin haluaa! Puhuessaan näin Jumalasta Raamattu ei ole ehkä sittenkään antropomorfinen, vaan inkarnatorinen. Mitä on haluttava? Sanaa l. sanan väärentämätöntä maitoa. Miksi? Että siitä saisi ravintoa pelastusta varten. Pelastus on epäilemättä tapahtunut tosiasia. Jjo 1. Piet:n alkutervehdyksessä puhutaan valituista "jotka Isä Jumala suunnitelmansa mukaisesti on Hengellään pyhittänyt elämään Jeesukselle Kristukselle kuuliaisina ja hänen verellään puhtaaksi vihmottuina (1:2). Kuitenkin pelastus on myös jotain, "joka on valmiina saatettavaksi ilmi lopunaikana" (1:5), Ja miten tätä tulee tavoitella? Kuin vastasyntyneet lapset. Sylivauvaa ei tarvitse houkutella syömään - toisin kuin ehkä isompia sisaruksiaan.

Luuk 24:36-49 (1. su pääsiäisestä, 3.vsk ev)

Rauha teille, sanoi ylösnoussut Herra opetuslapsilleen ensimmäiseksi. Rauha on kristillinen tervehdys. Se ei ole pelkkä toivotus, vaan siihen sisältyy koko kristittynä oleminen.  Se on ensimmäinen asia jota Herra omilleen toivottaa. Me tarvitsemme rauhaa ennemmin kuin voimaa. Me tarvitsemme rauhaa enemmän kuin menestystä, jopa enemmän kuin siunausta. Se tarkoittaa ensiksikin sitä, että meillä on rauha Jumalan kanssa:”Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa.” Se tarkoittaa, että Kristuksessa meillä on rauha eri ihmisryhmien kesken, niidenkin, joita uskonto voisi muuten erottaa toisistaan: ”Kristus on meidän rauhamme. Hän on tehnyt nämä kaksi ihmisryhmää yhdeksi ja kuolemallaan hajottanut niitä erottaneen vihollisuuden muurin. ” Paavali puhuu tässä juutalaisista ja pakanoista, mutta yhtä hyvin voitaisiin puhua uskonnollisista ja ei-uskonnollisista ihmisistä. ”Hän on kumonnut lain käskyineen ja säädöksineen, jotta hän omassa itsessään loisi nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, ja näin hän on tehnyt rauhan. Ristillä kuollessaan hän omassa ruumiissaan sai aikaan sovinnon Jumalan ja näiden molempien välille ja teki näin lopun vihollisuudesta. Hän tuli julistamaan rauhaa teille, jotka olitte kaukana, ja rauhaa niille, jotka olivat lähellä.” (Ef. 2:14-17) Kristitty on kutsuttu rauhantekijäksi, koska Jeesus julisti Vuorisaarnassa: Autuaita ovat rauhantekijät. Kyllä, se tarkoittaa rauhaa kansojen välillä, sotien ja väkivallan lakkaamista.
Rauhalla on myös ulottuvuus, joka ei horju silloinkaan, kun ulkoisesti rauhasta ei ole jälkeäkään. Apostoli puhuu Jumalan rauhasta joka ylittää kaiken ymmärryksen ja Jeesus sanoo:"Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.”

Ylösnoussut Jeesus kertoi, mitä  Mooseksen laissa ja psalmeissa on kirjoitettu. Hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. Sitä ei ole turhaan sanottu. Raamattua ei ole helppo ymmärtää. Kristus itse Pyhän Hengen kautta avaa sydämemme ymmärtämään sitä. Pyhä Henki ei museoi Raamattua. Voi olla, että alamme vasta ymmärtää mitä Jumala tarkoittaa. 

"Parannus" ja "syntien anteeksiantaminen" ovat kristillisen kielenkäytön sanoja joita on avattava. On myös merkillepantavaa että ne liittyvät tiukasti yhteen. Jos kristillisyys on pelkkää parannuksen tekemistä, siitä tulee lakihenkistä suorittamista. Minä teen parannuksen kelvatakseni Jumalalle, näyttääkseni että olen todellinen kristitty. Toisaalta, jos kristinuskossa on kysymys vain siitä, että saan synnit anteeksi, eikä minun ole aikomuskaan tehdä parannusta, en ole lainkaan ymmärtänyt mistä synnissä on kysymys enkä todella edes pyydä syntejäni anteeksi. Paavali teki selkoa Apostolien teoissa opetuksestaan. Hän on opettanut, että ”kaikkien tulee katua syntejään, kääntyä Jumalan puoleen ja tehdä tekoja, joissa heidän parannuksensa näkyy.” (Apt. 26:20) Huomaa, että parannus näkyy teoissa. Se ei itsessään ole joku teko. Parannus, metanoia, tarkoittaa varsinaisesti mielenmuutosta, opetella ajattelemaan uudella tavalla. Sellaista kristittyä ei ole, jolle parannuksen tekeminen olisi taakse jäänyttä elämää.

Uskonnollinen ihminen toivoo, että Jumala antaisi hänen syntinsä anteeksi, mutta kristitty tietää, että Jumala etsii syntistä ihmistä saadakseen antaa tälle anteeksi.  Siksi Jeesus kertoi tarinan tuhlaajapojan Isästä ja kadonneesta lampaasta. Siksi hän kuoli ristillä. Siksi apostoli suorastaan kerjää ihmisiä hyväksymään Jumalan ilmaisen tarjouksen: ”Suostukaa sovintoon Jumalan kanssa."

Millainen on se Jeesuksen lupaama voima, joka annetaan korkeudesta? On hengellisyyttä, jossa Pyhästä Hengestä puhutaan kuin sairaskohtauksesta, joka valtaa ihmisen ja tekee hänestä jotenkin kummallisen.  Pyhä Avilan Teresa, jolla itsellään oli tällaisia kokemuksia, neuvoi hengellisiä kokemuksia saanutta ihmistä pitämään itseään erityisen huonona, koska häntä piti erikoisilla kokemuksilla saattaa uskomaan se, minkä muut uskoivat Raamatun ja kirkon opetuksen perusteella. Ylhäältä tulevan voiman merkki ei ole kokemuksen voimakkuus. Jumala on luonut koko maailman, hän ei tarvitse temppuja osoittaakseen olevansa sen Herra. Apostoli Jaakob antaa joitakin tuntomerkkejä sille, miltä tunnistaa ylhäältä peräisin olevan – hän puhuu viisaudesta, mutta sen varmasti voi soveltaa myös voimaan: Mutta ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ja niin se myös rakentaa rauhaa, se on lempeää ja sopuisaa, täynnä armahtavaisuutta ja hyviä hedelmiä, se on tasapuolista ja teeskentelemätöntä.
Vielä lopuksi, Herra käskee odottaa. Se ei ole kärsimätöntä odottamista, että tapahtuisi nyt jo jotain. Se on valppautta tunnistaa Herra missä tahansa. Ikinä ei voi tietää minkä nurkan takana hän luuraa.

Ps. 116:1-9 (1. su pääs., psalmi)

        Minä rakastan Herraa. Hän kuulee minua, hän kuulee hartaan pyyntöni. Kun huudan häntä avuksi, hän kuuntelee.
Vulgatassa järjestys menee päin vastoin: rakastan, koska hän kuulee rukoukseni. Ja koska hän on kallistanut korvansa puoleeni, huudan häntä avuksi.

Kuoleman köydet kiertyivät ympärilleni, tuonelan kauhut ahdistivat minua, minut valtasi tuska ja murhe.
Silloin minä huusin Herran nimeä: "Herra! Pelasta minut!" 
Kuolema tarkoittaa tillichläisittäin ajateltuna katoavaisuuden ahdistusta, sen tajuamista, että elämä menee ohi. Tuonela (sheol) on latinaksi pericula inferni, helvetin perikato. Se on äärimmäisen yksinäisyyden ja hyljätyksi tulemisen kuva. Tuska taas on angustia, merkityksettämyyden ja tarkoituksettomuuden ahdistus.

Herra on oikeamielinen ja laupias, meidän Jumalamme on armollinen. on avuttomien suojelija. Kun voimani uupuivat, hän tuli avukseni. Nyt olen saanut rauhan, Herra piti minusta huolen.
LXX kääntää "nyt olen saanut rauhan" sielulle osoitetuksi käskyksi: "käänny sielu lepoosi." Se, että Herra tulee avukseni vasta silloin kun voimani ovat täysin loppu, ei johdu siitä ettei hän voisi tulla avuksi aikaisemmin, vaan siitä että en muuten opi.

Hän pelasti minut kuolemasta, hän säästi silmäni kyyneliltä, ei antanut jalkani astua harhaan. Minä saan vaeltaa Herran edessä elävien maassa.
Ei Herra oikeasti säästä omiaan kyyneliltä eikä kuolemaltakaan, mutta hän on seisova viimeisenä multien päällä ja pyyhkivä heidän silmistään joka ainoan kyyneleen (Ilm 21:4). Harhaan astuminen pelottaa enemmän. Jumalan ulkopuolella on vain tyhjyyttä. Pidä minusta kiinni!

1. Joh. 5:11-12 ( 1. su pääs., 1.vsk. 2. lk)

Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassaan. Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.

Kristinuskon eksklusiivisuus on vaikea asia uskontodialogin kannalta. Jeesus pelastaa - mutta vain Jeesus pelastaa! Toisaalta tämän muistaminen myös helpottaa dialogia: kaikesta muusta voidaan neuvotella.
Nämä jakeet on luettava eksistentiaalisessa tilanteessa. Mikä kantaa silloin, kun kaikki horjuu, silloinkin kun kohtaan viimeisen, ehdottoman ja armottoman rajan, kuoleman? Vastaus ei ole moraalinen ryhtini eikä järkeni kirkkaus, ei edes yhteiskunnan tai rakkaimpieni tuki - niin tärkeitä kuin nämä asiat ovat silloin kun elämme arkea. Kuoleman pimeys edessäni saan kuulla: Jumala on antanut sinulle iankaikkisen elämän. En ymmärrä enkä tunne tätä elämää. Se on hänen Pojassaan, sanoo Raamattu. Onko minulla uskoa, oleno kristitty, sellainen oikea uskovainen, näkyykö parannukseni hedelmä? Siitä ei ole kysymys, vaan siitä että "jolla on Poika, sillä on elämä!"

Jes. 43:10-12 (1. su pääs., 1.vsk 1.lk)

Minun todistajani, sanoo Herra, olette te - Israel, sinä, jonka olen valinnut palvelijakseni - ja teidän tulee tuntea minut ja uskoa minuun ja ymmärtää, kuka minä olen. Ennen minua ei ole jumalaa syntynyt eikä ollut eikä minun jälkeeni tullut eikä tule.

"Tuntea" on jādā, jota tarkoitetaan myös intiimistä tuntemisestä (yhdynnästä), "uskoa" on āman, joka ei tarkoita vain totenapitämistä, vaan myös tottelemista (Abram uskoi Herraa, Gen. 15:6) ja "ymmärtää", bīn, on reklektiivistä, analyyttistä ymmärtämistä, jossa meidän tulee myös kasvaa.

Uskolla on oltava tiedon taso. Se on taso johon päästään uskonnollisella kasvatuksella ja julistustoiminnalla, myös kirkon yhteiskunnallisella aktiivisuudella. Se on välttämätön, mutta ei riittävä. Tarvitaan uskomisen taso, joka on henkilökohtainen ratkaisu, luottamuksen osoitus, antautuminen, riskinotto. Sitä seuraa ymmärtämisen taso, johon päästään rukouksen ja itsensä alttiiksi antamisen, yrityksen ja erehdyksen kautta. Ja sittenkin kaikki on lahjaa.  Lopulta saan ymmärtää vain: quia ego ipse sum. Hän itse toimii ja vaikuttaa, vaikka minä möhlin kaiken. Jumala yksin on Jumala ja minä vain ihminen. Tätäkö täällä olllaan oppimassa? Tätäkö sielläkin? Siellä olemme kyllä enemmän ks. 1.Joh. 3:2.