2. Piet. 1:1-11 (Tuhkakeskiviikko, 2. lk)

Syömäreillä ja juomareilla on omat kiusauksensa, jotka ovat tuskin keneltäkään salassa. Mutta niillä, jotka onnistuvat paastossaan ja noudattavat pidättyväisyyttä, on salatut ja suuremmat kiusauksensa, joista Gregorius Suuri kertoo näin:

Ellei kärsimättömyys usein riistäisi pidättyväisyyttä harjoittavilta heidän mielenrauhaansa, Pietari olisi tuskin sanonut: “Pyrkikää osoittamaan uskossanne lujuutta, lujuudessa oikeaa tietoa, tiedossa itsehillintää”, ja sen jälkeen välittömästi: “itsehillinnässä kärsivällisyyttä.” Hän aavisti, että pidättyväisiltä puuttuisi kärsivällisyyttä ja neuvoi siksi näitä hankkimaan sitä. Edelleen, elleivät pidättyväiset toisinaan ajautuisi ylpeisiin ajatuksiin, Paavali olisi tuskin sanonut: “Se joka ei syö, älköön tuomitko sitä joka syö.”(Rm. 14:3) Ja kun hän toisessa yhteydessä piti tiukan puhuttelun niille, jotka kerskuivat pidättyväisyydellään, hän sanoi: “Nämä käskyt näyttävät viisailta ja nöyriltä ja ruumiin kurittamiseksi tarkoitetuilta, mutta tosiasiassa ne tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä.”(Kol.2;23) Tässä on syytä huomata, miten suuri opettaja liittää yhteen uskonnollisen tunnontarkkuuden ja näennäisen nöyryyden. Kun ruumista näet kuritetaan pidättyväisyydellä enemmän kuin olisi tarpeeksi, ulospäin osoitetaan kyllä nöyryyttä, mutta sisäisesti ylpistytään jopa tästä nöyryydestä! Ja jollei pidättyväisyys saisi ihmistä helposti luulemaan itsestään liikoja, omahyväinen fariseus ei olisi lukenut ansiokseen sitä, että hän paastosi kahdesti viikossa.

Pidättyväisiä on neuvottava ajattelemaan sitä, että kun he välttävät vatsan syntejä, tästä hyveestä voi syntyä vielä pahempi pahe: kun he kurittavat ruumistaan, sielu lankeaa kärsimättömyyteen ja vaikka he ovat nujertaneet lihansa, siinä ei ole mitään hyveellistä, koska heidän sielussaan vallitsee viha. Joskus taas käy niin, että vaikka pidättyväinen hillitsee vihansa, hänet saa valtaansa vieras ilo, ja niin hän menettää pidättyväisyydestään koituvan hyödyn, koska ei varjele itseään hengellisiltä paheilta. Sen tähden profeetta sanoo: “Paastopäivinäkin te etsitte omia nautintojanne”, ja vähän myöhemmin: “Riitaa ja katkeruutta teidän paastonne tuottaa, raakoja nyrkiniskuja.”(Jes. 58:3-4) Nautinto viittaa iloon, nyrkiniskut vihaan. On turha kurittaa ruumista pidättyväisyydellä, jos sielu antaa periksi sopimattomille mielenliikkeille ja joutuu paheiden valtaan. Näitä ihmisiä on toki kehotettava pitämään kiinni pidättyväisyydestään eikä antamaan siitä periksi, mutta heidän ei pidä kuvitella sen olevan erityinen ansio salaisen Tuomarin edessä, ettei heidän sydämensä luulisi olevansa erinomainen ja siten tulisi ylpeäksi. Siksi profeetta sanookin: “Tuollaista paastoako minä teiltä odotan? Ei, vaan sitä että murrat leivän nälkäiselle ja avaat kotisi kodittomalle.” (Jes. 58:5-7) On ymmärrettävä, että ilman muiden hyveiden mukanaoloa pidättyväisyydellä ei ole suurtakaan arvoa. Siksi Joel sanoo: “Pyhittäkää paasto!”(Joel 2:15) Paaston pyhittäminen tarkoittaa Jumalan arvon mukaista pidättyväisyyden noudattamista niin, että myös muut hyveet liittyvät siihen. Pidättyväisille on siis opetettava, että silloin he tietävät noudattavansa Jumalan mielen mukaista pidättyväisyyttä, kun he antavat tarvitseville sen, minkä he itse jättävät syömättä. On syytä huolellisesti kuunnella, miten Herra moittii profeetan kautta: “Te olette paastonneet ja pitäneet valittajaisia viidennessä ja seitsemännessä kuussa jo seitsemänkymmenen vuoden ajan. Mutta oletteko paastonneet minun kunniakseni? Ja kun te syötte ja juotte, ettekö te syö ja juo vain omaksi nautinnoksenne?”(Sak.7:5-6) Ei Jumalalle, vaan itselleen paastoaa sellainen, joka ei anna köyhille sitä, minkä hän itseltään väliaikaisesti pidättää, vaan säästää sen pistääkseen sen myöhemmin omaan suuhunsa. 

Regula pastoralis 3.19.

Efraim Syyrialaisen paastorukous (Tuhkakeskiviikko)

Minun elämäni Herra ja valtias, varjele minut toimettomuuden, velttouden, vallanhimon ja turhanpuhumisen hengestä. Anna minulle, sinun palvelijallesi, kohtuuden, nöyryyden, kärsivällisyyden ja rakkauden henki. Herra ja Kuningas, salli minun nähdä rikokseni ja olla veljeäni tuomitsematta, sillä kiitetty olet sinä iankaikkisesta iankaikkiseen.

Tämä rukous on vanha, oletettavasti se on peräisin 300-luvulta ja tunnetaan nimellä Efraim Syyrialaisen rukous. Rukouksen rakenne on yksinkertainen: siinä pyydetään varjelusta ja vapautumista neljästä Jumalan vastaisesta asiasta, pyydetään Jumalaa antamaan neljä hyvää asiaa ja lopuksi tiivistetään rukous haluun nähdä oma syntinsä ja olla tuomitsematta lähimmäistä.

Ensimmäinen asia, josta halutaan vapautua, on toimettomuus. Se tarkoittaa laiskuutta ja passiivisuutta. Se, että toimettomuus on paha asia, on itsestäänselvyys kaikilla elämän alueilla. Niin urheilussa, politiikassa, taloudenhoidossa kuin oman fyysisen kunnon hoidossakin pätee se totuus, että jos ei tee mitään, asiat eivät pysy ennallaan, vaan huononevat. Hyvää kohti täytyy aina pyrkiä ja ponnistella. Hyvä ja paha ovat tässä suhteessa selvästi epätasapainossa. Jos haluaa tulla kilvoitella uskossa ja tulla paremmaksi kristityksi, eteneminen on tuskallisen hidasta – yksi askel eteen ja kaksi taakse. Mutta jos haluaisi tulla vaikkapa alkoholistiksi, se onnistuisi muutamassa viikossa. Kaikki laihduttajat tietävät, että muutamankin kilon pudottaminen on kovan työn takana, mutta lisää kiloja saa ihan ilman minkäänlaista vaivaa. Hyvän puolesta täytyy taistella, huonon saa pyytämättäkin.

Toimettomuuden vastustaminen ei tarkoita, ettei joskus olisi oikein olla paikallaan ja hiljaa, touhuamatta mitään. Hengellinen toimettomuus on toinen asia. Tämän rukouksen tarkoittamassa mielessä toimeton ihminen ei koe, että mikään muutos elämässä olisi mahdollinen tai edes toivottava. Jumalan sana valuu kuin vesi hanhen selästä, liikuttamatta tai koskettamatta millään tavalla. Sellaiselta toivomme varjelusta.

Velttous voitaisiin kääntää myös sanalla masennus. Arastelen kuitenkin tämän sanan käyttöä, koska masennus (depressio) on myös lääketieteellisesti määriteltävä sairaus, jota sairastava ihminen ei kaipaa yhtään lisää alas painamista papin suusta. Hengellinen velttous tai masennus tarkoittaa sitä, että ihminen ei näe mitään hyvää tai myönteistä elämässä, Jumalassa tai itsessään. Ja se on yksinkertaisesti vale. Uskon, että myös masennusta sairastava voi saada apua – kaikkien muiden käytettävissä olevien hoitokeinojen lisäksi – tästä selvästä muistutuksesta: masennus valehtelee. Ei ole totta, että maailmassa ei ole mitään hyvää.  Se, että kristikunnan yhteisessä rukouksessa pyydetään varjelusta velttouden hengeltä, tarkoittaa, että meillä kaikilla – tai ainakin hyvin monilla – on taipumusta masentumiseen: emme näe valoa emmekä osaa edes kaivata sitä. Siltä pyydämme varjelusta. Lutherin mukaan Isä meidän – rukouksen pyyntö ”äläkä saata meitä kiusaukseen” tarkoitti nimenomaan varjeluksen pyytämistä epauskoa ja epätoivoa vastaan.

Seuraavaksi pyydetään varjelusta vallanhimolta. Se on Efraim Syyrialaisen mukaan looginen seuraus toimettomuudesta ja velttoudesta. Tämä voi kuulostaa kummalliselta: miten muka vallanhimoinen ihminen olisi veltto? Eikö mielikuvamme vallanhimoisesta ihmisestä ole pikemminkin hyvin tarmokas ja toimekas?  Kun toimettomuus ja velttous myrkyttävät elämäni lähteen, ne pakottavat minut hakemaan korvausta vääristä asioista. Kaikista asioista tulee itsekkään haluni välikappaleita. Suhteeni toisiin ihmisiin vääristyy vallan ja hyväksikäytön kilpailuksi. Se ei välttämättä ilmene haluna määräillä muita. Myös osoittamalla välinpitämättömyyttä ja ylenkatsetta toisia kohtaan kohtelen heitä vain vallanhimoni välineinä.

Viimeisenä on turhanpuhuminen. Kyky puhua ja olla toisen – Jumalan ja lähimmäisen – puhuteltavana on korkeinta ihmisessä. Sana on yhteyden väline. Erossa jumalallisesta alkuperästään sanasta tulee kuitenkin turha. Se ei rakenna yhteyttä, vaan toimii vallanhimon välineenä.

Näiltä asioilta pyydämme varjelusta, tai niitä pyydämme Jumalaa ottamaan pois. Mutta rukous on enemmän. Siinä myös pyydämme saavamme jotain hyvää. Ensimmäiseksi pyydämme kohtuuden henkeä. Kohtuus kohtuullisen elämäntavan merkityksessä on asia, jota meidän aikamme ja maailmamme erityisesti tarvitsee. Ainakin me vauraan pohjoisen asukkaat voimme tulla toimeen paljon vähemmällä. Kohtuus voitaisiin kääntää myös eheäsydämisyys. Meidän sydämemme on rikki, hajalla, kykenemättömänä kokoamaan itseään. Kohtuus kokoaa sydämemme eheäksi ja palauttaa oikean arvojärjestyksen. Se arvojärjestys on ilmaistu rakkauden kaksoiskäskyssä: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”

Nöyryys on totuuden voittoa meissä. Nöyrä ihminen ymmärtää, että totuus on suurempi kuin minun käsitykseni siitä, eikä Jumala ole minun määrättävissäni. Mitä enemmän nöyrä ihminen oppii tietämään, sitä vähemmän hän tietää tietävänsä. Siksi nöyrä ihminen voi ottaa opiksi keneltä vain, eikä mikään tehtävä ole hänestä vähäpätöinen.

Kärsivällisyys on meidän aikanamme lähes käsittämätön hyve. Työelämä ei toimi kärsivällisyyden mukaan. Tulosta on saatava aikaan pian, ja jos yritys ei tee nopeasti tulosta, työntekijöitä sanotaan irti ja tuotanto siirretään edullisempiin maihin. Ihmissuhteissakaan kärsivällisyys ei ole korkeassa kurssissa. Muistatteko mitä norsupappi sanoi morsiusparille: ”Kärsikää toisianne.” Olemme unohtaneet tämän viisauden, ja vaihdamme partneria, kun ei ole enää kivaa. Luonnolliselta ihmiseltä puuttuu kärsivällisyys, ja siksi hän tuomitsee ja arvostelee toisia helposti. Jumala on kärsivällinen, koska hän tietää kaiken. ”Hän tuntee meidät ja tietää meidän alkumme, muistaa, että olemme maan tomua.” Mitä lähemmäksi Jumalaa tulemme, sitä enemmän meissä voi näkyä se rajaton kunnioitus kaikkia olentoja kohtaan, mikä on Jumalalle ominaista.

Viimeisenä tulee rakkaus. Jos olisin aloittanut tästä ja sanonut että kristinuskossa tärkeintä on rakkaus, kaikki olisivat pysyneet kärryillä koko ajan. Jos väitän, että elämässä tärkeintä on rakkaus, luulen, etten kohtaa täällä juuri vastaväitteitä. Rakkaus mainitaan kristillisissä hyveiden luetteloissa aina viimeisenä: ”Pyrkikää sen vuoksi osoittamaan uskossanne lujuutta, lujuudessa oikeaa tietoa, tiedossa itsehillintää, itsehillinnässä kestävyyttä, kestävyydessä jumalanpelkoa, jumalanpelossa keskinäistä kiintymystä, kiintymyksessä rakkautta.” (2.Piet.1:5-7)

Todellinen rakkaus ilmenee vasta pitkän tien päässä. Ei kaikki se, mistä iskelmissä lauletaan rakkautena, ole sitä, joka – apostolin sanoin – ”on kärsivällinen, lempeä, ei kadehdi, ei muistele kärsimäänsä pahaa.”  Se, että meistä tulisi rakkauden täyttämiä ihmisiä, vaatii taistelua toimettomuutta, velttoutta, vallanhimoa ja turhanpuhumista vastaan. Me tarvitsemme kohtuutta, nöyryyttä ja kärsivällisyyttä, että oppisimme rakastamaan. Rakkautta varten on kirkko ja sen sakramentit. Silloin kun ihmiset todella rakastavat toisiaan, kirkko on tullut tarpeettomaksi. Täällä maan päällä me tarvitsemme nöyryyttä ja kärsivällisyyttä, mutta taivaassa on pelkkää rakkautta. Kirkkoisä Augustinus tiivisti koko Raamatun elämänohjeet vielä rakkauden kaksoiskäskyäkin tiiviimmäksi käskyksi: ”Rakasta, ja tee mitä tahdot”. Niin se on. Mutta emme ole vielä siellä.

Efraim Syyrialaisen paastorukous päättyy pyyntöön: Salli minun nähdä rikokseni ja olla veljeäni tuomitsematta. Näin rukous palautuu jälleen keskelle arkista elämää. Uskon todellisuus koetellaan arkipäiväisessä suhteessa kaikkein lähimpiin. Siinä pyydetään ensiksikin kykyä tunnistaa ja tunnustaa omat virheensä. Ylpeys on synti, jolla on monia muotoja. Ylpeä ihminen voi sanoa, että ”kyllä minä tunnustaisin vikani, jos minulla olisi niitä.” Joskus ylpeä ihminen joutuu niin kasvokkain omien vikojensa kanssa, ettei hän voi niitä kiistää. Silloin hän säilyttää ylpeytensä sanomalla, että minä sentään tunnen vikani toisin kuin muut. Mutta siksi tässä rukouksessa pyydetäänkin: salli minun nähdä rikokseni ja olla veljeäni tuomitsematta. Sanotaan, että silloin kun ihminen ei enää tuomitse ketään, hän on niin lähellä Jumalaa kuin tässä ruumiissa on mahdollista olla.

1. Piet. 4:1-5 (Tuhkake, 2.lk)

Kun siis Kristus on ruumiissaan kärsinyt, niin olkaa tekin valmiita kärsimään,  jotta eläisitte jäljellä olevan maallisen elämänne Jumalan tahdon mukaisesti, ettekä ihmisten himoja seuraten. Sillä se, joka on ruumiissaan kärsinyt, on lakannut synnistä. 

Edellä Pietari on kertonut Kristuksesta : "Hänen ruumiinsa surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi. "(3:18) Siinä on kristityn elämän salaisuus. Lihan kuolettaminen ei ole tie pelastukseen, sillä hän sanoo myös :"teidät pelastaa kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Kristuksen ylösnousemus. "(3:25)
Kysymys on "jäljellä olevan maallisen elämänne " käyttämisestä. Mihin se kuluu? Viimeisen lauseen paikkansa pitävyys on helppo todeta: Kun ruumis tuhoutuu, synninteko lakkaa.  Joko niin, ettei syntiä tarvitse enää kärsiä, tai ettei sen tekemiseen ole enää mahdollisuuksia.

Hermaan Paimen, Tuhkakeskiviikko

Tuhkakeskiviikkoon sopivaa opetusta varhaiskristillisestä Hermaan Paimenesta:
"Paastoa Jumalalle seuraavasti: Älä tee elämässäsi mitään pahaa, vaan palvele Herraa puhtain sydämin pitäen hänen käskynsä ja vaeltaen hänen säädöstensä mukaan. Mikään paha himo älköön nousko sydämeesi. Usko Jumalaan, että nimittäin saat elää Jumalalle, jos näin teet, häntä pelkäät ja pidätyt kaikesta pahanteosta. Jos näin toimit, toimitat suuren ja Jumalalle otollisen paaston" (Herm. 54:5)
Hermas edustaa tässä evankelista ja uusitestamentillista käsitystä paastosta, sitä, josta Jeesus sanoi, että ei pidä näyttää kurjalta paastotessaan. Seuraavassa luvussa Hermas alkaa kuitenkin edustaa ansio-oppia, kun hän kertoo orjasta, joka tekee enemmän kuin isäntä pyytää ja hankkii Jumalan silmissä suuremman ansion (56:3). Mutta sitten hän palaa raamatulliseen paastokäsitykseen profeettojen hengessä:
"Pidä paastoa seuraavasti: Kaikkein ensiksi varo kaikkia pahoja puheita ja kaikkea pahaa himoa. Puhdista sydämesi kaikista tämän maailman turhuuksista. Jos tätä noudatat, paastosi on oleva täydellinen. Menettele seuraavasti: Kun olet tehnyt määräysten mukaan, älä sinä päivänä, jona paastoat, maista mitään muuta kuin leipää ja vettä. Arvioi sitten kulut, mitä sinä päivänä tarvittaisiin ruokiin, jota aioit syödä, pane ne syrjään ja anna leskelle tai orvolle tai vähävaraisille. Niin sinä nöyryytät itsesi, jotta se joka ottaa vastaan, sinun nöyryydestäsi tulisi kylläiseksi ja rukoilisi sinun puolestasi Herraa." (56:6-7)

Matt. 6:16-18 (Tuhkakeskiviikon evankeliumi)

Erämaaisistä kerrotaan, että he paastosivat ankarasti. He muistivat (tai ainakin jotkut heistä) kuitenkin Jeesuksen sanat ja paastosivat silloin kun muut eivät nähneet. Niinpä kerrotaan että eräskin vieras pettyi, kun sai munkkien keljassa nauttia notkuvan pöydän antimista. Kyseessä oli kuitenkin vieraanvaraisuuden ateria, ja paasto jatkui vieraan poistuttua.
Tästä tekstistä voi tehdä vaikka sen johtopäätöksen, että paaston aikana pahantuulisuus on pahempi synti kuin juoppous.
Jumalan oleminen salassa (en to kryfaio) liitetään siihen, että Jumala näkee salaisen paaston. Jotkut käsikirjoitukset ymmärtävät niin, että Jumala lopulta palkitsee paaston julkisesti (en to fanero). Tämä ei kuitenkaan ole alkuperäinen ajatus. Kestänkö minä sen, että minun palkintoni on yksin Jumalassa, että ihmiset eivät koskaan saa tietää kilvoitteluni vaivasta?

Viis. 11:23-24 (Tuhkakeskiviikon antifoni)

Tämä on pyhän Henrikin muistopäivän lukukappaleen ohella ainut apokryfikirjojen teksti evankeliumikirjassamme. Luen sen Vulgatasta:
sed miseris omnium quoniam omnia potes
et dissimulas peccata hominum propter  paenitentiam.
Koska Jumala tuntee kaiken, hän voi olla armollinen. Synnin "ohitse" katsominen on mahdollista vain, koska ihmisessä Jumala katsoo omaa tekoaan, ihmistä, eikä ihmisen tekoa, syntiä.
diligis enim omnia quae sunt
et nihil odisti horum quae fecisti
nec enim odiens aliquid constituisti
Kolmeen kertaan toistetaan sama ajatus. Jumala rakastaa kaikkea, mikä on. Hän ei vihaa mitään siitä, mitä hän on luonut. Näin ollen hän ei ole luonut mitään vihattavaa. Kaikki on hyvää, Jumalan luomaa.
quomodo autem posset aliquid permanere nisi tu voluisses
aut quod ante vocatum non esset conservaretur
Turvallisuuden syli. Jos sinä et tahdo, ei mikään voi pysyä. Mutta se minkä sinä kutsut, ei voi sortua tai hävitä. En siis minäkään, en edes kuolemassa.
Nykykäännös on pistämätön:
Mutta sinä olet kaikille armollinen,
koska kaikki on sinulle mahdollista,
sinä suljet silmäsi ihmisten synneiltä,
jotta he kääntyisivät,
sillä sinä rakastat kaikkea olevaa
etkä inhoa mitään luomaasi -
jos jotakin olisit vihannut,
et olisi luonut sitä.
Jos et jotakin olisi halunnut,
kuinka siitä olisi tullut mitään pysyvää?
Jos et jotakin olisi kutsunut elämään,
kuinka se olisi pysynyt hengissä?
Mutta sinä säilytät kaikki,
koska kaikki kuuluu sinulle,
sinä, Valtias, rakastat kaikkea elävää.
(Viis. 11:23-26)