Ps. 18:2-7 (Septuagesimas. psalmi)

Minä rakastan sinua, Herra, sinä olet minun voimani.
Sinä päästit minut turvaan, sinä olet vuorilinnani.
Jumalani, sinuun minä turvaudun, sinä olet kallio, olet kilpeni, sinulta saan avun ja suojan.
Kun kutsun Herraa, ylistettyä, saan avun vihollisiani vastaan.

Operationes in Psalmos -selitysteoksessaan (1519) Luther kiinnittää huomiota siihen, että tässä Psalmissa lähdetään liikkeelle ylistyksestä. Vasta sen jälkeen tulee avunhuuto.
"Sen tähden tämä psalmi aloittaa niin monella ylistyssanalla Jumalasta ja lähtee liikkeelle Jumalan rakastamisesta. Tämä jae luettelee, kuinka paljon rukoilija riemuitsee Jumalasta ja panee toivonsa Häneen, ikään kuin sanoakseen: On aloitettava rakastaen ja ylistäen ja sitten huudettava avuksi. Yrittäköön nyt jokainen tätä, ja laulakoon pahalla mielellä ollessaan Jumalan ylistystä, ja hän on heti tunteva olonsa kevenevän. Tunnustan, että olen itse murheissani keventänyt näin sydäntäni."

Kuoleman paulat kiertyivät ympärilleni, tuhon pyörteet minua kauhistivat.
Tuonelan paulat kietoivat minut, näin edessäni kuoleman ansat.

Tuho on Belial, siis saatana eli perkele. Tuonela käännetään myös  helvetiksi. Ei siis mitään leikkiä. Tilanne on täysin mahdoton. Kutsua tilannetta "haasteelliseksi" olisi ihmisen ja Jumalan pilkkaa. Oikea sana on "epätoivoinen." Pelkkää pimeyttä joka puolella, ylä- ja alapuolella, ulkona ja sisällä. Tässä tilannearvio. Luther jatkaa: "Tässä on sielu todella niin piiritettynä ja kiedottuna, ettei se kykene näkemään muuta kuin olevansa ikuisesti kirottu. Jos se voisi nähdä edes hiuksenhienon ulospääsytien, se ei tuntisi olevansa niin hukassa eikä kokisi sen paremmin kuolemaa kuin helvettiä, vaan voisi iloita täydellisellä luottamuksella ja ilolla."

Silloin minä huusin hädässäni Herraa,kutsuin avuksi Jumalaani.Ääneni kantautui hänen temppeliinsä, ja hän kuuli minun huutoni. 

Edellä kuvatussa tilanteessa ei ole mitenkään helppoa huutaa Jumalaa avuksi. Luther sanoo, että ilman Pyhää Henkeä se on täysin mahdotonta. Ihminen ei voi kuvitella, että Jumalalla, joka on antanut hänen joutua helvetin syövereihin, olisi mitään asiaa hänelle - tai että ihmisellä olisi mitään oikeutta kääntyä Jumalan puoleen. Luther ajatteli jälkimmäistä, nykyihminen edellistä. Se on kuitenkin ainoa toivo. Kaiken lisäksi on luotettava, että Jumala todella kuulee.

1. Sam 16:1-13 (septuagesimasunn. 3. vsk 1.lk)

  Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen

Näihin sanoihin voi kai tiivistää tämän perikoopin sanoman. Mutta siinä on paljon muutakin. En voi mitään sille, että sydäntäni vihlaisee, kun Herra sanoo Samuelille:  ”Kuinka kauan sinä aiot surra Saulia? Minä olen hylännyt hänet, hän ei enää saa olla Israelin kuningas." Se, että Samuel suree Saulin kohtaloa, on minusta syvästi inhimillistä - sanan positiivisessa mielessä. Jumala ravistelee Samuelin kuitenkin pois sentimentaalisuudesta. Elämässä on mentävä eteenpäin. Eteenpäin sanoi mummo lumessa. Silti iloitsen siitä, että Samuel on myös sanonut israelilaisille: "Enkä minäkään voi tehdä sellaista syntiä Herraa vastaan, että lakkaisin rukoilemasta puolestanne."(1. Sam 12:23) Eiköhän se pidä sisällään Saulinkin?

Seuraavaksi opetetaan jumalallista juonikkuutta. Miten Samuel voi lähteä voitelemaan uutta kuningasta Betlehemiin niin, ettei Saul saa sitä tietää? Tässäkin pätee, että Herra ei katso kuten ihminen. Asia, jolla Samuel liikkuu, on luullakseni kaikkien maiden lakien mukaan maanpetos. Hirveän vaikea vetää yleispätevää moraalista opetusta siitä, miten Herra Samuelia neuvoo. Eipähän tarvitse sitten myöskään hävetä sitä, että tuntee myötätuntoa niitä kohtaan, jotka ovat pyhässä tehtävässään epäonnistuneita, niin kuin Samuel alussa teki.

Toimitaan siis virkavallalta salaa ja salataan myös Iisailta se, että tässä ollaan headhunttaamassa hänen pojistaan kuningasta. Varsinainen opetus on sitten siinä, että Jumalan profeetan arvostelukyky ei johda häntä oikeaan rekrytointipäätökseen, vaan hän tarvitsee tiedon siitä, että Jumala ei katso niin kuin ihminen. Itse asiassa Hieronymus kiinnittää huomiota siihen, että Samuel teki saman virheen jokaisen Iisain pojan kanssa - kuvitellen että tässä se nyt on - mikä todistaa inhimillisen ajattelun heikkoudesta. Herra ei valinnut sitä, joka oli ruumiiltaan komein vaan hengeltään kaunein, sanoi Clemens Aleksandrialainen. Onkohan sekin ylitulkintaa? Daavidin myöhemmät vaiheet eivät välttämättä todista hänen luonteensa ylevyydestä. Jumalalla on omat perusteensa.

"Herran Henki tuli Daavidiin ja pysyi hänessä siitä alkaen." Vanha testamentti tuntee ekstaattisen Hengen valtaamana olemisen (esim.1. Sam. 19:24) joka tulee ja menee. Mutta Daavidissa oli Herran Henki koko ajan sen jälkeen, kun Samuel voiteli hänet. Siis silloinkin, kun hän vietteli Batseban ja tapatti tämän aviomiehen? Kammottavaa. Ja toisaalta lohduttavaa.

Matt. 19:27-30 (Septuagesimas., 2. vsk ev)

 "Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua". Mestari Eckhart opettaa, että kun ihmisellä on hyvä tahto, kaikki hänen tahtomansa kuuluu hänelle, eivätkä luodut - tai edes Jumala - voi ottaa sitä häneltä pois.

Rakkauden olemus on Eckhartin mukaan tahto. Rakkauden ulospurkautuminen tapahtuu esim. erilaisissa tuntemuksisssa. Nämä eivät kuitenkaan ole parasta, eikä ihminen, jolla on tällaisia kokemuksia tai tuntemuksia, ole välttämättä hyvä ihminen. Jos ihminene tempaistaisiin taivaisiin kuin Paavali (2. Kor. 12), mutta näkisi sairaan ihmisen tarvitsevan jotain, olisi parempi tulla alas sieltä korkeuksista ja palvella sitä joka tarvitsee apua.

Ihmisen ei pidä pelätä sitä, että häneltä viedään armo, kun hän joutuu tekemään arkista työtä. Sillä se mistä joku luopuu auliisti rakkauden tähden, tulee monin verroin runsaampana hänen osakseen, kuten Kristus sanoi: "Joka luopuu jostakin minun vuokseni, saa satakertaisesti takaisin."

Ja todellakin, se mistä ihminen luopuu ja mistä hän kieltäytyy Jumalan tähden, on oleva hänen satakertaisesti. Jollakin saattaa olla suuri tarve lohdutuksen ja sisäisen kosketuksen kokemiseen, ja vaikka hän tunteekin tehneensä kaiken oikein sen saavuttaakseen, Jumala ei silti välttämättä sitä hänelle suo. Mutta kun hän luopuu tästä toiveesta Jumalan tähden, hän löytää Jumalassa tuon kaiken, aivan kiun kaikki maailmassa oleva hyvä olisi kerran ollut hänen omanaan ja hän olisi antanut sen kaiken olla Jumalan tähden: tuon kaiken hän saa satakertaisesti.

Sinun on tärkeä tietää, että Jumalan ystävät eivät milloinkaan ole ilman lohdutusta. Jumalan tahto on aina ihmisen korkein lohdutus, tuntuipa se hänestä siltä tai ei.

Matt. 20: 1-6 (septuagesimasunnuntai, 1. vsk evankeliumi)

"Onko silmäsi nurja sen tähden että minä olen hyvä?"

Olen kuullut saarnoja, joissa tätä, vain Matteuksen tallentamaa vertausta, yritetään avata ay-sääntöjen valossa. Se ei luullakseni johda mihinkään. John Dominic Crossan on sitä mieltä, että vertauksen isäntä on pikemminkin "köyhät kyykkyyn"- mies kuin anteliaisuuden perikuva. Vertaus on voinut suullisessa tilanteessa toimia keskustelun avauksena yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta.
 

Tulkintana tästä on esitetty sekin, että Jumala antaa saman palkkion niille, jotka seuraavat häntä nuoruudesta alkaen kuin niille, jotka kääntyvät viimeisenä hetkenään. Kirkkoisät ymmärsivät aamuvarhain pestattuina Adamin ja Nooan, sittemmin profeetat ja illansuussa kirkon. Vertaus löysi tiensä myös islamilaiseen maailmaan, jossa perimätieto kertoo, että ensin kutsuttiin juutalaiset, mutta nämä jättivät leikin kesken, sitten kristityt, jotka tekivät samoin, ja lopuksi muslimit.
 

Vertauksen painopiste on epäilemättä siinä loukkaantumisessa, mitä Jumalan laskelmoimaton hyvyys ihmisiä kohtaan aiheuttaa. Anthony De Mello kertoi tarinan kahdesta veljeksestä, joista ensimmäinen luopui perheestä ja urasta, eli elämänsä köyhyydessä Jumalaa palvellen. Toinen veli meni naimisiin rakastamansa tytön kanssa ja eli hyvää ja menestyksellistä elämää maailmassa. Kun molemmat pääsivät yhtä lailla taivaaseen, ensimmäinen veli ei valittanut, vaan sanoi, että ei olisi vaihtanut päivääkään!
 

Kuinka pitkälle vertauksen ajatusta on lupa improvisoida? Mitä jos on niin, että Jumala on kertonut meille että pääsette taivaaseen uskomalla Jeesukseen. Jos sinne kuitenkin pääsee lopulta sellaista porukkaa, jotka eivät edes usko Jeesukseen, niin meneekö koko uskoltani pohja, vai onko Jumalalla edelleen lupa tehdä omallaan mitä tahtoo?

Luuk. 17:7-10 (Septuagesimas. 3.vsk ev.)

Hän sanoo: "Kun olette tehneet kaiken, mitä teidän tulee tehdä, sanokaa: ’Me olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.’” Tämä siksi, että hän toivoo heidän pysyvän kaukana tuosta tuhoisasta intohimosta. Rakkaat ystävät, huomatkaa kuinka ihminen joka janoaa ihmiskunniaa ja tekee hyveellisiä tekoja sen tähden, ei hyödy niistä mitään. Vaikka hän näyttäisi toteuttavan jokaisen hyveen esimerkillisesti, hän jää tyhjin käsin ja menettää kaiken, jos hän pitää sitä omana ansionaan (Johannes Krysostomos)

Tai niin kuin Bernhard Clairvauxlainen tokaisi: Mitä parempi joku on, sitä pahemmaksi hän muuttuu, jos hän katsoo hyvyytensä omaksi ansiokseen.

Eikö sitä sitten saa koskaan tuntea onnistuneensa ja tietää olleensa oikeassa? No, onko paha jos ei saa?

1.Kor. 9:24-27 (Septuagesimas. 1.vsk 2.lk)

Voittopalkinto  (brabeion) on pääsy taivaaseen (Fil. 3:14). Urheilusta otetun esimerkin voi soveltaa myös vaikkapa yritystoimintaan tai taiteellisiin pyrintöihin. Mitään todella arvokasta ei saavuteta ilman itsekuria ja ponnistelua. Se ei tarkoita, etteikö taivaaseen pääsisi vain ja pelkästään armosta. Nimenomaan pysyttäytyminen armossa on se ahdas portti, johon Herramme käskee kilvoittelemaan käyttäen samaa verbiä (agonizomai) Lk. 13:24. Jumalan tunteminen on elämämme tärkein asia, ja se vaatii kaikki henkemme, sielumme ja ruumiimme voimat. Siis Jumalan, ei kuvamme Jumalasta, tunteminen. Iskujen kohdistaminen (hypopiazo) sisältää siniseksi hakkaamisen sivumerkityksen ja tuo ikävällä tavalla mieleen sairaalloiset itsensä kiduttamiset tavat. Luterilaisittain oman ruumiin kurittaminen on pikemminkin sitä, että ollaan valmiina luopumaan omasta toisten hyväksi. Ruumiin rääkkääminen ei ole itsetarkoitus. Ruumis on kuitenkin kaikkien merkittävien uskonnollisten ja filosofisten traditioiden mukaan pidettävä kurissa. Jumalan palveleminen ei tuota välitöntä fyysistä tyydytystä. Saarnaaja saarnaa enemmän omalla esimerkillään,
"Tässä vaiheessa rakkautemme tuli palauttaa mieleemme sen minkä jo sanoimme, että saarnaajan pitäisi tulla kuulluksi pikemminkin tekojen kuin sanojen kautta ja että hänen oikea elämäntapansa tarjoaisi ihmisille jalanjäljet, joita pitkin kulkea, sen sijaan että hän osoittaisi sanoillaan tien jota kulkea.
Niin kuin kukko, jota Herra käytti puheessaan saarnaajan vertauskuvana, valmistautuessaan kiekaisemaan, ensin ravistelee siipiään ja läpsyttää niitä itseään vasten ja tulee siten valmiimmaksi, on erittäin tarpeellista, että ne jotka käyttävät saarnavirassaan sanoja, ovat ensin itse valveilla ja tekevät vilpittömästi hyviä tekoja. Muutoin he ovat itse laiskoja ja kehottavat toisia pelkillä sanoillaan. Herättäkööt he ensin itsensä soveliailla teoilla ja tehkööt sitten muita halukkaiksi elämään hyvää elämää. Lyökööt he ensin itseään ajatustensa siivillä. Tutkikoot he tarkoin itseään ja havaitkoot, missä suhteessa ovat laiskoja ja puutteellisia ja hyvittäkööt sen ankaralla katumuksella. Sitten, ja vasta sitten, pistäkööt toisten elämän järjestykseen sanoillaan. Heidän pitäisi ensiksi käydä rankaisemaan omia syntejään kyynelin ja sitten vasta julistaa mikä on muissa rangaistuksen arvoista. Ja ennen kuin he avaavat suunsa kehottaakseen toisia, heidän tulee julistaa teoissaan kaikki se mitä he aikovat sanoa." (Gregorius Suuri: Regula pastoralis III, 40)

5. Moos. 7:6-8 (Septuagesimasunnuntai, 2 vsk 1 lk)

"Muistakaa, että olette Herralle, Jumalallenne, pyhitetty kansa."
Muistaminen on sikäli tärkeää, että ihminen on aina jollakin tavalla se, mikä luulee olevansa. Se, että luulee olevansa joku, on puolestaan vain luulottelua, ellei se perustu johonkin. Tässä tulee perustelu:
"Herra, teidän Jumalanne, valitsi teidät maailman kaikkien kansojen joukosta omaksi kansakseen."'Se, että Jumala on valinnut minut on suuren turvallisuuden lähde. Siitä voi toisaalta tulla myös sanoinkuvaamattoman röyhkeyden aihe. Siksi:
"Ei Herra siitä syystä mieltynyt teihin eikä valinnut teitä, että te olisitte kansana kaikkia muita kansoja suurempi - olettehan kaikista kansoista pienin."
Lukeekohan fundamentalisti tätä niin, että Israel on todella maailman pienin kansa, kun Raamattu kerran niin sanoo? Sanan suurempi kohdalle voi vaihtaa sanan parempi, viisaampi, hurskaampi...Valinnan peruste ei ole valittavassa vaan valitsijassa.
"Herra rakasti teitä."
Sitten kerrotaan, mikä on merkkinä Jumalan rakkaudesta ja valinnasta:
"ja pitääkseen esi-isillenne vannomansa valan hän vei teidät väkevällä kädellään pois Egyptistä, orjuuden maasta ja lunasti teidät vapaiksi faraon, Egyptin kuninkaan, vallasta."
Jumala vie meidät orjuudesta pois. Farao on ymmärretty kristillisessä perinteessä Perkeleeksi (virsi 84). Jumala on vapauttaja, Jeesus Vapahtaja, ja seurakunta uloskutsuttujen yhteisö.

Fil. 3:7-14 (Septuagesimasunnuntai, 2 vsk 2 lk)

Ennen perikoopin alkua Paavali sanoo: "Lakiin perustuva vanhurskauteni oli nuhteeton." Paavalilla ei siis mennyt jotenkin huonosti. Silti, Kristuksen tuntemisen rinnalla kaikki vain näyttää skeidalta (skybala, jota käännös salonkikelpoisesti kutsuu "roskaksi").
"Mutta kaiken tämän, mikä oli minulle voittoa, olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi". Tässä on siis kyse siitä, mitä pidetään minäkin (verbi hegeomai toistuu). Mikä on voittoa, mikä tappiota? Kristuksen tuntemisen rinnalla muu, vaikka kuinka hienolta näyttävä, on suorastaan vahingollista. Se ei tarkoita luotua sinänsä, luotuna, vaan pelastuksen välikappaleena. "minulla on se vanhurskaus, jonka perustana on usko Kristukseen" pistis Khristou on monimerkityksellisempi ilmaus. Se ei tarkoita vain sitä, että minä uskon Kristukseen, vaan siinä, että hän on uskollinen. Kun minun uskoni horjuu tai menee menojaan, hänen uskonsa pysyy (vrt. 2. Tim 2:13). 
"jotta kävisi ilmi, että kuulun hänelle." Sananmukaisesti "että minut löydettäisiin Hänessä." Mehän emme arvioi enää ketään inhimilliseltä kannalta (2. Kor. 5:16) ja jokaisen pinnan takana on paljon enemmän.
"Ehkä silloin saan myös nousta kuolleista." Miten niin ehkä? Sanalla eipos näyttää olevan sellainen merkytys, että jos ylipäänsä nousen kuolleista, se tapahtuu siksi, että olen osallinen Herran kärsimyksiin ja kuolemaan.
"En tarkoita että olisin jo saavuttanut päämääräni tai tullut täydelliseksi." Paavali ei esitä itseään jonakin mallikristittynä. Oma matka ja parannuksenteko on vielä kesken. "Jättäen mielestäni sen mikä on takanapäin, ponnistelen sitä kohti, mikä on edessä." Vanha käännös puhuu voittopalkinnosta, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.
Jumala kutsuu minua, kaikkea minussa. Saan antaa kaikkeni. Silti pelastuksesta ei koskaan tule minun tekoani. Room 11:29. Jumala ei peruuta lahjojaan eikä antamaansa kutsua. Hän on uskollinen.

Jer. 9:22-23 (septuagesimasunnuntai, 1. vsk. 1. lk)

"Näin sanoo Herra: -Älköön viisas kerskuko viisaudellaan, älköön väkevä voimillaan, älköön rikas rikkaudellaan. Joka haluaa kerskua, kerskukoon sillä, että tuntee minut ja tietää, mitä minä tahdon. Sillä minä olen Herra, minun tekoni maan päällä ovat uskollisuuden, oikeuden ja vanhurskauden tekoja. Niitä minä tahdon myös teiltä, sanoo Herra."

Jos ihminen kuvittelee olevansa jotain, pinnallisinta lajia on kuvitella olevansa jotakin sillä perusteella että omistaa jotain. Se voidaan ottaa ihmiseltä pois käden käänteessä. Jos ihminen kuvittelee olevansa jotain siksi että hänellä on tietty yhteiskunnallinen asema tai vaikutusvaltaisia tuttavia, se on vain hitusen parempaa, mutta haihtuvaa. Ihminen voi ajatella turvautuvansa viisauteen. Viisaan ei tarvitse olla vahva eikä rikas. Hän selviytyy tilanteessa kuin tilanteessa. Mutta viisauskin on rajallista ja epäluotettavaa.
Ihmisen tulisi kerskata siitä, että hän tuntee Jumalan. Se ei ole sama kuin iloita omasta uskovaisuudestaan. Siinä painopiste on nimittäin vain siinä, mitä ihminen on itsessään. Että tietää Jumalan tahdon, ei tarkoita taitoa ennustaa tulevia tapahtumia. Jumala nimittäin ilmoittaa itse mitä hän tekee ja tahtoo juuri tässä: uskollisuutta (hesed, rakkaus, laupeus) oikeutta (mishpat, tuomio) ja vanhurskautta (tsedaqa). "Tahdon" on chafets, mikä tarkoittaa mieltyä, iloita.
Eli neljä virkettä: Älä kersku katoavasta ja turhasta. Jos kerskuttaa, kersku Jumalasta. Jumala tekee laupeutta, oikeutta ja vanhurskautta. Tee sinä samoin niin olet Jumalalle mieleen