Näytetään tekstit, joissa on tunniste Andreaan päivä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Andreaan päivä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. marraskuuta 2022

30.11. Apostoli Andreaan päivä

 Antin päivästä on sanottu että Antti joulun aloittaa. Antin päivän säästä on ennustettu tulevaa talvea niin, että Antin päivän pakkanen tietää suojatalvea. Andreas oli kalastaja kuten myös veljensä Pietari, joten häntä on pidetty suomalaisessa perinteessä kalaonnen tuojana: Anna antti ahvenia, Pekka pieniä kaloja. Andreaan päivä osuu adventin aikaan ja siksi valmistumme ottamaan Herramme vastaan nöyrästi.
Ortodoksinen kirkko kutsuu apostoli Andreasta nimellä Andreas Ensinkutsuttu, sillä hän oli tämän tekstin mukaan ensimmäinen kahdestatoista apostolista, joka lähti seuraamaan Jeesusta.  Andreas oli Johannes kastajan opetuslapsi, joka kuuli opettajansa sanovan: ”Katsokaa, Jumalan karitsa.” Andreas, ja toinen Johanneksen opetuslapsi, lähtivät seuraamaan Jeesusta ja tapaaminen on ollut niin mieleenpainuva, että tarkka kellonaikakin on tallentunut evankeliumiin: ilta oli tulossa, kymmenes tunti, siis kello neljä iltapäivällä.
Andreas mainitaan Uudessa testamentissa vain muutaman kerran, useimmin vain yhtenä apostoleista. Hän oli kuitenkin ratkaisevassa roolissa, sillä hän oli se, joka Johanneksen evankeliumin mukaan kertoi Jeesuksesta veljelleen Simonille, josta tuli Simon Pietari eli arameaksi Keefas. Ikonitaiteessa Andreas kuvataan vinoristin kanssa, sillä perimätiedon mukaan hän kärsi marttyyrikuoleman X:n muotoisella ristillä. Antin päivä Andreas on Skotlannin suojeluspyhimys (onhan Skotlannin lipussa vinoristi), ja erityisesti nyt puhuttelee se, että hänet mainitaan myös sekä Venäjän että Ukrainan suojeluspyhimyksenä.
Andreas oli myös se opetuslapsi, joka huomasi ne viisi leipää ja kaksi kalaa, jotka muuan poika oli tuonut mukanaan. Raamatun tekstistä välittyy kuva ihmisestä, joka oli avoin ja mutkaton. Kun Johannes Kastaja sanoi, että Jeesus on Jumalan karitsa, Andreas ei kysellyt eikä kaivannut lisäperusteluja, vaan lähti muitta mutkitta Jeesuksen seuraan. Hän myös kertoi Jeesuksesta kakistelematta ja selittelemättä veljelleen Simonille. Ei hän silloinkaan vaivautunut esittelemään perusteluja, ja seuraukset olivat historialliset. Hän myös tunnisti mahdottomassa tilanteessa ne voimavarat mitä löytyi: viisi leipää ja kaksi kalaa. Ei hän ollut mikään yliluonnollinen uskon sankari, sillä hän kysyi: mitä ne ovat tällaiselle joukolle? Kuitenkin hän kulki avoimin silmin: kukaan muu ei olisi huomannut edes tätä vähää.

Joh. 10:11 (2. su pääsiäisestä, 1. vsk ev)

  "Minä olen hyvä paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta." Me tiedämme, että Jeesus Kristus, hyvä paimenemme, to...