Joh. 10:11-16 (2. su pääsiäisestä, 1.vsk ev)

 Paimen

Paimen on Raamatun merkittävin kuva johtajuudesta. Ensisijaisesti se kuvaa sitä, millainen johtaja Jumala on. Toissijaisesti se tarjoaa myös esikuvan hengellisestä johtajuudesta.

Monia ihmisiä häiritsee Hyvä Paimen- vertauskuvassa se ajatus, että me ihmiset olemme muka jotain lampaita. On syytä huomata, että lampaat eivät ole vertauksen ytimessä, vaan tarkoitus on kertoa millainen on hyvä paimen, ja lopulta, millainen on Jumala.

"Palkkapaimen ei välitä lampaista." On monia syitä hakeutua johtotehtäviin, jotkut huonoja ja toiset hyviä. Johtajat ovat tavallisesti hyvin palkattuja ja johtajan tehtävään liittyy usein muitakin etuja, kuten tilava työhuone, työsuhdeauto ja firman edustustili. "Älkää kaitko laumaanne alhaisesta voitonhimosta", kehotti apostoli Pietari, ja hyvästä syystä. Monille johtajan tehtävä on palkinto menestyksekkäästä urasta, monia kiehtoo myös tilaisuus olla esillä ja käyttää valtaa. Siksi apostoli sanoo: "Älkää herroina hallitko niitä, jotka ovat osallenne tulleet." Jonkun osaksi esimiestehtävä on tullut puolivahingossa. Toimenkuva on vain vuosien varrella kehittynyt siihen suuntaan, että hän on joutunut myös toisten esihenkilöksi. Silloin on kyse siitä, mistä apostoli varoittaa, kun hän sanoo, ettei johtamista pidä tehdä "pakosta", vaan vapaaehtoisesti.

"Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut."  Hyvä paimen- vertauksessa Jeesus korostaa paimenen ja lampaiden läheistä ja henkilökohtaista suhdetta: "Hyvä paimen kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle." Eräässä firmassa etsittiin johtajaa. Haastateltavat tulivat firman toimiston ovelle, ovi avattiin ja heidät ohjattiin odotustilaan, josta haastateltava sitten kutsuttiin kokoustilaan. Haastateltavalta kysyttiin: "Minkä niminen oli henkilö, joka avasi sinulle oven?" Johtajat saattavat liikkua lähinnä johtajien piireissä ja olla kiinnostuneita niistä ihmisistä, joilla on vaikutusvaltaa. Vahtimestarit, siivoojat ja sihteerit jäävät helposti nimettömiksi. Se, että ihminen nähdään persoonana ja häntä puhutellaan nimeltä, on merkittävää.

Jeesus opetti palvelevaa johtamista: Se joka teidän keskuudessanne tahtoo olla suurin, olkoon toisten palvelija. Tämä on myös nykyisen johtamistaidon valossa pätevä näkemys. Työterveyslaitoksen professori Jari Hakanen on kirjoittanut palvelevasta johtamisesta, että johtajiksi pitäisi valita sellaisia henkilöitä, jotka ovat ennen kaikkea kiinnostuneita alaistensa hyvinvoinnista eivätkä omasta urakehityksestään. Palveleva johtaja kuuntelee alaisiaan usein ja aktiivisesti, hän luottaa ihmisiin todella ja antaa heidän olla päteviä ammattilaisia ja kantaa todellista vastuuta. Hän antaa mielellään kunnian onnistumisista toisille ja on itse valmis ottamaan vastuun epäonnistumisista. Hän ei kanna kaunaa eikä haudo kostoa, vaan on valmis antamaan anteeksi. Kritiikki ei ole hänelle narsistinen loukkaus, vaan mahdollisuus oppia ja kasvaa.

"Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä.” Näissä sanoissa Jeesus ilmaisee esimerkin voiman. Hyvä johtaja ei käskytä takaa, vaan johtaa esimerkillään edestä. Se, että lampaat eivät seuraa vierasta paimenta, kertoo siitä, että on lupa luottaa omaan arvostelukykyyn. Joskus tulee vastaan uskonnollinen julistaja tai muu vaikuttaja, joka esiintyy sujuvasti ja vakuuttavasti, mutta jonka esiintymisestä tulee silti jotenkin kummallinen olo: jotain tässä on pielessä. Sitä pientä ääntä on lupa kuunnella. Tunnen hyvän paimenen äänen.

"Vain se voi käyttää valtaa toisiin nähden, joka hankkii joka päivä oikeutuksen sen käyttöön", opetti Dag Hammarskjöld. Hyvä paimen antaa vaikka henkensä lampaidensa edestä. Johtaminen ei ole pomottamista eikä vallantunteessa paistattelua. Työelämässä johtajan tärkeäksi tehtäväksi on ymmärretty kannustavan palautteen antaminen. Jokaiselle on tärkeä kokemus se, että tulee nähdyksi. 

Ennen kaikkea Hyvä Paimen kertoo Jeesuksesta. Paraskaan inhimillinen johtaja ei ole niin kuin hän. Henri Nouwen sanoo, että hengellinen ohjaaja ei ole guru, jolla olisi kaikki, mitä tarvitaan. Hän on vain joku, joka jakaa omat syntiset kamppailunsa ja luo näin ilmapiirin, joka on armollinen. Nöyryys on hengellisen johtajan tärkein ominaisuus: kyky tunnustaa oma keskeneräisyytensä ja kyky nähdä hyvä toisissa. Jos et koe epämukavuutta johtajana, et ole todella tehnyt johtajan töitä, sanoo Brené Brown.

Hes. 34:14-16 (2. su pääsiäisestä, 1. vsk 1.lk)

Minä kaitsen itse lampaitani ja vien itse ne lepäämään - näin sanoo Herra Jumala. Minä etsin eksyneen ja tuon takaisin laumasta harhautuneen, minä sidon murtuneen jalan, minä hoivaan uupunutta, ja vahvat ja lihavat minä pidän kurissa. Minä kaitsen laumaani niin kuin sitä tulee kaita.

Totuus ihmisestä: ihminen eksyy, väsyy ja menee ritkki.
Eksyy: "Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omille teilleen" (Jes. 53:6). "Herra katsoo taivaasta maan ihmisiin, hän tutkii, onko kellään ymmärrystä, onko ketään, joka etsii Jumalaa. Kaikki ovat luopuneet hänestä - kelvottomia kaikki tyynni! Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei yhden yhtäkään." (Ps. 14:2-3)
Väsyy: "Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä." (Ps. 63:2) "Minun sydämeni nääntyy kaipauksesta, kun se ikävöi Herran temppelin esipihoille." (Ps. 84:3) "Nuorukaisetkin kompastelevat ja kaatuvat." (Jes. 40:30)
Menee rikki: Valit. 3:1-18, Ps 102. Ei tule elämästä ehyttä.

Totuus Jumalasta: Jumala ei tuomitse eksyneitä. Jumala ei piiskaa väsyneitä. Jumala ei hylkää särkyneitä.

Jumalallisen johtamistaidon oppitunti: "minä ruokin lampaani ja vien ne lepäämään". Johtajan ei tule ottaa alaistensa selkänahasta kaikkea. Viisas johtaja tietää, että ihmisen parhaat voimavarat saadaan käyttöön vapaudessa ja rentoudessa, jossa ei tarvitse pelätä epäonnistumista. Me emme tarvitse ihmistä joka piiskaa meidät yhä suurempiin saavutuksiin. Me tarvitsemme jonkun, joka sanoo: "Tämä riittää." Harva kykenee sanomaan sitä itselleen.

Seurakuntaelämän johtamisen oppitunti: tulee olla kiinnostunut niistä, jotka eivät osaa kaanankieltä eivätkä hallitse uskovaista alakulttuuria. "Etsin laumasta harhautuneen" on kirjaimellisesti "haen takaisin hänet, joka on ajettu ulos."  "Minä korjaan sen mikä on särkynyt". Elämänsä haaksirikoissa ihmiset eivät kaipaa moralisointia eivätkä edes neuvoja, vaan syvää kokemusta siitä, että heidät otetaan vastaan. "Hoivaan uupunutta." Niin monet ovat uupuneita, uskaltamatta sitä toisille paljastaa.

Missä sitten tarvitaan johtajan kovuutta? "Vahvat ja lihavat minä pidän kurissa". Hepreankielinen teksti sanoo vielä jyrkemmin: minä hävitän heidät! Minun ymmärrykseni mukaan nämä tarkoittavat niitä, jotka ovat uskosssaan vahvoja ja joilla löytyy raamatunpaikka valmiiksi, jos heitä yrität puhutella. Varmaan hekin ovat syvällä sisimmässään epävarmoja ja pelokkaita, mutta heidän kovuudelleen ei pidä antaa periksi.

Joh. 10:11 (2. su pääsiäisestä, 1. vsk ev)

 "Minä olen hyvä paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta." Me tiedämme, että Jeesus Kristus, hyvä paimenemme, todella rakasti omiaan kuolemaan asti. Rakkaus on voimallisempi kuin mikään muu. "Kuinka miekka, haava tai kuolema voisi mitenkään voittaa rakkauden? Se nauraa kuolemalle ja voittaa kaiken", toteaa kirkkoisä ja Ravennan arkkipiispa Petrus Chrysologus (406-450) saarnassaan Hyvästä Paimenesta.

Mutta Chrysologus myös kysyy, oliko hyvän paimenen kuolema todella hyödyksi hänen lampailleen? Oikeastaan näyttää siltä, että paimenen kuolema jätti lauman susien armoille. Tämän voi todeta siitä, että kirkon varhaisista ajoista lähtien apostolit ja marttyyrit ovat joutuneet kärsimään ja kuolemaan uskonsa puolesta. Herää kysymys, lähtikö hyvä paimen kuolemaan ensiksi siksi, ettei hänen olisi tarvinnut jäädä puolustamaan laumaansa? Hylkäsikö hän meidät sittenkin?

Tämä kaikki on käsittämätöntä, jos emme kykene näkemään tämän elämän yli, joka kuitenkin on vain väliaikaista. Kristus suostui kuolemaan (johon kukaan ei häntä voinut pakottaa), nimenomaan lampaidensa vuoksi. Paholainen iski kiinni Kristuksen ihmisyyteen, mutta joutui hänen jumaluutensa vangiksi. "Kuolema, joka nielee syntiset ihmiset, tulee itse nielaistuksi, kun se kulauttaa kurkkuunsa viattomuuden Luojan." Paimen ei siis jättänyt lampaita pulaan ja susien armoille, vaan antoi sudet heidän armoilleen. 

Kristillisen sovitusopin voi nähdä kummallisena kaupankäyntinä Jumalan ja saatanan välillä. Mutta pohjimmiltaan se on äärimmäisen hilpeää anarkiaa, jossa pahuuden logiikka murretaan ja uhreista tulee voittajia. "Kun Hyvä Paimen tällä tavalla antoi henkensä alttiiksi lampaidensa puolesta, hän ei menettänyt sitä. Näin hän piti kiinni lampaistaan eikä menettänyt heitä. Hän ei todellakaan hylännyt heitä vaan kutsui heidät mukaansa. Hän kutsui heidät kuoleman kenttien halki, kuoleman tietä pitkin, elämää antaville laitumille."

Kristuksen omien tie kulkee kuolemaan aivan samalla tavoin kuin heidän Herransa. Mutta evankeliumi sanoo:"lampaat seuraavat häntä, sillä ne kuulevat hänen äänensä"(10:2) "Lampaat jotka ovat seuranneet häntä kuolemaan, seuraavat häntä myös elämään. Niiden, jotka ovat seuranneet häntä keskelle häväistyksiä, pitää seurata häntä myös kunniaan. Ne, jotka ovat seuranneet häntä hänen kärsimyksessään, tulevat seuraamaan häntä kirkkaudessa."

"Missä minä olen, siellä on myös minun palvelijani oleva, sanoo hän. Siis missä?  Tietysti taivaiden yläpuolella, missä Kristus istuu Isän oikealla puolella. Oi ihminen, älä anna sen, että elät uskossa, häiritä sinua. Älä anna kauan kestävän toivon uuvuttaa sinua! Sinun päämääräsi on varma, ja sen on varannut sinulle kaiken Luoja. Raamattu sanoo: 'Tehän olette kuolleet, ja teidän elämänne on Kristuksen kanssa kätketty Jumalaan. Kun Kristus, teidän elämänne, ilmestyy, silloin tekin ilmestytte yhdessä hänen kanssaan (Kol.3:3,4).'"

Joh 10:1-10 (2. su pääsiäisestä, 3. vsk ev.)

Totisesti, totisesti: joka ei mene lammastarhaan portista vaan muualta, on varas ja rosvo. Se joka menee portista on lampaiden paimen.
Paimenvertaus toimii myös kuvana kirkon virasta ja hengellisestä auktoriteetista. Kirkko kutsuu opettajansa julkisesti, he eivät itse kutsu itseään eivätkä tule asemaansa jollakin salaperäisellä, muka "hengellisemmällä" tavalla.
Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään.
Todellinen paimen suostuu portinvartijoiden arvioitavaksi. Se on kirkon kaitsijan eli piispan virka. Se että lampaat kuuntelevat viittaa kirkon uskontajuun. Seuraavaksi kuullaan mitä paimen tekee:
Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edelä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä.
Paimenen tulee nähdä vaivaa tunteakseen lampaansa ja voittaakseen niiden luottamuksen. Hänen tulee suostua esimerkiksi - ei virheettömäksi, mutta alati seurattavaksi..Se ei ole pelkkää viranhoitoa.
Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä.
Siis todelliset lampaat, ne jotka ovat olleet osallisia todellisesta kaitsennasta. Kuinka vetoavaa harhaoppinen julistus onkin, se ei vakuuta sitä, joka on istutettu oikeaan oppiin. Vertaus toimii kirkon viran kannalta myös jatkon suhteen, kun Jeesus sanoo olevansa lampaiden portti. Sen portin kautta oikeat paimenet kulkevat ja kuljettavat laumaansa. Molemmat kuvat tiivistyvät lopussa:
Se joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä ja hän löytää laitumen. Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän - yltäkylläisen elämän. 
Hyvä paimen vie laitumelle - ei karsinaan!

Joh. 21:15–19 (2. su pääsiäisestä, 2. vsk ev)

 Siinä sitä istuttiin Tiberiaanjärven rannalla nuotiolla, kalaa paistellen. Pietarille saattoi tulla mieleen, että missäs minä olen viimeksi istunut nuotiolla. Ai niin...ei puhuta siitä.

Mutta Jeesus kysyi: "Pietari, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?" 

Juu, tottakai. Mikäs kysymys tuo on. Selvähän se. Jeesus sanoi: "Ruoki minun karitsoitani."

Jeesus kysyi uudestaan: "Pietari, rakastatko sinä minua?" Pietari mietti, että onko Herralta mennyt ylösnousemuksen tuoksinassa kuulo, kun hän kysyy uudestaan. Kyllä, Herra, sinä tiedät, että olet minulle rakas. Ja Jeesus sanoi: "Kaitse minun lampaitani." Joo joo, kaitsen vaikka possuja, kunhan lakkaat kyselemästä.

Mutta kun Jeesus kolmannen kerran kysyi: "Pietari, olenko minä sinulle rakas", Pietari meinasi pillahtaa itkuun. Herra ei usko häntä! Eikä se mikään ihme ole, sillä hän oli kieltänyt tuntevansa Jeesusta, vaikka oli valalla vannonut, että hän ei jätä Herraa - ei vaikka kaikki muut jättäisivät. Silti Pietari ei voinut muuta kuin parkaista: "Herra sinä tiedät kaiken (senkin että petin sinut). Sinä tiedät että olet minulle rakas!"

Ehkä Pietari oivalsi myöhemmin, että Herra antoi hänelle korvaavan kokemuksen. Hän oli kieltänyt kolme kertaa tuntevansa Jeesusta, nyt hän sai sanoa kolme kertaa Jeesukselle kyllä.

Joku on nähnyt Jeesuksen kysymyksissä laskevan trendin, ikään kuin Jeesus laskisi rimaa niin alas, että Pietari epäonnistumisensa jälkeen pystyy sen ylittämään: ensin hän kysyy, rakastaako Pietari häntä enemmän kuin muut. Niinhän Pietari oli uhonnut. Toisella kertaa hän kysyy vain: rakastatko minua? Ei enää "enemmän kuin muut" vaan ylipäänsä. Kolmannella kerralla Jeesus vaihtaa verbin agapaō "rakastaa" verbiin fileō "tykätä". "Pietari, ollaanko kavereita?"

Nollataan epäonnistuminen ja aloitetaan puhtaalta pöydältä

Ps 23 (2.su pääsiäisestä, psalmi)

"Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu."

Paimen, רֹעֶה on partisiippimuoto verbistä רעה, joka merkitsee "ruokkia laumaa", "johdattaa laitumelle", "johtaa", "opastaa", "hallita" ja "suojella". Puutu,  אֶהְֺסָר on pi''elin futuuri verbistä הסרר , jolloin merkitys on "olla syytä kaivata". Toisin sanoen, kun Jumala on se, joka minua johtaa, minulla ei ole syytä haikailla minkään perään.

"Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen. Siellä saan levätä."

Hepreankielinen teksti sanoo kirjaimellisesti "ihanille vihreille niityille." Siellä hän saattaa minut lepäämään. Vedet ovat "rauhallisia".

"Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden."

Virvoittamista merkitsevä sana voi tarkoittaa myös "kääntää, uudistaa" (niin Vulgata: convertit). Oikea tie on "vanhurskauden polkua". Sitä hän johdattaa oman nimensä tähden, ei siksi, että olisin osoittautunut sen arvoiseksi tai olisin ymmärtänyt tien oikein.

"Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa."

Pimeä, צלמות on "kuoleman varjo" tai "syvä pimeys, kauhu." Lat. in medio umbrae mortis. Siksi tämä sopii kristilliseen hautaan siunaamiseen.

"Sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi."

Lohdutuksen ydin on että "sinä olet minun kanssani". Ei se, ettei mitään pahaa voi tapahtua, vaan ettei ole mitään, joka erottaisi meidät Jumalan rakkaudesta (vrt. Room 8). "Sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat", sanoi vanha käännös, ja kirjaimellisesti oikein. On syytä muistaa, että sen koommin vitsa kuin sauvakaan ei ole mikään lampaan piiskaamisväline. Vitsalla hätistellään paarmoja ja muita pois, sauvalla autetaan pulaan joutunutta lammasta pois pinteestä.

1. Piet. 2:21-25 (2. su pääsiäisestä, 1.vsk 2.lk)

Ensimmäisessä Pietarin kirjeessä on valtava jännite sen välillä, miten kristitty on ympäröivästä yhteiskunnasta sisäisesti vapaa ja kuitenkin alistuvainen sille. Kumpaakaan ei saa unohtaa.

Yhteiskunnassa, jonka keskeinen arvo oli esi-isien ja perinteiden kunnioitus, apostoli puhuu "isiltä peritystä, tyhjänpäiväisestä elämästä" (1:18) ja puhuttelee kristittyjä "valittuna sukuna, kuninkaallisena papistona ja pyhänä heimona" (2:9), joka ei oikeastaan kuulu tähän maailmaan vaan elävät siinä muukalaisina (2:11).

Todettuaan tämän, apostoli jatkaa samaan hengenvetoon: "Taipukaa Herran vuoksi kaiken maallisen järjestyksen alaisuuteen."(2:13) Minä sanoisin mieluummin: "taipukaa kaikesta huolimatta", mutta Pietari sanoo: "taipukaa Herran vuoksi." Tarkempi selitys on näissä jakeissa.

Perikooppi on Fil 2:n ohella UT:n tunnetuimpia "Kristus-hymnejä", sisältäen erään varhaisimmista kristillisistä Jes. 53:n kommentaareista. Sisältönä on siis se, miten pitkäperjantain tapahtumat velvoittavat meitä kristittyjä toimimaan.

Sanat ovat suunnatut varsinaisesti orjille (nykykäännös: palvelijat), joita kehotetaan olemaan alamaisia niin hyville kuin huonoillekin isännille. 1 Piet opettaa kautta linjan, että kristittyjen tulee julistaa uskostaan nöyrällä ja sävyisällä elämällään. "Vastatkaa sävyisästi ja kunnioittavasti ja säilyttäkää omatuntonne puhtaana - silloin ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne kristittyinä, joutuvat häpeämään juuri siinä, missä teitä panettelivat." (3:16)

Alistuminen syyttömänä kärsimään ja pidättäytyminen väkivallasta on sellaista vastarintaa, joka todella muuttaa maailmaa. Huomionarvoisia ovat sanat: "hän kärsi, mutta ei uhkaillut." On marttyyreja, jotka huutavat kostoa kuollessaan. Herramme rukoili murhaajiensa puolesta.

Onko kieltäytyminen väkivallasta ja omien oikeuksien ajamisesta todella vaikuttavaa? Kuulin, että Etelä-Afrikan apartheid-politiikan aikana iso valkoinen mies tuli kapealla kujalla tummaihoista arkkipiispa Desmond Tutua vastaan. Mies huusi jo kaukaa: "Minä en anna tietä apinoille!" "Minäpä annan", hymyili Desmond Tutu ja astui kohteliaasti syrjään.

Miika 7:14-20 (2.su pääsiäisestä, 3.vsk 1.lk)

Vanhan testamentin lukemista vaikeuttavat toisaalta asiat,joita en ymmärrä ja toisaalta asiat joita en voi hyväksyä. Viimeksi mainittu ei ole ihme, sillä vuosituhansien seurustelu Jumalan kanssa on vaikuttanut ihmisen moraaliseen tajuun - toivottavasti positiivisesti .
Kun luet tämän Miikan tekstin, saatat ihmetellä, miksi Jumalaa pitää maanitella paimentamaan kansaansa, "perintökansaansa". En tiedä, avaako tekstin merkitystä heprean kielen erisnimien merkitys, mutta kokeillaan:
"Kaukana hedelmätarhoistaan" on nykykäännöksen erikoisuus. Suurin osa muunkielisistä käännöksistä lukee "keskellä Karmelia." Karmel tarkoittaa kyllä hedelmätarhaa. Basan on puolestaan "hedelmällinen hiekkamaa"ja Gilead "todistuksen röykkiö"(ks.1.Moos.31).
Sitten kuvaillaan jumalallista performanssia, jonka johdosta pakanakansojen korvat soivat. Pakanat matelevat paskat housussa Jahven edessä (vapaa käännös, myönnän ). Että sellaista.
Silti VT on myös puhutteleva ja lohduttava. Sanat "sinua, Herra, he pelkäävät " kääntyvät latinaksi desiderabunt et timebunt de, "kaipaavat ja pelkäävät sinua".
Ja sitten tulee se varsinainen syy,mikä Jumalassa on niin poikkeuksellista, pelottavaa ja käsittämätöntä (LXX käyttää sanaa "hämmästyvät", vrt Jes.52:14).
Nimittäin se,että Jumala heittää syntimme meren syvyyteen. "Sinulla on halu laupeuteen." Se tarkoittaa että armahtaminen ja pahojen tekojen unohtaminen tuottaa Jumalalle erityistä mielihyvää. Tätä emme ole vieläkään tajunneet.

Hepr. 13:20-21 (2. su pääsiäisestä, 3.vsk 2.lk)

Rauhan Jumala,
joka ikuisen liiton uhriveren tähden
on nostanut kuolleista
lampaiden suuren paimenen
meidän Herramme Jeesuksen
varustakoon teidät hyvillä lahjoillaan,
niin että voitte täyttää hänen tahtonsa.

Sen, mikä on hänelle mieleen
hän itse tehköön meissä,
hän ja Jeesus Kristus.
Hänen on kunnia aina ja ikuisesti. Aamen.

Tiivistelmä kristillisestä uskosta. Painen-ajatuksen perustana on ihmisten eksyminen. "Te olitte kaikki eksyksissä niin kuin lampaat, mutta nyt te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan luo." (1. Piet. 2:25) "Liiton veri" puolestaan tulee Siinailla tehdystä liitosta (2. Moos. 24). "Kuinka paljon paremmin puhdistaakaan Kristuksen veri! Ikuisen henkensä voimalla hän on antanut itsensä virheettömänä uhrina Jumalalle, ja hänen verensä puhdistaa meidän omantuntomme kuoleman teoista, niin että voimme palvella elävää Jumalaa (9:14). Tässäkin todetaan, ettei Jeesus kuollut puolestamme ja noussut kuolleista vain siksi, ettei meidän tarvitsisi pelätä kuolemaa (syytä siinäkin kylliksi), vaan että eläisimme sitä elämää, johon hän on meidät tarkoittanut. Se elämä on Jumalan tekoa meissä. "Hänelle mieleen" euarestos on sama sana kuin Room 12:1 "Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluiseksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla."

1. Piet. 5:2,3 (2. su pääsiäisestä, 2.vsk 2.lk)

Kaitkaa sitä laumaa, jonka Jumala on teille uskonut, älkää pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, älkää möskään alhaisesta voitnhimosta, vaan sydämenne halusta. Älkää herroina vallitko niitä, jotka teidän osallenne ovat tulleet, vaan olkaa laumanne esikuvia.

Siis miten on paimennettava? Μη ἁναγκαστως, ei vastentahtoisesti, kuin kohtaloon (ἁναγκη) alistuen. Hei, tätä ei ole pakko tehdä! Juu juu, entä asuntovelat yms...sed spontanee, spontaanisti, vapain sydämin. Jos nimittäin Jumala on olemassa. Ellei ole, on syytäkin olla sen näköinen niin kuin olisi syönyt kilon paskaa. Tosin silloin ei olisi minkäänlaista aihetta mihinkään paimentamiseen. Viranhoidon motiivina ei saa olla aiskhrokerdos, "häpeällinen etu". Sen voi ymmärtää taloudellisen edun tai sosiaalisen aseman tavoitteluksi, mikä ettei seksuaalisen himon tai ihailuntarpeen tyydyttämiseksi. Oikeastaan voi sanoa, että mikä tahansa hyödyn ajattelu papin virassa on turmiollista. Papin työn "hyöty" on aina määrittelemätön ja avoin. Sanokoot mitä hyvänsä nuo, jotka tuovat liikkeenjohdon ideoita sellaisenaan kirkkoon. Tätä työtä tehdään sydämen halusta, sielun palolla. Viimeinen virke sopii kyllä mihin tahansa johtamistaidon oppaaseen.Mallioppiminen ja syväjohtaminen on itsensä esimerkiksi (typos) antamista.

Ps 23 (2. su pääsiäisestä, psalmi)

Augustinus: Enarrationes in Psalmos

Kirkko sanoo Kristukselle: "Herra ravitsee minua, eikä minulta mitään puutu." Herra Jeesus Kristus on minun Paimeneni, "eikä minulta mitään puutu."
"Hän on vienyt minut viheriälle niitylle", tuoreelle laitumelle, johdattaen minut uskoon hän on vienyt minut että tulisin ravituksi. "Virvoittavien vetten tykö hän on minut johdattanut." eli kasteen veden luokse, jossa virvoitetaan ne, jotka ovat menettäneet terveytensä ja voimansa. Sinne hän on minut johdattanut.
"Hän on käännyttänyt sieluni, hän on johtanut minua vanhurskauden polkua nimensä tähden." Hän on kuljettanut minua vanhurskautensa kapeaa tietä, jota harvat kulkevat: ei minun ansiollisuuteni tähden, vaan oman nimensä tähden.
"Vaikka minä vaeltaisin kuoleman varjossa", niin, vaikka vaellan tässä elämässä, joka on kuoleman varjo. "En pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani." En pelkää mitään pahaa, sillä sinä olet uskon kautta minun sydämessäni. Ja sinä olet nyt minun kanssni, niin että tämän kuoleman varjon jälkeen minäkin olisin sinun kanssasi."Sinn vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat." Sinun kurituksesi, niin kuin sauva lammaslaumalle ja niin kuin vitsa tietyn ikäisille lapsille, kun he kasvavat luonnollisesta elämästä hengelliseen, ei ole ollut minulle vastenmielistä. Pikemminkin ne ovat lohduttaneet minua, koska Sinä pidät minusta huolta [minä pidän tosin enemmän siitä havainnosta, että sen paremmin vitsaa kuin sauvaakaan ei ole tarkoitettu lampaiden lyömiseen. Vitsalla hätistellään paarmoja ja sauvan koukulla nostetaan pulaan joutunut lammas turvaan].
"Sinä valmistat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen." Tuon vitsan jälkeen, joka valmisti minua luonnollista elämää eläessäni lammaslauman laitumille, olen tullut sauvan alle ja sinä olet valmistanut minulle pöydän, ettei minua enää ravittaisi kuin pikkulasta, vaan vanhemmaksi tultuani saisin lihaa, että voimistuisin niitä vastaan jotka minua kiusaavat. "Sinä olet voidellut pääni öljyllä" eli olet ilahduttanut mieltäni hengellisellä ilolla. "Miten ihana on sinun juovuttava maljasi" Se malja suo unohduksen edellisistä turhista iloista. Miten ihanaa!
"sinun armosi seuraa minua kaikkina elinpäivinäni." Toisin sanoen: niin kauan kuin elän tätä kuolevaista elämääni, ei Sinun elämääsi. "Ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti." Armo ei näet seuraa minua ainoastaan täällä, vaan saan asua Herran kodissa ikuisesti.

Joh. 10:16 (2. su pääsiäisestä, 1. vsk evankeliumi)

Minulla on myös muita lampaita, sellaisia jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen.

Periaatteessa helppo jae: Kristuksen omia eivät ole vain ne israelilaiset jotka häneen uskovat, vaan myös pakanat, jotka ottavat hänet vastaan.
Voiko siihen lukea enemmän? Että näkyvän kirkon tai "tunnustavien kristittyjen" ohella ja lisäksi on joukko Kristuksen omia jotka eivät ole "sosiologisesti" kristittyjä, mutta jotka silti uskovat Kristukseen - tietämättään. Raamatun mukaan sellainen on periaatteessa mahdollista: Vanhan liiton pyhät uskoivat kristillisen käsityksen mukaan Jeesukseen, vaikka heillä ei voinut olla käsitystä Betlehemissä syntyvästä ja Golgatalla kuolevasta Vapahtajasta.
Kristus tuli nimenomaan murtamaan rajoja (ks. Ef. 2:11-22) joten ei ole hänen henkensä mukaista vetää uutta rajaa sanan ja sakramenttien ympärille. Ne ovat kyllä kirkkoa konstituoivia merkkejä, mutta eivät vain kirkon jäsenten omaisuutta. Ne toimivat kuin hapate tässä maailman taikinassa. Ei näin ajatteleminen tarkoita sitä, etä evankeliumin sanomasta pitäisi tinkiä tai ettei sitä pitäisi julistaa yhä rohkeammin. Se tarkoittaa vain, että uskomme Jumalasta enemmän.
Vulgata muuten kääntää niin, että on oleva yksi lammastarha (ovile) ja yksi paimen. Se on jo liikaa. Jeesus sanoo, että hänellä on lampaita muissa tarhoissa. Hänessä - ja yksin hänessä - niistä tulee yksi lauma. (käännös henkii katolista asennetta ekumeniaan: tervetuloa takaisin katoliseen kirkkoon, eroon joutuneet veljet).

Ps. 33:5-6 (2. su pääsiäisestä, antifoni)

Misericordia Domini plena est terra, verbo Domini caeli facta sunt.

Mikä täyttää maan? Väkivalta, saasteet, ylikansoitus, jumalattomuus, päihtymys, tuska ja murhe. Päteviä ja perusteltuja vastauksia, mutta Raamatun valossa vääriä, koska usko näkee toisin. "Herran armo täyttää maan" tai "maa on täynnä Herran laupeutta" tai "hänen uskollisuutensa täyttää maan!" Näin myös Ps. 119:64. Toivon täyteinen näköala. On lupa katsoa sillä silmällä.
Mitä kertovat taivaat? Että me olemme yksin suunnattoman suuressa maailmankaikkeudessa, joka on kuuro meidän musiikillemme, kuten Jacques Monod sanoi. Ei, vaan että "Herra on sanallaan luonut taivaat!" Maailmankaikkeus on Suuren Kuninkaan temppeli, niin valtava, että jos ei muu herätä kunnioitusta, niin se ainakin. Sille, joka on oppinut tuntemaan Jumalan lupaukset, taivaat viestivät turvaa: "Taivaastaan Herra katsoo meitä, hän näkee kaikki ihmislapset. Korkeudestaan hän valvoo maata, kaikkia jotka siinä asuvat, joiden sydämen hän itse on luonut, joiden teot hän kaikki tuntee." (j.13-15)
Minutkin sinä tunnet! Tämän tajuaminen saa minut ensin häpeämään, mutta sittenkin iloitsemaan, sillä sinun edessäsi olen turvassa.