perjantai 16. huhtikuuta 2021

Ps 23 (2.su pääsiäisestä, psalmi)

"Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu."

Paimen, רֹעֶה on partisiippimuoto verbistä רעה, joka merkitsee "ruokkia laumaa", "johdattaa laitumelle", "johtaa", "opastaa", "hallita" ja "suojella". Puutu,  אֶהְֺסָר on pi''elin futuuri verbistä הסרר , jolloin merkitys on "olla syytä kaivata". Toisin sanoen, kun Jumala on se, joka minua johtaa, minulla ei ole syytä haikailla minkään perään.

"Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen. Siellä saan levätä."

Hepreankielinen teksti sanoo kirjaimellisesti "ihanille vihreille niityille." Siellä hän saattaa minut lepäämään. Vedet ovat "rauhallisia".

"Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden."

Virvoittamista merkitsevä sana voi tarkoittaa myös "kääntää, uudistaa" (niin Vulgata: convertit). Oikea tie on "vanhurskauden polkua". Sitä hän johdattaa oman nimensä tähden, ei siksi, että olisin osoittautunut sen arvoiseksi tai olisin ymmärtänyt tien oikein.

"Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa."

Pimeä, צלמות on "kuoleman varjo" tai "syvä pimeys, kauhu." Lat. in medio umbrae mortis. Siksi tämä sopii kristilliseen hautaan siunaamiseen.

"Sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi."

Lohdutuksen ydin on että "sinä olet minun kanssani". Ei se, ettei mitään pahaa voi tapahtua, vaan ettei ole mitään, joka erottaisi meidät Jumalan rakkaudesta (vrt. Room 8). "Sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat", sanoi vanha käännös, ja kirjaimellisesti oikein. On syytä muistaa, että sen koommin vitsa kuin sauvakaan ei ole mikään lampaan piiskaamisväline. Vitsalla hätistellään paarmoja ja muita pois, sauvalla autetaan pulaan joutunutta lammasta pois pinteestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

2.Moos. 17:8-13 (5. su pääsiäisestä, 3.vsk 1.lk)

  Kun Mooseksen kädet väsyivät, Aaron ja Hur ottivat kiven hänen istuimekseen. Sitten he kannattelivat hänen käsiään kummaltakin puolen, nii...