Ilm. 3:20–22 (1. Advemtti, 3.vsk 2.lk)

 

”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.”

Millainen on kolkutus, joka kuuluu sydämemme ovelta? Onko Jeesus kuin Iso Paha Susi, joka jyskyttää ovella uhaten puhkua ja puhaltaa sen nurin, jollemme avaa suosiolla? Vai onko hän syyttävän omantunnon kolkutus, joka saa meidät tuntemaan itsemme huonoksi elämämme parhainakin hetkina? En usko. Mielestäni Ilmestyskirjassa kuvattu kolkutus on sama, jonka Laulujen laulu kuvaa näin:

"Avaa ovesi, rakkaani, kalleimpani, pieni kyyhkyni, kaikkeni! Tukkani on kasteesta märkä, yön pisarat noruvat hiuksillani." (Laul. 5:2)

Jeesuksen kolkutus on hyvin hiljainen. Sen paljastavat sanat "jos joku kuulee." Arjen kiireessä ja pauhussa tuo hiljainen, rakastava kolkutus sydämemme ovella jää huomaamatta. Täytyy olla vaiti, hiljentyä kuuntelemaan, että sen voi kuulla. Hän odottaa, että ovi avataan sisältäpäin.

Mitä asiaa Jeesuksella on, jos päästän hänet sisään? Nuhteleeko hän minua synneistäni, julistaako minulle uskontoa? Hän sanoo, että me aterioimme yhdessä, minä ja hän. Se on läheinen ystävyyden osoitus. Aterioimisesta syntisten kanssa häntä moitittiin jo maallisen vaelluksensa aikana. Hän oli perso hyvälle ruoalle ja huonolle seuralle.

Ilmestyskirja on maltillisempi kuin Laulujen laulu. Jälkimmäisessä hän pyrkii nimittäin kanssamme petiin

1. Piet 1: 7-12 (1.Adv. 2.vsk 2.lk)

Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa. Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe, ja te riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.
    Tätä pelastusta ovat profeetat etsineet ja tutkineet. He ovat ennustaneet ja puhuneet teidän osaksenne tulevasta armosta ja tutkineet, mihin ja millaiseen aikaan heissä vaikuttava Kristuksen Henki viittasi todistaessaan Kristuksen kärsimyksistä ja niitä seuraavasta kirkkaudesta. Heille ilmaistiin, etteivät he palvelleet itseään vaan teitä puhuessaan siitä, minkä teille nyt ovat julistaneet ne, jotka taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä ovat tuoneet teille evankeliumin. Tähän pelastukseen haluavat enkelitkin päästä edes luomaan silmäyksen.

Ylistys, epainos, tarkoittaa tavallisimmin henkilön nauttimaa arvonantoa (Room. 2:29, 1. Kor 4:5). Ylistys, kirkkaus ja kunnia (saks. Lob, Preis und Ehre). Niin vaikea kuin sitä onkin uskoa, tässä viitataan siihen, että Jumala kiittää meitä - ikään kuin hän olisi meille jotain velkaa! "Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet", viittaa siihen, miksi enkelitkin haluaisivat päästä edes luomaan tähän silmäyksen: heille usko on tässä merkityksessä käsittämätöntä, hehän saavat nähdä Jumalan koko ajan.
Tuskan avulla usko erotetaan mielipiteistä ja sen aitous todetaan (Thurén). Sōtēria psykhōn, sielujen pelastus, on uskon päämäärä. Se ei tarkoita pelkästään taivaaseen pääsemistä tämän elämän jälkeen, vaan todellisuutta jo nyt. Psykhe ei ole pelkkä ihmisen mentaalinen puoli, ajattelu tms. Sana anaklaletos, sanoin kuvaamaton, on ainoan kerran UT:ssa tässä. Agallaiō, tiemuita suuresti (j. 6,8) on paradoksaalista iloa. Abraham iloitsi etukäteen nähdessään Jeesuksen päivän (Joh. 8:56) ja Maria sanoi magnificat, vaikka oli vaatimaton tyttönen (Luuk. 1:47). Yhden ainoan kerran Jeesus ratkeaa riemuun silloin, kun hän sanoo, että Isä on kätkenyt nämä asiat viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsille (Luuk. 10:21). Tämän verbin esiintymisistä merkittävä osa on 1. Piet:ssa, sillä 4:13 sanoo: "Iloitkaa päinvastoin sitä enemmän, mitä enemmän pääsette osallisiksi Kristuksen kärsimyksistä, jotta saisitte iloita ja riemuita myös silloin, kun hänen kirkkautensa ilmestyy."
Kun Maksimos Tunnustajaa aikoinaan syytettiin siitä, ettei hän tyytynyt Raamatun selvään sanaan, vaan teki rohkeaa tulkintaa vaikeista teologisista kysymyksits, hän vetosi tähän kohtaan, jossa sanotaan, että profeetat ovat "etsineet ja tutkineet" pelastusta. Verbia ekzeteō käytetään myös kirjoituksia tutkivasta miehestä Sir. 39:1-3:
"Hän tutkii muinaisten sukupolvien viisautta ja paneutuu siihen, mitä profeetat ovat sanoneet, hän tallettaa muistiinsa kuuluisien miesten lausumat ja tunkeutuu mietelauseiden syvyyksiin, hän etsii sananlaskujen salattua merkitystä ja perehtyy mietelmien arvoituksiin."
Toisin sanoen, ekzeteō on vakavaa teologista työskentelyä.
Profeetat palvelivat siis meitä, jotka tulimme kauan heidän jälkeensä. Eksegeettien mielestä on jotenkin älytöntä ajatella, että profeettojen sanomalla ei ollut jotain välitöntä merkitystä heidän omalla ajallaan vaan että se muka avautuisi vasta vuosisatojen päästä. Tämä on hengellinen "tulos tai ulos"-ajattelu. Mutta minullakin on lupa ajatella, että minun elämäni merkitys ei välttämättä tyhjene siihen, mitä sain elämäni kuluessa aikaan.

Matt. 21:9 (1. Adventti, 1. vsk. ev)

HOOSIANNA!

Sana "hoosianna" on peräisin psalmista: "Hoosianna! Herra, anna meille apusi! Oi Herra, anna menestys! Siunattu olkoon se joka tulee Herran nimessä." (Ps. 118:25-26)

Se, että kirkkovuoden suosituin yksittäinen jumalanpalvelus on se, jossa pääsee laulamaan hoosiannaa, kertoo niistä mielen kerrostumista, joita uskonto edelleen koskettaa. Jo Augustinus sanoi: "Niiden mielestä, jotka tuntevat heprean kieltä, sana hoosianna on huudahdus, joka ilmaisee pikemminkin tunnetta kuin kertoo jonkun asian merkityksestä, samaan tapaan kuin latinan kielen interjektiot." Mannheimilaisen kapellimestari Abbé Voglerin (jota aikalainen Mozart ei pitänyt kummoisena muusikkona) säveltämä virsi n:o 1 alleviivaa tätä tunteellista avunhuudon ja ilonpurkauksen yhdistelmää. Virren sanoissahan ei ole tolkun häivää. Raamatusta ne kyllä ovat.

Psalmi 118 liittyy Lehtimajanjuhlan viettoon. Perimätiedon mukaan siinä vaiheessa, kun päästiin sanaan "hoosianna", puhallettiin torveen ja väki heilutti palmunoksia. Juutalaisuudessa tunnetaan sanonta, että ihminen joka ei ole ollut lehtimajanjuhlilla, ei tiedä mitä ilo on. Siinä mielessä hoosiannan voisi kääntää "jippiaijee!"

Jes. 49:8-10 (1. Adv. 3.vsk 1.lk)

Näin sanoo Herra:
- Armon hetkellä minä vastaan sinulle,
pelastuksen päivänä minä autan sinua.
עֵת on "oikea hetki", sana joka toistuu Saarn 3:ssa joka rivillä. "Armon" on רָָצון, jonka LXX kääntää "otollinen", missä muodossa se tradeerataan 2.Kor 6:2:ssa. Siellä apostoli tekee myös tärkeän tulkinnan: "Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä."

Minä olen luonut sinut
toteuttamaan sen liiton,
jonka tein tämän kansan kanssa,
jotta saattaisit ennalleen maan,
jotta uudelleen jakaisit autioituneet perintömaat,
"Olen antanut sinut kansalle liitoksi" (et elegi te ad foebus populi) (ks Jes.42:6).לחָקִָים on "nostamiseksi, palauttamiseksi." Kristus kirkastaa koko luomakunnan ja saattaa sen Jumalan yhteyteen, alkuperäiseen tilaansa. Jumalan lupaama perintö on jäänyt heitteille, autioksi.

jotta sanoisit vangituille: ”Lähtekää”,
ja pimeydessä viruville: ”Tulkaa valoon!”
Synnin todellisuus on kuvattu kahdella selkeällä kuvalla. Synti on vankeutta. Jumala on voimallinen kutsullaan siitä vapauttamaan. Pimeys eli salainen synti kahlitsee vielä voimakkaammin, mutta "kaikki mikä on paljastettu, on valossa." (Ef. 5:14)

    Tallatuilta teiltäkin he löytävät ravintonsa,
paljas kalliorinne on heille laidunmaa.
Tässä kohtaa nykyinen käännös tuo upeasti esiin sen, mitä aiemmin ei ole huomattu; ajatus on todella se, että nyt joka paikka on paikka, jossa Kristus hoitaa meitä. Mitä ankeimmassa mahdollisessa paikassa hän ravitsee meitä.

Eivät he näe nälkää, ei heidän tule jano,
ei heitä ahdista helle eikä auringon polte,
sillä heitä ohjaa heidän armahtajansa,
joka vie heidät lähteiden ääreen.
Ks. Ilm. 7:16-17. מרהמם on juuresta רהמ, joka tarkoittaa "hellää, armollista, sääliväistä" -ja naisen kohtua!

Ilm. 22:12-17 (Adv.jälk.viikko)

Uskontunnustuksessa me kerromme uskovamme, että Jeesus on tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Näissä sanoissa, Raamatun viimeisellä sivulla, Jeesus sanoo maksavansa palkan, antavansa jokaiselle hänen tekojensa mukaan. Meille on opetettu, ettei taivaaseen päästä tekojen mukaan, vaan yksin armosta, Kristuksen tähden. Tässä näyttää olevan selkeä ristiriita. Mutta katsokaamme, millaisia tekoja Kristus moittii ja millaisia tekoja hän kiittää.

Ketkä jäävät Jumalan kaupungin ulkopuolelle: kaikki jotka rakastavat valhetta ja noudattavat sitä, koirat ja noidat, irstailijat, murhaajat ja epäjumalien palvojat. Se on kovasti ja ankarasti sanottu, mutta mikä olisi vaihtoehto? Olisiko taivas Jumalan valtakunta, jos siellä yhä edelleen murhattaisiin, valehdeltaisiin ja harjoitettaisiin irstautta? Eikö epäjumalien palvonta ole jo loogisesti mahdotonta Jumalan kaupungissa, jossa Jumala nähdään kasvoista kasvoihin? Noituus on Raamatussa Jumalan manipuloimista, yritystä käyttää jumalallista voimaa omien tarkoitusperien mukaisesti. Siihen Jumala ei suostu. Ehkä vaikeimmin avautuva sana tässä yhteydessä on ”koirat”. Kaikkien koiranystävien lohdutukseksi on sanottava, että tässä ei tarkoiteta karvaisia ystäviämme, vaan niitä ihmisiä, jotka luopuvat totuudesta, sen sanonnan mukaisesti että ”koira palaa oksennukselleen.” Taivaassa ei ole valheellista, väkivaltaista ja itsekästä elämää, koska Jumalan valtakunnan happi on rakkaus.

Ketkä sitten Ilmestyskirjan mukaan pääsevät Jumalan kaupunkiin? Nekö jotka pidättäytyvät edellä mainitusta jumalattomuudesta? Ne, jotka elävät sävyisästi, siveästi ja puhuvat aina totta? Ei siinä itse asiassa niin sanota. Kristus sanoo: autuaita ne jotka pesevät vaatteensa! Minkälaisesta pesusta on kysymys? Asiasta kerrotaan Ilmestyskirjassa aikaisemmin, luvussa 7:  ”Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.  Sen tähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä hänen pyhäkössään päivin ja öin, ja hän, joka istuu valtaistuimella, on levittänyt telttansa heidän ylleen.  Nälkä ei heitä enää vaivaa, ei jano, enää ei heitä polta aurinko eikä paahtava helle. Karitsa, joka on valtaistuimen edessä, kaitsee heitä ja vie heidät elämän veden lähteille, ja Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet.” Huomaamme siis, että tämä Kristuksen puhe Ilmestyskirjassa, joka kuulostaa ankaralta ja siltä että pelastuminen tapahtuu tekojen perusteella, tarkoittaa sittenkin sitä, että pelastus annetaan lahjaksi uskon kautta. Pesemisestä puhuu myös kirje Titukselle, kun siellä sanotaan: ”Kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät.” Teko, jota Kristus tässä kiittää, on se että suostuu pelastettavaksi, toisin sanoen pesee vaatteensa Karitsan veressä.

En voi muuttaa muuksi sitä, että monet Ilmestyskirjan sanat ovat silti pelottavia, enkä sitä että monet muut Raamatun kohdat ovat pelottavia ja ahdistavia. Ja vaikka ei lukisi Raamattuakaan, elämässä synti, kuolema ja pahan valta ahdistaa. Siksi on tärkeä huomata, että lähes viimeiset sanat Raamatussa kuuluvat: ”Henki ja morsian sanovat: ”Tule”. Joka tämän kuulee, sanokoon: ”Tule” Joka on janoissaan, tulkoon. Joka haluaa, saa lahjaksi elämän vettä. Siinä esitetään meille vihoviimeiset vaatimukset. Se vaatimus kuuluu näin: Joka on janoissaan, tulkoon, Joka kuulee Jumalan kutsun, sanokoon: Tule, Herra Jeesus. Tässä minä olen. Elämän vesi viittaa profeetta Jesajan sanoihin: ”Kuulkaa, kaikki janoiset! Tulkaa veden ääreen! Te, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa viljaa ilmaiseksi, syökää, ottakaa maksutta viiniä ja maitoa!  Miksi punnitsette hopeaa maksuksi siitä, mikä ei ole leipää, vaihdatte työstä saamanne palkan siihen, mikä ei tee kylläiseksi? Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvin, te saatte nauttia parhaista herkuista.” (Jes. 55:1-2) Armo ei ole halpaa, se on ilmaista.

Hab. 2:1-4 (1. Adv.sunn,j.viikko)

VANHURSKAS ELÄÄ USKOSTA

Minä seson vartiopaikallani, asetun tähystämään saadakseni tietää, mitä Herra puhuu minulle, mitä hän valituksiini vastaa.

Habakukin kirjalle luonteenomaista on sen dialogisuus: profeetta ja Herra ovat äänessä yhtä paljon. Vartija vahtipaikallaan on tunnettu kuva profeetan tehtävästä (Hes. 3:17, Jes. 21:8). Edellä on ollut profeetan valitus (1:12-17) kaldealaisten julmuuksista. Profeetan tehtävä on valittaa (תןֺכַחְתׂי, valittaa perustellusti, ad arguentem me, ei vain "vali vali") Jumalalle, mutta myös tarkkailla (contempbabor) herkeämättömästi, kuunnella, mitä Herra sanoo.

Herra vastasi minulle: Kirjoita näky niin selvästi tauluihin, että sen voi vaivatta lukea.

Vanha käännös oli havainnollisempi: "niin että sen voi juostessa lukea."

Näky odottaa vielä toteutumistaan, mutta määräaika lähestyy joka hetki, se hetki tulee vääjäämättä. Jos se viipyy, odota, näky toteutuu varmasti ja ajallaan.

"Hän tulee eikä viivyttele", kuten Hepr 10:37 tämän lauseen tradeeraa. Kehotetaan kärsivällisyyteen Jumalan lupausten suhteen. Uskontotieteen klassisiin tutkimuksiin kuuluu Festinger-Schaechterin "When Prophecy Fails" (1956), jossa osoitetaan, että lopunajan profetioihin perustuvat lahkot löytävät aina selityksen sille, miksi joku tarkka ennustus ei toteutunutkaan - ja se selitys on aina joku muu kuin että profetia ei pitänyt paikkaansa. Tässä liikutaan pettävällä jäällä. On eri asia todeta, että tulkintamme jostain profetiasta ei pidä paikkaansa, kuin hellittää uskosta lupauksen antajaan.

Kirjoita siis: Tuo kansa on perin juurin röyhkeä ja väärämielinen, mutta vanhurskas saa elää, kun hän pysyy uskollisena.

Septuaginta:"Jos hän vetäytyy pois, ei sieluni häneen mielisty, mutta vanhurskas elää minun uskostani" (ὁ δε δίκαιος ἐκ πιστεως μου ζησεται). Kun Paavali (Room 1:17, Gal. 3:11) tulkitsee tämän niin, että vanhuskaus on peräisin nimenomaan uskosta (ἐκ πιστεως), tarkoituksena on korostaa vanhurskautta uskon kautta saatavana Jumalan lahjana, lahjavanhurskautena. Valitettavasti uskosta voi tulla uusi vaatimus, suoritus, joka on annettava vanhurskauden pohjaksi. Uusi käännös korostaa oikein sitä, että sana אֶמוּנָה ei tarkoita (uskonnollista) uskoa, vaan uskollisuutta. Mutta silloin oikea käännös olisikin "vanhurskas saa elää, koska minä olen uskollinen." Ruotsalainen käännös jakeesta ei myöskään ole hullumpi: "Se, den falske far bort med vinden, men troheten räddar den rättfärdiges liv."

Ilm. 2:1-7 (Adv. jälk. viikon lukukappale)

Kirje Efesoksen seurakunnalle
Efesoksen seurakunta on hyvä seurakunta. "Minä tiedän sinun tekosi, vaivannäkösi ja kestävyytesi." Se on selvästi toimiva seurakunta, joka on myös oikeaoppinen: "Sinä olet koetellut niitä jotka sanovat itseään apostoleiksi vaikka eivät ole, ja olet havainnut heidät valehtelijoiksi."
Hyvää työtä tekevä ja opillisesti vahva kirkko saa yllättävän nuhteen: "Olet luopunut ensi ajan rakkaudesta." Olen kuullut tästä selityksen, että tätä ei pidä ymmärtää uskoon tulleen alkuajan innostuksesta. En vain ymmärrä, mitä muutakaan se merkitsisi. Jumala haluaa sydämemme, ei suorituksiamme. Lopulta juuri tämän takia laki ei kelpaa pelastustieksi. Kyseessä on samanlainen kehotus ja kysymys kuin galatalaisille esitetty: "Missä teidän riemunne ja innostuksenne on?" (Gal. 4:15) Nuhteiden lisäksi on myös lupaus: voittaja saa syödä elämän puusta. Elämän puu seisoo Raamatun alussa ja lopussa.

Luuk. 19:28-40 (1. Adv., 3.vsk ev)

Matti Myllykosken mielestä hoosiannaa huutava väkijoukko on historiallisesti epäuskottava. Aasilla ratsastaminen ei ollut mitenkään tavatonta, eikä Jeesusta olisi sen perusteella tunnistettu Messiaaksi. Väkijoukon psykologinen käänne Pilatuksen palatsin pihalla on myös vaikeasti selitettävissä, samoin se, etteivät roomalaiset olisi huomanneet hoosianna-episodia. Myllykoski toteaa, että jo Luukas on huomannut tämän, kun hän sanoo, että Jeesusta tervehti opetuslasten joukko (j. 36-37) eikä Markuksen "monet".
Toisaalta Gerd Theissenin mukaan aasilla ratsastaminen oli Jeesuksen vastamielenosoitus, sotilaallista mahtia vastaan tehty rauhanomainen profeetallinen performanssi. Theissen epäilemättä näkee hoosiannassa ytimeltään historiallisen tapahtuman.
Olipa asia niin tai näin, sekä "liberaalin" että "konservatiivisen" raamatuntulkinnan on vaikeaa ymmärtää aasilla ratsastavan Messiaan näkyyn sisältyvä camp-huumorin näkökulma.
"Jos nämä olisivat hiljaa, niin kivet huutaisivat" löytyy vain Luukkaalta.

Jes. 62: 10-12 (1. Adv., 1.vsk 1.lk)

Lähtekää, menkää ulos porteista,
valmistakaa tie kansalle,
valmistakaa, tasoittakaa valtatie,
raivatkaa pois kivet,
kohottakaa lippu merkiksi kansoille!

"Kohotkaa korkeiksi, portit" on adventin sanoma. Se tarkoittaa tämän kohdan mukaisesti, että esteet Jumalan kohtaamisen tieltä raivataan. "Valmistakaa tie" - ei Herralle, vaan - "kansalle". Ja siltä varalta että pelokkaat paimenet haluavat valmistaa vain kapean kujan tutulle laumalleen, sanotaan että kyseessä on "valtatie", jolta pitää myös raivata myös kaikki esteet pois. Kyseessä ei ole samanmielisten salaseura, vaan pyhä matka, jolle kutsutaan kaikkia kansoja. Luullakseni sanan "katolinen" alkuperäinen merkitys, tai ainakin perusintentio.

Maailman ääriin saakka
Herra on kuuluttanut:
- Sanokaa tytär Siionille:
Katso, sinun pelastajasi saapuu,
hän kuljettaa mukanaan työnsä palkkaa,
johdattaa niitä, jotka on omikseen hankkinut.

Mitä tarkoittaa, että hänellä on palkkansa mukanaan? Sen voi ymmärtää lunnaina: hänellä on maksu mukanaan, hän lunastaa Israelin. Tai sitten niin, että hän on niiden palkkio, jotka häntä rakastavat. Tai että hän itse on syy sille, että hän johdattaa niitä jotka hän on omikseen kutsunut.

Heitä kutsutaan nimellä Pyhä kansa,
Herran lunastamat,
ja sinua nimellä Kaivattu kaupunki,
Kaupunki, jota ei hylätä.

"Pyhät" ovat uuden liiton ihmisten nimitys. Sen perusteena on se, että olemme Herran lunastamia, ei mikään muu. Omasta navasta ei löydy kuin tekopyhyyttä. "Kaivattu" tarkoittaa, että Jumalan on ikävä sinua!

1. Adventti, evankeliumisynopsis

JEESUS RATSASTAA JERUSALEMIIN

Kun Jeesus oli lähestymässä Jerusalemia, hän lähetti kaksi opetuslasta edellään ja sanoi, että edessä olevasta kylästä löytyisi aasintamma ja varsa. Ja se varsa oli sellainen, jonka selässä ei yksikään ihminen ollut vielä istunut (Mk/Lk). Siltä varalta että aasin omistaja kysyisi, Jeesus käski sanoa, että "Herra tarvitsee sitä", mutta lähettää sen kohta takaisin (Mt/Mk). Vasta myöhemmin opetuslapset ymmärsivät (Jh) että tämä aasilla ratsastaminen oli jo profeetta Sakarjan kautta ennustettu:
"Iloitse, tytär Siion! Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa." (Sak. 9:9)
Ja opetuslapset tekivät niin kuin Jeesus oli sanonut. He toivat varsan (ja tamman, Mt) Jeesuksen luo ja laittoivat vaatteita sen päälle, ja Jeesus istui sen selkään.
Suuri kansanjoukko, joka oli saapunut juhlille (Jh), tai suurin osa siitä (Mt) tai ainakin monet (Mk) tai koko opetuslasten joukko (Lk) otti palmupuun oksia (Jh), oksia (Mt), lehviä (Mk) ja vaatteita (syn.) ja levittivät niitä tielle. He huusivat:
"Hoosianna (Daavidin pojalle, Mt). Siunattu olkoon hän joka tulee Herran nimeen. (Israelin, Jh) (Kuningas Herran nimessä, Lk). (Siunattu olkoon isämme Daavidin valtakunta, joka tulee, Mk), (Rauha taivaassa ja kunnia, Lk). Hoosianna korkeuksissa!"
Tästä fariseukset äkämystyivät ja sanoivat: "Katsokaa nyt, koko maailma juoksee hänen perässään" (Jh) jotkut sanoivat Jeesukselle: "Kiellä opetuslapsiasi!" Mutta Jeesus vastasi: jos nämä olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat (Lk)

Ps. 24:7-10 (1. Adventti, psalmi)

Kohotkaa korkeiksi, portit, avartukaa, ikiaikaiset ovet! Kirkkauden kuningas tulee.
Eksegeettien mielestä psalmi kuvaa Jahven temppeliin saapumista, ja tämä toistuva jae on porteilla käytävää vuorolaulua.
"Nostakaa päänne, portit." Pään nostaminen on symbolinen ele rohkaistumiselle, iloitsemiselle. Jeesus rohkaisi viimeisistä ajoista puhuessaan opetuslapsia: "Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä." (Luuk 21:28)
"Avartukaa, ikiaikaiset ovet!" Sama verbi nāšā kuin porttien kohdalla (tosin nif'al-muodossa). Temppelin ovet ovat ikuisinta, pysyvintä ja muuttumattominta Israelin uskonnossa. Niidenkin tulee avartua. Ne eivät kykene käsittämään Jumalan suuruutta. Pyhyydestään ja suuruudestaan huolimatta nekin ovat vain väliaikaisia. Armonvälineistäkin voi tulla epäjuhmalia (vrt. Nehustan 2. Kun 18:4). On pystyttävä näkemään, että Jumala on suurempi kuin perinteemme ja uskomme.
"Kirkkauden kuningas tulee." "Tulee sellainen kuningas, jossa voimme kerskata ilman ylpeyttä. Hän on voittanut kuoleman portit ja avannut itselleen taivaat ja täyttänyt lupauksensa: iloitkaa, sillä minä olen voittanut maailman." (Augustinus: Enarr. in ps.)