Ilm. 3:20–22 (1. Advemtti, 3.vsk 2.lk)

 

”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.”

Millainen on kolkutus, joka kuuluu sydämemme ovelta? Onko Jeesus kuin Iso Paha Susi, joka jyskyttää ovella uhaten puhkua ja puhaltaa sen nurin, jollemme avaa suosiolla? Vai onko hän syyttävän omantunnon kolkutus, joka saa meidät tuntemaan itsemme huonoksi elämämme parhainakin hetkina? En usko. Mielestäni Ilmestyskirjassa kuvattu kolkutus on sama, jonka Laulujen laulu kuvaa näin:

"Avaa ovesi, rakkaani, kalleimpani, pieni kyyhkyni, kaikkeni! Tukkani on kasteesta märkä, yön pisarat noruvat hiuksillani." (Laul. 5:2)

Jeesuksen kolkutus on hyvin hiljainen. Sen paljastavat sanat "jos joku kuulee." Arjen kiireessä ja pauhussa tuo hiljainen, rakastava kolkutus sydämemme ovella jää huomaamatta. Täytyy olla vaiti, hiljentyä kuuntelemaan, että sen voi kuulla. Hän odottaa, että ovi avataan sisältäpäin.

Mitä asiaa Jeesuksella on, jos päästän hänet sisään? Nuhteleeko hän minua synneistäni, julistaako minulle uskontoa? Hän sanoo, että me aterioimme yhdessä, minä ja hän. Se on läheinen ystävyyden osoitus. Aterioimisesta syntisten kanssa häntä moitittiin jo maallisen vaelluksensa aikana. Hän oli perso hyvälle ruoalle ja huonolle seuralle.

Ilmestyskirja on maltillisempi kuin Laulujen laulu. Jälkimmäisessä hän pyrkii nimittäin kanssamme petiin