maanantai 26. syyskuuta 2022

Matt. 6: 25-34 (16. su helluntaista, 1. vsk ev)

 Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?

Ei varmaan kukaan, mutta lyhentää voi. Murehtiminen voi lyhentää elämää hyvinkin. Äärimmäisessä tapauksessa ihminen menettää kokonaan elämänhalunsa, lievemmässäkin tapauksessa stressi vie unen ja ruokahalun ja lyhentää siten elämää. Ei ole hippien haihattelua tämä. Jeesus Sirak sen taisi jo sanoa:

"Älä uppoudu murehtimaan asioita, älä kiusaa itseäsi huolia hautomalla. [älä ehtimiseen murehdi syntejäsi, Hepr. Sir.] Iloinen sydän pitää ihmisen hengissä, valoisa mieli lisää elinpäiviä. Muista iloita, innosta itseäsi ja pidä murheet loitolla.

Murehtimiseen on moni kuollut, eikä huolten kantamisesta ole hyötyä. Kateus ja katkeruus vähentävät elinpäiviä, huolet vanhentavat ihmisen ennen aikojaan. Iloinen ihminen aterioi hyvillä mielin ja pitää arvossa ruokiaan." (Sir. 30: 21-25)

tiistai 13. syyskuuta 2022

Luuk. 18:9-14 (12. su helluntaista, 1.vsk ev)

 Non sum sicut caeteri homines (en ole niin kuin muut ihmiset), sanoi fariseus.

Hengellinen ylpeys on asia, joka tuhoaa pyhimyksen pyhyyden jo alkulähteillään. Tämä vaara vaanii jokaisen uskovaisuuteen taipuvaisen ihmisen sydämessä. Välittömästi, kun olemme onnistuneet tekemään jotain, minkä uskomme olevan Jumalalle mieleen, alamme pitämään sitä omana ansionamme. Sen ei tarvitse olla kummoinenkaan asia että ylpistymme, mutta auta armias jos olemme oikeasti tehneet jotain merkittävää! Silloin luulemme olevamme jotain. Kaikkein pahinta on se, että esitämme olevamme nöyriä. Kun ylpeä ihminen luulee olevansa nöyrä, hän on menettänyt pelin.

Pyhyys joka erottaa ihmisen toisista ihmisistä, on pahuutta. "Minä en ole niin kuin muut ihmiset" on farisealaisuuden synnin ydin. Joku on kenties kilvoitellut pitkään ja nöyrästi voittaakseen itsekkään luontonsa ja lihansa heikkouden. Kun hän viimein alkaa saavuttaa joitakin hentoja merkkejä pyhityksestään, hän alkaa samalla nautiskella rauhasta, jota hän kuvittelee Hengen voiteluksi tai siksi rauhaksi, joka ylittää kaiken ymmärryksen. Kuitenkin kyseessä on itsetyytyväisyys, jonka pinnan alla on toisten ihmisten syvä halveksuminen. 

Kun ihminen kuvittelee olevansa pyhimys (jos hän on protestantti, hän ei käytä tätä ilmaisua), hänen pahuudellaan ei ole enää mitään rajaa. Se, mitä hän voi tehdä Jumalan ja Jumalan rakkauden nimissä, on järkyttävää. Koska hän on pyhimys, hänelle ei voi puhua järkeä (sillä se on jumalattomuutta) tai vedota Raamattuun (jonka hän osaa tulkita paremmin). Edes sääliin tai inhimillisyyteen ei voi vedota, sillä häntä ohjaa suurempi tehtävä. Jos hän vielä ajattelee joutuneensa marttyyrin osaan, hänestä tulee monin verroin itsepäisempi. 

Pyhyys joka erottuu syntisistä on vaarallisimpia asioita maailmassa.

(ks. Thomas Merton: New Seeds of Contemplation s. 47-51)

torstai 8. syyskuuta 2022

1. Kor. 8:6 (Luomakunnan sunn. 2. lk)

 


Meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät.

 
Vuonna 2015 paavi Franciscus I julkaisi ensyklikan Laudato Si', jonka nimi on peräisin Franciscus Assisilaisen "Luotujen ylistyksestä." Paavi luonnostelee siinä ekologista teologiaa, joka sulkee piiriinsä koko ihmiskunnan ja luomakunnan, ja on avoin myös toisten uskontojen suuntaan.
 
Laudato Si' pyrkii näkemään ihmisen osana luomakunnan verkostoa, "universaalia perhettä", ja siten korjaamaan teologian perinteistä ihmiskeskeisyyttä. Ihminen on pyhiinvaelluksella muun universumin kanssa kohti Jumalan täyteyttä, ja kaiken keskinäisestä yhteen verkottumisesta seuraa "globaali solidaarisuus", jonka perusta on pyhän Kolminaisuuden mysteerissä.
 
Erityisen huomionarvoista on se, miten paavi näkee Jumalan mystisen läsnäolon kaikessa luodussa: Jumala jatkaa luomistyötään ollen "intiimisti läsnä kaikessa olevaisessa, ilman että hän loukkaisi luotujensa autonomiaa". Jumalan Hengen täyttämä universumi kuvastuu näin mahdollisuuksien maailmana, jossa voi aina syntyä jotain uutta. Miten erilainen kuva Jumalasta Luojana, kun vertaa perinteisen teologian malliin, jossa Jumala on pysyvyyden takuumies (ja nimenomaan mies)! Vaikka luonto ei ole itsessään jumalallinen, luonto on Jumalan ilmoituksen ja läsnäolon paikka. Siksi jokaisella olevaisella on meille välitettävänä viesti Jumalalta.
 
Tämän seurauksena materia ja empiirinen todellisuus eivät ole asioita, joita kristityn pitäisi paeta. Inkarnaatio merkitsee sitä, että Kristus on ottanut itseensä myös aineellisen maailman. Ylösnousseena hän läpäisee koko todellisuuden, niin että kedon kukat ja taivaan linnut ovat nyt täynnä hänen "säteilevää läsnäoloaan." Usko ei tarkastele maailmaa ulkoapäin, vaan sisältäpäin - tietoisena "Jumalasta kaikissa asioissa" ja siten myös niistä siteistä, jotka yhdistävät ihmisen muuhun Jumalan luomakuntaan.
 
Erityisellä tavalla tämä näkyy kirkon sakramentaalisessa elämässä, jossa "vesi, öljy, tuli ja värit otetaan mukaan kaikessa symbolisessa voimassaan ja liitetään ylistyksen aktiimme." Tämän ajatuksen taustalla vaikuttavia ajattelijoita ovat Pierre Teilhard de Chardin ja Leonardo Boff. Paavin mukaan universumi "avautuu Jumalassa, joka täyttää sen kauttaaltaan." Siksi puun lehdessä, vuoristopolussa, kastepisarasssa ja köyhän kasvoisssa voi nähdä mystisen merkityksen. Merkille pantavaa on, että tässä kohdassa paavi viittaa suufimystikko Ali Al-Khawasiin. Ensi kerran tämän tason paavillisessa asiakirjassa lainataan toisen uskonnon edustajan ajatuksia.
 
Eukaristia "yhdistää taivaan ja maan läpäisten koko luomakunnan kosmisen rakkauden aktina". Varsin eroottinen kuva ehtoollisesta minun mielestäni. Sen perustana on inkarnaatio, jossa Jumala on valinnut lähestyä meitä materian kautta. Kirkon liturgiasta seuraa näin motivaatio ja tehtävä toimia ympäristön suojelemiseksi. Laudato Si' edustaa sellaista spiritualiteettia, joka ei pakene maailmaa, vaan sitoutuu siihen - juuri siksi, että Jumala on siihen sitoutunut.
 
[lähde: Jyri Komulainen: "Jumala kaikesssa, kaikki Jumalassa". Uuden ekologisen spiritualiteetin jäljillä. -Veli-Matti Salminen & Niko Huttunen (toim):Spiritualiteetti 2020-luvun Suomesssa. Suomen ev.lut. kirkon tutkimusjulkaisuja 137. Vaasa 2022] 
 
 

lauantai 3. syyskuuta 2022

2. Kor. 3:6 (13. su helluntaista, 1.vsk, 2.lk)

Kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.
Tätä kohtaa käsittelevässä teoksessaan "Henki ja kirjain" Augustinus selittää, että pelkkä Jumalan tahdon tietäminen ei riitä, tarvitaan myös Hengen läsnäolo, joka saa haluamaan Jumalan tahdon toteutumista. "Armoa ei näet anneta sen perusteella, että olemme tehneet hyviä tekoja, vaan sitä varten, että kykenisimme niitä tekemään." (10,16) "Vaikka ihmisen itsensä kuuluu pyrkiä synnittömyyteen, jo pyrkiminenkin on Jumalan lahja." (2,2)
"Oikein eläminen perustuu varsinaisesti siihen, että hän Pyhän Hengen kautta vuodattaa rakkauden niiden sydämiin, jotka hän on ennalta tuntenut ennalta määrätäkseen, ennaltamäärännyt kutsuakseen, kutsunut vanhurskauttaakseen ja vanhurskauttanut kirkastaakseen [vrt. Room. 8:29-]" (5,7)
Kun Jeremia lupaa, että Jumala kirjoittaa lakinsa ihmissydämiin, se tarkoittaa Augustinuksen mukaan vain Pyhän Hengen läsnäoloa (21,36)
Tämän klassisen selvityksen lisäksi tulkitsen tämän tarkoittavan sitäkin, ettei Jumala jää Raamatun sivuille. Jeesuksen etiikka ei ole apinoitavissa. Tarvitaan elävää suhdetta, painiskelua.

tiistai 30. elokuuta 2022

Sananl. 28:13-14 (12. su helluntaista 1.vsk 1.lk)

Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty, joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon. Hyvin käy sen, joka tuntee pyhää pelkoa, tuhoon kulkee se, joka kovettaa sydämensä.
Rikkomuksensa salaamista merkitsevä sana tarkoittaa vaatettamista, verhoamista. Tunnustamista vastaava sana pohjautuu, sikäli kuin oikein arvaan, verbiin מדד, "mitata, oikaista itsensä." Väärien tekojensa, epäonnistumisiensa ja häpeällisten virheidensä peittely ja selittely ei johda mihinkään. Ehkä en jää kiinni, mutta en myöskään pääse irti. Suoraselkäinen vastuun ottaminen kaikesta omasta vääryydestä syyttämättä olosuhteita, geenejä tai yleistä käytäntöä johtaa - ehkä yllättäen - armon kokemiseen.
Jakeen 14 alkuosa on hepreaksi suurin piirtein: "Autuas ihminen, joka on jatkuvasti peloissaan." Pelko phd  sisältää myös ilon sivumerkityksen vapinan ohella. Sen partisiippimuoto merkitsee myös varovaisuutta. "Pyhä pelko" on ihan hyvä käännös. Pelokkuudesta ei ole kysymys, sillä sen vastakohtana on sydämen kovettaminen. Se, joka kuvittelee tulleensa valmiiksi, ei kohtaa armoa eikä enää opi mitään. Oletko huomannut, että "Jumalan pelko" tarkoittaa myös hämmästystä ja ihastusta? Ehkä sitä on juuri se lasten kaltaisuus, jota Jeesus niin ylistää.

Matt. 6: 25-34 (16. su helluntaista, 1. vsk ev)

  Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? Ei varmaan kukaan, mutta lyhentää voi. Murehtiminen voi lyhentä...