tiistai 20. helmikuuta 2024

Ps. 91:1-4,11-12 (1. paast.aj.s. psalmi)

Se, joka asuu Korkeimman suojassa
ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin:
  ”Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani.
  Jumalani, sinuun minä turvaan.”
Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta
ja pahan sanan vallasta.
  Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla.
  Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.
Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet,
ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.



Jumalan suoja (hepr. seter) ja varjo (tsel) ovat paikkoja, jotka ovat ihmissilmiltä salattuja. Elo täällä kuin unta ja varjoa vain, mutta se myös suojaa: Ps. 17:3 "Varjele minua niin kuin silmäterääsi, peitä minut siipiesi suojaan." "Linnani ja turvapaikkani ovat samat kuin Ps. 46, joten virsi 170 sopisi tähänkin. "Sinuun minä turvaan" tarkoittaa samaa kuin 1.Piet 5:7 "Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen."
"Linnustaja" on epäilemättä sielunvihollinen. "Pahan sanan vallasta" oli aiemmin "turmiollisesta rutosta" niin kuin monissa muissakin käännöksissä.
Jumalan suojasta käytetään sekä äärimmäisen feminiinistä että maskuliinista kuvaa. Emo joka peittää poikasensa sulillaan, ja toisaalta taisteluvarustus, jonka tarjoaa emet, Jumalan uskollisuus, luotettavuus, totuus.
"Missä ikinä kuljet" on hyvin sanottu, sillä tienviitat saattavat olla kulkijalle itselleen outoja ja maisema tuntematon. Enkelit kulkevat vierellä. He "kätkevät sinua kaikissa teissäs" (Biblia 1776)


Piru yritti tällä tekstillä jymäyttää Jeesusta erämaassa. Ihan sama. Me uskomme sen silti.

perjantai 16. helmikuuta 2024

Hepr. 2:9,17-18 (1. paast.aj. sunn. 3.vsk 2.lk)

Armollisen Jumalan tahto näet oli, että Jeesuksen oli kärsittävä kuolema jokaisen ihmisen puolesta.

Jeesus "maistoi kuolemaa". Kuolemattomana Jumalana Kristus ei voinut "kuolla", mutta, kuten Krysostomos selitti, lääkärin tavoin hän maistoi katkeraa lääkettä. Jakeen alkuosan mukaan Jeesus on lyhyeksi aikaa asetettu enkeleitä alemmaksi. Tästä Luther sai aiheen sanoa: "Sen tähden on päätettävä ottaa avosylin vastaan jokainen koettelemus, jopa itse kuolemakin, iloiten ja ylistäen, aivan kuin ottaisi vastaan itsensä Kristuksen. Sillä se on totta, että Kristus tulee aina siinä muodossa, jonka hän omaksui, kun hän tyhjensi itsensä 'Jumalan muodosta.'"
Kristus kuoli "kaikkien puolesta." Mitä ajattelet muuten siitä reformoidusta opista, jonka mukaan Kristus kuoli vain valittujen, eikä suinkaan kaikkien ihmisten, puolesta? Opin logiikkahan menee niin, että koska Kristuksen sovituskuolema menee kadotukseen joutuvien kohdalla hukkaan, hän todellisuudessa sovitti kuolemallaan vain pelastukseen valittujen synnit. Minusta ajatuksessa on jotain kammottavaa.

Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit. 

"Se mitä ei ole omaksuttu, ei ole pelastettu" (τό ἀπρόσλεπτον ἀθεραπευτον) on vanhakirkollisen kristologian muistisääntö. Vaikka meillä olisi millaisia vaikeuksia ajatellessamme, että Kristus on todella tuntenut omakseen kaiken sen sekasortoisuuden mitä ihmismieli pitää sisällään, me joudumme vielä suurempiin vaikeuksiin, jos kiellämme hänen ihmisyydestään jotain. Luther tekee tästä myös pastoraaliteologisen sovelluksen: Papin pitää pitää seurakuntalaistensa syntejä ominaan, ihan henkilökohtaisesti.

Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.

Entä niitä, jotka ovat langenneet? Niitä, jotka ovat tehneet elämässään perusteellisen mahalaskun? "Älä langetessasi jätä kilpakenttää - silloin sinä vasta lääkäriä tarvitsetkin", opetti Johannes Siinailainen. Ja Luther tiivistää: "Päätän, että kristityllä ei ole mitään pelättävää tässä elämässä eikä tulevassa, sillä hänelle sekä kuolema että kaikki paha on muuttunut siunaukseksi ja voitoksi."

(Luther-sitaatit Heprealaiskirjeen luennosta, WA57H, 132.135)



maanantai 5. helmikuuta 2024

Hes. 18: 30-32 (Laskiaissunn. 3.vsk. 1.lk)

Minä tuomitsen teistä itse kunkin sen mukaan, mitä hän on tehnyt. Näin sanoo Herra Jumala.
"Kääntykää, luopukaa synneistänne, ettei syyllisyys olisi uhkana yllänne! Heittäkää pois kaikki rikkomuksenne, kaikki se millä olette syntiä tehneet, ja ottakaa rintaanne uusi sydän ja uusi henki. Miksi te kuolisitte, israelilaiset?En minä tahdo kenenkään kuolemaa - näin sanoo Herra Jumala. Kääntykää, niin saatte elää! 


Vaikka tämä käännös on mielestäni onnistunut, teen yhden huomion. On ero, tuomitaanko joku "töiden" vai "teiden" (vanha käännös, BHS) perusteella. Teot voidaan ymmärtää irrallisia tekoja tarkoittavaksi, "tiet" viittaavat polkuihin, joita mieli seuraa ja vaeltaa määrätietoisesti eteen päin.
"Ettei syyllisyys olisi uhkana yllänne." Luen tähän enemmän kuin Jumalan tuomion uhan. Tai siis en tulkitse sitä pelkästään eskatologisesti. Tillichia mukaillen siihen sisältyy syyllisyyden, katoavaisuuden ja tarkoituksettomuuden uhka. Syylllisyys tuhoaa minut ennen kuin Jumalan tuomio.
"Rikkomuksenne ja kaikki se millä olette syntiä tehneet." Puhutteleva ilmaus. Ei vain luopumista vääristä teoista vaan myös siitä, mikä on johdattanut syntiin. Ennen vääriä tekoja on vääriä asenteita, väärä arvojärjestys, turhia luuloja itsestä, harhaisia ennakkoluuloja Jumalasta ja toisista ihmisistä.


"Tehkää itsellenne uusi sydän". Äärimmäinen lain julistus, joka kertoo, mistä parannuksen tekemisessä on kysymys. Äärimmäinen laki saattaa täydelliseen umpikujaan: en minä voi hankkia itselleni uutta sydäntä. Samalla se muuttuu Hesekielin kirjassa täydelliseksi evankeliumiksi, jonka Jumala itse lupaa tehdä:
"Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen. Minä annan henkeni teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan" (36:26-27)

Ei Jumala toivo kenenkään eksyvän pois yhteydestään eikä nauti tuomitessaan ihmistä kadotukseen. Tätä teemaa kuljettaa koko Hes 18.

perjantai 2. helmikuuta 2024

Joh. 12:35-36 (Kynttilänp. v)

"Niin kauan kuin teillä on valo, uskokaa valoon, jotta teistä tulisi valon lapsia."

Voipi olla, että näiden sanojen sisältämä velvoite on enemmän esteettinen kuin moraalinen. Ilman kauneuden käsitystä kristillisyys on vaarassa muuttua ilottomaksi moralismiksi. Kauneus ei ole kuitenkaan ollut arvollisessaan asemassa länsimaisessa teologiassa. Kynttilänpäivänä kauneuden maineenpalautukseen olisi syytä. Niinkin vakava ja moraalinen teologi kuin Jürgen Moltmann kirjoittaa:
"Onko Jumala kaunis? Käsite, joka Raamatun kielenkäytössä täydentää Jumalan hallintavaltaa on Jumalan kunnia. Se on Jumalan kirkkauden, kauneuden, ystävällisyyden ja ihanuuden ilmituloa. Vastaavat termit ihmisen puolelta ovat hämmästys, ylistys ja palvonta: toisin sanoen vapaus joka ilmaisee itsensä kiitollisuutena, nautintona ja mielihyvänä kauneuden läsnäolossa. Toinen vastaava termi on rakkaus, joka ei ilmene vain eettisenä lähimmäisenrakkautena vaan myös esteettisenä leikkinä Jumalan edessä."
Hengellisen kirjallisuuden klassikko Ignatius Loyola kertoo, miten Jumalan tunteminen kääntää ihmisen mielen maailmaan, ei pois maailmasta:
"Koska näet täydelliset harjoittavat alituista sisäistä katselua ja koska heidän ymmärryksensä on valaistu he paljon enemmän tarkkaavat, mietiskelevät ja katselevat kuinka Jumala, meidän Herramme, on jokaisessa luodussa oman olemuksensa, läsnäolonsa ja valtansa puolesta." (Hengellisiä harjoituskia 39)
Kirjailija Mika Waltari, joka käsitteli uskonnon kysymyksiä läpi koko tuotantonsa, kuvaa eräässä haastattelussa valon kokemusta matkallaan Roomassa vuonna 1959:
"Siihen liittyi hyvin voimakas kirkkauden ja valon aistimus, joka ei johtunut ainoastaan säteilevästä auringon paisteesta syksyisessä Roomassa. Juuri tämä kaikkien ongelmien selviäminen sillä tavoin ettei ylipäänsä ollut mitään ongelmia, vaan tajusin jotakin siitä, että kaikki mitä tapahtuu oli niin käsittämättömän, niin yliluonnollisen järjen - ehkä järki on väärä sana - jonkin voittamattoman...saavuttamattoman...ainoan mitä voisi sanoa täydelliseksi...tulosta, jossa yksi ainoa mitättöminkin asia saattaa johtaa syyketjunsa suorastaan vuosituhansien takaa. Ehkä jotakin tällaista Jeesus tarkoitti sanoessaan, ettei varpunenkaan putoa oksalta meidän taivaallisen isämme tietämättä."

maanantai 29. tammikuuta 2024

1. Sam 16:1-13 (septuagesimasunn. 3. vsk 1.lk)

  Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen

Näihin sanoihin voi kai tiivistää tämän perikoopin sanoman. Mutta siinä on paljon muutakin. En voi mitään sille, että sydäntäni vihlaisee, kun Herra sanoo Samuelille:  ”Kuinka kauan sinä aiot surra Saulia? Minä olen hylännyt hänet, hän ei enää saa olla Israelin kuningas." Se, että Samuel suree Saulin kohtaloa, on minusta syvästi inhimillistä - sanan positiivisessa mielessä. Jumala ravistelee Samuelin kuitenkin pois sentimentaalisuudesta. Elämässä on mentävä eteenpäin. Eteenpäin sanoi mummo lumessa. Silti iloitsen siitä, että Samuel on myös sanonut israelilaisille: "Enkä minäkään voi tehdä sellaista syntiä Herraa vastaan, että lakkaisin rukoilemasta puolestanne."(1. Sam 12:23) Eiköhän se pidä sisällään Saulinkin?

Seuraavaksi opetetaan jumalallista juonikkuutta. Miten Samuel voi lähteä voitelemaan uutta kuningasta Betlehemiin niin, ettei Saul saa sitä tietää? Tässäkin pätee, että Herra ei katso kuten ihminen. Asia, jolla Samuel liikkuu, on luullakseni kaikkien maiden lakien mukaan maanpetos. Hirveän vaikea vetää yleispätevää moraalista opetusta siitä, miten Herra Samuelia neuvoo. Eipähän tarvitse sitten myöskään hävetä sitä, että tuntee myötätuntoa niitä kohtaan, jotka ovat pyhässä tehtävässään epäonnistuneita, niin kuin Samuel alussa teki.

Toimitaan siis virkavallalta salaa ja salataan myös Iisailta se, että tässä ollaan headhunttaamassa hänen pojistaan kuningasta. Varsinainen opetus on sitten siinä, että Jumalan profeetan arvostelukyky ei johda häntä oikeaan rekrytointipäätökseen, vaan hän tarvitsee tiedon siitä, että Jumala ei katso niin kuin ihminen. Itse asiassa Hieronymus kiinnittää huomiota siihen, että Samuel teki saman virheen jokaisen Iisain pojan kanssa - kuvitellen että tässä se nyt on - mikä todistaa inhimillisen ajattelun heikkoudesta. Herra ei valinnut sitä, joka oli ruumiiltaan komein vaan hengeltään kaunein, sanoi Clemens Aleksandrialainen. Onkohan sekin ylitulkintaa? Daavidin myöhemmät vaiheet eivät välttämättä todista hänen luonteensa ylevyydestä. Jumalalla on omat perusteensa.

"Herran Henki tuli Daavidiin ja pysyi hänessä siitä alkaen." Vanha testamentti tuntee ekstaattisen Hengen valtaamana olemisen (esim.1. Sam. 19:24) joka tulee ja menee. Mutta Daavidissa oli Herran Henki koko ajan sen jälkeen, kun Samuel voiteli hänet. Siis silloinkin, kun hän vietteli Batseban ja tapatti tämän aviomiehen? Kammottavaa. Ja toisaalta lohduttavaa.

Ps. 91:1-4,11-12 (1. paast.aj.s. psalmi)

Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin:   ”Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani.   Jumalani, s...