Luuk. 12:4-7 (24. su helluntaista, 2.vsk. ev)

 Varpusia saa kahdella kolikolla viisi, eikö niin? Silti Jumala ei unohda yhtäkään niistä.

 Eläinten oikeudet ovat tulleet julkiseen keskusteluun oikeastaan vasta 1990-luvulla. Pikkuhiljaa keskustelu on saapunut myös kirkkoon, jossa vuonna 2023 on viimein julkaistu artikkelikokoelma eläinteologiasta. Vuonna 2022 Montrealissa etiikan ja yhteiskuntafilosofian tutkijat julkaisivat julistuksen eläinten hyväksikäyttöä vastaan. Siinä sanottiin:

"Sikäli kuin eläinten hyväksikäyttöön kuuluu tarpeetonta väkivaltaa ja vahingoittamista, julistamme sen epäoikeudenmukaiseksi ja moraalisesti tuomittavaksi...Eläimet ovat tietoisia subjekteja, joilla on omat näkökulmansa ympäröivään maailmaan. Tämän seuraukasena niillä on myös intressejä, ja meidän käytöksemme vaikuttaa niiden hyvinvointiin ja voi olla niille hyödyksi tai vahingoksi...

Kaikki tämä vahingoittaminen voitaisiin välttää. Kenenkään ei selvästi tarvitse pukeutua nahkaan, käydä härkätaisteluissa tai rodeoissa tai esitellä lapsille eläintarhoihin suljettuja leijonia. Useimmat ihmiset voivat jo nyt elää ja pysyä terveinä ilman eläinperäistä ruokaa, ja tulevaisuudessa vegaanisen talouden kasvu helpottaa asioita entisestään...

Ihmisten ja muiden eläinten välillä on eroja, aivan kuten lajin sisällä on eroja yksilöiden kesken. Subjektin kyky säveltää sinfonioita, tehdä edistyneitä matemaattisia laskelmia tai ajatella itsensä kaukaiseen tulevaisuuteen eivät ihailtavuudestaan huolimatta vaikuta siihen, minkä verran hänen intressejään mielihyvän tuntemiseen ja kärsimyksen välttämiseen on syytä huomioida.

Koska eläinten hyväksikäyttö vahingoittaa eläimiä tarpeettomasti, se on perustavanlaatuisesti epäoikeudenmukaista. Siksi on tähdättävä teurastamoiden sulkemiseen, kalastuksen kieltämiseen ja kasvikunnan tuotteisiin perustuvan ruokajärjestelmän kehittämiseen." (Niin&Näin 1/2023)

Jos asiaan kaipaa "hengellisempää" näkökulmaa, sen tarjoaa kirjailija Eeva Kilpi:

"Jospa eläimet rukoilevat? Jospa niiden aivotoiminta mahdollistaa rukoilemisen, niin kuin meidän aivotoimintamme synnyttää Jumala-käsitteen. Hätää ja tuskaa ja pelkoa rukousten puhkeamiseksi niiden elämässä on yllin kyllin. Kärsimyshän rukouksen synnyttää."

"Ihmistä ja eläintä sinä autat, Herra." (Ps. 36:7)

1.Moos 13:5-11,14-16 (23. su helluntaista, 2.vsk 1.lk)

 Jos sinä menet vasemmalle, niin minä menen oikealle. Jos sinä menet oikealle, niin minä menen vasemmalle.

Olisiko tekstin ensimmäinen opetus se, että viisas on se, joka antaa periksi. Meitä opetetaan usein pitämään kiinni oikeuksistamme. Sanotaan, että nykyajan ihminen onkin paremmin tietoinen oikeuksistaan kuin velvollisuuksistaan. Periksi antamista ja luovuttamista pidetään heikkouden merkkinä. Mutta Abram näki asian toisin. Hänelle välien rikkoutuminen sukulaismies Lootin kanssa olisi ollut suurempi vahinko kuin se, että itse joutuisi tyytymään laihempiin laitumiin.

Ehkä Abramin ja Lootin ratkaisu on lupa tulkita myös niin, että kristittyjen kesken voi olla tilanteita, joissa on paras vain antaa olla. Todetaan, että ei ole mahdollista toimia yhdessä, mutta rakkautta on se, että sallitaan toiselle hänen oma tilansa. Sinä kuljet omaa tietäsi, minä omaani. Jumala meitä molempia tiellämme siunatkoon.

Aluksi saattoi näyttää siltä, että Abram teki tyhmästi, kun antoi Lootin valita ensin. Loot valitsi hedelmällisen Jordanin alangon, joka oli tuohon aikaan "kuin Herran paratiisi." Saattoi olla, että Abramin väki, niin perheenjäsenet kuin paimenet, taivastelivat isäntänsä bisnesvainua. Olisit nyt edes vaatinut puolet ja puolet, etkä antanut toisen ottaa kaikkea! En tunne tuon ajan Lähi-Idän maantiedettä, mutta voin kuvitella, että ensiluokkaista laidunmaata ei ollut tuhlattavaksi asti. 

Herra näytti kuitenkin Abramille (josta vasta myöhemmin tuli uskon isä Abraham) laajemman näyn. Luopuessaan etuoikeudestaan, antaessaan toiselle etusijan, Abram ei  saanut vain vähintään yhtä hyvää osaa, vaan kaiken! Antaessaan saa ja kadottaessaan löytää.

Anteeksiantamisen sunnuntaina tämä teksti muistuttaa, että anteeksi antaminen on myös oikeutetuista vaatimuksista luopumista.

5. Moos. 31:8 (21. su hell. 2.vsk 1.lk)

 Mooses sanoi Joosualle: "Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää.

"Herra itse kulkee sinun edelläsi." Se tarkoittaa, että vaikka huomispäivä on minulle tuntematon, enkä näe tietä edessäni, voin olla luottavaisella mielellä. Tulevaisuus ei ole Jumalalle tuntematon. Päinvastoin, kun minä jumitun menneeseen, Jumala kiskoo minua kohti tulevaa: hän on jo siellä! "Älkää enää menneitä muistelko, älkää muinaisia miettikö! Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin - ettekö huomaa?"(Jes. 43:18-19) Jeesus kertoo hyvästä paimenesta, joka kulkee lampaidensa edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. 

"Hän on sinun kanssasi." Se on ehkä suurin lohdutus ihmiselle, jonka kuvitelmat ovat menneet murskaksi ja joka kokee että hänen uskonsakin on palasina. Jumala ei sano, että hän ratkaisee kaikki ongelmasi, eikä hän taputa sinua olkapäälle sanoen: "Ei se mitään." Syvimmässä pimeydessä tämä on ainoa lohtu: "Vaikka minä kulkisin kuoleman varjon laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani" (Ps 23, Vulgatan mukaan). Jeesus lupaa: Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti. Tätä yhteyttä ei riko kuolemakaan. "Kristus on kuollut puolestamme, jotta saisimme elää yhdessä hänen kanssaan, olimmepa valveilla tai kuoleman unessa."(1. Tess. 5:8)

"Hän ei jätä sinua yksin." Yksinäisyys kuuluu ihmisen osaan. Silloin voi rukoilla Gregorios Nazianzilaisen sanoin: "Tule yksinäinen yksinäisen luo!" Tosiasiassa uskovakin ihminen joutuu kokemaan Jumalan poissaoloa. Se ei kuitenkaan ole koko totuus. Suuret opettajat sanovat, että Jumala ei ole koskaan lähempänä kuin silloin, kun hän tuntuu olevan kaikkein kauimpana. "Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä. En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne." (Joh.14-18)

"Hän ei hylkää sinua." Raamatussa sanotaan, että Jumala ei kutsumistaan kadu. Hänelle meidän epäonnistumisemme, itsekkyytemme ja petollisuutemme ei tule yllätyksenä - vaikka itsellemme tulisikin. Hän tietää, mitä tekoa olemme. "Hän muistaa että olemme maan tomua." Apostoli sanoo luottavansa siihen, että "Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä."(Fil.1:5) Tämän toistuva mieleen palauttaminen luo ihmiseen perusturvallisuuden, jota ei tarvitse hakea omistamisesta tai suorittamisesta. "Älkäää juosko rahan perässä, vaan tyytykää siihen, mitä teillä on. Jumala on itse sanonut: Minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää."(Hepr. 13:5)

"Älä lannistu, älä pelkää." "Herra on minun valoni ja apuni, ketä minä pelkäisin? Herra on minun elämäni turva, ketä siis säikkyisin?" (Ps.27) Mitä syytä olisi lannistua? Kenties siksi, että en näe itsessäni sitä uskon hedelmää, josta Raamattu puhuu. Kun apostoli rukoilee, että "eläisitte Herralle kunniaksi ja kaikessa hänen mielensä mukaan ja että kantaisitte hedelmää tekemällä kaikkea hyvää ja kasvaisitte Jumalan tuntemisessa"(Kol. 1:9), kuulen siinä vain moitteen ja muistutuksen siitä, että se ei ole toteutunut minun kohdallani. Mutta ajattele uudestaan! Ei tässä luvata, että tulisin omissa silmissäni hyväksi ihmiseksi tai että täyttäisin jonkun kuvitelman ihannekristitystä. Meidän ei ole mahdollista elää kaikessa Jumalan mielen mukaan moraalisen nuhteettomuuden tai lujan päättäväisyyden perusteella. Apostoli paljastaa kyllä, mitä tässä tarvitaan: "Hänen kirkkautensa voima ja väkevyys vahvistakoon teitä..." Jos ajattelet löytäväsi vastaukset kaikkiin kysymyksiisi tai tulevasi itseesi tyytyväiseksi, lannistut varmastsi. Mutta jos luotat, että Jumala kulkee edelläsi, on aina kanssasi eikä koskaan hylkää sinua, tulet varmasti yllättymään, mutta et lannistumaan. Katso Hänen kirkkauteensa, älä omiin mahdollisuuksiisi tai siihen, mitä tämä maailma pitää arvossa.

Ps. 103:19-22 (Mikkelinp. psalmi)

Herralla on istuimensa taivaissa, ja hänen valtansa alla on kaikki maa.
Jumalan maailmaan kuuluu sekä näkyvä maa että näkymätön taivas. (vrt. Jes.66:1) Kun puhutaan enkeleistä, kannattaa muistaa, että "valtaistuimet" (thronoi) on myös enkelien laji: "Hänen välityksellään luotiin kaikki, kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvä ja näkymätön, valtaistuimet, herruudet, kaikki vallat ja voimat. Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten." (Kol. 1:16) Huomaa, että sanaa maa ei alkutekstissä esiinny, mutta hyvin se ajatukseen sopii.

Ylistäkää Herraa, te hänen enkelinsä, te voimalliset sankarit, jotka hänen sanansa kuulette ja hänen käskynsä täytätte.
Enkeli,מַלְְאָךְ , on myös "airut", "profeetta" tai "pappi." Tässä on sanottu kaksi tärkeää asiaa siitä mitä "enkeliyteen" kuuluu: Enkelit kuulevat Jumalan äänen. Heidän ei tarvitse lukea Raamattua ja kilvoitella löytääkseen Jumalan tahdon. Tai isät sanovat kyllä, että he lukevat Raamattua, mutta eräänlaisena alituisesti päivittyvänä online-versiona. Toiseksi enkelit täyttävät Jumalan käskyn. Reaaliajassa. "Väkevät sankarit" viittaa enkelien ihmistä suurempaan voimaan.

Ylistäkää Herraa, te taivaan joukot, kaikki hänen palvelijansa jotka hänen tahtonsa täytätte.
Tässä ylistykseen enkelien kuoron rinnalle otetaan myös ihmiset: jokainen Herran palvelija, joka pyrkii tekemään Jumalan tahdon, on samaa taivaan joukkoa enkelien ja kaikkien pyhien kanssa, niin kuin prefaatiorukouksessa muistetaan.

Ylistäkää Herraa, te hänen luotunsa kaikkialla hänen valtakunnassaan. Ylistä Herraa, minun sieluni!
Nyt ylistykseen kutsutaan myös elollinen ja eloton luonto (universa opera eius). Kaikkialla hänen valtakunnassaan tarkoittaa kaikkialla. "Koko maailma on täynnä Jumalaa" (Angela Folignolainen) Ja Psalmi päättyy kuten alkaakin: ylistä Herraa, minun sieluni. Ihminen on ainutlaatuinen juuri ylistävänä olentona. Kivet ja kasvit ja eläimet eivät voi tietoisesti ylistää, enkelit puolestaan eivät voi olla ylistämättä. Ihminen voi kieltäytyä ylistämästä, ja toisaalta juuri hän voi ylistää yön sydämessä, kun Jumalasta ei näy jälkeäkään.

Joh. 11: 21-29 (30-31) 32-45 (17. sunn. helluntaista, 2.vsk evankeliumi)

 Kun Jeesus näki itkevän Marian ja hänen kanssaan tulleet juutalaiset, jotka hekin itkivät, syvä liikutus valtasi hänet, ja hän kysyi: ”Missä hänen hautansa on?” ”Herra, tule katsomaan”, he vastasivat. Jeesus itki.

Lasaruksen herättäminen lienee Uuden testamentin hämmästyttävin ihmeteko: mätänemistilassa olevan vainajan herättäminen henkiin. Teologisesti merkittävintä on kuitenkin se, mikä sai Jeesuksen toimimaan. Hän liikuttui. Hän itki. Tämä seikka ei ollut kirkkoisille helposti sulatettavissa. Hippolytos Roomalainen tulkitsi asian niin, että Jeesus itki vain tavan vuoksi, näyttääkseen miten kuolemantapauksen kohdalla pitää käyttäytyä, ei suinkaan siksi, että olisi ollut oikeasti järkyttynyt. Tunteet ovat jotain kuolevaiselle ihmiselle tyypillistä, ei suinkaan kaikkitietävälle Jumalalle kuuluvia.

Kuitenkin evankeliumin sanat: "Jeesus itki" ovat äärimmäisen lohduttavia. Olen monesti hautaansiunaamisessa muistuttanut surevia omaisia siitä, että kuoleman edessä meidän ei tarvitse olla vahvempia kuin Jeesus, josta Raamattu kertoo, että hän itki ystävänsä haudalla - hän, joka sentään oli kuoleman voittaja! Hän tuntee surumme sen syvimpään pohjaan asti.

Kristillisessä ihmiskäsityksessä tunnustetaan, että tunne on ihmisessä syvempää kuin ymmärrys tai tahto. Siksi meidän Herramme oli myös syvästi tunteva ihminen. Ehkä hieman yllättäen pitää todeta, että nimenomaan luterilainen teologia ottaa ihmisen tunne-elämän poikkeuksellisen todesta. Luther ja Melanchthon opettavat, että ihmisen perimmäinen kurjuus on siinä, että ihminen ei voi päättää rakastaa Jumalaa. Ihminen voi yrittää noudattaa korkeampaa moraalia ja parantaa tapansa, mutta rakkautta ei voi pakottaa. Siksi Augsburgin Tunnustus sanoo, että Pyhä Henki saa ihmisissä aikaan "sydämien uudistuksen ja uudet affektit." (CA XX, suora käännös)

Ihmeellistä ei siis ole se, että nejättä päivää haudassa maannut vainaja herää henkiin, vaan se, että meidän tuskamme koskee Jumalan Pojan sydämeen. Hän säälii meitä ja haluaa meidänkin säälivän toisiamme. "Sääli on sairautta", opettaa kova oikeistolainen ajattelu. "Syntiä ei pidä sääliä", opettaa oikeaoppinen uskonnollisuus. Sen sijaan kristillinen sääli (misericordia) yltää pidemmälle, Jumalan sydämeen saakka. Bernhard Clairvauxlainen opettaa:

"Sydämeni ei syty sääliin oman etuni vuoksi, vaan lähimmäisen hädästä tai myötätunnosta veljeä kohtaan. Sääli on aktiivinen voima, joka ei ole tahdon ohjattavissa eikä järjelle alamainen. Se pakottaa sydämen vastaansanomattomasti tuntemaan kärsivän hätää. Vaikka sääli olisi syntiä, ja vaikka olisin päättänyt olla syntiä tekemättä, en voisi olla tuntematta sääliä."

Itke meissä yhä, Kristus.