1. Moos. 4:3-10 (1. Paastonajan sunn. 2.vsk 1 lk)

Eugen Drewermannin tekemä huomio: ihmisen ja Jumalan suhteen särkyneisyys tulee ilmi jo kertomuksen lähtökohdassa: siinä että veljekset Kain ja Abel ylipäätään tuovat uhreja Jumalalle. Jumala ei ole puhunut uhrista ja sen tarpeesta halaistua sanaa. Ihminen on keksinyt uhrin korjatakseen rikkoutunutta Jumala-suhdettaan, sovittaakseen kodittomuuttaan.
Kun uhrin tielle lähdetään, kateus ja synkkyys seuraavat ilman muuta. Ei tässä selitetä, miksi Abelin uhri miellytti Jumalaa enemmän. Mutta se selitetään, miksi Kain suuttui. Toinen pääsi edelle. Kateus tuli sydämeen.

Jakeessa 7 on rikospsykologinen havainto. Jumala luottaa ihmisen kykyyn valita vieläkin. Raamatussa ei koskaan luovuta siitä, että ihmsellä on kyky tehdä oikeita valintoja, vaikka synnin hirmuvalta korostuu esim. Room. 7:ssa. Non posse non peccare - ajatus tulee vasta Augustinuksella. Siis se, että ihminen ei voi olla tekemättä syntiä.

Jakeet 9-10(12) ovat syntiinlankeemuskertomuksen toisinto, nyt synti on astetta kauheampi: ainakin meidän mielestämme hedelmän syöminen on pienempi paha kuin veljesmurha. Samaa tekoa kuitenkin.
Jumala kätkee evankeliumin Raamatun synkimmillekin sivuille. Syntiinlangenneet, paratiisista karkotetut, saavat lupauksen hänestä, joka iskee käärmeen pään murskaksi (3:15). Kodittomuuteen syyllisyytensä kanssa harhailemaan tuomittu Kain saa kuitenkin suojeluksen: "Ja Herra pani Kainiin merkin, ettei kukaan, joka hänet kohtaa, tappaisi häntä" (j.15)

1. Tim. 6:13-16 (Kynttilänpäivä, 2. vsk 2. lk)

Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen.

Tähän tekstiin sopii mystiikan teologian klassikko:


Se, joka on kaiken syy on kaiken yläpuolella. Se ei ole ei-oleva, ei-elävä, puheeton tai järjetön. Se ei ole ruumis, eikä sillä ole muotoa tai hahmoa, laatua, määrää tai painoa. Se ei ole jossakin paikassa, sitä ei voi nähdä tai koskettaa. Sitä ei voi havaita, eikä se ole havaittavissa. Siinä ei ole epäjärjestystä tai rauhattomuutta, sitä ei häiritse mikään maallinen intohimo. Se ei ole voimaton, eikä se ole altis aistihavaintojen virheille. Siinä ei ole valon vajausta, ei muutosta tai rappeutumista, jakaantumista tai vaihtelua. Se ei liioin ole mikään havaittavista, eikä sillä ole näistä mitään.


Kun nousemme korkeammalle, sanomme: se ei ole sielu eikä mieli. Sillä ei ole mielikuvituta, mielipidettä, järkeä eikä ymmärrystä. Se ei myöskään ole puhetta tai ymmärrystä. Siitä ei voi puhua eikä sitä voi ymmärtää. Se ei ole luku tai järjestys, ei suuruus eikä pienuus, ei samanarvoisuus tai eriarvoisuus, ei samanlaisuus tai erilaisuus. Se ei seiso, se ei ole liikkeessä eikä levossa. Sillä ei ole voimaa, eikä se ole voima, eikä liioin valo. Se ei elä, eikä se ole elämä. Se ei ole olemus, iankaikkisuus tai aika. Ymmärrys ei saa siitä otetta; se ei ole tieto tai totuus. Se ei ole herrautta eikä viisautta. Se ei ole yksi tai ykseys, ei jumaluus tai hyvyys. Se ei myöskään ole henki, siinä mielessä kun me hengen ymmärrämme. se ei ole isyyttä eikä poikuutta eikä mitään, mitä me tai kukaan oleva voisi tuntea. Se ei kuulu niihin jotka eivät ole eikä liioin niihin jotka ovat. Ne, jotka ovat, eivät tunne sitä sellaisena kuin se n, eikä se tunne olevia sellaisina, kuin ne ovat. Siitä ei voi puhua: sille ei ole nimeä eikä siitä ole tietoa. Se ei ole pimeys eikä valo, ei erehdys eikä totuus. Siitä ei voi väittää mitään, eikä kieltää mitään. me kiellämme tai myönnämme asioita, jotka ovat siitä seuraavia, emme sitä itseään, sillä se on kaiken myöntämisen yläpuolella, koska se on kaiken täydellinen ja ainut syy, ja se on kaiken kieltämisen yläpuolella, koska se on yksinkertaisesti kaikesta vapaa ja kaiken yläpuolella.
(Pseudo-Dionysios Areiopagita: Mystinen teologia 4-5)

Mark.2:1-11 (20. su helluntaista, 1.vsk.ev)

 Daniel Nylund on julkaissut blogissaan tästä tekstistä loistavan kommentaarin, joten jaan linkin siihen tässä: ...hylkäävän uskonnon » TeoBlogi

Ps. 18:2-7 (Septuagesimas. psalmi)

Minä rakastan sinua, Herra, sinä olet minun voimani.
Sinä päästit minut turvaan, sinä olet vuorilinnani.
Jumalani, sinuun minä turvaudun, sinä olet kallio, olet kilpeni, sinulta saan avun ja suojan.
Kun kutsun Herraa, ylistettyä, saan avun vihollisiani vastaan.

Operationes in Psalmos -selitysteoksessaan (1519) Luther kiinnittää huomiota siihen, että tässä Psalmissa lähdetään liikkeelle ylistyksestä. Vasta sen jälkeen tulee avunhuuto.
"Sen tähden tämä psalmi aloittaa niin monella ylistyssanalla Jumalasta ja lähtee liikkeelle Jumalan rakastamisesta. Tämä jae luettelee, kuinka paljon rukoilija riemuitsee Jumalasta ja panee toivonsa Häneen, ikään kuin sanoakseen: On aloitettava rakastaen ja ylistäen ja sitten huudettava avuksi. Yrittäköön nyt jokainen tätä, ja laulakoon pahalla mielellä ollessaan Jumalan ylistystä, ja hän on heti tunteva olonsa kevenevän. Tunnustan, että olen itse murheissani keventänyt näin sydäntäni."

Kuoleman paulat kiertyivät ympärilleni, tuhon pyörteet minua kauhistivat.
Tuonelan paulat kietoivat minut, näin edessäni kuoleman ansat.

Tuho on Belial, siis saatana eli perkele. Tuonela käännetään myös  helvetiksi. Ei siis mitään leikkiä. Tilanne on täysin mahdoton. Kutsua tilannetta "haasteelliseksi" olisi ihmisen ja Jumalan pilkkaa. Oikea sana on "epätoivoinen." Pelkkää pimeyttä joka puolella, ylä- ja alapuolella, ulkona ja sisällä. Tässä tilannearvio. Luther jatkaa: "Tässä on sielu todella niin piiritettynä ja kiedottuna, ettei se kykene näkemään muuta kuin olevansa ikuisesti kirottu. Jos se voisi nähdä edes hiuksenhienon ulospääsytien, se ei tuntisi olevansa niin hukassa eikä kokisi sen paremmin kuolemaa kuin helvettiä, vaan voisi iloita täydellisellä luottamuksella ja ilolla."

Silloin minä huusin hädässäni Herraa,kutsuin avuksi Jumalaani.Ääneni kantautui hänen temppeliinsä, ja hän kuuli minun huutoni. 

Edellä kuvatussa tilanteessa ei ole mitenkään helppoa huutaa Jumalaa avuksi. Luther sanoo, että ilman Pyhää Henkeä se on täysin mahdotonta. Ihminen ei voi kuvitella, että Jumalalla, joka on antanut hänen joutua helvetin syövereihin, olisi mitään asiaa hänelle - tai että ihmisellä olisi mitään oikeutta kääntyä Jumalan puoleen. Luther ajatteli jälkimmäistä, nykyihminen edellistä. Se on kuitenkin ainoa toivo. Kaiken lisäksi on luotettava, että Jumala todella kuulee.

Joh. 4:42 (3. su loppiaisesta, 2. vsk ev)

Henkilökohtainen Vapahtaja vai koko maailman pelastaja?

Kaupungin asukkaat sanoivat samarialaiselle naiselle: ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.”

Vain tässä ja 1. Joh 4:14 sanotaan, että Jeesus on maailman pelastaja (σωτηρ του κοσμου). Se on jotain suurempaa kuin se, että hän on sinun "henkilökohtainen Vapahtajasi." Johanneksen käyttämä ilmaisu viittaa siihen, että hän ei ole vain uskovien pelastaja (vaikka henkilökohtainen usko on etuoikeutettu näkökulma tähän pelastukseen).  Vaikka maailma on Johanneksen evankeliumin mukaan pimeyden vallassa, Jeesus ei tullut pelastamaan vain valittua joukkoa, vaan hän tuli siksi, että Jumala on rakastanut tätä maailmaa niin paljon että antoi ainoan Poikansa. Jumalan rakkaus ei kohdistunut vain henkistyneeseen maailmaan, niin kuin kaikkien aikojen gnostikot opettavat, eikä hän tullut kutsumaan vain ennalta valittuja, niin kuin reformoidut opettavat. Hän tuli omaan maailmaansa, vaikka hänen omansa eivät osanneetkaan ottaa häntä vastaan.

"Oletko ottanut vastaan Jeesuksen henkilökohtaisena Vapahtajanasi", kysytään tietyissä herätyskristillisissä piireissä. Ilmaisu "henkilökohtainen Vapahtaja" on sinänsä ihan viehättävä. Onhan usko syvästi henkilökohtainen asia. Mutta silloin kun Jeesuksen vastaanottaminen henkilökohtaisena Vapahtajana on se piste, jonka avulla vedetään uskovien ja uskottomien välinen raja, ollaan vaarallisilla vesillä. Ilmaisu, jota Raamattu ei edes tunne, tulee uskon perustaksi.