keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

Ap.t.14:15-17 (Juhannusp. 2.vsk 2.lk)


Apostolien teoissa kerrotaan, kuinka Paavali ja Barnabas Lystran kaupungissa paransivat ramman miehen. Kaupungin asukkaat tulkitsivat tapahtuman niin, että nyt ovat jumalat tulleet ihmishahmossa heidän luokseen. He kutsuivat Barnabasta Zeukseksi, Paavalia taas Hermekseksi, koska hän oli heistä kahdesta se, joka puhui. Kun paikallinen pappi asetteli  härkiä valmiiksi heille uhrattaviksi, Paavali ja Barnabas repäisivät vaatteensa ja sanoivat: ” "Mitä te oikein teette? Ihmisiä me vain olemme, samanlaisia kuin te. Me julistamme teille hyvää sanomaa ja kehotamme teitä luopumaan näistä tyhjänpäiväisistä jumalista ja kääntymään elävän Jumalan puoleen, hänen, joka on luonut taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on. Menneiden sukupolvien aikana hän on sallinut kaikkien kansojen kulkea omia teitään, mutta silti hän ei ole jättänyt antamatta todistusta itsestään. Hän on tehnyt teille hyvää, hän on antanut vettä taivaalta ja sadon ajallaan, hän on ravinnut teidät ja täyttänyt teidät ilolla." Näin sanoen he saivat juuri ja juuri väen estettyä uhraamasta heille.

Paavalin sanoissa lystralaisille ei ole vain moitetta epäjumalanpalveluksesta, vaan myös muistutusta Jumalan hyvyydestä, jonka nuo pakanat jo tunsivat. Paavali nimenomaan vetoaa kuulijoiden omaan kokemukseen siitä, miten Jumala on armossaan pitänyt heistä huolta. Jumala on antanut vettä taivaalta ja sadon ajallaan, hän on ravinnut heidät ja täyttänyt heidät ilolla. Tämä Jumala lähestyy heitä nyt Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Paavali tahtoo sanoa, että pakanat kyllä tuntevat jo tämän oikean Jumalan, mutta he ovat eksyneet palvelemaan tyhjänpäiväisiä epäjumalia, vaikka he tietävät että todellinen Jumala, joka on luonut taivaan ja maan, on jotain enemmän.  Tämä ajatus, että Jeesuksen Kristuksen Isä ei ole pakanoille täysin vieras, toistuu Apostolien tekojen luvussa 17:  

Paavali sanoi Ateenan Areiopagille kokoontuneille kreikkalaisille filosofeille:
"Ateenalaiset! Kaikesta näkee, että te tarkoin pidätte huolta jumalien palvonnasta.  Kun kiertelin kaupungilla ja katselin teidän pyhiä paikkojanne, löysin sellaisenkin alttarin, jossa oli kirjoitus: 'Tuntemattomalle jumalalle.' Juuri sitä, mitä te tuntemattanne palvotte, minä teille julistan. "Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä.  Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin - itse hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun. Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet. "Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijannekin sanoneet: 'Me olemme myös hänen sukuaan.' ”(17:22-28)

Paavali ei sanonut: jaaha, täällä te vain makoilette joutavia pohtimassa . Ei, hän sanoi, että hän tuli puhumaan siitä, jota ateenalaiset jo tietämättään palvelivat. Hän myös siteerasi puheensa tueksi kreikkalaista runoilijaa.
Miksi tämä on niin merkittävää? Toisinaan ajatellaan, että kristinusko on jotain aivan muuta kuin muut uskonnot tai maallinen filosofia. Niin onkin. Ylösnoussutta Jeesusta Kristusta ei julista muu kuin kristinusko. Mutta kristinuskon voi nähdä myös kaikkien uskontojen ja kaiken elämänviisauden täyttymyksenä, johon kaikki –tietäen tai tietämättään– viittaa.
Viisauden kirja, yksi Vanhan testamentin apokryfikirjoista, selittää epäjumalanpalveluksen syntyä näin:
”Tyhjän veroisia ovat luonnostaan ne ihmiset, jotka eivät ole oppineet tuntemaan Jumalaa, eivät kaikesta näkemästään hyvästä ole tavoittaneet Häntä joka on eivätkä hänen töitään katsellessaan ole tunnistaneet niiden tekijää. Tuli ja tuuli ja kevyt ilma, tähtiholvi, pauhaavat vedet ja taivaan valot – siinä heidän jumalansa, maailman herrat. Jos he ovat ihastuneet niiden kauneuteen niin että ovat luulleet niitä jumaliksi, ajatelkoot, kuinka ylivertainen niiden valtias on, sillä itse kauneuden alkusyy on ne luonut. Jos he ovat ihailleet niiden mahtia ja voimaa, päätelkööt näkemästään, kuinka paljon mahtavampi niiden luoja on. Kun katsoo suurta ja kaunista luomakuntaa, katsoo samalla sen tekijää. Kovin ankarasti heitä ei tule moittia –ehkä he vain ovat eksyneet etsiessään Jumalaa, pyrkiessään löytämään hänet. Hänen töittensä keskellä eläessään he ovat tutkineet niitä, ja niiden kauneus on saanut heidät valtoihinsa. Silti heille ei voi antaa anteeksi. Jos heistä tuli niin viisaita, että he tutkivat maailmankaikkeutta, kuinka he eivät jo aikaisemmin löytäneet sen Herraa?” (Viis. 13:1-9)

Epäjumalanpalveluksen ongelmana ei ole se, että ihmiset tarkkailevat luomakuntaa. Ongelmana on se, että he eivät näe sitä sellaisena kuin se on: Jumalan täydellisenä ja kauniina lahjana. Ihmiset joko palvovat sitä mitä he havaitsevat suurimpina ja kauneimpina luomakunnassa, tai sitten he pitävät sitä turhana kuten sellaiset jotka väheksyvät kaikkea näkyvää ja aistillista ja  ajattelevat että vain sisäisellä ja henkisellä on väliä . Jumalan voi tuntea hänen luomakunnassaan, sillä hän on kaiken kauneuden alkusyy.
Vanhassa testamentissa meille puhutaan sekä profeetallisesti että papillisesti, opettaa amerikkalainen teologi Reinhold Niebuhr. Vanhan testamentin profeetta on se, joka julistaa väsymättä että Jumala on toisenlainen kuin te kuvittelette. Profeetta ajaa Herran huoneesta pois kaiken inhimillisen viisauden, kaikki ihmisten keksimät uhrimenot, kaikki ajalliset arvojärjestykset, sanalla sanoen kaikki mitä ihmiset kuvittelevat parhaaksi mitä heillä on Jumalalle tarjota. Profeetta sanoo: Ei, Jumala ei ole sellainen miksi te hänet kuvittelette. Toisaalta Jumala asetti Vanhassa testamentissa myös papit, joiden tehtävä oli välittää Jumalan siunausta kaikelle mitä ihmisten elämänpiiriin kuului: lapset, karja ja vilja ja kaupankäyntikin. Pappi julistaa, että se mikä on ihmisessä parasta on myös vertauskuva jumalallisesta ja edustaa hänen hyvyyttään.  Myös Uusi testamentti jatkaa sekä profeetallista että papillista julistusta. Paavali julistaa ristiinnaulittua Kristusta, jonka juutalaiset torjuvat herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta (1.Kor.1:23). Tässä hän on tinkimättömän profeetallinen. Mutta kun hän kertoo lystralaisille Jumalasta joka on ravinnut heidät ja täyttänyt heidät ilolla, hän on papillinen: hän haluaa saada pakanat tajuamaan, että Jumalan hyvyys ympäröi heidät jo nyt, Jumala on koko ajan pitänyt huolta heistä. Että heidän ei tarvitsisi olla asiasta epävarmoja, Jumala on herättänyt  Poikansa Jeesuksen kuolleista ja osoittanut olevansa se armahtava Isä, jota he ovat saattaneet jo aavistaakin.

Juhannuksena voi keskittyä sanoihin ”hän on täyttänyt teidät ilolla”. Kaikki ilo on Jumalan lahjaa. En tarkoita vahingoniloa enkä sitä etäisesti iloa muistuttavaa tunnetta joka synnintekijällä saattaa olla hänen onnistuessaan synnin teossa. Kaikki viaton ilo on lahjaa Taivaan Isältä. ”Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi.” Jaak.1:17 Se että tuntee syvää täyttymyksen tunnetta keskikesän auringossa kylpevää maalaismaisemaa katsellessaan, ei ole mikään pinnallinen asia.
Kyllä minä sen ymmärrän, että tämän elämän ilot tuntuvat joskus pinnallisilta. Kun ihminen tulee uskoon, se kokemus voi olla niin valtava, että se jakaa koko elämän ajanjaksoihin ”ennen” ja ”jälkeen”. Ja tuntuu siltä, että ennen oli pimeys, nyt on valkeus. Mutta vähitellen oppii näkemään, että  Jumalan hyvyys oli monin tavoin läsnä elämässäni silloinkin kun en sitä tajunnut. Ilo Herrassa ei ole iloitsemista jostakin syvällisemmästä asiasta kuin ohikiitävän elämän kauneudesta. Ilo Herrassa on iloa, jolle mikään aihe ei ole liian vähäpätöinen.
Tuosta ilosta todisti itse päivänsankari, Johannes Kastaja, sanoessaan: ”Sulhanen on se, jolla on morsian. Mutta sulhasen ystävä seisoo hänen vieressään ja kuuntelee, mitä hän puhuu, ja iloitsee suuresti sulhasta kuunnellessaan. Niin iloitsen minäkin, ja iloni on nyt täydellinen.” (Joh.3:27) Hänen ilonsa oli täydellistä saadessaan kuulla sulhasen ääntä, vaikka siitä ei hänelle juuri mitään hyötyä ollutkaan.

lauantai 18. kesäkuuta 2022

Luuk. 16:19–31 ( 2. su helluntaista, 1. vsk. ev)


Gregorius Suuren Evankeliumisaarnasta n:o 40


On syytä kiinnittää huomiota siihen, missä järjestyksessä Herra kertoo ylpeästä rikkaasta ja nöyrästä kerjäläisestä. Hän sanoo: ”oli rikas mies”, ja vähän myöhemmin: ”oli köyhä nimeltä Lasarus.” Ihmiset tietävät yleensä rikkaiden nimet paremmin kuin köyhien. Mitä se tarkoittaa, että kun Herra puhuu rikkaasta ja köyhästä, hän kertoo köyhän nimen, mutta ei rikkaan? Se tarkoittaa, että Herra tuntee köyhät ja ottaa heidät vastaan, mutta ei tunne ylpeitä. Sen tähden hän sanoo aikojen lopussa niille, jotka ylpeilevät ihmeteoillaan: ”En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät.” Sen sijaan Moosekselle hän sanoo: ”Minä tunnen sinut nimeltä.” Kun Herra sanoo rikasta ”erääksi rikkaaksi mieheksi” ja köyhää ”köyhäksi nimeltä Lasarus”, hän tarkoittaa: minä tunnen nöyrän kerjäläisen, mutta ylpeää rikasta en tunne. Köyhän tunnen ja otan hänet vastaan, mutta rikkaan minä tuomitsen ja hylkään, sillä en tunne häntä.
Tässä kertomuksessa asioilla ei ole vain yksi merkitys. Niin kuin sillä, että rikkaan miehen portin pielessä virui köyhä Lasarus, täynnä paiseita. Tämä yksi tosiseikka ilmaisee kaksi erilaista Herran tuomiota. Rikkaalla olisi kenties ollut jonkinlainen veruke, ellei köyhä ja paiseita täynnä oleva Lasarus olisi virunut hänen porttinsa luona - jos hän olisi ollut kauempana, eikä hänen kurjuutensa olisi häirinnyt hänen näkymäänsä. Toisaalta, jos rikas olisi ollut köyhästä ja hänen paiseistaan kauempana, köyhän sielua ei olisi koeteltu niin paljoa. Mutta kun Jumala asettaa tämän kurjan ja paiseita täynnä olevan olennon sen ihmisen portin pieleen, jolla on kaikkia elämän nautintoja, hän lisää tuomion taakkaa rikkaalle, joka ei sääli köyhää, vaikka näkee hänet. Samalla Jumala koettelee köyhää, jota kiusaa päivittäin rikkauden näkeminen.

Millaisia kiusauksia tuo rupinen kurja ihminen onkaan joutunut mielessään kärsimään! Hänellä ei ollut leipää ja hän oli menettänyt terveytensä, mutta hän joutui katselemaan rikasta miestä, joka oli terve ja jolla oli kaikkea hyvää ja elämän nautintoja. Hän oli viluissaan ja suruissaan ja katseli toista, joka iloitsi pukeutuneena purppuraan ja parhaaseen pellavaan. Häntä halveksittiin hänen paiseidensa vuoksi, toiselle annettiin kaikkea hyvää. Häneltä puuttui kaikki, mutta rikas ei halunnut antaa hänelle mitään. Mitä luulette: millainen kiusausten myrsky vallitsi tuon köyhän sydämessä? Ehkä hän olisi kestänyt köyhyyden vaivat, jos olisi ollut terve, tai ehkä hänelle olisi sairaudessa ollut tarpeeksi, kunhan olisi ollut riittävä toimeentulo. Mutta että köyhää enemmän koeteltaisiin, häntä masentavat samalla sekä köyhyys että sairaus. Lisäksi hän näkee, miten rikasta seuraa hännystelijöiden joukko, kun taas häntä, kurjaa ja sairasta, ei kukaan käy katsomassa. Se, ettei kukaan käy häntä katsomassa, käy ilmi siitä, että koirat saavat vapaasti käydä nuolemassa hänen haavojaan. Kun Jumala antaa köyhän Lasaruksen virua rikkaan miehen portin pielessä, hän toteuttaa tällä yhdellä teolla kaksi tuomiota: sääliä tuntematon rikas vahvistaa oman tuomionsa ja köyhä vahvistuu koettelemuksessa palkintoa varten. Rikas näki köyhän joka päivä, eikä säälinyt tätä. Köyhää koeteltiin rikkaan näkemisellä. Oli kaksi sydäntä maailmassa, mutta taivaassa oli yksi, joka näki heidät: toista hän valmisti kirkkauteen koettelemalla häntä ja toista hän sieti, mutta oli määrännyt hänelle rangaistuksen.

Lasarus sai levon ja rikas rangaistuksen. Toimikaa nyt niin, että teillä on puolestapuhujia ja esirukoilijoita viimeisen tuomion päivänä – hankkikaa köyhiä asianajajiksenne. Kyllä teillä Lasaruksia riittää: heitä makaa porttinne pielessä ja he anovat ruokapöytänne runsaudesta putoilevia palasia. Evankeliumin sanojen tulee yllyttää meitä täyttämään lähimmäisenrakkauden käskyn. Löydämme Lasaruksen joka päivä, jos haluamme. Ja me näemme Lasaruksen joka päivä, vaikka emme haluaisikaan. Köyhät tungeksivat ympärillämme ja pyytävät meiltä apua, mutta sinä päivänä he ovat meidän esirukoilijoitamme. Meidänhän tässä pitäisi olla pyytämässä, ja kuitenkin meiltä pyydetään. Ajattele, että jos joudut kieltäytymään antamasta, se on kuitenkin suojelijasi, joka sinulta pyytää. Älkää hukatko aikaa laupeuden harjoittamiseen, älkää heittäkö menemään tarjottua lääkettä. Ajatelkaa tuomiota ennen kuin tuomion hetki koittaa. Kun näette syrjäytyneitä ihmisiä tässä maailmassa, ja vaikka ajattelisitte että he ovat sitä omasta syystään, älkää halveksiko heitä.

Opetelkaa siis, veljeni, halveksimaan kaikkea ajallista, pitämään katoavaa mainetta mitättömänä ja rakastamaan ikuista kunniaa. Kunnioittakaa köyhiä kun näette heitä ja pitäkää sellaisia, joita tämä maailma halveksii, sisäisesti Jumalan ystävinä. Jakakaa heidän kanssaan se, mitä teillä on, jotta hekin kerran suvaitsisivat jakaa teidän kanssanne sen, mitä heillä on. Ajatelkaa mitä pakanain apostoli sanoi: ”Nyt teillä on yllin kyllin ja voitte lievittää heidän puutettaan. Sitten voivat he taas yltäkylläisyydestään lievittää teidän puutettanne.” Ja ajatelkaa, mitä itse Totuus sanoi: ”Kaiken sen, minkä olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, olette tehneet minulle.” Miksi olisit kitsas antamaan, jos kerran sen, minkä ojennat maassa makaavalle kurjalle, annat sille, joka istuu taivaissa?

sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Jes. 6:1-8 (Kolmin.p. 1.vsk 1.lk)

 Israelin uskonnossa Jumalasta ei saanut tehdä kuvaa. Häntä ei saanut kuvitella jonkun näköiseksi. (Uuden testamentin puolella tilanne on jossain määrin toinen, koska Jumala teki Pojassaan itsestään kuvan). Mitä sellaisen uskonnon profeetta näkee, kun hän kertoo näkevänsä Herran? Merkillepantavaa on, että hän ei kerro, miltä Jumala näytti: hän istuu kyllä korkealla istuimella ja hänen vaatteensa liepeet täyttävät temppelin. Yksityiskohtaisesti hän kykenee kuvailemaan vain serafeja, jotka enkeliopin mukaisesti ovat korkeimpia, Jumalaa lähinnä olevia henkiolentoja.

Jesaja kertoo kolme asiaa, jotka hän ymmärsi vasta tuon ekstaattisen näyn avulla. Ensimmäinen on serafien julistus: "Hänen kirkkautensa täyttää kaiken maan!" Hän näkee siis maailman, jossa hän elää, täysin uudessa valossa. Hänen elämänsä on koko ajan häikäisevän kirkkauden ympäröimänä. Jumalan kirkkaus on niin itsestäänselvää, niin koko olemassaolon läpäisevää, että normaalisti emme sitä edes havaitse. Tarvitaan poikkeuksellinen näkemisen hetki, esteettisen tarkastelun vaatima etäisyys, että tajuaisimme sen.

Toinen näyn paljastama asia on : "Voi minua, minä hukun! Minulla on saastaiset huulet, ja saastaiset huulet on kansalla, jonka keskellä elän." Ihminen tajuaa helposti oman rajallisuutensa ja epätäydellisyytensä, mutta vain Jumalan pyhyyden kokemus saa ihmisen näkemään koko sisäisen pimeytensä, ilman selittelyjä. Jesaja kokee samalla kohtalonyhteyttä myös kansansa (ja uskallan laajentaa: koko ihmiskunnan) kanssa: me olemme kaikki samaa kadotuksen kansaa. Säveltäjä Erkki Melartinin sanoin: "Me olemme kaikki syypäät kaikkeen, mitä tapahtuu maailmassa! Tämä syyllisyyden tunne ei kuitenkaan saa painaa meitä alas eikä tehdä meitä toimettomiksi, vaan sen tulee olla elävä side meidän ja koko kärsivän ihmiskunnan välillä."

Kolmas asia, joka näyssä selviää on: "Sinun syyllisyytesi on poissa ja syntisi sovitettu." Sovitus ei tarkoita vain sitä, että minun ei tarvitse pelätä rangaistusta ja tuomiota. Ei ole kysymys vain siitä, että Jumala jotenkuten armosta sietää minunlaistani ihmistä. Hän haluaa käyttää juuri minua, hän on valinnut juuri minut - minäkin olen täynnä Jumalan kirkkautta, niin vaikeaa kuin sitä onkaan uskoa!

keskiviikko 1. kesäkuuta 2022

Hes. 36: 26-27 (Hellulntai, 1.vsk 1.lk)

Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen. Minä annan henkeni teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni. ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan.

Tämä kaikki on siis Pyhän Hengen työtä. Kivisydämen poistaminen on tuntunut minusta aina puhuttelevalta - odotan sitä kovin. Hepreassa leikitellään sanalla bashar, liha: otan lihastanne pois kivisydämen ja annan lihasydämen. Synti on elämän kudoksessa jotakin sinne kuulumatonta. Pelastuksessa se paikataan alkuperäisellä kudoksella.
Pyhä Henki saa Septuagintan mukaan meidät vaeltamaan (poreuomai) Jumalan tahdon tietä, tarkkaamaan sitä (phylasso) ja noudattamaan sitä (poieo).

perjantai 27. toukokuuta 2022

Joh. 15:26–16:4 (6. su pääsiäisestä, 1. vsk ev)

Olen puhunut teille tämän, jottei uskonne koetuksissa sortuisi

"En lainkaan käsitä sellaista hurskautta, joka ei keksi tai oivalla uutta, vaan toistaa jo sanottua ja toivoo ja ylistää kaiken jo tiedetyn sisällä. Ajattelen päinvastoin, että suhde Jumalaan edellyttää aina luomista, uuteen suuntautumista, sellaista vähintään yksityistä, joka ei voikaan vakuuttaa toisia. Se voidaan saavuttaa vain siinä määrin, kuin ei kerralla käsitetä ja kuiviin selitetä, mitä Jumala - nimellä tarkoitetaan." (Rainer Maria Rilke)

Uskonnollisuus yleisesti ottaen korreloi vahvasti sellaisiin arvoihin kuten sovinnaisuus, turvallisuus ja perinteiden arvostaminen. Sen sijaan luovuus, seikkailunhalu tai nautinto ei sijoitu korkealle uskovaisten ihmisen ajattelussa. Näin on ainakin, jos uskoo World Values Survey- aineistoa, ja miksei uskoisi. 

Minulle tulee mieleen (vaikka en halua kyseenalaistaa tiedeyhteisön metodeja, sillä jos ei usko tiedeyhteisöön, mihin sitten?), onko kysymyksenasettelussa jotain vikaa. Ajattelen vain, onko esiymmärrys uskonnon olemuksesta ohjannut kysymyksenasettelua? Jos uskonto lähtökohtaisesti ymmärretään konservatiivisena ja turvallisuushakuisena ajatteluna, saadaan tulokseksi että uskovaiset ovat sovinnaisia ja perinteitä kunnioittavia. En kuitenkaan pysty kiistämään tätä tulosta.

Onko uskossa Jumalaan myös sellaisia aspekteja, joita ei tavallisesti huomata? Kuten se, että Jumala kutsuu meidät pois tutusta ja turvallisesta (Abraham, exodus). Ja se että Jumala on voimallinen antamaan enemmän kuin edes osaamme pyytää (Ef.4). "Sinä tulossa oleva Jumala, anna meille hullunrohkea hurskaus", rukoili Karin Boye.


Ap.t.14:15-17 (Juhannusp. 2.vsk 2.lk)

Apostolien teoissa kerrotaan, kuinka Paavali ja Barnabas Lystran kaupungissa paransivat ramman miehen. Kaupungin asukkaat tulkitsivat tapa...