Matt. 21:1-9 (1. Adv. 1. vsk ev)

Hän tulee luoksesi lempeänä

Lempeys on laiminlyöty kristillinen hyve, todellinen Tuhkimo Hengen hedelmien joukossa. Lempeys ei vaadi palstatilaa eikä halua olla huomion keskipisteenä - ja siitä siinä onkin kysymys.
Sanat lempeys, lempeä (kr. praus, prautēs) eivät ole kreikkalaisessa filosofiassa merkittäviä. Ilma voi olla lempeä, samoin eläin, ja ihminenkin sen jälkeen, kun hänen suuttumuksensa on laantunut. Toisin on Uudessa testamentissa. Lempeys on paraatipaikalla heti Vuorisaarnassa. "Autuaitia ovat kärsivälliset (praeis)", töksäyttää Jeesus heti kärkeen. Itsestään Jeesus sanoo: "minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä", minkä hän sittemmin demonstroi ratsastamalla aasilla Jerusalemiin. Lempeydestään hän erityisesti kehottaa myös ottamaan oppia. Paavali luettelee lempeyden Hengen hedelmien joukossa (Gal. 5:22-23) On syytä huomata, mitä Jeesus lupaa lempeille: he saavat periä maan! Lempeys on siis bisneskielellä ilmaistuna menestystekijä. Lempeys on voiman, ei heikkouden osoitus. Jumala on lempeä, koska hänellä on siihen varaa.

Tähän liittyen on tärkeää tehdä seuraava huomio: piesty lapsi tai alistettu vaimo ei voi osoittaa lempeyttä. Lempeys on mahdollista vain sille, joka pystyisi antamaan samalla mitalla takaisin ja lyömään vastustajalle luun kurkkuun. Ankaruus ja moraalinen ehdottomuus on ihmisen pienuuden merkki. Se, joka lyö nyrkkiä pöytään, on jo menettänyt pelin.

Myöhemmin keskiajalla Tuomas Akvinolainen teki erottelun sanojen "laupeus" ja "lempeys" välille. Laupeudessa on tietynlainen valta-asema: siinä ylempiarvoinen katselee alempaansa suopeasti. Mutta lempeys on asettumista samalle tasolle. Pohjimmiltaan lempeydessä on kysymys siitä, että me olemme kaikki reppanoita, toiset vain kätkevät sen paremmin. Tai siitä, niin kuin Tommy Tabermann sanoo, että värisevää sielua ei saa tallata."Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon", kehottaa Paavali Filippiläiskirjeessä. Sana "lempeys" on tässä epieikeia, josta Aristoteleellakin on sanansa sanottavana. Nikomakhoksen Etiikassa (V,10) sana suomennetaan "kohtuudenmukaisuus". Filosofi sanoo:
"Kohtuudenmukainen ei pidä pikkutarkasti kiinni oikeudestaan millä hinnalla hyvänsä, vaan hän tyytyy myös vähempään, vaikka laki olisi hänen puolellaan."

Ilman kohtuudenmukaisuutta ihmisten yhteiselosta ei tulisi yhtään mitään, paitsi loputonta oikeusprosessia. Onhan tämä nähty. Siksi Uuden testamentin pastoraalikirjeet esittävät lempeyden erityisesti johtajan tärkeänä ominaisuutena: Seurakunnan kaitsija ei saa olla "juomiseen taipuvainen, väkivaltainen eikä rahanahne, vaan lempeä ja sopuisa" (1. Tim. 3:3) Niin ikään seurakuntalaisia kehotetaan siihen, että "he eivät saa parjata ketään eivätkä haastaa riitaa, vaan heidän on oltava ystävällisiä ja osoitettava lempeyttä kaikille ihmisille." (Tit. 3:2)

Seuraavan sukupolven kristitty, Klemens Roomalainen, rukoilee harhaan johdettujen puolesta erityisesti sitä, että heille suotaisiin "lempeyttä ja nöyryyttä", sillä pelkkä oikeaoppisuus tekee ihmisestä kovan (ja harhaoppiset ovat aina jossain asiassa oikeassa). Lempeys on Klemensin mielestä Jumalan ominaisuus (1. Klem. 23:1, 56:1) 

Yksi Uuden testamentin kohta lempeydestä vielä. "Veljet, jos joku tavataan tekemästä väärin, on teidän, joita Henki ohjaa, lempeästi ohjattava häntä. Olkaa kuitenkin varuillanne, ettette itse joudu kiusaukseen" (Gal.6:1)  Mihin kiusaukseen rikkoneen veljen ojentajat ovat vaarassa joutua? Onko kyse siitä, että synti tarttuu kontaktissa kuin koronavirus, jos on syntisen kanssa tekemisissä? Se on mahdollinen tulkinta, ja näin se on usein ymmärretty. Uskontotieteilijät puhuisivat tässä kohtaa tabusta. Mutta luulen, että kyseessä on kiusaus luopua lempeydestä. Kun toinen on tehnyt väärin, on lähes mahdotonta olla paheksumatta ja kokematta ylemmyyttä toiseen nähden. Se on itse asiassa yli-inhimillistä. Siksi lempeys on jumalallista.

Jes. 62: 10-12 (1. Adv., 1.vsk 1.lk)

Lähtekää, menkää ulos porteista,
valmistakaa tie kansalle,
valmistakaa, tasoittakaa valtatie,
raivatkaa pois kivet,
kohottakaa lippu merkiksi kansoille!

"Kohotkaa korkeiksi, portit" on adventin sanoma. Se tarkoittaa tämän kohdan mukaisesti, että esteet Jumalan kohtaamisen tieltä raivataan. "Valmistakaa tie" - ei Herralle, vaan - "kansalle". Ja siltä varalta että pelokkaat paimenet haluavat valmistaa vain kapean kujan tutulle laumalleen, sanotaan että kyseessä on "valtatie", jolta pitää myös raivata myös kaikki esteet pois. Kyseessä ei ole samanmielisten salaseura, vaan pyhä matka, jolle kutsutaan kaikkia kansoja. Luullakseni sanan "katolinen" alkuperäinen merkitys, tai ainakin perusintentio.

Maailman ääriin saakka
Herra on kuuluttanut:
- Sanokaa tytär Siionille:
Katso, sinun pelastajasi saapuu,
hän kuljettaa mukanaan työnsä palkkaa,
johdattaa niitä, jotka on omikseen hankkinut.

Mitä tarkoittaa, että hänellä on palkkansa mukanaan? Sen voi ymmärtää lunnaina: hänellä on maksu mukanaan, hän lunastaa Israelin. Tai sitten niin, että hän on niiden palkkio, jotka häntä rakastavat. Tai että hän itse on syy sille, että hän johdattaa niitä jotka hän on omikseen kutsunut.

Heitä kutsutaan nimellä Pyhä kansa,
Herran lunastamat,
ja sinua nimellä Kaivattu kaupunki,
Kaupunki, jota ei hylätä.

"Pyhät" ovat uuden liiton ihmisten nimitys. Sen perusteena on se, että olemme Herran lunastamia, ei mikään muu. Omasta navasta ei löydy kuin tekopyhyyttä. "Kaivattu" tarkoittaa, että Jumalan on ikävä sinua!

Ilm.20: 14-15 (Tuomiosunn. 3.vsk 2.lk)

Kuinka Iisak Niniveläinen tyhjentää helvetin?

 Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi. Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen

Helvetin voi kumota vedoten inhimilliseen oikeustajuun: mikään rikos ei vaadi ikuista rangaistusta. Se ei ole reilua. Mutta tällainen kumoaminen on tyhjänpäiväistä, jos Jumala on olemassa. Jos hän haluaa rangaista vastustajiaan ikuisessa tulessa, kuka voi häntä vastustaa?

Helvetin voi tyhjentää myös toista kautta, vedoten Jumalan olemukseen. Niin toimi 600-luvun pyhä Iisak Niniveläinen, eräs itäisen kristikunnan omaperäisimpiä ajattelijoita.

Hänen visionsa Jumalan rakkaudesta, jonka hän on saavuttanut jatkuvan Raamatun tutkistelun, rukouksen ja kyyneleiden avulla, käsittää kaiken luomakunnan, piittaamatta siitä, millaisen vastaanoton Jumalan rakkaus siinä saa. Jumalan rakkaus voittaa lopulta kaiken vastarinnan:

"Koska Luojan rakkaus hallitsee uudessa maailmassa kaikkea järjellistä luontoa, huuma Hänen paljastuvissa salaisuuksissaan vangitsee luokseen järjellisten olentojen hengen - heidän, jotka Hän on luonut, jotta he saisivat nauttia Hänestä, olivatpa he sitten väärä- tai oikeamielisiä."

Se, että Jumalan rakkaudella ei ole rajaa, tarkoittaa sitä, että "ei ole armahtavan Luojan tapaista luoda järjellisiä olentoja saadakseen syöstä heidät säälimättömästi herkeämättömään kärsimykseen sellaisten asioiden takia, jotka hän tiesi jo ennen niiden toteutumista." Iisak tunnustaa käsittelevänsä syvää salaisuutta, jota kunnioitetaan parhaiten vaikenemalla. Kuitenkin hän päivänselvästi torjuu ajatuksen, jonka mukaan Jumalassa voisi olla kostonhalua pahoja ihmisiä kohtaan. Hänen on tosin pakko myöntää, että Raamattu "päällisin puolin" näyttää viittaavan tällaiseen puoleen Jumalassa. Mutta sittenkin hänen on pakko kysyä:

"Kuinka sitten Jumala tekisi jotain saadakseen kostaa ennakoimansa pahat teot niille, joiden luonnon Hän on tuonut olevaksi kunniassa ja suuressa rakkaudessa? Hänhän on tuntenut heidät ja kaikki heidän toimintatapansa, eikä Hänen armohyvyytensä vuo katkea heiltä. Ja vielä sen jälkeenkään, kun he jo elävät monenlaisissa pahuuksissa, Hän ei ole ottanut huolenpitoaan pois hetkeksikään."

Viimeisen lauseen voi tietysti tulkita tarkoittavan vain sitä, että Jumala sallii aurinkonsa paistaa niin hyville kuin pahoillekin. Mutta Iisak ajattelee kaikkien lopullista päämäärää. Jumalalla on salainen kasvatustavoite kaikissa töissään, jopa helvetissä. Onhan Jumala tehnyt kuolemankin meille pelottavaksi onnettomuudeksi, vaikka se on periaattessa vain portti parempaan elämään. Samalla tavalla helvetilläkin on oma tarkoituksensa - eikä se tarkoitus ole kosto tai tuho. 

Iisakin arvovaltaisissa teoksissa luvut 119-122 ovat kaikkein kiistanalaisimpia. On jopa arveltu, ettei oikeaoppisuudestaan tunnettu pyhimys olisi edes kirjoittanut näitä sivuja. Iisak on selvästi itsekin tietoinen opetuksensa poikkeuksellisuudesta. Siksi hän vetoaa kahteen auktoriteettiin: Teodoros Mopsuestialaiseen (392-428) ja Diodoros Tarsolaiseen (k.392). Teodoros opettaa, että ne, jotka ovat tässä elämässä valinneet "kauneuden ja ylistämisen", saavat tulevassa maailmassa osakseen ihanuuden. Mutta kun koko elämänsä vääriin tekoihin taipuneet pahat ihmiset ovat rangaistusten ja niiden pelon kautta päässeet sisäiseen järjesstykseen, hekin valitsevat kauneuden saatuaan oppia, kuinka paljon ovat tehneet väärin, ja alettuaan ymmärtää viipyneensä pahojen asioiden parissa. Diodoros puolestaan ulottaa tämän salaisuuden koskemaan jopa demoneita: "Ei edes niiden pahuuden koko suuruus voita Jumalan hyvyyden määrää." Iisak ei siis kiistä helvetin olemassaoloa, mutta se ei voi olla ikuinen. Näky Jumalan vastustamattomasta rakkaudesta saa Iisakin ajattelemaan, että kenties demonit voivat kohota suurempaankin täydellisyyteen kuin enkelit! Jumalan rakkaus heitä kohtaan ei nimittäin ole pienempi kuin se rakkauden täyteys jota hänellä on enkelien tasolla pysyviä kohtaan. Iisak tiivistää näin;

"Jokaisessa järjellisessä olennossa on Jumalaan suuntautunut osa, joka ei tuhoudu rakennettaessa sitä ylhäistä valtakuntaa."

Kostoa hautovan ja virheitä luoduistaan etsivän Jumalan sijaan Iisak uskoo Jumalaan, joka pyrkii löytämään edes pienen syyn saadakseen vanhurskauttaa meidät.

"Kun joku osoittaa vähäistä tuskaa tai pelkkää katumuksen halua hänelle tapahtuneiden asioiden takia, niin Hän suo syntien anteeksiannon heti, välittömästi ja viipymättä."

Kaikkien Jumalan tekojen joukossa ei ole sellaista, joka ei olisi kauttaaltaan armoa, rakkautta ja laupeutta, opettaa Iisak. On järjenvastaista opettaa, että syntiset olisivat helvetissä erotettu rakkaudesta Luojaan. Helvetin tuska on tuskaa siitä, että olen rikkonut rakkautta vastaan. "Rakkauden piina on kovempi ja kitkerämpi kuin kidutus pelon tähden."

(Lähde: Iisak Niiniveläinen: Kootut teokset. suom. Serafim Seppälä. Valamon luostari 2005)

 

Ilm. 20:11-21:1 (Tuomiosunn. 3.vsk 2.lk)

Minä näin suuren valkean valtaistuimen ja sen, joka sillä istuu.
Jumalan kirkkaus valaisee Viimeisen Tuomion. Mielikuva siitä on usein kuin Gustave Dorén mustavalkoinen kuvitus, mutta se on epäilemättä väärä. Jumalan kirkkaus loistaa sateenkaaren väreissä (Ilm 1:12-16 on jo värikkäämpi). Saatana on poistunut näyttämöltä, jäljellä on Jumala yksin (vrt j.10)
Hänen kasvojensa edestä pakenivat maa ja taivas, eikä niistä jäänyt jälkeäkään.
Kirjaimellisesti "niille ei löytynyt sijaa". Taivaat, nuo ihmistä ja maata ikuisemmat "katoavat, mutta sinä pysyt. Ne kuluvat loppuun kuin vaate, sinä vaihdat niitä kuin vaatekertaa, ja ne vaihtuvat uusiin." (Ps 102:27)
Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä. Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan.
Suuret ja pienet tarkoittaa: kaikki. Elämän kirja on se, johon merkitsemisestä Jeesus käski iloita (Luuk 10:20) Tuomio tekojen mukaan kuulostaa vanhurskauttamisopin vastaiselta. Mutta tuomio tapahtuu ennen kaikkea kirjojen perusteella ja erityisesti j 15 sanoo: "Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen." Voisin ehdottaa jopa sellaista, että entäpä jos sanat kata ta erga auton viittaisivatkin sanaan bibliois eikä nekroi? 
Meri, kuolema ja Tuonela antavat kuolleensa. Se tarkoittaa, ettei ole sellaista kuoleman tapaa tai unohdusta, josta Jumala ei omiaan herättäisi. Toinen kuolema, tulinen järvi, on se, josta on luvattu vapautus sille, joka voittaa (2:11)
Sovinnonkaava XI, 70 lohduttaa: "Ei pidä vaivata ja piinata itseään pohtimalla, onko hänet Jumalan salaisissa suunnitelmissa valittu ja määrätty iankaikkiseen elämään - ilkeä Saatana semmoisilla ajatuksilla ahdistaa hurskaita ihmisiä. Hänen on sen sijaan kuunneltava Kristusta: Kristus on elämän kirja, johon on kirjoitettu kaikkien Jumalan lasten iankaikkinen valinta iankaikkiseen elämään. Kristus todistaa (Matt. 11.28) erotuksetta kaikille ihmisille, että Jumala tahtoo kaikkien synnin kuormien painamien ja raskauttamien tulevan hänen luokseen, jotta hän antaisi levon ja autuuden."

Matt. 24:36-44 (Valv. sunn. 3. vsk ev)

Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.

Maallinen apokalyptiikka ei näe viimeisissä tapahtumissa mitään yllätyksellistä: jos maapallon keskilämpötila nousee tätä tahtia, tuho odottaa ennustettuna ja väistämättä (ehkä kehityksen nopeus saattaa sentään yllättää). Evankeliumissa Jeesus sanoo, että ihmiset eivät tule aavistamaan mitään. Siinä mielessä ilmastonmuutos sopii tähän tekstiin huonosti.

Sitä päivää ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit, eikä edes Poika. Ennustelemisesta ei ole mitään hyötyä. On oltava jatkuvassa valmiudessa. Onko kysymys Jeesuksen paluun herkeämättömästä tarkkailusta? Aika ajoin syntyy kristittyjen ryhmiä, jotka keskittyvät paruusian odottamiseen, mutta ihminen ei jaksa sitä kauaa. Vai olisiko kysymys sen tajuamisesta, että ikuisuuskutsu saattaa minun kohdalleni tulla minä hetkenä hyvänsä? Memento mori on terveellinen muistutus, mutta se on enemmän elämän kehys kuin sen sisältö.

Jospa kysymys onkin herkeämättömästä valmiudesta yllättyä, ilahtua ja innostua elämästä? Kun Ihmisen Pojasta ei tiedä, missä asiassa, ihmisessä tai tapahtumassa hän on salatulla tavalla läsnä.

"Jumala, Sinä odotat, että etsimme Sinua halukkaasti, reippaasti ja iloisesti armosi avulla ilman raskasmielisyyttä ja turhia murheita.
Jumala, Sinä tahdot, että uskollisesti ja nurisematta odotamme Sinua puhtaasta rakkaudesta koko elämämme ajan, joka kestääkin vain vähän aikaa.
Jumala, Sinä toivot, että täysin luotamme Sinuun, ja olemme tässä luottamuksessa järkähtämättömät. Sinä teet työsi salassa ja ilmoitat itsesi äkillisesti ja riemullisesti meille kaikille, jotka Sinua rakastamme. Sinä mutkaton, ystävällinen ja kaikessa kotoinen. Siunattu olkoon nimesi." (Juliana Norwichlainen)