Kuinka Iisak Niniveläinen tyhjentää helvetin?
Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi. Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen
Helvetin voi kumota vedoten inhimilliseen oikeustajuun: mikään rikos ei vaadi ikuista rangaistusta. Se ei ole reilua. Mutta tällainen kumoaminen on tyhjänpäiväistä, jos Jumala on olemassa. Jos hän haluaa rangaista vastustajiaan ikuisessa tulessa, kuka voi häntä vastustaa?
Helvetin voi tyhjentää myös toista kautta, vedoten Jumalan olemukseen. Niin toimi 600-luvun pyhä Iisak Niniveläinen, eräs itäisen kristikunnan omaperäisimpiä ajattelijoita.
Hänen visionsa Jumalan rakkaudesta, jonka hän on saavuttanut jatkuvan Raamatun tutkistelun, rukouksen ja kyyneleiden avulla, käsittää kaiken luomakunnan, piittaamatta siitä, millaisen vastaanoton Jumalan rakkaus siinä saa. Jumalan rakkaus voittaa lopulta kaiken vastarinnan:
"Koska Luojan rakkaus hallitsee uudessa maailmassa kaikkea järjellistä luontoa, huuma Hänen paljastuvissa salaisuuksissaan vangitsee luokseen järjellisten olentojen hengen - heidän, jotka Hän on luonut, jotta he saisivat nauttia Hänestä, olivatpa he sitten väärä- tai oikeamielisiä."
Se, että Jumalan rakkaudella ei ole rajaa, tarkoittaa sitä, että "ei ole armahtavan Luojan tapaista luoda järjellisiä olentoja saadakseen syöstä heidät säälimättömästi herkeämättömään kärsimykseen sellaisten asioiden takia, jotka hän tiesi jo ennen niiden toteutumista." Iisak tunnustaa käsittelevänsä syvää salaisuutta, jota kunnioitetaan parhaiten vaikenemalla. Kuitenkin hän päivänselvästi torjuu ajatuksen, jonka mukaan Jumalassa voisi olla kostonhalua pahoja ihmisiä kohtaan. Hänen on tosin pakko myöntää, että Raamattu "päällisin puolin" näyttää viittaavan tällaiseen puoleen Jumalassa. Mutta sittenkin hänen on pakko kysyä:
"Kuinka sitten Jumala tekisi jotain saadakseen kostaa ennakoimansa pahat teot niille, joiden luonnon Hän on tuonut olevaksi kunniassa ja suuressa rakkaudessa? Hänhän on tuntenut heidät ja kaikki heidän toimintatapansa, eikä Hänen armohyvyytensä vuo katkea heiltä. Ja vielä sen jälkeenkään, kun he jo elävät monenlaisissa pahuuksissa, Hän ei ole ottanut huolenpitoaan pois hetkeksikään."
Viimeisen lauseen voi tietysti tulkita tarkoittavan vain sitä, että Jumala sallii aurinkonsa paistaa niin hyville kuin pahoillekin. Mutta Iisak ajattelee kaikkien lopullista päämäärää. Jumalalla on salainen kasvatustavoite kaikissa töissään, jopa helvetissä. Onhan Jumala tehnyt kuolemankin meille pelottavaksi onnettomuudeksi, vaikka se on periaattessa vain portti parempaan elämään. Samalla tavalla helvetilläkin on oma tarkoituksensa - eikä se tarkoitus ole kosto tai tuho.
Iisakin arvovaltaisissa teoksissa luvut 119-122 ovat kaikkein kiistanalaisimpia. On jopa arveltu, ettei oikeaoppisuudestaan tunnettu pyhimys olisi edes kirjoittanut näitä sivuja. Iisak on selvästi itsekin tietoinen opetuksensa poikkeuksellisuudesta. Siksi hän vetoaa kahteen auktoriteettiin: Teodoros Mopsuestialaiseen (392-428) ja Diodoros Tarsolaiseen (k.392). Teodoros opettaa, että ne, jotka ovat tässä elämässä valinneet "kauneuden ja ylistämisen", saavat tulevassa maailmassa osakseen ihanuuden. Mutta kun koko elämänsä vääriin tekoihin taipuneet pahat ihmiset ovat rangaistusten ja niiden pelon kautta päässeet sisäiseen järjesstykseen, hekin valitsevat kauneuden saatuaan oppia, kuinka paljon ovat tehneet väärin, ja alettuaan ymmärtää viipyneensä pahojen asioiden parissa. Diodoros puolestaan ulottaa tämän salaisuuden koskemaan jopa demoneita: "Ei edes niiden pahuuden koko suuruus voita Jumalan hyvyyden määrää." Iisak ei siis kiistä helvetin olemassaoloa, mutta se ei voi olla ikuinen. Näky Jumalan vastustamattomasta rakkaudesta saa Iisakin ajattelemaan, että kenties demonit voivat kohota suurempaankin täydellisyyteen kuin enkelit! Jumalan rakkaus heitä kohtaan ei nimittäin ole pienempi kuin se rakkauden täyteys jota hänellä on enkelien tasolla pysyviä kohtaan. Iisak tiivistää näin;
"Jokaisessa järjellisessä olennossa on Jumalaan suuntautunut osa, joka ei tuhoudu rakennettaessa sitä ylhäistä valtakuntaa."
Kostoa hautovan ja virheitä luoduistaan etsivän Jumalan sijaan Iisak uskoo Jumalaan, joka pyrkii löytämään edes pienen syyn saadakseen vanhurskauttaa meidät.
"Kun joku osoittaa vähäistä tuskaa tai pelkkää katumuksen halua hänelle tapahtuneiden asioiden takia, niin Hän suo syntien anteeksiannon heti, välittömästi ja viipymättä."
Kaikkien Jumalan tekojen joukossa ei ole sellaista, joka ei olisi kauttaaltaan armoa, rakkautta ja laupeutta, opettaa Iisak. On järjenvastaista opettaa, että syntiset olisivat helvetissä erotettu rakkaudesta Luojaan. Helvetin tuska on tuskaa siitä, että olen rikkonut rakkautta vastaan. "Rakkauden piina on kovempi ja kitkerämpi kuin kidutus pelon tähden."
(Lähde: Iisak Niiniveläinen: Kootut teokset. suom. Serafim Seppälä. Valamon luostari 2005)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti