Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2. Adventti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2. Adventti. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. joulukuuta 2023

Jes. 35: 3-6 (2. Adventti, 2. vsk 1.lk)

 Voimistakaa uupuneet kädet, vahvistakaa horjuvat polvet.

Septuagintan pohjalta voisi puhua "aneemisista" käsistä. Kädet ovat ne jotka tekevät asioita. Ne ovat tulleet uupuneiksi ja tehottomiksi. Kysellään, onko missään mitään mieltä. Siitä ei hyvä seuraa. Polvet puolestaan ovat ne, jotka kantavat. Polvet tutisevat silloin kun pelottaa eikä uskalla ottaa askeltakaan. Jos on tällaiset fiilikset, kannattaa lukea tämä teksti.

Sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät: "Olkaa lujat, älkää pelätkö. Tässä on teidän Jumalanne! Kosto lähestyy, tilinteon hetki. Jumala itse tulee ja pelastaa teidät."

Heprean נָקָם on yksiselitteisesti "kosto". Sanoma lähtee liikkeelle kostosta, jota ihmiset sekä pelkäävät että janoavat. Se on tulossa, mutta kyseessä on pikemminkin tilinteko tai "hyvitys" (גְמוּל, ei suinkaan "rangaistus", kuten vanha käännös tulkitsi). Ja kun siihen asti on päästy, paljastetaan, että lopulta puhe on pelastuksesta. Jumalan rakastava isänsydän paljastuu pikkuhiljaa pelon ja vihan kahlitsemalle ihmiselle.

Silloin aukeavat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat; rampa silloin kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan.

Tähän Jeesus viittasi Matt. 11:5: "Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma." Voidaan puhua hengellisestä sokeudesta, kuuroudesta, rampuudesta ja mykkyydestä. Hengellisesti sokea ei kykene näkemään Jumalan läsnäoloa, hän ei arvosta ympärillään olevaa kauneutta. Olen kuuro köyhien huudolle ja maailmankaikkeuden musiikille, peloissani olen tullut kykenemättömäksi ottamaan sitä askelta, minkä tiedän oikeaksi, enkä osaa puhua mistään todella merkityksellisestä. Avaa minun silmäni, korvani ja suuni, Kristus!

Lähteitä puhkeaa autiomaahan, vuolaina virtaavat purot aroilla.

Tämä lupaus koskee lohdutonta sisäistä erämaata, johon olen joutunut. Vulgatan mukaan purot virtaavat in solitudine, yksinäisyydessä.

perjantai 8. joulukuuta 2023

Ps. 80:15-20 (2. adventti, psalmi)

Jumala, Herra Sebaot, auta meidät ennallemme, anna meidän nähdä kasvojesi valo, niin me pelastumme.


"Auta meidät ennallemme." Terveellä ihmisellä on tuhat toivetta, mutta vakavasti sairastuttuaan hän toivoo vain, että kaikki olisi niin kuin ennen. Tämän elämänviisauden muistan lukeneeni Hilkka Olkinuoralta.


Se, että kaikki olisi niin kuin ennen, ei ole välttämättä hurskas tai viisas toivomus (vrt. Saarn 7:10). Mutta ihmisen alkuperä on Jumalan yhteydessä, ja siksi kaipaus Jumalan puoleen on halua palata. Pelastus merkitsee ihmisen ja Jumalan alkuperäisen suhteen ennalleen saattamista. Psykologit puhuvat kaipuusta alkuyhteyteen, vauvan kokemaan symbioosiin äitinsä kanssa. Usko viittaa vielä syvemmälle.


Tämä voidaan kääntää myös:"Käännä meidät." Augustinus sanoo: sillä me olemme kääntyneet sinusta pois, ja ellet sinä käännä meitä, me emme palaa takaisin. Käännyttäminen ei ole ihmisen tehtävä - sitä kutsutaan oikeutetusti hengelliseksi väkivallaksi. Jumala yksin käännyttää niin, että siitä seuraa jotain hyvää.


"Anna meidän nähdä kasvojesi valo." Jumalan kasvot eivät koskaan ole pimeät, mutta hän kätkee kasvonsa Kristuksen ihmisyyteen, josta emme osaa häntä tunnistaa. Myös syntimme kätkee meiltä Jumalan kasvot, niin että näemme niissä vain pelkomme, vihamme ja epätoivomme peilikuvan. Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle, pyydetään Herran siunauksessa. "Vain silloin pelastumme." Kun näemme, miten täynnä rakkautta Isän sydän on.

keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Luuk. 12:35-36 (2. Adv. 2.vsk ev)

Valvomisen ja odottamisen idea ei ole pelokas kieltäytyminen elämästä, odotus henkeä pidätellen ja pahimpaan varautuen. Se on pikemminkin hillitön uteliaisuus.
Mestari Eckhart kommentoi tätä tekstiä näin: "Nämä ihmiset ovat valppaita, he pyrkivät olemaan tarkkana odottaessaan ja tarkkailevat häntä tulevaksi kaikessa mitä kohtaavat, olipa se heille miten vierasta tahansa." Toisin sanoen: kun astun ovesta ulos, odotan kohtaavani Hänet kaikessa - missä tahansa - mikä minua kohtaa. Avoimuus tälle vaatii todellista valvomista ja valppautta. Eckhartin mukaankin tässä kohtaa saa todella ponnistella. Kuvitelmamme "hengellisistä" ja "maallisista" asioista on tässä kohtaa vain haitallista. Tätä valvomista ja todellista suhdetta Jumalaaan ei voi pitää vain Jumalan ajattelemisena, sillä siinä tapauksessa Jumala katoaa silloin kun ajatus katkeaa.
"Elävän Jumalan olemassaolon tunnistava kohtaa Jumalan jumalallisella tavalla ja hänelle Jumala on valo kaikissa asioissa. Kaikki asiat maistuvat hänelle Jumalalta ja Jumalan kuva näkyy hänelle kaikista asioista."
Rukous: Mikä ikinä tänään kohtaa, mihin tahdotkaan tänään johtaa - tulkoon valtakuntasi! Kuka tahansa tuleekin vastaan, pienen hetkenkin ainoastaan - tulkoon valtakuntasi!

lauantai 8. joulukuuta 2018

Hoos. 2:21 (2.adv., 1.vsk 1.lk)

Minä kihlaan sinut, otan omakseni ainiaaksi, minä liitän sinut itseeni vanhurskauden ja oikeuden sitein, rakkaudella ja hyvyydellä.

Kun kristillinen usko puhuu Jumalasta tuomarina, ei ole kysymys jostain uudesta piirteestä, joka olisi Jumalan rakkaudesta erillinen.  "Oikeus" (mishpat, tuomio) ja "rakkaus" (hesed) kuuluvat erottamattomasti yhteen. Ei ole kahta jumalaa, joista toinen olisi lempeä paimen, joka etsii hellästi eksyneitä lampaita ja toinen ankara tuomari, joka tutkii sydämen salatuimmatkin häpeälliset ajatukset.  Puhe Jumalan tuomiosta on pienen ihmisen suussa vaikeaa, ellei mahdotonta. Omat pelot ja inhimillinen kostonhimo sävyttävät ajatteluamme väistämättä.  On muistettava, että sama Kristus, joka syntyi avuttomana lapsena jouluna seimeen ja joka rukoili niiden puolesta, jotka naulitsivat hänet ristiin, on viimeisen tuomion Tuomari.

Tuomio tarkoittaa Jumalan rakkauden näkemistä voimana, joka vastustaa pahaa. Tuomio on jo siinä, että ihmiset kääntävät selkänsä Jumalalle: "Ja tuomio on tämä: valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta pimeyden." (Joh. 3:19)

Siellä missä Jumalan rakkaus ei vallitse, seuraa hävitys ja kärsimys. Tätä voi kutsua Jumalan "rangaistukseksi" vain sillä ehdolla, että ymmärretään se, etttei Jumala rankaise vain rangaistakseen, vaan murtaakseen ja voittaakseen synnin. Edelleen on ymmärrettävä, ettei onnettomuus tai kärsimys ole tehdystä synnistä väistämättä ja oikeassa suhteessa seuraava rangaistus: usein siitä kärsivät syyttömät enemmän kuin syylliset.(Ks. Luuk. 13:1-5) Kolmanneksi: se, että Jumala voi käyttää pahaa ja kärsimystä hyvän tahtonsa toteuttamiseksi, ei tarkoita, että paha ja kärsimys olisi Jumalan tahto. Se tarkoittaa, ettei pahakaan voi tehdä hänen tahtoaan tyhjäksi.

Kun teologi pohtii ihmisen lopullista kohtaloa Jumalan tuomiolla, hän joutuu paljastamaan korttinsa. Selviää, mitä hän itse on taipuvainen ajattelemaan näistä salatuista asioista. Niinpä Gustaf Aulén ilmaisee vierastavansa sekä ajatusta kadotettujen ikuisesta piinasta että apokatastasis-oppia.  Ajatus Jumalasta, jonka päämääränä - vaikkakin vain lopullisen päämäärän kääntöpuolena - olisi rangaista kadotettuja sieluja iankaikkisesti, ei tunnu yhteensopivalta kristinuskon Jumala-käsityksen kanssa. Se ei palvele millään tavalla rakkauden päämäärää. Toisaalta Origeneen ajatus ennalleensaattamisesta (apokatastasis), jossa kadotetut ja itse paholainenkin lopulta pelastuvat, näyttää tekevän Jumalan rakkaudesta välttämättömän pakon, jonka valtaan kaikkien on väkisinkin alistuttava. Jumala vetää puoleensa hyvyydellä (rahamim), eikä sellaista asiaa kuin pakotettu rakkaus ole olemassa.  Aulén tuntee vetoa ajatukseen pahan annihilaatiosta, häviämisestä olemattomuuteen. Siihen näyttäisi viittaavan myös augustinolainen ajatus pahuudesta hyvyyden puuttumisena (privatio boni) :pahuudella ei ole itsenäistä olemassaoloa. Aulén myös spekuloi mahdollisuudella, että ratkaisun tekeminen olisi mahdollista vielä kuoleman rajan tuolla puolen. Ajatukselta puuttuu raamatullinen evidenssi, mutta sitä voi pitää kristillisen rakkauden mukaisena: se henkii uskoa siihen, ettei Jumalan rakkaus - vielä vähemmän kuin meidän rakkautemme - tunnusta kuoleman valtaa.
(Gustaf Aulén: Den allmänneliga kristna tron. Sockholm 1924, 167-175)

maanantai 11. joulukuuta 2017

Luuk. 17:20-24 (2. adv. 3.vsk ev)

Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: "Se on täällä" tai: "Se on tuolla." Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne (tai: sisäisesti teissä)

Vertailukohta Tuomaan evankeliumista: "Teidän johtajanne saattavat sanoa teille: 'Valtakunta on taivaassa', mutta silloinhan taivaan linnut ehtivät sinne ennen teitä. He voivat myös sanoa: 'Se on meressä', mutta silloin kalat ehtivät sinne ennen teitä. Tosiasiassa valtakunta on sekä teidän sisällänne että ulkopuolellanne." (log.3) Tämän valossa molemmat käännökset sanalle entos ("keskellänne", "teissä") ovat hyviä.
"Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä" tarkoittaa Tuomaan evankeliumin mukaan: "Kun opitte tuntemaan itsenne, silloin teidät tunnetaan ja ymmärrätte olevanne elävän Isän lapsia. Mutta jos te ette opi tuntemaan itseänne, te elätte köyhyydessä ja olette köyhyys." (log.3) Hengellisen elämän opettajat ovat aina kertoneet, että Jumalan tunteminen ja itsetuntemus kulkevat käsi kädessä. Gregorius Suuri kirjoittaa: "Yhdelläkään sielulla ei ole suurempaa huolenaihetta, kuin että tuntee itsensä. Sillä se joka tuntee itsensä, ymmärtää olevansa luotu Jumalan kuvaksi. Mutta jos joku on luotu Jumalan kuvaksi, hänen ei tule pyrkiä olemaan juhtien kaltainen tai antautua nykyisen elämän korskeuteen ja himoihin." (in Cant.) Ja Ramon Llull kertoi: "Rakastava katsoi itseensä ollakseen kuvastin, jossa hän näkisi rakastettunsa, ja hän katsoi rakastettuaan, että tämä olisi kuvastin, josta hän saisi itsetuntemusta."
"Jumalan valtakunta on teidän keskellänne" on välttämätön vastapaino edellisille, sillä sydämen sisäisyyteen katselu tekee helposti hengellisyydestä pelkkää introspektiota. John Donne kirjoitti: "Yksikään ihminen ei ole saari, vaan jokainen on osa yhteistä mannerta. Jos meri huuhtelee mukanaan savikokkareen, käy Eurooppa sitä pienemmäksi, samoin kuin ystäviesi maatila tai oma kartanosi kärsii menetyksen palan muretessa rantakalliosta." Jumalan valtakunta tulee todeksi suhteessa toisiin. Kohtaan Jumalan katsoessani toiseen. "Kaikki ihmiskasvot ovat hunnun verhoamia, ja tämä huntu on hänen, jota emme voi kuolematta katsoa kasvoista kasvoihin" (Ernesto Cardenal).
Kirkko on tämän valtakunnan julistaja, mutta on vaarallista samastaa se tähän valtakuntaan. Hans Küng kirjoittaa:
"Kirkko ei ole Jumala; huolimatta kaikesta myönteisestä, mitä kirkosta voidaan uskovien yhteisönä sanoa, se ei ole jumalankaltainen olento. Uskova on epäilemättä vakuuttunut siitä, että Jumala vaikuttaa kirkossa ja kirkon vaikuttamisessa. Jumalan toiminta ja kirkon toiminta eivät kuitenkaan ole yhteneviä eivätkä sulaudu toisiinsa omat ääriviivansa menettäen. Niiden välillä on periaatteessa ero. Jumala pysyy Jumalana...Kirkko on ja pysyy luotuna. Se ei siis ole kaikkitietävä eikä kaikkivoipa, ei ikuinen eikä synnitön."

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

1. Piet. 1:13-17 (2. adv., 1.vsk 2.lk)

Vyöttäytykää siis, olkaa raittiit. Pitäkää ajatuksenne kirkkaina ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille annetaan Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.

Vyöttäytyminen (anazonnymi) merkitsi Raamatun maailmassa valmistautumista matkanteon vaivoihin. Vaatteet sidottiin vartalon ja jalkojen ympärille kiinni nahkaisella vyöllä, etteivät ne estäisi matkantekoa. Ehkä siinä on jossakin mielessä jotain samaa kuin meidän kielikuvassamme "hihojen käärimisestä." Efesolaiskirjeessä luetellaan kristityn taisteluvarustus, jossa kehotetaan ottamaan vyöksi totuus (Ef.6:14). Vyöttäytyminen on myös palvelijan tehtävä. Jeesus lupasi, että uskollinen palvelija saa seuraavanlaisen kohtelun: "Autuaita ne palvelijat, jotka heidän herransa palatessaan tapaa valvomasta! Totisesti: hän vyöttäytyy, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan heitä." (Luuk. 12:37). Olkaa raittiit! Tähän raamatunkäännöksemme lisää sanat, joita ei alkutekstissä ole, mutta jotka kertovat siitä, mitä UT:n sana "olla raitis" (nefo) tarkoittaa: pitäkää ajatuksenne kirkkaina. Kyse on ennen kaikkea mielen raittiudesta. Tottakai tavanomainen raittius liittyy siihen. Mahdotonta on olla kännissä ajatus kirkkaana. Pietari kehottaa panemaan toivomme Kristukseen teleiōs, siis kokonaan tai loppuun asti. Toivo on tulevaisuuteen kohdistuva asia. Toivon kohde on tulossa. Jeesuksen Kristuksen ilmestyminen, uskon lopullinen varmuus, on vasta tulossa
.
 Olkaa kuuliaisia lapsia älkääkä taipuko noudattamaan himoja, joiden vallassa ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte.

Sokrates opetti, että jos ihminen tietää, mikä on oikein, hän myös tekee niin. Myös tässä sanotaan, että synti on ennen kaikkea tietämättömyyttä. Ihminen pyrkii jäljittelemään jotain, muuttumaan jonkin kaltaiseksi. "Älkää taipuko noudattamaan himojanne", kehottaa Pietari. Samaa sanaa (syskhematizo) käyttää myös Paavali, kun hän sanoo: "Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä." (Room. 12:2)

Niin kuin hän, joka teidät on kutsunut, on pyhä, niin tulkaa tekin pyhiksi kaikessa mitä teette. Onhan kirjoitettu: ”Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä.”

Se mitä meidän tulee tavoitella ja jäljitellä, on Jumalan pyhyys. On kuitenkin tärkeää ettemme jäljittele omaa kuvitelmaamme siitä, sillä silloin kyseessä on tekopyhyys. Elämme joulun odotusta. Jumala ei kysy kuten joulupukki: onkos täällä kilttejä lapsia? Jumala ei vaadi kiltteyttä vaan pyhyyttä. Mistä sen pyhyyden löytää? Minä olen pyhä, koska pyhä Jumala on minut luonut, Kristus on minut lunastanut ja varmemmaksi vakuudeksi lahjoittanut minulle Pyhän Hengen kasteessa. Tästä minut on kutsuttu tekemään totta. Sitä saan seurata ja toteuttaa, vaikka olisin kaikki elämäni päivät tähän asti viettänyt vain ja ainoastaan synninteossa.

Ja jos kerran te rukoillessanne kutsutte Isäksi häntä, joka puolueettomasti tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin eläkää jumalanpelossa tämä muukalaisuutenne aika.

Jeesus käski rukoilemaan Jumalaa nimellä "Isä". On todellakin hämmästyttävää, että voi kutsua isäkseen häntä, joka tuomitsee kerran kaikki ihmiset, minutkin, henkilöön katsomatta. Jumalanpelko ei ole tässä eusebeia vaan fobos. Pelkoa ei rakkaudessa ole, kirjoittaa Johanne (1. Joh. 4:18) mutta on sentään siinä mielessä, että rakastava pelkää ennen kaikkea sitä, että aiheuttaa mielipahaa rakkaalleen. Elämää kutsutaan muukalaisuuden ajaksi. Kristitylle ja kirkolle on vahingoksi, jos hän unohtaa olevansa muukalainen tämän maan päällä. Psalmistan kanssa rukoilemme: "Kuule rukoukseni, Herra, ota vastaan avunhuutoni. Älä ole kuuro minun itkulleni! Minä olen muukalainen, etsin sinulta turvaa, olen koditon niin kuin olivat isänikin." (Ps.39:12)

lauantai 9. joulukuuta 2017

Luuk. 21:25-33 (2.Adv. 1.vsk ev)

Semiootikkona panen merkille, että merkit, semeia, ovat "tunnusmerkkejä". Meren aallot pauhaavat jylisten tuo mieleen tsunamit. Vuoden 2004 tsunami vei ihmisten ajatukset väistämättä Jumalan olemassaolon kysymyksiin. Miksi tätä kohtaa ei silloin luettu? Olemme leikanneet kristillisyydestä eskatologian ja jättäneet sen lahkojen vaalittavaksi. Kaikki lamaantuvat pelosta on oikeastaan "heittävät pelosta henkensä". Sitähän tapahtuu kaiken aikaa. Päihteiden käyttö ja mielenterveysongelmat heijastelevat tätä. Tämä on tätä päivää.
Mutta sanoma on sittenkin toinen: Teidän vapautuksenne on lähellä. Kun pimeys on suurin, kun kaikki ajallinen lohtu siitä, että sosialismi toisi tasa-arvon tai kapitalismi onnen, on mennyt, Jumalan valtakunta on lähellä.
Tämä sukupolvi on ymmärretty joko niin, että se tarkoittaa sukupolvea, jonka aikana nämä alkavat tapahtua (esim. Israelin valtio "viikunapuu", perustetaan) tai sitten Jeesus odotti sen tapahtuvan aikanaan välittömässä lähitulevaisuudessa. On myös mahdollista lukea se "sukukunta", toisin sanoen ihmissuku. Onko tämä uhkailua ja pirujen maalailua taivaanrantaan? Mikä uutinen on luonnontieteen perusteet tuntevalle, että taivas ja maa katoavat? Uutinen sen sijaan on se, että minun sanani eivät katoa. Se on evankeliumi.

perjantai 8. joulukuuta 2017

Jaak. 5:7-11 (2. Adv. 3.vsk 2.lk)

Olkaa kärsivällisiä, veljet, Herran tuloon asti. Niin maamieskin: kärsivällisesti hän odottaa maan kallista hedelmää kevään ja syksyn sadonkorjuuseen saakka. Olkaa tekin kärsivällisiä ja rohkaiskaa mielenne, sillä Herran tulo on lähellä.

Maamies odottaa kirjaimellisesti "varhaista ja myöhäistä sadetta", joista myöhäinen on keväinen ja tulee ennen sadonkorjuuta (näin Thayerin sanakirja). Herätyksestä on usein käytetty sateen vertauskuvaa. Tässä se tarkoittaa sitä, että Jumala tekee työtään, vaikka merkkejä ei siitä näy.

Älkää syytelkö toisianne, veljet, ettei teitä tuomittaisi. Tuomari seisoo jo ovella.

Syyteleminen on stenaxo, huokailla. Se kuuluu kristityn elämään: luomakunta huokaa (Rm 8) ja me huokailemme tässä majassamme (2. Kor 5), mutta toisiamme kohtaan meidän ei pidä olla tyytymättömiä. Kun kärsivällisyyttämme koetellaan, on suuri kiusaus ruveta syyttelemään toisia. Tämä on niin nähty. Tuomari on kuitenkin vain yksi.

Veljet, ottakaa vastoinkäymisten kestämisessä ja kärsivällisyydessä esikuvaksenne profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä. Niitä, jotka kestävät loppuun asti, me ylistämme autuaiksi. Te olette kuulleet Jobin kestävyydestä ja tiedätte, mihin tulokseen Herra antoi sen johtaa. Herra on laupias ja anteeksiantava.

Vastoinkäymisten kestävyys (kakopatheia) on ainoan kerran UT:ssa tässä kohtaa, "pahan kärsiminen." Ei ole syntaktisesti selvää, puhutaanko tässä Jobin tarinan päätöksestä, vai pitäisiko sanoa näin: Jobin tarinan olette kuulleet ja Herran lopun nähneet. Viimeinen lause on kuitenkin johtopäätös: Herra on polysplangkhnos (hapax) eli täynnä sääliä. Hyvä muistaa, ettei Job suinkaan kärsinyt stoalaisen tyynesti - kaikkea muuta.

Juudas, lohduttajani (Hiljainen viikko)

 Daniel Nylund kirjoittaa: Eräänä mieleni synkimpänä talvena luin kaiken löytämäni Juudaksesta, koska niin syvästi samaistuin häneen evankel...