Voimistakaa uupuneet kädet, vahvistakaa horjuvat polvet.
Septuagintan pohjalta voisi puhua "aneemisista" käsistä. Kädet ovat ne jotka tekevät asioita. Ne ovat tulleet uupuneiksi ja tehottomiksi. Kysellään, onko missään mitään mieltä. Siitä ei hyvä seuraa. Polvet puolestaan ovat ne, jotka kantavat. Polvet tutisevat silloin kun pelottaa eikä uskalla ottaa askeltakaan. Jos on tällaiset fiilikset, kannattaa lukea tämä teksti.
Sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät: "Olkaa lujat, älkää pelätkö. Tässä on teidän Jumalanne! Kosto lähestyy, tilinteon hetki. Jumala itse tulee ja pelastaa teidät."
Heprean נָקָם on yksiselitteisesti "kosto". Sanoma lähtee liikkeelle kostosta, jota ihmiset sekä pelkäävät että janoavat. Se on tulossa, mutta kyseessä on pikemminkin tilinteko tai "hyvitys" (גְמוּל, ei suinkaan "rangaistus", kuten vanha käännös tulkitsi). Ja kun siihen asti on päästy, paljastetaan, että lopulta puhe on pelastuksesta. Jumalan rakastava isänsydän paljastuu pikkuhiljaa pelon ja vihan kahlitsemalle ihmiselle.
Silloin aukeavat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat; rampa silloin kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan.
Tähän Jeesus viittasi Matt. 11:5: "Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma." Voidaan puhua hengellisestä sokeudesta, kuuroudesta, rampuudesta ja mykkyydestä. Hengellisesti sokea ei kykene näkemään Jumalan läsnäoloa, hän ei arvosta ympärillään olevaa kauneutta. Olen kuuro köyhien huudolle ja maailmankaikkeuden musiikille, peloissani olen tullut kykenemättömäksi ottamaan sitä askelta, minkä tiedän oikeaksi, enkä osaa puhua mistään todella merkityksellisestä. Avaa minun silmäni, korvani ja suuni, Kristus!
Lähteitä puhkeaa autiomaahan, vuolaina virtaavat purot aroilla.
Tämä lupaus koskee lohdutonta sisäistä erämaata, johon olen joutunut. Vulgatan mukaan purot virtaavat in solitudine, yksinäisyydessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti