Joh.6:48-58 (4.paastonajan sunn.3.vsk ev)

Tämä raamatunkohta puhutti reformaatiossa nimen omaan Kristuksen inhimillisen ja jumalallisen luonnon suhteen näkökulmasta.
"Raamattu ei puhu yleisesti inhimillisesti luonnosta, kun se sanoo: "Kristuksen veri puhdistaa meidät kaikista synneistä" (1.Joh.1:7). Johannes ei tarkoita ainoastaan kertakaikkista ristillä hankittua ansiota vaan puhuu tässä siitä, että meitä ei vanhurskauttamisessa puhdista pelkkä Kristuksen jumalallinen luonto vaan myös hänen verensä. Veri puhdistaa meidät kaikista synneistä todellisesti (per modum efficaciae). Joh 6:48-58 sanoo niin ikään elämää antavaksi ruuaksi Kristuksen lihaa. Efesoksen kirkolliskokous onkin siitä päätellyt, että Kristuksen lihalla on voima tehdä eläväksi. Meikäläisten teoksissa esitetään tästä opinkohdasta lukuisia ihania todisteita, jotka on poimittu vanhan oikeauskoisen kirkon perinteestä."(Yksimielisyyden Ohje VIII)

Mainitussa todisteiden luettelossa ääneen pääsee mm. Johannes Damaskolainen:"Ei omasta voimastaan vaan lihaan yhtyneen Sanan voimasta Herran liha saa aikaan jumalallisia tekoja, jolloin Sana tuo lihan välityksellä ilmi Sanalle ominaisen tavan vaikuttaa. Eihän hehkuva rautakaan polta siksi, että rauta luonnostaan polttaisi, vaan rauta on saanut tämän kyvyn yhdistymällä tuleen. Niinpä Herran ruumiskin on itsessään kuolevainen, mutta sillä on voima tehdä eläväksi, koska se on yhtynyt Sanan kanssa yhdeksi persoonaksi."

Kyrillos Jerusalemilainen kirjoittaa:"Kristuksen vaatteet jaettiin neljään osaan, vain ihokas jäi jakamatta. Sanoisin, että tämä sisältää viittauksen erääseen salaisuuteen. Kun näet maanpiirin neljä osaa ovat päässeet osallisiksi pelastuksesta, ne ovat keskenään jakaneet Sanan vaatteen, hänen lihansa, joka kuitenkin on samalla jäänyt jakamattomaksi. Samalla kun Ainosyntyinen antaa itse kullekin osuuden itsestään ja pyhittää kaikkien meidän sielumme ja ruumiimme lihallaan, hän on meissä jokaisessa jakamattomana ja kokonaisena, koska hän on kaikkialla yksi eikä millään tavoin jakautunut."

Joh. 6:35 (4. paastonajan sunn. 2.vsk ev)

Jeesus sanoi: Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.
"Autuaita ovat ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan", lupaa Jeesus (Matt. 5:6). Ravituksi tuleminen on eri asia kuin ahtaa itsensä täyteen. Gregorius Suuren mukaan aistilliset nautinnot herättävät kyllä ruokahalun, mutta sen jälkeen kun ne on täytetty, ne eivät enää tyydytä. Hengellisen nautinnon halu on vähäinen, mutta sen kokeminen tyydyttävää. Ensimmäisessä tapauksessa kuljetaan halusta kylläisyyteen ja siitä vastenmielisyyteen, jälkimmäisessä halusta kylläisyyteen, joka kasvattaa ruokahalua (Hom. in Ev. 36:1) Samalla tavalla kylläisyyden ja nälkäisyyden vuorovaikutusta kuvataan myös Sirakin kirjassa: "Jotka minua syövät, ne isoavat yhä lisää, ja jotka minua juovat, ne janoavat yhä lisää." (Sir. 20:21). Kannattaa lukea koko Joh 6:n leipäpuhe, niin ristiriidan merkitys selviää: "Ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää (j.53) "Jumalan leipä on se, joka tulee taivaasta ja antaa maailmalle elämän" (j.33) Se antaa elämän, se pitää minut Kristuksen yhteydessä (j. 56). Se on eri asia kuin omistaminen. Minut hän täyttää kokonaan, mutta häntä en voi silti kylliksi tuntea.

Tästä puhuu myös Augustinuksen rukous Sero te amavi:

"Myöhään olen rakastunut sinuun, kauneus, sinä ikivanha ja aina yhtä uusi,

myöhään olen alkanut rakastaa sinua.

Sinä olet ollut minussa, mutta minä olen ollut ulkopuolella.

Siellä ulkona olen sinua etsinyt ja hulluudessani ryntäillyt yli kaiken sen kauniin,

jonka sinä olet luonut.

Sinä olet ollut minun luonani, mutta minä en ole ollut sinun luonasi.

Kaukana sinusta olen kuunnellut sen viettelyksiä, jolla ei ole mitään pysyvyyttä sinusta irrallaan.

Sinä huusit minua kovalla äänellä ja riuhtaisit rikki minun kuurouteni hunnun.

Sinä seisoit edessäni salamanvalossa ja karkotit sokeuteni.

Sinä tulit minun luokseni kuin tuoksu tuulessa,

minä siemaisin sinut henkeeni ja nyt kaipaan sinua,

Minä maistoin sinua, nyt minulla on sinua nälkä, sinua jano.

Sinä kosketit minua ja nyt olen tulenlieska sinun rauhassasi."

Aam. 8: 11-12 (4. paastonajan sunn. 2.vsk 1.lk,v)

Koittaa aika - sanoo Herra Jumala -
jolloin minä lähetän maahan nälän.
En leivän nälkää,
en veden janoa,
vaan Herran sanan kuulemisen nälän.
Ihmiset hoippuvat mereltä merelle,
pohjoisesta itään he harhailevat
etsimässä Herran sanaa,
mutta eivät löydä.


"Työläiset tarvitsevat runoutta enemmän kuin leipää", julisti Simone Weil. Sanan nälkä on runouden nälkää, merkityksen nälkää. Nuoret tietävät kaiken hinnan mutta eivät minkään arvoa.
Tuo nälkä ja etsintä ajaa ihmisiä yhä korkeammalle ja kummallisimpiin suoritukseen. Ihmiset hoippuvat mereltä merelle: ajattele, että suomalaisten suosikkimatkakohde 70-luvulla oli Mallorca, 2000-luvulla Thaimaa. Kaikki alkaa olla nähty.
Internet mahdollistaisi kaiken ihmiskunnan viisauden löytämisen hetkessä, mutta mitä sieltä etsitään? Harmitonta ja ei niin harmitonta viihdettä. Sosiaalinen media merkitsee edes kuvitelmaa yhteydestä. Samoin porno. Että minä merkitsisin jotakin jollekin.
Yhä uusia huumeita. Masennukseen sairastuneita lapsia. Mitä merkitsee "Herran sana"? Sit että joku näkee mielen tässä kaikessa. "Etsi mitä etsit, mutta älä sieltä mistä etsit", sanoo Augustinus tänä sunnuntaina.
Ei teologista tutkimustakaan ole tehty milloinkaan niin paljon kuin nykyään. Kirkkoja on tuhansia, Raamattu lähes kaikkien saatavilla...miten niin on Jumalan sanan nälkä?


Siltä kuitenkin näyttää. Onko kyse vain siitä, että kun jokapäiväisen leivän hankkiminen ei täytä koko päivääni, peruslevottomuus ja epätoivo (joka Kierkegaardin mukaan on todiste siitä että meissä on jotain ikuista) nostaa päätään. Jumala on sen kaipauksen meihin asettanut. "Levoton on sydämemme, kunnes se löytää levon sinussa", sanoi Augustinus. Se on triviaali ja latistunut ajatus, mutta silti tosi. Niin kuin Jumalan rakkaus Kristuksessa. Se on löydettävä uudestaan, uutena. Sen opillinen ja liturginen muotoilu on tullut sille vankilaksi. Sen on murtauduttava ulos, kohdattava kuulija uutena ja vapauttavana sanana (huom! evankeliumia on saarnattu psykologisoidussa muodossa niin kauan, ettei sekään välttämättä toimi). Siihen tarvitaan sanan julistajia, Pyhä Henki sanan valaiskoon. 

Ei ihminen elä pelkästään leivästä. Joku voi ajatella, että hyvinruokitun länsimaalaisen on helppoa sanoa näin. Mutta kysypä niiltä, jotka joutuvat taistelemaan joka leipäpalasta: onko se muka ihmisarvoista elämää?

Jes. 55:1-3 (4. paastonajan sunn. 3.vsk 1.lk)

Kuulkaa kaikki janoiset! Tulkaa veden ääreen! Te, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa viljaa ilmaiseksi, syökää, ottakaa maksutta viiniä ja maitoa!

Jumala omaksuu torikauppiaan puhetavan tässä kohtaa: "Eikä tässä vielä kaikki!" "Te saatte riemuiten ammentaa vettä pelastuksen lähteestä." (12:3) "Minä annan vesien virrata janoaville, purojen kuivaan maahan." (44:3) "Joka on janoissaan, tulkoon. Joka haluaa, saa lahjaksi elämän vettä." (Ilm. 22:17) Kutsu kaikuu siis läpi Raamatun (ks. myös Joh 7:37).

Miksi punnitsette hopeaa maksuksi siitä, mikä ei ole leipää, vaihdatte työstä saamanne palkan siihen, mikä ei tee kylläiseksi? Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvin, te saatte nauttia parhaista herkuista.

Tässä yhdistyy sääliväinen lohdutus ja moite typeryydestä. Käännöksessä on nykyisten terveyssuositusten mukaisesti ilmaisu "ilahduttaa lihavuudella" (delectabitur in crassitudine, hepreankielinen sana tarkoittaa tirisevää läskiä) siistitty. Rasvaisten pitoruokien tarjoilu on kuitenkin VT:n eskatologiassa tavallista (esim. Jes 25:6). Jumalattomuus sen sijaan nälkiinnyttää sielun: "Jotkut taas olivat mielettömiä, tekivät syntiä ja joutuivat kärsimään tekojensa tähden. Kaikki ruoka inhotti heitä, he olivat jo kuoleman porteilla." (Ps. 107:17-18) Sirak kehottaa:
"Tulkaa minun luokseni, oppimattomat, majoittukaa taloon, jossa opetan! Kuinka kauan olette ilman kaikkea tätä ja kärsitte polttavaa janoa? Tästä olen puhunut, tämän vuoksi olen avannut suuni: Hankkikaa viisautta! Siihen ei tarvita rahaa." (Sir 51:23-25)

5. Moos. 8: 2-3 (4. paast.aj. sunn., 1.vsk. 1.lk)

Muistakaa, kuinka Herra neljänkymmenen vuoden aikana johti teitä pitkällä matkallanne autiomaassa. Hän kuritti teitä ja pani teidät koetukselle saadakseen tietää, aiotteko todella noudattaa hänen käskyjään vai ette.

Kovan ja pitkäjänteisen koulutuksen avulla Herra halusi tietää "mitä sydämessänne on" (et-asher bilbabka) eli oletteko tosissanne. Paastonaikana on lupa puhua siitä, että usko on pirun vaikeaa, se vie mehut, se karsii jyvät akanoista. Voi tietysti lässyttää jumalasta (joka pitää kirjoittaa pienellä kirjaimella) joka ei vaadi mitään. Ei siitä sitten myöskään ole mitään apua. Tosi Jumalan kanssa joutuu painimaan. Ja siinä painissa jää takuulla toiseksi. Kun mietin omaa tietoista uskontaivaltani, huomaan, ettei se, mitä tämä vaellus on kaivanut sydämestäni esiin, ole kovin mieltäylentävää. Uskomaton määrä kuonaa löytyi ulkonaisesti siivosta ihmisestä. Miksi ihmeessä tämä piti kokea? Seuraava lause vastaa siihen:

Tehdäkseen teidät nöyriksi hän piti teitä nälässä ja ruokki teitä sitten mannalla, jota ete olleet ennen maistaneet, eivät myöskään teidän isänne. Hän halusi osoittaa teille, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan kaikesta, mitä Herra sanoo.


Hengellisiä pikavoittoja ja sisäistä eheytymistä tarjoava kristillisyys ohittaa sen nöyryyden koulun, josta Raamattu puhuu. Siitä nöyryydestä ei ole lehtihaastatteluissa tai facebook-päivityksissä kerrottavaksi. "Manna" haastaa ihmisen uskonnollisuuteen luontaisesti kietoutuvan konservatiivisuuden. Te tai teidän isänne, kirkkokuntanne tai herätysliikkeenne ette olleet maistaneet tätä ravintoa ennen. Olisitte voineet kaikessa rauhassa laulaa "give me that old time religion" ja olla syömättä tuota epäilyttävää tavaraa, mutta onneksi oli niin kova nälkä. "Kaikesta, mitä Herra sanoo" ilmaistaan synoptikoilla "jokaisesta sanasta", mutta hepreassa siinä ei ole "sana" (dabar) vaan "se mikä lähtee jostain" (motsa). Se on reaaliaikaisempi, etten sanoisi pneumatologisempi, ilmaisu. Ei ole kysymys uskollisuudesta pyhälle tekstille, vaan sille, mitä Herra sanoo tässä ja nyt. Sille on oltava herkkä. Sen herkkyyden opetteluun voidaan tarvita neljäkymmentä vuotta, tai enemmänkin.

1. Kor. 10:1-6 (4.paastonajan sunn. 1.vsk 2.lk)

Veljet, haluan teidän tietävän, että isämme vaelsivat kaikki pilven johdattamina ja kulkivat meren poikki

Sakramenttiteologinen anamneesi viittaa Exoduksen tapahtumiin, jotka psalmi 105 tiivistää: "Herra levitti pilven heidän verhokseen ja pani tulen valaisemaan yötä. He pyysivät ruokaa, ja hän lähetti viiriäisiä ja ravitsi heidät taivaan leivällä. Hän avasi kallion, ja siitä kumpusi vettä, vesi juoksi virtanaan pitkin kuivaa maata."(j.39-40)

Kaikki he saivat pilvessä ja meressä kasteen Mooseksen seuraajiksi

Kaste on siis jo Vanhassa testamentissa. Pilvi ja meri voidaan tulkita upotus- tai valelukasteeksi. Silloin se teki Mooseksen, nyt Jeesuksen seuraajiksi.

Kaikki he söivät samaa hengellistä ruokaa ja joivat samaa hengellistä juomaa.

Manna erämaassa ja vesi kalliosta olivat siis ehtoollisen esikuvia. Tämän sunnuntain VT:n teksti sanoo: Muistakaa, kuinka Herra neljänkymmenen vuoden aikana johdatti teitä pitkällä matkallanne autiomaassa. Hän kuritti teitä ja pani teidät koetukselle saadakseen tietää, aiotteko todella noudattaa hänen käskyjään vai ette. Tehdäkseen teidät nöyriksi hän piti teitä nälässä ja ruokki teitä sitten mannalla, jota ette olleet ennen maistaneet, eivät myöskään teidän isänne. Hän halusi osoittaa teille, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan kaikesta mitä Herra sanoo." (5. Moos. 8:2-3)

Hehän joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan: tämä kallio oli Kristus

Rabbit tulkitsivat Raamattua niin, että kallio oli kahdessa paikkaa, eikä liikkunut.

Jakeet 5-6 kertovat, että huolimatta siitä, että israelilaiset olivat sekä "kasteesta" että "ehtoollisesta" osallisia, "useimmat heistä Jumala hylkäsi." Niin heistä tuli esimerkki meille. Jumalaa ei voi itselleen varmistaa.

Ilm.21:6 (4. paastonajan sunn. 3.vsk 2.lk)

Minä olen A ja O, alku ja loppu. Sille, joka on jano, minä annan lahjaksi vettä elämän veden lähteestä.

Tämä on kristillisen meditaation lause. Kukan se, joka saa? Janoinen. Siis se, joka ei löydä tyydytystä tästä maailmasta. Tyytymätön, levoton, koditon, se jolla on ikävä, vaikka kaikki on hyvin.

Se joka kaipaa aitoa vuorovaikutusta, todellista yhteyttä ja vanhurskautta ihmisten ja kansakuntien kesken. Nämä kaikki julistettiin autuaiksi Vuorisaarnan johdannossa. Kuka lupaa? Hän joka on kaiken alku ja loppu, olemassaolon syy ja päämäärä. Teilhard de Chardin on tehnyt α: sta ja ω: sta evoluutioteologian käsitteitä - en osaa ajatusta avata enempää. A ja O on sellainen, johon kaikki viittaa, mutta josta kaikki myös vaikenee. Kaiken perusta voi antaa elämän veden lähteestä. Siitä lähteestä Herra sanoo toisaalla: "Joka juo tätä [tavallista]vettä, sen tulee uudelleen jano; mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä." (Joh. 4:13-14)

Elämän veden lähteestä voi saada vettä vain lahjaksi. Se on ehdoton vaatimus. Elämää ei voi ansaita. Se on lahja. "Minä annan" kertoo että se ei ole epäpersoonallinen olemisen etuoikeus, jossa käytetään sanaa "lahja" vain paremman sánan puutteessa, vaan tietoisuutta lahjan Antajasta, jonka kädestä elämä otetaan vastaan. Paradoksaalista ehkä, mutta juuri tietoisuus siitä että on saanut elämänsä lahjaksi Jumalan kädestä, tekee siitä peruuttamattomasti minun elämääni. Se on lahja jota kukaan ei ota pois. Kutsu esitetään vielä Ilmestyskirjan lopussa: "Henki ja morsian sanovat: 'Tule!' Joka tämän kuulee, sanokoon:'Tule!' Joka on janoissaan, tulkoon: Joka janoaa, saa lahjaksi elämän vettä." (22:17)

2. Moos. 16:15-19 (4. paastonajan sunn. 2.vsk 1.lk)

Mannalle tyypillisiä piirteitä: se on outoa - sen nimikin tulee kysymyksestä "mitä tämä on?" Jumala ruokkii omituisilla tavoilla erämaassa: israelilaisetkin palasivat normaaliin ruokavalioon asutulla seudulla (j. 35). Poikkeusaikaan ei ole siis tarkoitus jäädä, mutta se on syytä muistaa: Mooses käski säilyttää yhden mitallisen mannaa muistoksi (j.32-34).
Manna ei ollut "nollasummapeliä", jossa toisen runsaus merkitsisi toisen niukkuutta. Jokainen sai mitä tarvitsi. Tämän Paavali nosti kristittyjen keskinäisen avustamisen malliksi (2. Kor. 8:13-15). Manna oli "päivä vain ja hetki kerrallansa": Ei varmisteta tulevaisuutta. Luotetaan siihen, että huominen pitää itsestään huolen. Sitten kun kansa oppi että manna pahenee, jos sen säilöö, Jumala koetteli vielä, uskaltavatko he luottaa siihen, että Jumala varjelee sapattia tässä asiassa, kun kuudentena päivänä voi kerätä kahta päivää varten.

Joh. 6:1-15 (4. paastoajan sunn. 1.vsk ev)

Jeesus ruokkii 5000 miestä. Synoptinen vertailu:
Mk/Lk kertoo, että tämän tapahtuman edellä opetuslapset palasivat lähetysmatkaltaan ja kertoivat Jeesukselle siitä. Mk kertoo että Jeesus halusi pitää huolta opetuslasten jaksamisesta ja viedä heidät yksinäiseen paikkaan. Kansaa kuitenkin lappasi sinne rannalle (syn.) tai vuorelle (Jh.) jonne he menivät. Jeesus paransi sairaat (Mt.) tai opetti heitä (Mk) tai sekä että (Lk). Jh tietää kertoa että "juutalaisten pääsiäisjuhla" oli lähellä. Synoptikoilla opetuslapset (Lk:ne 12) kehottivat Jeesusta lähettämään kansan pois, sillä seutu oli autio ja oli myöhä. Mutta Jeesus vastasi: "Antakaa te heille syötävää." Jh:n Jeesus sanoo oma-aloitteisesti Filippokselle: "Mistä voisimme ostaa leipää, että he saisivat syödäksensä?" Mk ja Jh ovat tallentaneet rahamäärän 200 denaaria. Mk:n opetuslapset kysyvät, täytyykö tuo summa käyttää leivän ostoon ja Jh:n Filippos arvioi, että 200 denaarin leivistä ei riittäisi kaikille edes murustakaan.
Mk:ssa Jeesuksen pitää kysyä, montako leipää löytyy, kun taass Mt/Lk antaa opetuslasten kertoa montako leipää on ja Jh:ssa Andreas löytää pojan jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa. Jh ja Lk esittävät ääneen epäilyn einesten riittävyydestä - Lk paljastaa kansan väkimäärän ensimmäiseksi, jo tässä vaiheessa.
Sitten asetetaan kansa aterioimaan, ruohikkoon (paitsi Lk), noin 50 (Lk) tai 50-100 hengen (Mk) ryhmiin. Seurasi kiitosrukous: "Katsoi ylos taivaisiin, siunasi ja mursi leivät." (syn.) Ja kaikki saivat niin paljon kuin halusivat. Jh:n Jeesus käskee kuin uhriaterian pappi: "Kerätkää tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään menisi hukkaan." Kaikki neljä evankelistaa kertovat, että kaksitoista täyttä koria tuli leiväntähteistä, Mk mainitsee että kaloistakin jäi.
Jh:n mukaan kansa aikoi sitten tehdä Jeesuksesta kuninkaan.