Jeesus ruokkii 5000 miestä. Synoptinen vertailu:
Mk/Lk kertoo, että tämän tapahtuman edellä opetuslapset palasivat lähetysmatkaltaan ja kertoivat Jeesukselle siitä. Mk kertoo että Jeesus halusi pitää huolta opetuslasten jaksamisesta ja viedä heidät yksinäiseen paikkaan. Kansaa kuitenkin lappasi sinne rannalle (syn.) tai vuorelle (Jh.) jonne he menivät. Jeesus paransi sairaat (Mt.) tai opetti heitä (Mk) tai sekä että (Lk). Jh tietää kertoa että "juutalaisten pääsiäisjuhla" oli lähellä. Synoptikoilla opetuslapset (Lk:ne 12) kehottivat Jeesusta lähettämään kansan pois, sillä seutu oli autio ja oli myöhä. Mutta Jeesus vastasi: "Antakaa te heille syötävää." Jh:n Jeesus sanoo oma-aloitteisesti Filippokselle: "Mistä voisimme ostaa leipää, että he saisivat syödäksensä?" Mk ja Jh ovat tallentaneet rahamäärän 200 denaaria. Mk:n opetuslapset kysyvät, täytyykö tuo summa käyttää leivän ostoon ja Jh:n Filippos arvioi, että 200 denaarin leivistä ei riittäisi kaikille edes murustakaan.
Mk:ssa Jeesuksen pitää kysyä, montako leipää löytyy, kun taass Mt/Lk antaa opetuslasten kertoa montako leipää on ja Jh:ssa Andreas löytää pojan jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa. Jh ja Lk esittävät ääneen epäilyn einesten riittävyydestä - Lk paljastaa kansan väkimäärän ensimmäiseksi, jo tässä vaiheessa.
Sitten asetetaan kansa aterioimaan, ruohikkoon (paitsi Lk), noin 50 (Lk) tai 50-100 hengen (Mk) ryhmiin. Seurasi kiitosrukous: "Katsoi ylos taivaisiin, siunasi ja mursi leivät." (syn.) Ja kaikki saivat niin paljon kuin halusivat. Jh:n Jeesus käskee kuin uhriaterian pappi: "Kerätkää tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään menisi hukkaan." Kaikki neljä evankelistaa kertovat, että kaksitoista täyttä koria tuli leiväntähteistä, Mk mainitsee että kaloistakin jäi.
Jh:n mukaan kansa aikoi sitten tehdä Jeesuksesta kuninkaan.
Eksegeettisiä sormiharjoituksia, teologisia koeporauksia ja homileettisia polunpäitä Suomen ev.lut. kirkon Evankeliumikirjan raamatunteksteistä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5. Moos. 32:36 (3. su loppiaisesta, 3 vsk. 1.lk)
Herra puolustaa kansaansa, hän säälii palvelijoitaan, kun hän näkee, ettei heillä enää ole voimaa, että he ovat uupuneita, niin suuret kui...
-
Ne kaksitoista olivat: Simon, jolle hän antoi nimen Pietari, Jaakob Sebedeuksen poika ja tämän veli Johannes, joille hän antoi nimen Boaner...
-
Tämä raamatunkohta puhutti reformaatiossa nimen omaan Kristuksen inhimillisen ja jumalallisen luonnon suhteen näkökulmasta. "Raamattu ...
-
Misericordia Domini plena est terra, verbo Domini caeli facta sunt. Mikä täyttää maan? Väkivalta, saasteet, ylikansoitus, jumalattomuus, p...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti