Ps. 22 (pitkäperj.psalmi)

Eeli, eeli, lama sabaktani [Matt.24:47]

Operationes in Psalmos - teoksessaan Luther sanoo, että Kristuksessa on tässä toistensa rinnalla suurin ilo ja suurin suru. Kristus huutaa olevansa Jumalan hylkäämä ja samalla kuitenkin sanoo Jumalaa  omaksi Jumalakseen! Luther pohtii, miten erilaista on Kristuksen huuto verrattuna meidän syntisten kapinaan Jumalaa kohtaan. Kuitenkaan "emme halua väittää, että Kristus olisi kärsinyt  sielussaan joitain muita tuskia ja vaivoja kuin ne kadotetut, kun he tuntevat kauhistuvansa tai pakenevansa Jumalaa."

Minä olen maan mato, en enää ihminen

Joskus tämä on tulkittu viittaukseksi Kristuksen jumaluuteen, mutta Lutherin mukaan se on pöhköä. Eihän tuo ole edes ihminen.

Kaikki ilkkuvat kun minut näkevät

Miksi tuo näky, josta profeetan mukaan kaikki käänsivät katseensa pois (Jes.53) voi julistaa kauneuden kontemplaatiota tässä maailmassa? "Jos Kristus on kaikkein puhtaimman ruumiinsa kosketuksella pyhittänyt kaikki vedet uudestisyntymisen kastetta varten, niin vielä paljoa varmemmin saamme uskoa, että hänen puhdas tahtonsa ja henkensä on pyhittänyt kaikki nämä kärsimysten ja ahdistusten väkevät vesiputoukset iankaikkiseen autuuteen päästäjiksi. Lyhyesti sanottuna : koko maailma on kristitylle pyhiä jäännöksiä täynnä oleva aarrekammio."

Augustinuksen mietteitä (hiljainen viikko)

Hiljaisen viikon musiikkielämys minulle on sveitsiläisen Frank Martinin oratorio "Golgotha". Se alkaa seuraavalla katkelmalta Augustinuksen "Tunnustuksista":

Mitenkä rakastitkaan meitä, hyvä Isä, joka et säästänyt ainoaa Poikaasikaan, vaan annoit hänet alttiiksi meidän syntisten edestä! (Room. 8:32) Miten rakastitkaan meitä, joiden puolesta Sinun Poikasi ei katsonut saaliiksensa olla Sinun kaltaisesi vaan nöyryytti itsensä hamaan ristin kuolemaan asti (Fil 2:6). Ja hänellä, ainoalla vapaalla kuolleitten joukossa, on valta antaa henkensä ja valta ottaa se jälleen (Joh. 10:18) Meidän puolestamme on hän Sinun edessäsi tullut voittajaksi ja uhriksi ja voittajaksi sen johdota, että hän on uhrannut itsensä. Meidän puolestamme hän on Sinun edessäsi pappi ja uhri, ja sen tähden pappi, että on uhri. Sinusta syntymällä ja meitä palvelemalla hän on meidät palvelijoista tehnyt lapsiksi Sinulle. Syystä on vahva toivoni hänessä, toivoni että sinä parannat kaikki minun sairauteni hänen kauttansa, joka istuu Sinun oikealla kädelläsi ja rukoilee Sinua puolestamme (Room 8:34). Muutoin vaipuisin epätoivoon. Sillä monet ja suuret ovat sairauteni, ne ovat monet ja suuret, mutta sinun lääkkeesi on niitäkin voimakkaampi. Me olisimme voineet luulla, ettei Sinun Sanallasi ole mitään yhteyttä ihmisten kanssa, ja langeta epätoivoon, jollei se olisi tullut lihaksi ja asunut meidän keskuudessamme.
(Confessiones X, 43)

Pitkäperjantai, Jeesuksen kärsimys

Ingmar Bergmanin elokuva Nattvardsgästerna ("Ehtoollisvieraat") vuodelta 1962 käännettiin suomeksi nimellä Talven valoa. Näin läpikotaisin teemaltaan uskonnollinen elokuva saatiin kai myyvempään muotoon, en tiedä. Siinä klenkkaava suntio tulkitsee Kristuksen kärsimystä uskonsa menettäneelle papille näin:

"On kai väärin puhua Kristuksen kärsimyksestä...ajatellaan itse kidutusta: ei se niin vaikeaa ollut. Kuulostaa häikäilemättömältä, mutta ihan puhtaasti ruumiilliselta kannalta, kaikessa vaatimattomuudessani olen kärsinyt siinä kuin Kristus. Ja hänen piinansa kesti vain lyhyen aikaa. Nelisen tuntiako se oli?

Olin näkevinäni paljon suurempaa kärsimystä sen ruumiillisen takana. Ehkä olen väärässä, mutta ajatelkaa Getsemanea, pastori. Kaikki opetauslapset nukahtivat. He eivät olleet käsittäneet mitään. Eivät ehtoollista, eivätkä muutakaan. Kun oikeudenpalvelijat tulivat, he pakenivat. Ja kieltäjä Pietari! Kolme vuotta Kristus oli puhunut opetuslastensa kanssa. He olivat olleet päivittäin yhdessä. He eivät olleet käsittäneet mitään mitä hän tarkoitti. He hylkäsivät hänet. Ja hän jäi yksin. Sen on täytynyt olla kärsimys. Tajuta, ettei kukaan ymmärrä. Tulla hylätyksi silloin kun tarvitsee jonkun, johon voi luottaa. Hirvittävä kärsimys.

Eikä se ollut vielä pahinta. Kun Kristus naulattiin ristille ja hän riippui siellä tuskissaan, hän huusi: 'Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?' Hän huusi minkä jaksoi. Hän luuli että hänen Isänsä oli hylännyt hänet. Että kaikki hänen saarnansa olivat valhetta. Epäily valtasi Kristuksen mielen hetkeä ennen kuolemaa. Sen on täytynyt olla hänelle kaikkein hirvittävin kärsimys. Tarkoitan Jumalan hiljaisuutta." "Niin", vastasi pappi.

Pitkäperjantai

Kärsi Pontius Pilatuksen aikana


Mitä hyötyä sinulle on tämän uskomisesta?


Se, että hänen kärsimyksensä sovittaa minun syntini Jumalan tuomiolla, ja että hänen kärsimyksensä tähden kaikki minun kärsimykseni ja vastoinkäymiseni on tullut siunatuksi ja pyhitetyksi.


Ristiinnaulittiin


Mitä hyötyä sinun on uskoa, että hänet on ristiinnaulittu?


Että kaikki vahinko, häpeä, risti, kirous, ahdistus ja vastoinkäyminen on hänen ristiinnaulitsemisensa vuoksi tullut minulle pyhäinjäännökseksi (heiltum)


Kuoli


Mitä tarkoittaa se, että hän on kuollut?


Sitä, että hän on niin kuin muutkin ihmiset, antanut henkensä ristillä ja kokenut kuoleman, vaikkakin viattomana.


Mitä sen uskominen sinua hyödyttää?


Sillä on suuri hyöty. Hän on kuolemallaan voittanut kuoleman vallan ja poistanut synnin mahdin ja saanut aikaan sen, että kuole ei ole minulle tie helvettiin vaan portti autuuteen!'


ja haudattiin


Mitä hyödyttää uskoa, että hänet haudattiin?


Että hänen mukanaan on haudattu synti, kuolema ja kaikki vastoinkäyminen, ja että myös meidät haudataan hänen kanssaan, niin että me vaellamme uudessa elämässä, kuten Paavali sanoo (Room 6)


astui alas tuonelaan


Mitä se hyödyttää?


Sen, että vaikka helvetin tuska lankeaakin uskovan päälle, niin kuin kävi Jobille tai Daavidille, se ei voi häntä nielaista, sillä Jeesus Kristus, meidän Herramme, on tuonelaan laskeutuessaan murtanut helvetin vallan uskoviin ihmisiin.


Johannes Brenzin Katekismus 1527/28

Pitkäperjantai

"Risti kirkontornien huipuissa - ristiinnaulitunkuva kirkoissamme! - Kuinka kristikunta on hennonut täten ikään kuin jatkuvasti toistaa sen kauhean, mitä tehtiin historian jaloimmalle ihmisolennolle? Tai pyhät asiakirjat uskaltaneet näin avoimesti tunnustaa perinpohjaisimman tappion, mitä oikea asia on koskaan kärsinyt? Tai näin täydellisesti tunnustaa sen saatanallisuuden, minkä langennut ihmissuku kätkee sieluunsa?
Näin on voitu tehdä vain sen perusteella, että tämän kaiken kauhean yllä jotakin säteilee - se, että Ristiinnaulittu voittaa!"
(Sigfrid Sirenius)

Luuk. 23:44-47 (pitkäperj. 1.vsk ev)

Ehkä vähempi ei olisi riittänyt. Ehkä Jeesuksen oli todella uhrattava itsensä, jotta me voisimme ottaa todesta hänen opetuksensa armosta ja rakkaudesta.
Kuten kaikki muu, myös armo ja rakkaus on tässä maailmassa perin vajavaista. Suurinkaan rakkaus ei kestä mitä tahansa, rajat tulevat lopulta vastaan, kun tarpeeksi koetellaan. Armoa emme osaa sen paremmin antaa kuin ottaa vastaan, olemme tyytyväisiä vasta kun jokainen on saanut ansionsa mukaan.
Mikä vakuuttaisi meidät siitä, ettei Jumalan armo ja rakkaus olisi yhtä rajallista? Mikä takaisi, ettei hänenkin kärsivällisyytensä kerran loppuisi ja mittansa tulisi täyteen? Ei mikään - jos kaikista rikoksista kauhein ja järkyttävin, Jumalan Pojan murha, olisi jäänyt tekemättä.
Ellei Jeesusta olisi lyöty ristille, meidän elämämme olisi yhtä helvettiä. Pienimmänkin rikoksen ja pahan teon jälkeen saisimme pelätä kaiken loppuvan, koskaan emme voisi tietää, mikä on se viimeinen pisara, joka vihdoin saa maljan läikkymään yli ja Jumalan vihan pyyhkimään koko luomakunnan olemattomiin. Se ettei maailmanloppu tullut, kun Jeesus henkäisi viimeisen kerran, on osoitus siitä, ettei meidän tarvitse pelätä. Jumalan armolla ja rakkaudella ei ole rajoja. Ei ole liikaa sanoa, että Jeesus uhrasi henkensä koko ihmiskunnan puolesta. Hänen kuolemansa antoi meille mahdollisuuden elää rauhassa sitä elämää, johon hänen Isänsä on meidät luonut.
Mutta miksi tässä yhteydessä olisi tarpeen puhua sovituksesta?
(Antti Kylliäinen: Kompastuskiviä)

Jes. 53 (Pitkäperj, 1.lk)

"Jos Kristus olisi vain kärsinyt ruumiillisen kuoleman, se ei vielä olisi hyödyttänyt mitään. Asettaakseen itsensä meidän ja Jumalan vihan väliin, ja sovittaakseen hänen vanhurskaan tuomionsa, hänen oli välttämätöntä tuntea Jumalan rangaistuksen paino. Siitä johtuen hänen tuli ikään kuin tuntea itsessään helvetin voima ja iankaikkisen kuoleman kauhut. Profeetta sanoi: 'hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha', ja 'meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet' sekä 'hän otti taakakseen meidän sairautemme.' Nämä ilmaukset osoittavat, että hän otti omakseen - niin kuin syyllisten ja tuomionalaisten takaaja tai puolustaja - kaikki rangaistukset ja maksoi kaiken velan, mikä olisi heille kuulunut, sillä erotuksella, etteivät kuoleman tuskat voineet pitää häntä vallassaan.
Näin ollen ei ole mitenkään väärin sanoa, että hän kärsi sen kuoleman, jonka vihainen Jumala määräsi ihmisille. On naurettavaa väittää, että näin sanoen sotketaan asioiden järjestys: siis että tapahtuma, joka edeltää hautaamista, kerrotaan sen jälkeen. Kerrottuaan näet, mitä Kristus kärsi ihmisten edessä, uskontunnustus asianmukaisesti kertoo sen näkymttämän ja käsittämättömän tuomion, jonka hän karsi Jumalan edessä, opettaakseen meille, että meidän lunastuksemme hinnaksi ei ole annettu pelkästään Kristuksen ruumis, vaan että oli vielä parempi ja suurempi uhri - se, että hän kantoi sielussaan tuomitun ja tuhotun ihmisen tuskan."
Calvin: Institutio, II, 16,10