Mark. 3:13-19 (Apost. pv. 3. vsk ev)

Ne kaksitoista olivat:  Simon, jolle hän antoi nimen Pietari, Jaakob Sebedeuksen poika ja tämän veli Johannes, joille hän antoi nimen Boanerges - se merkitsee: ukkosenjylinän pojat - sekä Andreas, Filippus ja Bartolomeus, Matteus, Tuomas ja Jaakob Alfeuksen poika, Taddeus, Simon Kananeus ja Juudas Iskariot, sama joka kavalsi hänet.

Luulen, ettei mikään nykyajan rekrytointifirma palkkaisi sellaista joukkoa, jonka Jeesus kutsui lähimmiksi työtovereikseen: joukossa on kiihkoilijoita ja epäilijöitä, osalla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, mikä on heidän tehtävänsä, ja kaiken huipuksi Jeesus kutsui lähelleen miehen, joka petti hänet totaalisesti. Eikä kyseessä ole edes mikään anonyymi rekrytointi: kreikankielinen verbi antaa ymmärtää, että Jeesus halusi nimenomaan nämä 12, hän valitsi heidät varta vasten, hän suorastaan ikävöi saada valita heidät.

Pietari, ensinnäkin. Simon, jolle Jeesus antoi nimen Pietari. Pietari tarkoittaa kalliota, siis jotain vankkaa ja luotettavaa. Simon Pietari ei vaikuttanut erityisen vakaalta persoonallisuudelta. Innokas hän kyllä oli: kun Jeesus käveli veden päällä, Pietarikin halusi kävellä veden päällä. Kun hän oli Jeesuksen kanssa kirkastusvuorella, jossa Mooses ja Elia ilmestyivät Jeesuksen seuraan, hän ilmoittautui halukkaaksi rakentamaan majan heille kaikille. Mutta usein hän ei ymmärtänyt Jeesuksen puheista tuon taivaallista. Kun Jeesus puhui kärsimyksistään, Pietari nuhteli häntä ja sanoi, ettei tuollaisia saa puhua. Todellinen pohjakosketus oli se, kun Pietari sadatellen vannoi, ettei hän tunne koko Jeesusta, kun Jeesus oli vangittu.

Ehkä Jeesus tunnisti Simonissa jotain, mitä tämä itsekään ei tiennyt, kun hän nimitti tämän vauhdikkaan koleerikon kallioksi. Jonkinlaista taivaallista huumoria saattaa olla myös Sebedeuksen pojille annetussa lisänimessä Boanerges - ukkosenjylinän pojat. Eksegeetit eivät osaa sanoa, mihin tuo nimitys perustuu. Ehkä veljesten luonteenlaatuun, kenties heille varattuun lopunajalliseen tehtävään? Minulla on epävirallinen selitys: ehkä Johannes ja Jaakob kärsivät perinnöllisestä vatsavaivasta, joka aiheutti runsaita ilmavaivoja. Niinpä Herra kutsui heitä lempeästi "ukkosenjylinän pojiksi." Veljekset kysyivät kerran Jeesukselta, saisivatko he istua taivasten valtakunnassa Jeesuksen oikealla ja vasemmalla puolella. Kun muut apostolit kuulivat tästä, he suuttuivat Sebedeuksen pojille. Silloin Jeesus sai tilaisuuden opettaa johtamisoppiaan: joka teidän joukossanne haluaa olla suurin, olkoon toisten palvelija.

Andreas oli Pietarin veli, joka oli myös Johannes Kastajan opetuslapsi. Hän lähti seuraamaan Jeesusta ja (Johanneksen evankeliumin mukaan) oli se, joka kutsui veljensä Pietarin Jeesuksen seuraan. Evankeliumissa hänet mainitaan harvoin, mutta hän oli myös se, joka huomasi pienen pojan eväät. Kun piti keksiä ruokaa 5000 miehelle, hän näki pojan, jolla oli viisi leipää ja kaksi kalaa. Ei hänkään uskonut niiden riittävän: "Mitä ne ovat tälle joukolle?" Mutta kukaan muu ei huomannut senkään vertaa.

Filippuksesta kerrotaan Johanneksen evankeliumissa, että Jeesus kutsui hänet, ja hän puolestaan kutsui Natanaelin (joka on sama kuin Markuksen evankeliumin Bartolomeus). Filippusta pidetään lain ja kirjoitusten tuntijana, siis lukumiehenä. Natanaelin/Bartolomeuksen ja Jeesuksen kohtaamisessa on lähes huomaamaton humoristinen pohjavire. Jeesus sanoi: "Siinä on oikea israelilainen, mies vailla vilppiä." "Mistä sinä minut tunnet?" kysyi Bartolomeus. Lievästi omahyväinen kaveri, vai mitä? Hänkin sai lähteä julistamaan evankeliumia, perimätiedon mukaan aina Intiassa asti.

Matteus oli publikaani. Siis mies, joka keräsi tullimaksuja miehittäjävallalle - epäisänmaallista ja muutenkin epäilyttävää puuhaa. Publikaanit tunnettiin siitä, että he vetivät välistä ja rikastuivat keräämällä liikaa maksuja. Epäisänmaallisuus ei estänyt Jeesusta kutsumasta Matteusta palvelukseensa. Yhtä vähän Jeesusta haittasi kiihkoisänmaallisuus, nimittäin Simon Kananeus eli Simon Kiivailija oli vapaustaistelija, vastarintamies tai - jos roomalaisilta kysytään - terroristi. Vaikea kuvitella miten joku Matteus ja Simon Kananeus tulivat keskenään toimeen. Jeesuksen seurassa sekin oli mahdollista.

Jaakob Alfeuksen poika on apostolijoukon hiljainen mies. Hänestä ei juuri ole kertomista. Ortodoksinen vaisu kutsuu häntä "apostolien toveriksi", joka usein sekotetaan Jaakob Sebedeuksen poikaan tai Jerusalemin alkuseurakunnan johtajaan, Herran veli Jaakobiin. Tulkitsen niin, että Jaakob Alfeuksen poika oli sovinnollinen kaveri, joka tuli kaikkien kanssa toimeen. Hyvä että tässä joukossa oli yksi sellainenkin.

Apostolien nimien kanssa menee helposti sekaisin, kuten yllä Natanael/Bartolomeus. Huippu on Markuksen mainitsema Taddeus, joka tunnetaan myös nimellä Juudas ja Lebbeus. Hänen nimensä oli ilmeisesti Juudas, mutta nimi Taddeus erottaa hänet Juudas Iskariotista. Häntä pidetään kenties samana henkilönä joka mainitaan Jeesuksen veljenä ja Juudaksen kirjeen kirjoittajana. Tämä kaikki on vähän epävarmaa, ja siksi lohduttavinta on mielestäni se, että Juudas Taddeus on toivottomien tapausten suojeluspyhimys!

Tuomas on antanut nimensä kaikille epäilijöille. Hän ei ollut paikalla, kun Jeesus ilmestyi muille opetuslapsille ja hän sanoi: "Minä en usko. En ennen kuin näen reiät hänen käsissään ja kyljessään ja pistän sormeni niihin." Tuomas sai sen kokea, eikä Herra moittinut häntä. Hän on epäilijöiden suoleluspyhimys. 

Vaikeinta on käsittää, että Jeesus nimenomaan halusi kutsua apostoliksi Juudas Iskariotin. Raamattu antaa ymmärtää, että Jeesus tiesi, että Juudas tulisi pettämään hänet. Ja kuitenkin Juudas oli selvästi hänelle läheinen. Juudas Iskariotilla oli hallussaan porukan rahakukkaro, mikä kertoo siitä, että muut luottivat häneen. Johanneksen evankeliumin kuvaus viimeisestä ateriasta (Joh. 13:21-19) ilmaisee, että ehtoollisella Juudas istui ensimmäisellä sijalla eli kunniavieraan paikalla! Oliko tämä kaikki Jeesuksen puolelta vain teatteria? Juudaksen kohtalon miettiminen on Raamatun vaikeimpia asioita. Voisiko minua lohduttaa, että Juudas Iskariotkin oli Jeesukselle rakas?

Joka tapauksessa minua lohduttaa se, että ensimmäiset Jeesuksen seuraajat olivat puutteellisia ja rosoisia ihmisiä: epäilijöitä, pelkureita, yli-innokkaita, ymmärtämättömiä ja jopa täydellisiä epäonnistujia. Tähän joukkoon minäkin voin kuulua.

1. Moos. 12:1-3 (Apost. pv. 1.vsk 1.lk)

Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, asuinsijoiltasi, ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Minä teen sinusta suuren kansan ja siunaan sinua, ja sinun nimesi on oleva suuri ja siinä on oleva siunaus. Minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille.

Abra, sai kutsun jättää taakseen kolme rakasta ja turvallista asiaa: kielensä, kulttuurinsa ja kansallisuutensa ("maasi"), kaiken tutun ja turvallisen ("asuinsijasi") ja jopa rakkaimmat ihmisetkin ("isäsi koti"). Siksikin on merkillistä, että tämä kutsu voi kääntyä jonkinlaiseksi nationalismiksi.

Matkalle tuntemattomaan Abram sai seitsemän lupausta.
Minä teen sinusta suuren kansan.  Ensimmäinen lupaus puhuu VT:n maailman kieltä. Kansaton ja lapseton mies saa lupauksen siitä, että hänestä tulee vielä suuren kansan isä. Tämä lupaus toistetaan erilaisin vertauksin (1.Moos. 13:16, 15:5).
Minä siunaan sinua.  Tämä ei ole sama asia eri sanoin. Siunaus ei ole pelkästään jälkeläisten määrässä.
Sinun nimesi on oleva suuri on tarkkaan ottaen (ero ei näytä suurelta, mutta saattaa olla) "minä teen sinun nimesi suureksi, ja siinä on oleva siunaus: ei vain niin, että sinä saat osaksesi siunauksen, vaan myös että sinä olet itse oleva siunaukseksi. Minä siunaan niitä jotka siunaavat sinua on ymmärretty tarkoittavan myös Israelin siunaamista (näin myös Matt. 25:40). Matkalla vieraaseen, kenties vihamieliseen ympäristöön annettiin lohduksi sanat. ja kiroan ne jotka sinua kiroavat. 

Tämä kaikki on jotain, joka voisi jäädä muinaisten paimentolaisten historiaan, mutta sen yläpuolelle nousevat sanat ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille. Tässä pilkahtaa Jumalan halu pelastaa koko maailma. Paavali tulkitsi nämä sanat tavalla, josta Lutherin oli helppo jatkaa:
"Pyhät kirjoitukset tiesivät jo edeltäpäin, että Jumala tekee vanhurskaiksi kansat, kun ne uskovat. Jumala näet ilmoitti edeltäpäin Abrahamille hyvän sanoman: Sinun kanssasi saavat kaikki kansat siunauksen. Näin ne, joilla on usko, saavat siunauksen yhdessä Abrahamin kanssa, joka uskoi." (Gal. 3:8-9) 

Viis. 9:5 (Apost.pv, apokryfiteksti)

 Minä olen vain heikko ihminen ja elän vain lyhyen aikaa

Keskiajan merkittävin johtamisopin käsikirja, Gregorius Suuren Regula pastoralis ohjaa hengellistä johtajaa ennen kaikkea nöyryyteen ja omien rajojen tuntemiseen. Teoksen ensimmäinen osa päättyy näin:

Tutkikoon siis jokainen, joka rohkenee pyrkiä piispan virkaan, itseään: hallitseeko vääryys sinua itseäsi? Pyrkiikö sellainen, jota rumentaa hänen oma rikoksensa, esirukoilijaksi toisten syntien puolesta? Siksi Moosekselle sanottiin: ”Sano Aaronille: Kukaan jälkeläisesi, jolla on jokin ruumiinvamma, ei saa milloinkaan tulla uhraamaan ruokaa Jumalalle.” Toisin sanoen hän ei saa olla ”sokea eikä rampa, hänen nenänsä ei saa olla liian pieni tai suuri koukkunokka, ei jalka- tai käsipuoli, kyttyräselkäinen tai kitukasvuinen, jonka silmäterä on samentunut tai jolla on ihottuma, rupitauti tai tyrä.” (3. Moos. 21:17-21)

Sellainen ihminen on sokea, joka ei tunne kontemplaation taivaallista valoa. Nykyisen elämän pimeys painaa häntä niin raskaasti, ettei hän tunne eikä kaipaa tulevaisuuden valoa, eikä liioin tiedä, minne hänen askeleensa johtavat. Hanna profetoi tästä sanoen: ” Hän pitää huolen omiensa askelista, mutta pahat joutuvat pimeyteen.” Rampa on puolestaan sellainen, joka kyllä näkee tien mitä pitäisi kulkea, mutta häneltä puuttuu luonteen lujuus, niin ettei hän kykene sitä kulkemaan. Häilyvä hartauden tunne ei kasva vakaaksi tottumukseksi, joka tukisi häntä hänen halussaan hyveeseen. Niinpä hän ei kykene sitä toteuttamaan. Paavali sanoo tästä: ”Oikaiskaa siis hervonneet kätenne ja halvaantuneet polvenne! ’Kulkekaa suoria polkuja’, jottei ontuva jalka menisi sijoiltaan vaan pikemminkin parantuisi.”

Pieninenäinen on sellainen, jolla ei ole tarvittavaa arvostelukykyä. Nenän avulla erotamme tuoksun löyhkästä. Sen tähden nenä kuvaa arvostelukykyä, jolla vaalimme hyveitä ja kartamme paheita. Siksi Laulujen laulun morsianta ýlistetään: ”Sinun nenäsi on kuin Libanonin torni.” Pyhä kirkko tähystää arvostelukyvyn avulla eri suunnista tulevia kiusauksia ja näkee jo kaukaa tulossa olevat paheiden hyökkäykset. Toisaalta on niitäkin, jotka uppoutuvat liian yksityiskohtaisiin selvittelyihin, koska eivät halua vaikuttaa tyhmiltä. Heistä sanotaan, että nenä ei saa olla liian suuri eikä koukkunokka. Liian suuri koukkunokka on arvostelukyvyn liiallinen pikkutarkkuus, joka lopulta tekee asiat niin vaikeiksi, ettei ihminen enää osaa toimia.

Jalka- tai käsipuoli tarkoittaa ihmistä, joka ei kykene lainkaan kulkemaan Jumalan tiellä eikä tee mitään hyvää. Toisin kuin rampa, jota heikkous estää toteuttamasta hyviä aikomuksiaan, jalka- tai käsipuoli ei edes yritä, vaan tie pysyy hänelle täysin tuntemattomana.

Kyttyräselkäinen on maallisten huolien alaspäin painama. Hän ei kykene nostamaan katsettaan ylös taivaaseen, vaan hänen kasvonsa ovat aina suunnattuina maahan, jota hänen jalkansa tallaavat. Jos hän joskus kuulee puhuttavan taivaan kodista, kieroutuneen tottumuksen paino estää häntä kohottamasta sydämensä katsetta. Arkiset asiat ovat painaneet hänet niin alas, ettei hän kykene suoristamaan sieluaan. Psalminkirjoittaja sanoo heistä: ”Minä olen kurja, olen painunut kokonaan kumaraan.” Totuus itse moittii tällaisia ihmisisä sanoessaan: ”Ohdakkeisiin pudonnut osa tarkoittaa niitä, jotka kuulevat sanan mutta sitten tukahtuvat elämän huoliin, rikkauteen ja nautintoihin. He eivät tuota kypsää satoa.”

Silmäterän samentuminen taas tarkoittaa sitä, että ihminen kyllä tuntee totuuden, mutta lihalliset teot tulevat esteeksi. Sameasilmäisen silmäterät ovat itse asiassa terveet. Mutta silmäluomeen kertynyt neste tekee sen painavaksi, ja sen paino vahingoittaa lopulta silmäterääkin. Joidenkin ihmisten nautinnonhalu estää heitä toteuttamasta sitä, minkä he sisimmässään näkevät oikeaksi. Paha tottumus hämärtää heidän näkökykynsä. Sameasilmäinen on luonnostaan suuntautunut oikein, mutta huonot tavat vievät väärään suuntaan. Heistä enkeli sanoo: ”Voitele silmävoiteella silmäsi, niin näet.” Silmien voiteleminen silmävoiteella tarkoittaa sitä, että tuemme sitä terävänäköisyyttä, jolla näemme totuuden kirkkaasti, tekemällä hyviä tekoja.

Silmäterä voi olla myös valkoisen kalvon peitossa. Se tarkoittaa sitä, että ihminen ei näe totuuden valoa, koska hänen kuviteltu oma viisautensa tai hurskautensa peittää sen. Musta pupilli näkee, mutta jos siinä on valkoinen kalvo, se ei näe. Kun ihminen ymmärtää olevansa tyhmä ja syntinen, hän näkee sisäisen valon kirkkauden. Mutta jos hän ajattelee että hänellä on vanhurskauden ja viisauden valo, hän sulkee itsensä Jumalan tuntemisen ulkopuolelle. Mitä korkeampia kuvitelmia hän itsestään elättää, sitä vähemmän hän voi ymmärtää todellista valoa. Tällaisista ihmisistä sanotaan: He väittävät olevansa viisaita mutta ovat tulleet tyhmiksi.

Jatkuva ihottuma (scabies) tarkoittaa sitä, että ihminen on jatkuvasti antautunut hillittömyyteen. Ihottumassa sisäelimien polte näkyy ihon pinnassa. Se on hyvä kuva himosta: jos kiusaus ei etenisi ajatuksista tekoihin, sisäinen polte ei puhkeaisi ihoon eikä se valtaisi ruumista ulkoisesti. Jos kiusausta ei hillitä ajatuksissa, se alkaa vallita ihmisen toimintaa. Paavali haluaa puhdistaa tällaista ihottumaa, kun hän sanoo: ”Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus.” Hän haluaa sanoa, että on inhimillistä tuntea kiusausta sydämessään, mutta perkeleellistä antaa sille taistelussa periksi ja toteuttaa sitä teoissaan.

Rupitautinen (impetigo) on sellainen, jonka sielua ahneus autioittaa. Tuo tauti on sellainen, että jos sitä ei hoida varhaisessa vaiheessa, se leviää hallitsemattomasti koko kehoon. Se valtaa ruumiin kivuttomasti ja kantajansa huomaamatta tuhoaa hänen jäsentensä kauneuden. Samalla tavalla ahneus turmelee sen sielun, joka on siihen kiintynyt. Se tarjoaa sielulle aina vain uutta tavoiteltavaa, mikä herättää vihollisuuden, mutta sielu ei tunne tuskaa, sillä ahneus lupaa sille suuren palkkion synnistä. Jäsenet kuitenkin menettävät kauneutensa, mikä tarkoittaa, että hyveiden kauneus katoaa, kun ahneus turmelee sielun kaikenlaisilla paheilla ja näin koko keho on ruven peitossa. Paavali sanoo: ”Rahanhimo on kaiken pahan alku.”

Tyrä (ponderosus) tarkoittaa sitä, että ihminen ei kylläkään toteuta häpeällisiä himojaan, mutta vaalii niitä jatkuvasti mielessään. Hän ei suinkaan etene sopimattomiin tekoihin, mutta nauttii mielessään hillittömistä ajatuksista ilman katumuksen häivää. Tyrä syntyy niin, että sisäelimistä kertyy nestettä sukuelimiin, mikä tuottaa kiusallista ja tuskallista turvotusta. Voidaan sanoa, että tyrä on sillä, jonka ajatukset ovat aina alhaisia ja hävyttömiä ja joka kantaa turmeluksen painoa sydämessään. Vaikka hän ei toteuta pahoja ajatuksiaan, hän ei pääse niistä sydämessään irti. Hän ei kykene myöskään kunnolla hyviin tekoihin, koska häntä painaa tämä salainen turmeluksen taakka.

Jos tällaiset paheet painavat jotakuta, hänen ei pidä tulla uhraamaan Herran leipää. Ihminen, jota painavat hänen omat syntinsä, ei voi pyyhkiä pois toisten syntejä. 

Regula pastoralis 1.11.

Mark 3:13-19 (Apostolien päivä, 3. vsk ev)

 Jeesus kutsui heidät olemaan kanssaan lähettääkseen heidät saarnaamaan ja valtuuttaakseen heidät karkottamaan saastaisia henkiä

Tullessaan paaviksi vuonna 590 Gregorius kirjoitti teoksen Regula Pastoralis, jossa hän käsittelee erityisesti piispan virkaa, ja sitä mitä se haltijaltaan edellyttää.

Teoksen ensimmäinen osa käsittelee sitä, miten papinvirkaan on tultava. 600-luvulle tultaessa oltiin tilanteessa, jossa kirkko tarjosi houkuttelevan väylän kunnianhimoisille nuorille miehille. Rooman valtio tai keisarin armeija olivat parhaat päivänsä nähneet, mutta kirkolla oli tarjota toimiva organisaatio ja etenemismahdollisuuksia. Gregorius varoittaa siitä, että jotkut ihmiset haluavat esiintyä opettajina ja janoavat ylemmyyttä toisiin nähden. Papinvirkaan haluavan on vältettävä turhaa kunniaa, hänen on oltava elämäntavoiltaan moitteeton ja kyettävä keskittymään yhteen asiaan monien haasteiden keskellä.

On toisaalta mahdollista, että joku kieltäytyy antautumasta kirkon palvelukseen, koska haluaa omistautua kontemplaatiolle. Gregorius puhuu epäilemättä omasta kokemuksestaan: hän koki siirtymisen luostarin rauhasta kirkonjohtajan kiireisyyteen elämänsä suurimpana tappiona. Tässä yhteydessä häh ei osoita näkemykselle ymmärtämystä: Hengen lahjoja ei anneta yksityiskäyttöön. Isän ainosyntyinen Poika laskeutui Isän helmasta keskuuteemme ollakseen hyödyksi monille. Vaikka Jeremia sanoi: ”En minä osaa puhua, minä olen nuori”, hän kuitenkin meni, kun Herra käski.

Pelkän aseman perään haikailevat pappiskandidaatit karkotetaan Paavalin sanoilla: ”Kaitsijan tulee olla moitteeton” (1.Tim. 3:2). Paavi muistuttaa, että siihen aikaan kun nämä sanat kirjoitettiin, seurakunnan johtaja oli myös se, joka ensimmäisenä kohtasi marttyyrikuoleman. Jos ei tämä muistutus vielä karsi hakijoita riittävästi, sen tekee varmasti Gregoriuksen kuvaus paimeneksi sopivan miehen ominaisuuksista, joiden suhteen apostolikin jää toiseksi:

"Hän elää jo hengen elämää, kuolleena kaikille lihan himoille. Hän ei tavoittele maallista vaurautta eikä pelkää vastarintaa. Hän tavoittelee vain sisäistä hyvää, eikä hänen aikomuksiaan häiritse ruumiin heikkous. Hän on kuitenkin ruumiinsa kanssa sopusoinnussa, eikä hänen henkensä halveksi ruumista. Hän ei kadehdi toisten omaisuutta, vaan antaa mielellään omastaan. Hän on valmis pyytämään anteeksi, mutta ei pyydä anteeksi sitä että puhuu suoraan. Hän ei sorru laittomiin tekoihin, mutta suhtautuu toisten synteihin, niin kuin ne olisivat hänen omiaan. Hän suhtautuu myötätuntoisesti toisten heikkouksiin ja iloitsee toisten onnistumisesta niin kuin omastaan. Hän voi suositella itseään toisille esikuvaksi, eikä hänellä ole mitään hävettävää, ainakaan omissa teoissaan. Hän opiskelee niin, että hän voi oppineisuudellaan ravita toistenkin sydämiä. Hän on oppinut ja kokenut rukouksessa – niin että hän voi luottaa saavansa sen, mitä hän Herralta pyytää." (1,10)

Jos hakija täyttää nämä kriteerit, siirrytään seuraavaan kirjaan, joka käsittelee sitä, miten paimenvirkaan vihityn pitää elää. Keskeinen pastoraalinen ominaisuus on lempeys. Toisten yläpuolelle asettuminen näyttää olevan papin viran suurin kiusaus. Se tekee paimenesta välittömästi virkaansa sopimattoman. 

"Niiden, jotka ovat toisista vastuussa, tulee näyttäytyä alaisilleen sellaisina, etteivät nämä häpeä paljastaa salaisuuksiaan heille: niin että kiusausten vaivaamat voivat turvautua paimenensa sydämeen kuin äidin rintaan ja puhdistaa itsessään havaitsemansa turmeluksen ja synnin hänen lohduttavan kehotuksensa ja rukouksensa kyynelten avulla." (2,5)

Lempeys ei tarkoita lepsuutta. Niin kuin samarialainen hoiti ryöstetyn miehen haavoja sekä kirvelevällä viinillä että pehmentävällä öljyllä, pappi tarvitsee sekä armollisuutta että ankaruutta. Gregorius tunsi myös pappistyypin, joka haluaa olla kaikille mieliksi. On väärin, jos pappi haluaa, että ihmiset rakastaisivat häntä enemmän kuin totuutta: ”Se rakastaa totuutta enemmän kuin itseään, joka ei halua kenenkään säästävän itseään totuudelta.”

Pappi voi eksyä myös puheliaisuuteen tai toimeliaisuuteen. Viimeksi mainittua kuvaillessaan Gregorius tulee luoneeksi lähes modernin muotokuvan työnarkomaanista: ”Jos joskus on hiljaista, he ovat ahdistuneita siitä, että on hiljaista. He näet pitävät nautintona olla toiminnasta väsyneitä – heidän mielestään on tuskallista olla tuskailematta maallisissa asioissa.”

Pappi joutuu hoitamaan maallisiakin tehtäviä, mutta niitä hoidetaan säälistä ja pakosta, ei itseisarvona. Pappina toimiminen on melkoista tasapainoilua ristiriitaisten vaatimusten keskellä. Viimeiseksi paavi haluaa kuitenkin muistuttaa, että papin on hellittämättä meditoitava Raamattua, sillä muutoin hänen sielunsa nääntyy arjen helteessä. Papin sielu on astia, josta janoisia juotetaan. Siksi sitä on jatkuvasti täytettävä.

Regula Pastoraliksen kolmas kirja on teoksen laajin. Siinä Gregorius käsittelee sitä, millä tavalla eri tyyppisille ihmisille on puhuttava. Laajan tutkielman voi tiivistää niin, että papilla on oltava pelisilmää. Kirjaa voi pitää suorastaan varhaisena asiakaslähtöisen sielunhoidon manuaalina. Esimerkkinä veltot ja hätäiset: Veltto ihminen näkee vaaroja kaikkialla ja saa siitä tekosyyn olla tekemättä mitään. Hätäinen ihminen taas ei malta odottaa oikeaa hetkeä ja huomaa vasta jälkikäteen, että ei olisi kannattanut vielä toimia. On selvää, että samanlainen kehotus ei toimi molempien suhteen.  Toista pitää rohkaista, toista hillitä.

Teoksensa lopuksi, eräänlaiseksi tiivistelmäksi, Gregorius antaa saarnaajalle ohjeen: " kiduta itseäsi tuskallisilla epäilyksillä.” Tervetuloa kirkon palvelukseen! Historia osoittaa pyhimyspaavin neuvon oikeaksi. Usein ihmisen ilmeinen suuruus ja hyveellisyys on koitunut hänelle itselleen lankeemukseksi. Sen tähden hyvä paimenen huoneentaulu on: ”Vieläkö olet muita parempi! Astu alas, asetu sijallesi jumalattomien pariin.” (Hes. 32:19) Jumala jättää paimeniksi kutsumansa ihmiset vajavaisiksi sen tähden, etteivät nämä katsoisi sitä hyvää, minkä ovat saaneet aikaan, vaan surisivat puutteitaan – jotka Jumalan silmissä eivät sittenkään ole niin suuria. 

Luuk. 5:1-11 (Apost.pv. 1.vsk ev)

Lopetettuaan puheensa Jeesus sanoi Simonille: "Souda vene syvään veteen, laskekaa sinne verkkonne." Tähän Simon vastasi: "Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön emmekä ole saaneet mitään. Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket."

Simon on kuin monitouhuisuudessaan itsensä uuvuttanut kirkko. Hän on kuin gallupeista huolestunut kirkonjohtaja, joka ei keksi, missä vika, kun osallistuminen, sitoutuminen ja kannatus laskee. Kaikkea on kokeiltu. Lähes tuskastuneena hän sanoo Jeesukselle: koko yö on yritetty, ei siitä mitään tule. Kuitenkin Jeesus on tehnyt häneen vaikutuksen. Tai sitten hän heittää verkot veteen ihan vain näyttääkseen herra kaikentietävälle saarnamiehelle miten on näreet. Voi olla että Jeesuksen sanavalinta närkästytti ammattikalastajaa: "Heittäkää verkkonne". Pah. "Olemme tehneet työtä koko yön!" Ei tämä mitään verkonheittelyä fiilispohjalta ole.

Duc in altum. Souda syvälle. Kirkon ulkoisen aseman muutos tai gallupien kuvaama uskonnollisuus on vain pintaa. Syvällä Herra tekee työtään kaiken aikaa. Pyydämme siis syvyysnäkökykyä. Huumoria ja mielikuvitusta.

"Samoin kuin usko on ymmärtämisen perusta, kuuliaisuuden on oltava vapauden perusta. Et anna itseäsi auktoriteetin käsiin niin kuin ihminen, joka on väsynyt olemaan aloitteellinen ja luovuttaa, tai niin kuin merimies iloitessaan saapumisesta vihdoin satamaan myrskyisen purjehduksen jälkeen. Päinvastoin, saat auktoriteetilta käskyn: duc in altum. Heittäydyt sen varaan niin kuin laiva, joka lähtee satamasta kunniakkaalle matkalle ja suuriin seikkailuihin." (Henri de Lubac)

Hes. 2:1-2 (Apost.pv. 2.vsk. 1.lk)

"Hän sanoi: 'Ihminen, nouse. Mínä tahdon puhua sinulle.' Hänen puhuessaan minuun tuli henki, se nosti minut seisomaan, ja minä kuulin hänen puhuvan minulle."

Hänen puhuessaan minuun tuli Henki (huom. iso alkukirjain). Pyhä Henki toimii Sanan kautta. Kun Jumala puhuu. Jumalan sana on verbum efficax, sana joka toteuttaa sen mitä se sanoo, mikä antaa sen mitä se käskee. Se nostaa alaspainetun, synnin turmeleman, masentuneen sielun pystyyn, suoristaa ja tekee kauniiksi. Merkille pantavaa on myös se, että vain sana, ja sana itse avaa korvani tajuamaan, että Jumalan sana puhuu juuri minulle.

2. Tim. 3:14-17 (Apost.pv. 3.vsk. 2.lk)

"Pidä sinä kiinni siitä, mitä olet oppinut. Sinähän olet siitä varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut."

Kristinuskoon kuuluu traditio. Se tarkoittaa sitä, että uskon perusasiat opitaan toisilta. Vaikka uskon syntyminen on Jumalan salaisuus ja se tapahtuu ubi et quando visum est Deo, kukaan ei saavuta uskoa ilman toisten uskoa. Tämä tosiasia on sopusoinnussa Herramme lihaksitulemisen kanssa. On aina joku, joka opettaa iltarukouksen, joka rukoilee puolestasi. On myös tärkeää, että se jolta opin, on luotettava. Eivätkä lampaat Joh 10:n mukaisesti vierasta paimenta kuuntelekaan. On myös lupa epäillä julistajaa, jota en koe luotettavaksi.

"Olet myös jo lapsesta asti tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat antaa sinulle viisautta, niin että pelastut uskomalla Kristukseen Jeesukseen."

Raamatun tunteminen on kristillisen elämän edellytys. Hengellisyyttä ei ole ilman Raamattua. Tämä on meille herätyskristillisyyden leimaamille protestanteille kohtalaisen selvää, mutta paljon on myös sellaista "hengellisyyttä", jossa säännölliselle ja kuivalle Raamatun lukemiselle ei anneta arvoa. Kokemuksellisuus ja omakohtaisuus on jotenkin vaikuttavampaa. Seuraava jae kertoo sitten sen, miten Raamattua on käytettävä:

"Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään."

"Jumalan henkeyttämä", theopneustos. Alan Richardson huomauttaa, että inspiraation käsite on hädin tuskin raamatullinen! Se esiintyy vain tässä kohtaa, ja saattaa tarkoittaa sitä, että Vanhan testamentin teksti tehdään eläväksi kristillisessä julistuksessa. Opetus, didaskalia, tarkoittanee ihan opillista, asiapitoista oppimista. Se mitä Jumalasta voi ja tarvitsee tietää, on Raamatussa. "Salatut asiat ovat vain Herran, meidän Jumalamme, tiedossa, mutta ne asiat, jotka hän on ilmoittanut, ovat tarkoitetut meille ja lapsillemme, että aina täyttäisimme´tämän lain käskyt." (5. Moos. 29:29) Nuhde, elengmos, tarkoittaa sitä, että Jumalan sanan valossa ymmärrämme sen, mikä elämässämme on väärin, missä olemme kulkeneet harhaan. Pelkästään sen tietäminen johtaisi epätoivoon ja murheeseen, mutta ojennus (epanorthesis) merkitsee kirjaimellisesti ojentamista, siis pystyyn nostamista ja oikeaan ohjaamista. Kasvatus (paideia) on kokonaisvaltaista kasvamista Kristuksen tuntemisessa. "Häntä me julistamme, ja me neuvomme ja opetamme jokaista ihmistä kaikella viisaudella, jotta voisimme asettaa jokaisen ihmisen Jumalan eteen täysi-ikäisenä Kristuksen tuntemisessa." (Kol. 1:28)

"Näin Jumalan ihmisestä tulee täydellinen ja kaikkeen hyvään kykenevä."

Jumalan sanalla on tavoite: Jumalan alkuperäisen luomistahdon täyttyminen. Jumalan sanasta ihminen oppii olevansa kaikesta huolimatta rakastettu Kristuksessa. Ei ole tarkoitus jäädä kuitenkaan tähän, vaan Jumalan rakkaus muuttaa meitä. Apostoli sanoo jopa, että se pakottaa meitä: "Sillä Kristuksen rakkaus pakottaa meitä. Me näet päättelemme näin: Kun yksi on kuollut kaikkien puolesta, niin kaikki ovat kuolleet. Ja hän on kuollut kaikkien puolesta, jotta ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen vaan hänelle, joka on kuollut ja noussut kuolleista heidän tähtensä." (2. Kor. 5:14-15)

1. Tim. 1:12-17 (Apost.pv. 1. vsk 2.lk)

"Minä kiitän Herraamme Kristusta Jeesusta, joka on antanut minulle voimaa. Kiitän häntä siitä, että hän katsoi minut luotettavaksi ja otti minut palvelukseensa."

Tämä voisi haiskahtaa omakehulta, jollei se jatkuisi niin kuin jatkuu. Apostolin tai papin virka on Jumalan toimintaa.

"vaikka olin ollut herjaaja, vainooja ja väkivallantekijä. Hän armahti minut, koska epäuskoni tähden en tiennyt mitä tein."

Tietoisuus siitä, mitä itsessäni olen, on tuskallinen Jumalan valitsemalle. Silti se ei ole ihmisen oma vika, kyseessä on tietämättömyydestä toimiminen, jota Kristus säälii (vrt. Lk 23:34)

"Meidän Herramme armo on ollut yltäkylläinen, samoin se usko ja rakkaus, jonka Kristus Jeesus saa aikaan."

Hyperpleonasen on nykysuomeksi suurin piirtein "hyper-mega-mahtava". Huomaa ettei ahkera apostoli viittaa mihinkään tekemäänsä, vaan armo (kharis) saa kaiken aikaan, eikä uskoa tai rakkautta ihminen purista esiin itsestään.

"Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin."

On julistettava vain sitä minkä on itse elänyt todeksi. Seistä Jumalan kansan edessä opettamassa, se ei vaadi moraalista nuhteettomuutta vaan esimerkillisyyttä armon omistamisessa (juu, tiedän että tässäkin on hyväksikäytön vaara). Onko Paavali sitten ensimmäinen (kr. protos) syntinen vai pahin (engl. worst), hän on joka tapauksessa esimerkki armosta.

"Mutta minut armahdettiin, jotta Kristus Jeesus juuri minussa osoittaisi kuinka suuri hänen kärsivällisyytensä on. Näin olisin myös vastedes esimerkkinä niille, jotka uskovat häneen ja saavat ikuisen elämän."

Siis hyvä saarnaaja onkin se, jota katsellessa ja kuunnellessa voin ajatella, että jos tuo kerran pääsee taivaaseen, niin sitten pääsen minäkin!

Vilhelm St. Thierrylaisen sanat kaikille niille, jotka ovat julkiuskovaisia, kirkon työntekijöitä tai rukouselämään antautuneita:

"Ole sinä, Jumalan palvelija, tarkkana sen suhteen, ettei vaikuttaisi siltä että tuomitset niitä jotka eivät elä kuten sinä. Toivoisin että sinä heikko ihminen sanoisit samalla tavalla kuin Paavali sanoi täysissä voimissaan: 'Kristus Jeesus on tullut pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin.' Ei se ollut mitään tyhjää lätinää vaan sydämestä nouseva varmuus. Ihminen, jotka todella tutkii ja tuntee itsensä, ei pidä kenenkään toisen syntiä yhtä suurta kuin omaansa, sillä hän ei tunne sitä niin hyvin kuin omaansa. En halua, että kuvittelet, että päivä paistaa vain sinun keljassasi tai että taivas on kirkas vain sinun pääsi päällä tai että Jumalan armo vaikuttaa vain sinun omassatunnossasi. Kuuluuko Jumala muka vain kilvoittelijoille? Hänhän kuuluu kaikille. Sillä Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä eikä inhoa mitään luomaansa (Viis.11:23-24). Ajattele mieluummin. että aurinko paistaa kaikkialla muualla kuin sinun luonasi, ja ajattele itsestäsi huonompaa kuin muista." (Kultainen epistola 1.VI. 19-20)

Jes 66:18-19 (Apost.pv. 3.vsk 1.lk)

Jesajan lähetyskäsky

"Minä saavun kokoamaan kaikki kansat ja kielet, ja kaikki tulevat ja näkevät kirkkauteni."

Nykyinen käännös sivuuttaa sanat מעשיהם ומהשבתיחם , jotka edellinen käännös käänsi "minä tunnen heidän tekonsa ja ajatuksensa" ja voi tarkoittaa myös "tulen heidän tekojensa ja ajatuksiensa tähden." Jesajan "lähetyskäskyn" sisältö on kabod, "kirkkaus."

"Ja heidän keskellään minä teen ihmeen"

אות on merkitykseltään "merkki, symboli, tunnus", joten tämän voisi kääntää "asetan heille merkin", ja uskaltaa ymmärtää sen viittaavan kasteeseen.

"Ja heidän joukostaan lähetän eloon jääneitä vieraiden kansojen luo Tarsisiin, Putiin, Ludiin, Mesekiin, Tubaliin ja Jaavaniin, kaukaisille saarille ja rannikoille, jotka eivät ole kuulleet minusta puhuttavan eivätkä nähneet minun kirkkauttani."

Lähetän pelastuneita (σεσῳσμένους) kaikille kansoille: Afrikkaan, Italiaan ja Kreikkaan, tietää Vulgata kertoa. Nuo kansat eivät ole kuulleet nimeäni eivätkä nähneet kabodia.

"Ne, jotka lähtevät, kertovat vieraiden kansojen keskuudessa minun kirkkaudestani."

Tämän lähetyskäskyn sisältö ei ole tällä kertaa "noudattaa jotain" vaan julistaa Herran kirkkautta.

Luuk. 5:1-11 (Apostolien päivä, 1. vsk ev)

"Lopetettuaan puheensa Jeesus sanoi Simonille: 'souda vene syvään veteen, laskekaa sinne verkkonne.' Tähän Simon vastasi: 'Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön emmekä ole saaneet mitään. Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket.'"

Simon on kuin monitouhuisuudessaan itsensä uuvuttanut kirkko. Simon on kuin gallupeista huolestunut kirkonjohtaja, joka ei keksi missä vika on, kun osallistuminen ja sitoutuminen kirkkoon laskee. Kaikkea on kokeiltu. Lähes tuskastuneena hän sanoo Jeesukselle: koko yö on yritetty, ei siitä mitään tule. Kuitenkin Jeesus on tehnyt häneen vaikutuksen. Tai sitten hän heittää verkot veteen ihan vaan vittumaisuuttaan, näyttääkseen kiertelevälle saarnamiehelle miten on näreet. Jeesuksen sananvalintakin saattoi ärsyttää ammattikalastajaa. "Laskekaa verkkonne." Simon vastaa: "Olemme tehneet työtä koko yön". Ei tämä mitään summittaista verkonlaskeskelua fiilispohjalta ole.

Duc in altum, souda syvään. Uskonnon ulkoisen aseman muutos on vain pintaa. Syvällä Herra tekee työtään - ja pinnallakin, vaikka sato ei aina sada meidän laariin.

"Samoin kuin usko on ymmärtämisen periaate, kuuliaisuuden on oltava vapauden periaate. Et anna itseäsi auktoriteetin käsiin niin kuin ihminen joka on väsynyt olemaan aloitteellinen ja luovuttaa, tai niin kuin merimies iloitsee saapuessaan vihdoin satamaan myrskyisen purjehduksen jälkeen. Päinvastoin, saat auktoriteetilta käskyn: Duc in altum. Heittäydyt sen varaan niin kuin laiva, joka lähtee satamasta kunniakkaalle matkalle ja suuriin seikkailuihin." (Henri de Lubac)

Ps 145: 4-7 (Apostolien päivä, psalmi)

j. 4: Apostolinen suksessio. Evankeliumin viestikapula annetaan seuraavalle sukupolvelle: "Suku kertoo suvulle" (1913).  Jeesuksen kehuminen, ylistys, on kristillisen julistuksen ydin (ortodoksia = oikein ylistäminen)

j. 5: Julistuksen keskeinen sisältö on "kirkkaus, loisto ja kunnia." Myös meditaatio kuuluu kristityn elämään. Mietiskellään Jumalan suuria tekoja. Häntä itseään Hänen salatussa olemuksessaan ei meditaatio tavoita, oman sielunsa syövereitä on turha märehtiä, mutta hänen tekojaan on kaikkialla ympärillä, ja ennen kaikkea Sanassa.

j. 6: Jumalan teot ovat myös pelottavia. Hän on enemmän kuin toiveittemme heijastus. Juuri siksi hän on toivomme syy!

j. 7: "Heistä kumpuaa muisto sinun hyvyytesi paljoudesta." (LXX) ja "sinun vanhurskautesi riemulla mainittakoon" (1913) Mitä se Jumalan vanhurkaus on? Se selviää seuraavissa jakeissa 8-9.