Minun todistajani, sanoo Herra, olette te - Israel, sinä, jonka olen valinnut palvelijakseni - ja teidän tulee tuntea minut ja uskoa minuun ja ymmärtää, kuka minä olen. Ennen minua ei ole jumalaa syntynyt eikä ollut eikä minun jälkeeni tullut eikä tule.
"Tuntea" on jādā, jota tarkoitetaan myös intiimistä tuntemisestä (yhdynnästä), "uskoa" on āman, joka ei tarkoita vain totenapitämistä, vaan myös tottelemista (Abram uskoi Herraa, Gen. 15:6) ja "ymmärtää", bīn, on reklektiivistä, analyyttistä ymmärtämistä, jossa meidän tulee myös kasvaa.
Uskolla on oltava tiedon taso. Se on taso johon päästään uskonnollisella kasvatuksella ja julistustoiminnalla, myös kirkon yhteiskunnallisella aktiivisuudella. Se on välttämätön, mutta ei riittävä. Tarvitaan uskomisen taso, joka on henkilökohtainen ratkaisu, luottamuksen osoitus, antautuminen, riskinotto. Sitä seuraa ymmärtämisen taso, johon päästään rukouksen ja itsensä alttiiksi antamisen, yrityksen ja erehdyksen kautta. Ja sittenkin kaikki on lahjaa. Lopulta saan ymmärtää vain: quia ego ipse sum. Hän itse toimii ja vaikuttaa, vaikka minä möhlin kaiken. Jumala yksin on Jumala ja minä vain ihminen. Tätäkö täällä olllaan oppimassa? Tätäkö sielläkin? Siellä olemme kyllä enemmän ks. 1.Joh. 3:2.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti