Kun oli tullut kahdeksas päivä ja lapsi oli ympärileikattava, hän sai nimen Jeesus, jonka enkeli oli ilmoittanut ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa.
Nimi Jeesus on jo sinänsä rukous. Karismaatikkopiireissä neuvottiin minun nuoruudessani toistamaan "kiitos, Jeesus" niin kauan että tunsi täyttyvänsä Hengellä. Ainakin minulla erityinen tunto tuli siitä, että kieli puutui.
Ortodoksisen spiritualiteetin klassikko "Vaeltajan kertomukset" neuvoo toistamaan rukousta "Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä." Kirjassa Simeon Uusi Teologi neuvoo vaeltajaa:
"Käy istumaan yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen, kumarra pääsi ja sulje silmäsi. Hengitä hitaasti, kuvittele katsovasi sydämesi sisään ja ohjaa ymmärrys eli ajatukset päästä sydämeen. Hengityksesi tahdissa lausu hiljaaa suullasi tai pelkästään mielessäsi: Herra Jeesus Kristus, armahda minua. Yritä karkottaa kaikki muut ajatukset, olla rauhallinen ja kärsivällinen ja toistaa tämä harjoitus mahdollisimman tiheästi."
Pastori Tiina Heino selittää tätä näin: Se on ikivanha, kristikunnassa hyväksi havaittu rukous. Siinä yhdistyy meidän uskomme hänen nimeensä. Kun sanon Jeesusta Herraksi ja Jumalan Pojaksi, uskon, että sitä nimeä kantava henkilö on minulle se, joka hän onkin. Jumalan minulle antama Vapahtaja, joka armahtaa synnistä ja kaiksesta muusta pahasta ja surusta, mitä minulla on. Silloin hänen nimessään oleva voima tulee siihen liittyneen uskon kautta todelliseksi minulle, vaikka en tiedä hänestä muuta kuin hänen nimensä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti