Luuk. 12:42-48 (10. su helluntaista, 3.vsk ev)

Pietari kysyy perikooppia edeltävässä jakeessa: "Herra, tarkoitatko näillä vertauksilla kaikkia vai ainoastaan meitä?"
Jeesus ei vastaa suoraan, mutta kirkkoisät ymmärsivät, että seuraavat sanat on tarkoitettu erityisesti niille, joilla on vastuullinen asema seurakunnassa. Kyseessähän on taloudenhoitaja, jonka tehtävänä on huolehtia palvelusväestä ja antaa näille ruoka-annokset ajallaan. Piispan tai presbyteerin tehtävä siis.
Pahaa piispaa kuvaa Kyrillos Aleksandrialainen näin: "Hän laiminlyö ahkeruuden ja innokkuuden ja pitää näiden asioiden tarkkailemista joutavanpäiväisenä. Hän antaa mielensä myrkyttyä maailmallisista huolista, ja eksyy sopimattomille reiteille, Hän hallitsee pelolla ja mielivallalla niitä, jotka ovat hänen alaisuudessaan."
Poikkeuksellisen väkivaltainen kuva Herrasta, joka hakkaa pahan taloudenhoitajan kappaleiksi, on joidenkin tulkinnassa lievennetty siten, että hänet hakataan irti seurakunnasta.
Tässä kohtaa annetaan myös ymmärtää normaalin oikeuskäytännön mukaisesti, että tietämättömyydestä tehty rikkomus rangaistaan lievemmin kuin tieten tehty. Augustinus kuitenkin muistuttaa, että ei pidä turhaan vedota tietämättömyyteensä, sillä on eri asia olla tietämätön, kuin haluta olla tietämätön.
"Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan." Ei mikään ihme, että Jaakob muistuttaa: "Veljeni, kovin monien teistä ei pidä ryhtyä opettajiksi, sillä te tiedätte, että meidät opettajat tullaan tuomitsemaan muita ankarammin." (Jaak. 3:1)

Gregorius Suuri varoittaakin viran tavoittelijoita: "Usein ne, jotka janoavat pääsyä piispanvirkaan, perustelevat sitä itselleen hyvän tekemisellä. Vaikka heidän halunsa nousee itserakkaudesta, he ajattelevat hyviä tekoja, joita he tulisivat tekemään. Silloin heidän sisimmät vaikuttimensa ovat toista kuin se, mitä he mielessään ajattelevat. Ihminen pettää itseään ajatuksissaan: hän kuvittelee rakastavansa hyvän tekemistä – mitä hän ei rakasta, ja kuvittelee, ettei rakasta maailman kunniaa – vaikka rakastaakin. Halutessaan olla ensimmäinen ihminen pelkää sitä tavoitellessaan ja tulee röyhkeäksi sen saavuttaessaan. Pyrkiessään virkaan pelkää, ettei pääse siihen. Saatuaan viran yllättäen ajattelee, että se oli oikein: näin tässä piti käydä. Kun ihminen alkaa nauttia johtajan asemastaan maailmallisin elkein, hän unohtaa kaikki hengelliset ajatuksensa.

On tärkeää, että silloin, kun ihminen alkaa ajatella itsestään liikoja, hän kiinnittää huomion siihen, mitä hän on tähän mennessä tehnyt. Mitä hän on tehnyt alaisena ollessaan? Silloin hän tietää, tulisiko hän esimiesasemassa tekemään suunnittelemiaan hyviä tekoja. Ei kukaan opi nöyryyttä korkeassa asemassa, jos ei ole luopunut ylpeydestä alemmassa tehtävässä. Miten ihminen voisi olla välittämättä ihmisten kiitoksesta eläessään sen keskellä, kun on halunnut kiitosta silloin, kun ei ole sitä saanut? Miten voisi välttyä tuhlaavaisuudelta päästessään hallitsemaan yhteisiä varoja, jos ei ole itse saanut omia varojaan riittämään? Tutkikoon siis kukin elettyä elämäänsä, etteivät vallanhimoiset kuvitelmat pettäisi häntä.

Usein käy lisäksi niin, että rauhallisen elämän aikana opittu hyvän tekemisen tapa katoaa piispanvirassa. Tyynellä säällä kokematonkin osaa ohjata laivaa. Mutta kun myrsky raivoaa, kokenutkin kapteeni on pulassa. Mitä muuta piispanvirka on kuin yhtä mielen myrskyä? Siinä sydämen pursi ajelehtii ajatusten pyörteissä, heittelehtien sinne ja tänne, törmäten sanojen ja tekojen vastakkaisiin kallioihin. Miten tällaisessa myrskyssä voi selvitä ja löytää oikean väylän? Se, joka on täynnä hyveitä, on pakotettava piispanvirkaan. Se, jolla ei ole hyveitä, ei saa tulla siihen edes väkisin. Ensin mainittu varokoon kieltäytymästä, ettei hän olisi niin kuin se joka säilytti isäntänsä rahan liinaan kätkettynä. Hän sai siitä tuomion. Rahan pitäminen liinassa on velttoutta ja hitautta saamiensa lahjojen käytössä. Toisaalta se, joka himoitsee piispanvirkaa, katsokoon, ettei hänestä tule fariseusten tavoin este toisten pääsylle taivasten valtakuntaan. Mestari sanoo, että he eivät itse mene sisälle, eivätkä päästä niitäkään, jotka menisivät. Hänen kannattaa myös miettiä sitä, että kun hänet on kerran valittu ihmisten hengelliseksi johtajaksi, hän tulee kuin lääkäri sairaiden luo. Jos hänen omia tekojaan ohjaavat vielä alhaiset intohimot, millaista teeskentelyä häneltä on yrittää parantaa toisten haavoja, kun omat kasvot ovat ruhjeilla?" (Pastoraalisääntö 1.9. suom. MA. Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran Julkaisuja 303, 2023)