Älä kiellä apuasi, jos toinen on avun tarpeessa
ja sinä pystyt tekemään hänelle hyvää.
Älä sano lähimmäisellesi:
”Mene nyt ja tule toiste, huomenna minä annan!”
- kun sinulla kuitenkin on mitä antaa.
Teoksessaan Pastoraalisääntö Gregorius Suuri puhuu ihmisistä, jotka eivät tosin tavoittele toisten omaisuutta, mutta eivät myöskään anna omastaan, Heitä tulee kehottaa ajattelemaan sitä, että maa, josta kaikki heidän omaisuutensa on peräisin, on kaikille yhteinen ja että maa niin ikään ravitsee kaikkia yhtäläisesti. Sen tähden heidän on aivan turha kuvitella olevansa syyttömiä, jos he vaativat yksityisomaisuudekseen Jumalan kaikille yhteistä lahjaa. Kun he eivät anna toisille omastaan, heistä tulee lähimmäistensä murhaajia: joka kerta kun he pitävät itsellään sen, mikä voisi ravita kuolemaisillaan olevia köyhiä, menetetään ihmishenkiä. Silloin kun me annamme puutteessa olevalle sitä mitä hän tarvitsee, me palautamme jotain hänelle kuuluvaa sen sijaan että antaisimme jotain omaamme. Me siis pikemminkin maksamme sen, mitä olemme velkaa, kuin teemme jonkun erityisen hyvän teon.
Samoin opettaa Ambrosius teoksessaan De Nabutho: “Jos Jumala ei siedä, että sanot: ‘annan huomenna’, kuinka hän sietäisi sitä, että sanot: ‘en anna’? Et sinä anna köyhälle omastasi, vaan palautat sen, mikä kuuluu hänelle. Sinä pidät yksin itselläsi sen, mikä on annettu kaikille yhteisesti käytettäväksi. Maa kuuluu kaikille, ei rikkaille. Mutta vähemmistö ihmisistä käyttää enemmän kuin heille kuuluu. Näin ollen sinä maksat velkasi etkä anna hyvää hyvyyttäsi. Siksi Raamattu sanoo sinulle: ‘Kuuntele, mitä köyhällä on sanottavana, maksa hänelle velkasi ja vastaa hänelle ystävällisesti ja lempeästi.’[Sir. 4:8]” “Jos Jumala ei siedä, että sanot: ‘annan huomenna’, kuinka hän sietäisi sitä, että sanot: ‘en anna’? Et sinä anna köyhälle omastasi, vaan palautat sen, mikä kuuluu hänelle. Sinä pidät yksin itselläsi sen, mikä on annettu kaikille yhteisesti käytettäväksi. Maa kuuluu kaikille, ei rikkaille. Mutta vähemmistö ihmisistä käyttää enemmän kuin heille kuuluu. Näin ollen sinä maksat velkasi etkä anna hyvää hyvyyttäsi. Siksi Raamattu sanoo sinulle: ‘Kuuntele, mitä köyhällä on sanottavana, maksa hänelle velkasi ja vastaa hänelle ystävällisesti ja lempeästi.’[Sir. 4:8]”
Gregorius jatkaa, että tällaisilla ihmisillä on tapana sanoa: “Me käytämme sitä mitä meille on suotu, emmekä tavoittele kenenkään toisen omaa. Jos onkin niin, että emme ole erityisen anteliaita, emme kuitenkaan tee mitään väärää.” Niinhän sitä voisi ajatella, jos sulkee sydämensä kuulemasta Jumalan puhetta. Eihän siitä evankeliumissa esiintyvästä rikkaasta miehestä, joka pukeutui purppuraan ja hienoimpaan pellavaan ja jonka elämä oli pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa, kerrota, että hän olisi vienyt keneltäkään mitään. Hän vain käytti hedelmättömästi omaa omaisuuttaan. Tämän elämän jälkeen hänet tuomittiin helvettiin, ei siksi että hän olisi tehnyt jotain sinänsä väärää, vaan siksi että hän oli kohtuuttomasti antautunut käyttämään sitä, mikä oli luvallista. Kysymys on lopulta uskosta ja ja sen puutteesta, sillä Gregorius sanoo: Kitsaille ihmisille on kerrottava, että he tekevät eniten vääryyttä Jumalaa kohtaan siinä, että Jumala on antanut heille kaiken, mutta he eivät anna vastaavasti mitään auttaakseen muita.
Totta kai avun antaja voi joutua hyväksikäytetyksi ja höynäytetyksi. Oswald Chambers kohtasi kerran miehen, joka kertoi hänelle liikuttavaa elämäntarinaa saadakseen hänet antamaan kolikon. Chambers vastasi: "Tiedätkö, en usko sanaakaan mitä sanot. Mutta koska Kristus on käskenyt minun antaa jokaiselle joka pyytää, minä annan."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti