Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani
Lehmukset / heittelevät tähtiä / minun tielleni.
Mikä minä olen että / mikä minä olen että / lehmukset / heittelevät tähtiä / minun tielleni?
(Lars Huldén, suom. P. Saaritsa)
Ihminen, jonka maailmankatsomus tiivistyy sanoihin"Kauneus pelastaa maailman" (ja joka vielä julkeaa sanoa, että kristinuskossa on kyse juuri tästä) pitää näinä aikoina turpansa kiinni. Euroopassa riehuu infernaalinen sota, koronapandemiasta ei vielä ole selvitty, ja ilmastonmuutos on lopullisesti karkaamassa käsistä.
Olen selaillut levottomasti Raamattua ja virsikirjaa ja etsinyt sitä, mikä kantaisi tämän kaiken keskellä. Onhan sitä. Pääsiäisenä se suorastaan vyöryy ylitse, jos on on korvat kuulla. Kuitenkin löysin Tommy Tabermannin, joka omien sanojensa mukaan oli jumalaton runoilija, niin jumalaton, että minun on helppo kuunnella häntä kuin profeettaa.
"Usein syntyy mielikuva, että elämä koostuu pelkästään onnettomuuksista, murheista ja ongelmista. Siksi on hyvä välillä unohtaa se, mitä todellisuudeksi kutsutaan ja kuunnella elämän häpeämätöntä ylistystä. Jos laskisimme yhteen kaikki maailman murheet, ei meille logiikan lakien mukaan jäisi muuta vaihtoehtoa kuin päättää päivämme.
Monet viisaat ja älykkäätkin ihmiset ovat omistautuneet todistelemaan kuinka mahdotonta ja surkeaa ihmiselämä on, ja paljossa he ovatkin oikeassa - emme totisesti elä missään maanpäällisessä paratiisissa. Mutta ihmiseen on istutettu [kuka? kysyn mä] järjetön voima, jota on tapana kutsua elämänhaluksi. Se yllyttää jatkamaan kamppailua toivottomankin näköisessä tilanteessa ja löytämään uskoa, toivoa ja iloa mitättömän pienen näköisistä asioista. Vaikka tietäisi kohta kuolevansa, niin istuttaa omenapuun ja tuntee jo sieraimissaan sen tulevien kukkien tuoksun.
Onneksi me osaamme unelmoida. Onneksi meillä on tallella kyky tehdä pienestä suurta, hurmioitua näiennäisen mitättömistä syistä: putoavasta lehdestä, meren äänestä tai hipaisevasta kosketuksesta."
(Tommy Tabermann, toim: Maalliset mantrat, s. 111)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti