Tarina toivosta väkivallan ja ympäristötuhon maailmassa
syyskuun 11.päivänä vuonna 2001 terroristien ohjaamat matkustajakoneet lensivät päin New Yorkin World Trade Centerin kaksoistorneja, pilvenpiirtäjiä, jotka hallitsivat Manhattanin katukuvaa ja jotka on ikuistettu moniin sarjafilmeihin ja elokuviin. 9/11 tuli symboliksi alkavan vuosituhannen pelolle ja ahdistukselle. Terrori-iskut ja sodat ovat leimanneet maailmaamme siitä lähtien.
Tuohon synkkään päivään ja käsittämättömään tekoon liittyy myös kertomus toivosta ja luonnon uskomattomasta kyvystä selviytyä.
Muutama kuukausi terrori-iskun jälkeen eräs raivaustyöntekijä löysi tapahtumapaikalta, kraaterista joka tunnettiin nimellä Ground Zero, kiinanpäärynäpuun. Kaikki, mitä siitä oli jäljellä, oli mustaksi hiltynyt rungonpuolikas ja murskaantuneet juuret. Koko rungossa oli vain yksi elävä oksa. Puuta oltiin jo viemässä kaatopaikalle, mutta sen löytänyt nuori nainen pyysi, että puulle annettaisiin vielä mahdollisuus. Niinpä se vietiin hoidettavaksi Bronxin taimitarhaan. Tuon pahasti vaurioituneen puun henkiin herättäminen ei ollut mikään helppo tehtävä ja sen selviäminen oli epävarmaa. Mutta loppujen lopuksi se toipui. Ja kun se oli taas tarpeeksi vahva, se palautettiin istutettavaksi entiselle tontilleen 9/11 Memorial&Museum -kompleksiin. Keväällä sen oksat ovat valkeina kukista. Ihmiset tuntevat sen tarinan. He katselevat sitä ja pyyhkivät kyyneleitään. Se on luonnon resilienssin todellinen symboli – ja muistutus myös kaikesta siitä, mitä menetettiin yli 20 vuotta sitten. Puu tunnetaan nimellä the Survivor Tree – selviytyjäpuu.
Erään toisen puun tarina on myös kertomisen arvoinen. Nagasakin kaupunkiin pudotettiin vuonna 1945 atomipommi, joka aiheutti kaupungissa absoluuttista tuhoa. Ydinräjähdyksen aikaansaama tulipallo oli synnyttänyt auringon lämpötilaa vastaavan lämmön – miljoonia asteita. Se teki ympäristöstä kuun maiseman, josta tutkijat sanoivat, ettei siellä kasvaisi vuosikymmeniin mitään. Mutta ihmeellisellä tavalla kaksi 500 vuoden ikäistä kamferipuuta oli jäänyt henkiin. Niistä oli jäljellä vain alaosat, ja niistäkin useimmat oksat olivat repeytyneet irti. Ruhjoutuneissa puissa ei ollut ainuttakaan lehteä. Mutta ne olivat elossa. Tänä päivänä toinen näistä puista on suurikokoinen puu. Sen paksussa rungossa on murtumia ja rakoja, joista sen voi nähdä olevan täysin musta sisältä. Silti joka kevät tuohon puuhun puhkeavat uudet lehdet. Monet japanilaiset pitävät puuta pyhänä muistomerkkinä rauhalle ja henkiinjäämiselle.
Kun koemme ilmastoahdistusta ja alamme vaipua epätoivoon sen suhteen, onko mitään enää tehtävissä, luonnon resilienssi, ihmeellinen kyky uudistua, antaa meille toivoa. Se ei yksin riitä, jos jatkamme piittaamatonta käytöstämme luontoa kohtaan, mutta se on meidän liittolaisemme, kun haluamme suojella elämää.
Vielä yksi tarina New Yorkin selviytyjäpuusta: Jane Goodall, joka on omistanut elämänsä luonnonsuojelusta ja toivosta kertomiselle, kertoo, miten hän oli joku aika sitten katsomassa, kun selviytyjäpuun kukkien lehdet putoilivat maahan. Silloin hän näki pienen linnunpesän puussa. Siellä emolinnut ruokkivat poikasiaan, jotta ne kasvaisivat ja lentäisivät maailmaan. Ihmiset katselivat ihmeissään linnunpesää, joka oli rakennettu keskelle tuhon ja väkivallan muistomerkkiä. The Survivor Tree, joka oli pelastettu kuolemasta, ei ollut vain kasvattanut uusia lehtiä, vaan hoivasi myös toisten elämää.
(lähde. Jane Goodall – Douglas Abrams – Gail Hudson: Kirja toivosta. Docendo 2022)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti