Niinpä emme enää arvioi ketään pelkästään inhimilliseltä kannalta.
Ylösnoussut Kristus antaa meille luvan, tai oikeastaan velvoituksen, nähdä hänet kaikissa ihmisissä, myös niistä jotka näyttävät meidän mielestämme vähät välittävän hänestä. Tämä näkötapa auttaa minua jaksamaan pappina. Muuten väsyn ja tuskastun siihen, että ihmisiä tuntuu kovin vähän kiinnostavan se, mitä kirkko julistaa. Minun ei pidä arvioida ihmisiä vain inhimillisten mittapuiden mukaan. Ei edes kirkkososiologisten tilastojen mukaan. Ruotsalainen teologi Gustaf Wingren sanoo, että evankeliumissa ja sakramenteissa ihmistä ei kohtaa joku sellainen, johon hänellä ei muuten olisi kontaktia, vaan se elävä Jumala, joka jo toimii huolenpidollaan (ja myös kurituksellaan) kaikessa, mikä ihmistä kohtaa.
Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle.
Tämä lause alkaa oikeasti sanalla "Katso" (ιδου), jonka nykykäännös sivuuttaa ilmeisesti kömpelönä, mutta joka ohjaa ajatukset siihen, että usko on esteettistä kontemplaatiota: maailman näkemistä täydellisenä Kristuksessa! Se vaatii todellista uskoa. Silloin, ja vain silloin, voi sanoa Ein Deutsch Theologia- kirjan kirjoittajan kanssa:
"Mutta mikä on paratiisi? Se on kaikki, mitä on, sillä kaikki mikä on, on hyvää ja mieluista, ja se on mieluista myös Jumalalle, ja sen vuoksi sitä nimitetään paratiisiksi, mikä se onkin."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti