perjantai 17. huhtikuuta 2020

1. Kor. 15;19 (pääs.pvä. 2.vsk 2.lk)

Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä.
-1.Kor.15:19

Se, että unohtaa elämän lyhyyden ja katoavaisuuden, on ihmiselle tyypillistä. Kuka jaksaisi koko ajan ajatella, että elämä saattaa päättyä minä hetkenä hyvänsä? Kuitenkin se on totta. Memento mori¸ ”muista, että olet kuolevainen”, kuuluu vanha viisaus.
Ihminen joka unohtaa olevansa täällä vain hetken, on tyhmä ja pinnallinen. Hän haalii itselleen omaisuutta toisten kustannuksella ja tuhoaa luonnonvaroja tulevista sukupolvista piittaamatta. Häntä säälittävämpi on vain kristitty, joka on pannut toivonsa Kristukseen vain tämän elämän ajaksi.
Mitä se tarkoittaa? Monet ihmiset uskovat siksi, että heille on siitä jotain ajallista hyötyä. Menestysteologiassa usko Jeesukseen näkyy ihmisen pankkitilillä. Usko auttaa liiketoimissa ja uralla eteenpäin. Me maanläheisen luterilaisen perinteen kasvatit naureskelemme kenties tälle ajattelulle, mutta emme havaitse mittaavamme uskon todellisuutta yhtä ajallisilla mittareilla. Kristillinen usko eheyttää sielun haavat, hoitaa luonteen vauriot ja korjaa rikkoutuneet ihmissuhteet. Sitä paitsi, mitä pahaa siinä on, jos toivoo että rukous parantaisi sairaudet? Puhumattakaan siitä, että usko johtaisi taistelemaan yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon puolesta?
Ei siinä tietenkään ole mitään pahaa. Ei edes siinä, että usko auttaa bisneksessä. Tarkoitan vain sitä, että Kristus ei ole meille vain auttaja elämän ongelmissa. Hän on turvamme silloin kun kaikki luhistuu, silloinkin kun elämämme päättyy äkkiä, turhaan, kesken.  Amerikkalainen teologi Reinhold Niebuhr tiivisti uskon, toivon ja rakkauden merkityksen näin:
”Mikään mikä on tekemisen arvoista, ei tule valmiiksi elämämme aikana. Siksi toivon on pelastettava meidät. Mikään hyvä tai kaunis ei ole täysin ymmärrettävää juuri tässä historian hetkessä. Siksi uskon on pelastettava meidät. Mitään, mitä teemme – miten hyveellistä se sitten onkaan – emme saa aikaiseksi yksin. Siksi rakkauden on pelastettava meidät.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilm. 20:11-21:1 (Tuomiosunn. 3.vsk 2.lk)

Minä näin suuren valkean valtaistuimen ja sen, joka sillä istuu. Jumalan kirkkaus valaisee Viimeisen Tuomion. Mielikuva siitä on usein kuin...