Job 19:26-29 (17. su helluntaista, 2. vsk.1.lk)

Ylösnousemususko Gregorius Suuren "Moralia" -teoksessa

Kun ihmiset huomaavat että henki erkanee ruumiista ja ruumis mätänee ja mädännyttyään muuttuu tomuksi, joka hajoaa niin pieniksi osiksi, olemattomiksi hiukkasiksi, ettei ihmissilmä voi niitä havita, he hylkäävät toivon ylösnousemuksen mahdollisuuteen. On mahdotonta, että nuo kuivat luut pukeutuisivat jälleen lihaan ja alkaisivat elää. Kuitenkin tällaisten ihmisten pitäisi uskoa ylösnousemukseen - jos ei kuuliaisuudesta, niin edes järjen perusteella. Maailma jäljittelee ylösnousemusta kaikin tavoin koko ajan. Päivän ja yön vaihtelu, vuodenajat ja puun kasvu pienestä siemenestä muistuttavat tästä. 

"Koska kaiken Luoja on järjestänyt kaiken ihmeellisellä tavalla, kaarnan kovuus on kätkettynä pehmeään siemeneen, mahtava voima oli peitettynä sen heikkouteen ja runsaiden hedelmien sato sen kuivuuteen. Miksi siis kummastella jos se, joka muovaa suuria puita pienenpienistä siemenistä, voisi halutessaan muotoilla tomun, joka on hajonnut maailman tuuliin, ihmisolennoksi.?"

Meidän pitäisi uskoa jo tämän perusteella, mutta varmemmaksi vakuudeksi Vapahtaja on kuollut ja ylösnoussut, jotta uskoisimme hänen esimerkkinsä avulla. "Minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä päivänä herään kuolleista", sanoo Job Vulgatan mukaan. 

Ylösnousemus herättää kuitenkin paljon kysymyksiä. Millainen se ruumis on? Onko se hieno kuin ilma vai samanlainen kuin se jossa kuolen. Mutta jos se on hieno, onko se todella minä, joka nousen kuolleista? Jollei se ole todellista lihaa, ei ole mitään ylösnousemusta, sillä jos se joka nousee ylös ei ole se joka kuoli, silloin ei ole ylösnousemusta.

"Ja jälleen minä pukeudun nahkaani." (19:26, Vulg.) Sana viittaa todelliseen ruumiilliseen ylösnousemukseen, josta Gregorius saa aiheen selostaa Konstantinopolissa käymäänsä debattia patriarkka Eutykhioksen kanssa eikä voi välttää leuhkimasta sillä että voitti väittelyn. Hän oli sanonut patriarkalle, että kun Paavali sanoo, että liha ja veri ei voi periä Jumalan valtakuntaa (1. Kor. 15:50), se tarkoittaa lihaa synnillisen luonnon merkityksessä.

"---ja saan lihassani nähdä Jumalan" on vahva todistus ruumiin ylösnousemuksesta. "Jollei ylösnusemuksen jälkeen ruumis ole kosketeltava, siilloinhan joku muu kuin se, joka kuoli, on nouseva." Job selventää asiaa vielä enemmän: "Näen hänet itse, omilla silmilläni, eikä joku muu."

Ruumiimme on ennen ylösnousemusta ja sen jälkeen sekä sama että eri. sama luonnoltaan mutta eri kirkkaudeltaan; sama todellisuudessa mutta erilainen voimassa.

(Moralia 14.55.69-77)

Room.5:6-11 (hilj.viikon keskiviikko)

"Meistä ei ollut itseämme auttamaan", sanoo apostoli. Mutta nyt on, sanoo menestysteologi. Myöhäisemmän herännäisyyden edustaja Jonas Lagus julistaa, että ei ole.

"Syy kaikkiin vastuksiin on juuri omassa hurskaudessasi ja siinä, että vaadit itseltäsi, mitä sinulla ei ole. Lyhythän armonjärjestyksesi saisi olla. Sinä olet kadotettu syntinen. Kristus on kadotettujen syntisten auttaja. Sen tähden ikävöit häntä köyhyydessäsi ja anot, että hän ottaisi sinut parannuksen tielle, opettaisi sinua parannusta tekemään, vieläpä vaikuttaisikin sen sinussa. Olkoonpa tilasi nyt millainen tahansa, niin älä herkeä tästä harjoituksesta, vaan odota nöyrästi kointähden koittoa, lapsen oikeuden ilmaantumista."
"Kristus ei vaadi sinulta pysyväisyyttä, rehellisyyttä tai muuta. Hän tahtoo, että sinä aina uudelleen pyydät kaikkea, mitä olet vailla. Ja sinä olet aina kaikkea vailla."

Roomalaiskirjeen teksti ei kerro, että meistä tulisi uskossa parempia, vaan että Kristus on entistä voimallisempi meitä auttamaan. Lagus vastaa kysymykseen "tulenko koskaan paremmaksi"?

"Meidän täytyy opetella vaikeata läksyä, jota emme koskaan täysin opi, sitä läksyä, että Aadamilta olemme perineet kaiken ajateltavissa olevan kauhistuksen ja viemme sen mukanamme vähentymättömänä hautaan asti. Olemme taistelleet ja retustelleet saadaksemme sellaista pyhyyttä, joka paikkaisi vanhan nutun, mutta sitä repaleisemmaksi se on käynyt. Katso, nyt istumme vielä pikku poikien kanssa alimmalla luokalla emmekä ole heitä viisaampia. emme koskaan enää tahdo uskoa tuota itsessämme olevaa omavanhurskasta pettäjää, joka vaatii meitä ainakin vuosien kuluttua muuttumaan paremmiksi, vaan me tiedämme, että olemme tehneet syntiä kaiken elinaikamme ja vieläkin teemme, vaikkakin tahtomattamme, sekä että meidän täytyy Kristuksen sairashuoneessa sairastaa, niin kauan kuin tämä lyhyt kurjuuden aika kestää." (Jonas Lagus: Evankeliumin ääni)

Ps. 69:2-10 (Hilj. viikon ti, psalmi)

Pelasta minut, Jumala! Vesi on noussut kaulaani saakka.

Tässä kuvataan ihmisen ahdinkoa monin fyysisin kuvin, joista erityisesti vesi pelottavan elementtinä korostuu. Vedet nousevat kaulaani so. sieluuni (usque ad animan). Se on äärimmäisen pelottava tila.

Olen vajonnut pohjattomaan liejuun, jalkani ei tavoita lujaa maata, olen joutunut vetten syvyyksiin, pyörre tempaa minut mukaansa.

Monin eri kuvin hukassa olemista. Non est substantia,  ei ole perustaa, elämältä on kadonnut pohja, mieli, tarkoitus. Olen tahdoton viettien orja, syvyyden pyörteiden vietävänä. Hallinnan tunne on tipo tiessään.

Minä olen väsynyt huutamaan, kurkkuni on käheä. Silmäni hämärtyivät, kun odotin sinua, Jumala.

Uskosta ei ole ollut mitään hyötyä. Olen samassa pisteessä mistä aloitin - tai kunpa olisinkin, olen tullut vain pahemmaksi. Täysin turhaa luulottelua koko uskosta vouhottaminen.

Jumala, sinä tunnet erehdykseni, rikkomukseni eivät pysy sinulta salassa.

Latinaksi erehdys on stultitia, tyhmyys tai insipientia, hulluus. Näistä voit sitten valita itsellesi sopivan. Minä sain molemmat.

Älköön minun takiani joutuko häpeään kukaan, joka odottaa sinua, Israelin Jumala! Älköön minun takiani joutuko pilkattavaksi kukaan joka etsii sinua.

Paimenen rukous. Minä olen hukassa, minä olen synnin vallassa ja täysin neuvoton. Kuitenkin vain toivon, ettei minun eksymiseni olisi lankeemukseksi kenellekään joka etsii Herraa. Tätä pappi rukoilee saarnaa tehdessään: ei haluten selviytyä kunnialla ja saada kiitosta, vaan että joku saisi lohdutuksen sanan.

Room. 5: 6-11 (Hilj. vkon keskiviikko)

Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti. 



astheneia voi olla sairautta tai heikkoutta, tässä se on täydellistä kyvyttömyyttä Jumalan tahdon toteuttamiseen. Varmemmaksi vakuudeksi meitä kutsutaan myös nimellä asebes, jumalaton. Se on roomalaiskirjeen valossa lopulta hyvä osa, sillä "jos jollakulla ei ole ansioita, mutta hän uskoo Jumalaan, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi, Jumala lukee hänen uskonsa varhurskaaksi" (4:5)

Tuskin kukaan haluaa kuolla edes nuhteettoman ihmisen puolesta; hyvän ihmisen puolesta joku ehkä on valmis antamaan henkensä. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä.
Aattelepa ite omalle kohalle. Kuolisitko edes kunnon ihmisen puolesta? Tuskin. Ehkä poikkeuksellisen hienon ihmisen puolesta (tai oman lapsesi) olisit valmis kuolemaan. Mutta Kristus kuoli kiittämättömän paskasakin puolesta, jotka eivät edes huomanneet sitä.

Kun hän nyt on vuodattamalla verensä tehnyt meidät vanhurskaiksi, hän vielä paljon varmemmin pelastaa meidät tulevalta vihalta. 
Kadotuksesta, kuolemasta, tarkoituksettomuudesta meidät pelastaa vain Kristuksen veri. Ei synnittömyytemme, ei voimamme. Armo yksin Kristuksessa. Se on sitäkin varmempaa. Mikän, minkä kiinnekohta on minussa, ei kestä. Se, että hän pitää kiinni minusta, on varmaa.

Jos kerran Jumalan Pojan kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa, kun olimme hänen vihollisiaan, paljon varmemmin on Jumalan Pojan elämä pelastava meidät nyt, kun sovinto on tehty. 
Jeesuksen kuolema Golgatalla on peruuttamattomasti ratkaiseva tapahtuma. Kristinusko ei kuitenkaan ole vain tämän tapahtuman anamneesia, vaan osallisuutta ylösnousseen Kristuksen elämään Pyhässä Hengessä. Taivaan voimat ovat liikkeellä

Eikä siinä vielä kaikki. Me saamme myös riemuita Jumalastamme, kun nyt olemme vastaanottaneet Herramme Jeesuksen Kristuksen valmistaman sovituksen.
Oikea ostos-tv-repliikki. Me kerskaamme Jumalassa (καυχώμενοι ἐν τᾧ θεῷ). On huomattavaa, että vaikka tämä teksti julistaa perustavanlaatuista ennen/jälkeen - muutosta kristityn elämässä, sen perusta ja tarkkailun kohde ei ole kristityn sieluntilan muutoksessa, vaan siinä, mitä Jumala on tehnyt ja edelleen tekee. Siksi kerskaaminen Jumalassa on teologisesti asianmukainen ilmaisu.

Jes. 52: 13-15 (Hilj. vkon tiistai)

Katso, minun palvelijani menestyy: hänestä tulee korkea, ylhäinen ja suuri.

Walter Brueggemann toteaa näistä Jesajan kirjan "palvelijalauluista" (42:1-9, 49:1-7, 50:4-9 ja 52:13-53:12) että VT:n tutkimuksen erikoisuuksia on se, että juuri tämä teksti, joka on niin pohjattoman rikas ja teologisesti merkityksellinen, on niin luoksepääsemätön ja vailla yksiselitteistä tulkintaa. Menestyy on "act wisely, deal prudently, intelligent." Sakal merkitsee alun perin "katsoa". Siinä on esteettinen sävy. LXX: hypsodesetai kai doxasthesetai sfodra "hänet korotetaan ja kirkastetaan suuresti."

Ja kuitenkin monet järkyttyivät hänet nähdessään - tuskin häntä enää ihmiseksi tunsi, niin kammottavasti hänet oli runneltu.

Shamem tarkoittaa "tyrmistynyt, kauhistunut." Sillä hänen kasvonsa olivat kammottavammat kuin kenelläkään ja hänen ulkomuotonsa tuskin ihmiseksi tunnistettava.

Mutta hän saattaa vielä ihmetyksiin kansat, hänet nähdessään kuninkaat mykistyvät, sillä sen, mitä heille ei koskaan kerrottu, sen he saavat nähdä, mistähe eivät ikinä ole kuulleet, sen he saavat nyt kokea.

Kammottava ilmestys on samalla tremendum, hämmästyttävä. LXX kääntää jakeen lopun hieman toisin: "Ne, joille ei ole kerrottu hänestä, tulevat näkemään ja ne jotka eivät ole koskaan hänestä kuulleet tulevat ymmärtämään."

Ps. 102:2-10 (Hilj. vkon maanantai)

Nääntyneen ja onnettoman rukous, kun hän avaa sydämensä Herralle. Kuule rukoukseni, Herra, nouskoon huutoni sinun luoksesi!
"Onneton" (ja'etof) on "pimeyden sisäänsä kietoma." Rukouksen synonyymina tässä on "valitus".

Alä kätke minulta kasvojasi, kun olen ahdingossa. Kallista korvasi minun puoleeni! Kun huudan sinua avuksi, älä viivytä vastaustasi.
Tuskan keskellä kauheinta on ajatella, että Jumala on kääntänyt kasvonsa pois, en näe Jumalan kasvoja missään - ei ole Jumalaa! Sitä en kestä. Pyydän siksi, että hän kallistaisi korvansa puoleeni, ja vastaisi pikaisesti. Jos hän ei itse varjele uskoani, se on mennyttä.

Päiväni haihtuvat kuin savu, tuska polttaa luitani kuin tuli. Sisimpäni on kuin kulottunut ruoho. Enää en muista syödäkään, huokailen vain, olen pelkkää luuta ja nahkaa.
Tässä on tiivistettynä ihmisen kolmenlainen ahdistus (Tillich): katoavaisuus (savuna ilmaan), syyllisyys (tuska polttaa kuin tuli), tyhjyys ja tarkoituksettomuus (kulottunut sisin). Kuten yleisesti on tiedossa, syvästi ahdistuneen ihmisen ruokahalu katoaa. Äänekkäästä vaikerruksestani minun luuni tarttuvat minun nahkaani (KR 1933).

Minä olen kuin huuhkaja autiomaassa, kuin pöllä, joka asustaa raunioissa. Minä valvon yöni, olen yksin kuin katolla kyyhöttävä lintu.
 Vanhan käännöksen "pelikaani" (qa'at) on tarkkaan ottaen lajiltaan määrittelemätön, mutta selvästi epäpuhdas lintu, kuten myös kôs, "pöllö". Nämä linnun asustelevat hylätyissä paikoissa, ja minäkin olen unettomuudessani yksinäinen lintupiru katolla.

Viholliseni pilkkaavat minua päivät pitkät, kirotessaan vihamiehiään he käyttävät minun nimeäni.
Viholliseni - synti, maailma ja perkele - riehuvat minua vastaan (mihulelaj) ja minun nimeni on kirosana.

Minä syön leipänäni tuhkaa, kyyneleet maustavat juomani.
Lutherilla sanaleikki: "Ich mische meinen Trank mit [ei Wein, vaan] Weinen.