Mooses sanoi Herralle: "Mutta, Herra, minä en ole koskaan ollut hyvä puhuja enkä ole nytkään, vaikka sinä olet puhunut minulle. Minulla on hidas puhe ja kankea kieli." Herra sanoi hänelle: "Kuka on antanut ihmiselle suun? Kuka tekee ihmisestä mykän tai kuuron, näkevän tai sokean? Enkö juuri minä, Herra? Mene nyt, minä olen sinun kanssasi, kun puhut, ja neuvon sinulle, mitä sinun tulee sanoa."
Mooseksen kokemus hänen omasta "raskaskielisyydestään" ei hävinnyt mihinkään "uskoon tulemisen" jälkeenkään. Ei, vaikka sinä, Herra, olet puhunut minulle - minusta ei ole puhujaksi. Augustinuksen mukaan nuo Mooseksen sanat "vaikka sinä olet puhunut minulle" saattavat sisältää orastavan uskon, hennon toiveen siitä, että Jumala voi vielä auttaa.
Kirjaimellisesti Jumala lupaa tässä: "Minä olen sinun suusi kanssa." Se on ensimmäinen lohdutus. Saan olla eksyksissä sen suhteen, mitä minun tarkkaan ottaen pitäisi tehdä ja sanoa. Silti voin luottaa siihen, että Herra on minun kanssani ja neuvoo minua. Jumalan neuvo ei ihmene yliluonnollisena valaisuna, enkä saa sitä etukäteen. Se tapahtuu lihaa ja verta olevien ihmisten välityksellä, myös olosuhteiden kautta.
Tämän perikoopin jälkeen kerrotaan, miten Jumalalla alkoi mennä jo hermot tämän änkyrän kanssa. Aikamoisen shown järjesti Kaikkivaltias: palavan puskan, käärmeeksi muuttuva sauva ja kaikkea. Mutta Mooses vain inttää, että en minä osaa puhua. Lopulta Jumala lupasi, että Aaron hoitaa puhumisen. Jumalalta eivät keinot lopu. Hän kertoo, että hän on se, joka antaa kyvyn (vrt. "Meidän kykymme on saatu Jumalalta, ja hän on myös tehnyt meidät kykeneviksi palvelemaan uuttaa liittoa" , 2. Kor. 3) Mutta jos siinä ei ole tarpeeksi, hän osoittaa senkin, että ei meidän itse tarvitse kaikkea tehdä. On olemassa ihmisiä, jotka osaavat sen, mikä meille on vaikeaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti