Tämän raamatunjakeen Helvi Juvonen on merkinnyt runonsa "Kuningas kultatakki" alkuun.
Kaikki kaupungin kadut eivät meitä auta.
Kaikki puistot ja kirkot eivät meitä auta.
Me kuljemme kysymystä kantaen,
me elämme siinä, se elää meissä;
onko tämä totta ja kannattaako.
Asiat liukuvat ohitsemme,
ja vaellamme vajaina ilmiöissä.
Leikkikentällä, keinulaudalla seisoo kuningas Kultatakki.
Mitta hän ei ole , hän ei ole taivasta,
hän on kuningas Kultatakki,
keinulaudan voittaja,
sillä paenneet ovat kentältä toiset lapset,
yksinäisyyden voittaja,
sillä toiset ovat paenneet.
Oikealla ja vasemmalla keinuu tyhjä
rautaisten ketjujen varassa.
Miksi me olemme kuningas Kultatakki,
kannattaako se ja merkitseekö se mitään.
Miksi me olemme voittaneet
ja mitä on voittaminen.
Se joka loi sinisen krusifiksin
taidekaupan ikkunaan,
tiesi varmaan,
että kuljemme vajaina ja kysymme,
koska kaikki kaupungin kadut eivät meitä auta,
koska kaikki kaupungin puistot ja kirkot eivät meitä auta.
Kun niiden ylle ja räikeitten valojen ylle
yö yön jälkeen on musta risti naulattu,
me olemme saaneet avun,
me, jotka emme anoneet, olemme saaneet.
Me näemme sen, koska sitä ei ole.
Me koemme sen, koska se ei ole totta.
Ja Kuningas Kultatakki,
tyhjyyden voittaja,
on hiljaa ja nukkuu.
Nyt hän on yhtä kaikkien kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti