Matt. 16: 24-27 (2. su helluntaista, 3.vsk ev)

Ihmisen myötätunto ulottuu lähimmäiseen, mutta Herran laupeus kaikkeen, mikä elää (Sir.18:13) 

”Kasvun rajat” on laaja ympäristöraportti, joka herätti suurta huomiota ilmestyessään ensi kerran vuonna 1972. Tietokonemallinnusten avulla raportti osoitti, kuinka luonnonvarojen riistäminen ja saastepäästö vääjäämättä johtavat maapallon ympäristötuhoon, ellei kehityksen suunta muutu. Kehitys ei voi perustua jatkuvalle kasvulle, koska maapallo on kuitenkin rajallinen. Puhutaankin kestävästä kehityksestä. YK:n ympäristön- ja kehityksen maailmankomissio määritteli kestävän kehityksen vuonna 1987 seuraavasti: ”Kestävän kehityksen yhteiskunta on sellainen, joka tyydyttää nykyiset tarpeet vaarantamatta tulevien sukupolvien kykyä tyydyttää omaansa.”  2000-luvulla julkaistu ”Kasvun rajat” - raportin päivitetty versio luettelee ihmiskunnan ja maapallon kohtalonkysymyksiä, joista yksi on hallitsematon väestönkasvu. Syntyvyyden säännöstely ei kuitenkaan riitä tulevaisuuden turvaamiseksi. Siksi raportti esittää ajatuksen, joka on ihmiselle luontaisesti vieras: oman elintason tietoinen laskeminen

 ”Entä jos maapallon väestö päättäisi lapsiluvun lisäksi säädellä myös aineellista elintasoaan? Mitä jos ihmiset tyytyisivät riittävään elintasoon ja lakkaisivat tuhlaamasta? ’Oikeassa maailmassa’ tämä kuvitteellinen rakenteellinen muutos ei ole ennenkuulumaton, vaikka halu pienentää lapsilukua onkin näkyvämpi. Aineellisen elintason pienentäminen on muutos, johon viitataan miltei jokaisessa uskonnollisessa tekstissä. Se ei ole muutos niinkään aineellisessa ympäristössä tai politiikassa, vaan ihmisten mielissä ja sydämissä, heidän tavoitteissaan ja käsityksissään elämän tarkoituksesta. Muutoksen saavuttamiseksi ihmisten olisi ymmärrettävä, että sosiaalinen asema, tyydytys ja haasteet saadaan muilla tavoin kuin kasvattamalla jatkuvasti tuotantoa tai aineellista vaurautta.” (Kasvun rajat s. 264-265)

Maailman johtavat ympäristöasiantuntijat tunnustavat tässä uskonnon merkityksen siinä, että tämä planeetta pidetään asumiskelpoisena tulevaisuudessakin. Kaikissa suurissa maailmanuskonnoissa on opetus siitä, että hyvään elämään ei tarvita aineellista runsautta: ”älä anna köyhyyttä, älä rikkauttakaan. Anna ruokaa sen verran kuin tarvitsen.” (Sananl.30:8) Tämä painotus on huomattava. Niin kauan kuin tieteellinen edistys merkitsi yhä kasvavaa tehokkuutta ja vaurautta, uskonto nähtiin kehityksen jarruna. Kun kasvun rajat tulevat vastaan, tieteentekijät joutuvat kääntymään uudestaan uskonnon puoleen.

Kasvun rajat puhuu tarpeista, joihin tarvitaan nopeaa ratkaisua, ja se ratkaisu ei ole talouden ja tuotannon kasvattaminen:

Köyhyys: ”Jakaminen” on kielletty sana poliittisessa kielenkäytössä. Syynä on kenties pelko, että kaikille ei riittäisi, jos todella jaettaisiin. Riittävyys ja solidaarisuus ovat käsitteitä, joiden avulla voidaan löytää uusia lähestymistapoja köyhyyden lopettamiseen. Olemme kaikki tuhlanneet yhdessä. Maailmassa on riittävästi, jos onnistumme. Jos emme – kukaan ei kykene pakenemaan seurauksia, oli hän kuinka varakas tahansa.

Työttömyys: Ihmiset tarvitsevat työtä haastaakseen ja kouluttaakseen itseään, ottaakseen vastuuta omien perustarpeidensa tyydyttämisestä, saadakseen tyydytystä henkilökohtaisesta osallistumisesta ja hyväksyntää aikuisina, vastuullisina yhteiskunnan jäseninä. Tuota tarvetta ei saisi jättää täyttämättä eikä sitä pitäisi täyttää alentavalla tai vahingollisella työllä. Samanaikaisesti työn ei pitäisi olla ehto sille, että ihminen voi olla olemassa. Tarvitaan luovuutta ylittää se ahdas näkökulma, että jotkut ihmiset ”luovat” työpaikkoja toisille ja vieläkin ahtaampi näkökulma, että työntekijät ovat yksinkertaisesti leikattavia kuluja. Tarvitsemme taloudellisen järjestelmän, joka käyttää ja tukee kaikkien ihmisten osuutta ja jakaa oikeudenmukaisesti työn, vapaa-ajan ja talouden tuotokset. Tuo järjestelmä ei myöskään saa hylätä ihmisiä, jotka eivät voi tehdä työtä väliaikaisista tai pysyvistä syistä.

On huomattavaa, että Kasvun rajat mainitsee kolmantena suurena, ratkaisua vaativana ongelmana tyydyttämättömät aineettomat tarpeet: Ihmiset eivät tarvitse valtavia autoja. He tarvitsevat ihailua jakunnioitusta. He eivät tarvitse jatkuvasti uusia vaatteita. He haluavat tuntea, että muut pitävät heitä viehättävinä, ja he tarvitsevat jännitystä, vaihtelua ja kauneutta. Ihmiset eivät tarvitse elektronista viihdettä vaan jotakin kiinnostavaa, joka valtaa heidän mielensä ja tunteensa. Ja niin eteenpäin. Todellisten mutta aineettomien tarpeiden – identiteetin, yhteisön, itsekunnioituksen, haastavuuden, rakkauden ja ilon – tyydyttäminen materialla on loputon yritys tyydyttää näitä tarpeita väärillä ratkaisuilla.

Tulee väistämättä mieleen Jeesuksen sanat: ”Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin?” (Matt. 16:26)

Kasvun rajat- kirja esittää lopuksi joitakin keinoja kestävän kehityksen saavuttamiseksi. Kirjan viimeinen toivo on…rakkaus!

”Teollisessa kulttuurissa rakkaudesta ei saa puhua paitsi sanan romanttisimmassa ja pintapuolisimmassa merkityksessä. Oletetaan, että joku puhuisi sisarellisesta rakkaudesta, rakkaudesta koko ihmiskuntaa, luontoa ja ravitsevaa planeettaa kohtaan. Häntä tuskin otetaan vakavasti vaan luultavasti hänelle nauretaan…Rakkautta, ystävyyttä, anteliaisuutta, ymmärrystä tai solidaarisuutta ei ole helppo harjoittaa järjestelmässä, jonka säännöt, päämäärät ja informaatiovirrat on suunniteltu tukemaan ihmisen vähemmän miellyttäviä ominaisuuksia. Yritämme kuitenkin ja kehotamme lukijaakin yrittämään. Ole kärsivällinen itsesi ja muiden kanssa, kun törmäätte vaikeuteen muuttaa maailmaa. Ymmärrä ja tunne myötätuntoa väistämätöntä vastustusta kohtaan. Vastustusta löytyy kaikista meistä. Etsi ja luota parhaaseen itsessäsi ja muissa. Ihmiskunta ei voi onnistua seikkailussa, jossa se yrittää pienentää ekologista jalanjälkeä kestäväksi, jos sitä ei toteuteta maailmanlaajuisessa kumppanuudessa. Romahdus on väistämätön, jos ihmiset eivät opi näkemään itseään ja muita osana samaa kokonaisuutta. Se ei vaadi myötätuntoa ainoastaan tässä ja nyt vaan myös kaukana olevia ja tulevaisuudessa maapalloa asuttavia kohtaan. Ihmiskunnan on opittava rakastamaan ajatusta, että se jättää seuraaville sukupolville elävän planeetan.” (302-304)

”Ihmisen myötätunto ulottuu lähimmäiseen, mutta Herran laupeus kaikkeen, mikä elää” (Sir.18:13) Me tarvitsemme kykyä katsella maailmaa Jumalan silmin. Se on vaikeaa, sillä luonnollisesti ajattelemme vain itseämme, omia läheisiämme tai korkeintaan omaa kansakuntaamme. Euroopan Unionin poliittiset ja taloudelliset vaikeudet ovat esimerkkinä siitä, kuinka vaikeaa ihmisten on ajatella laajemmin kuin vain oman ryhmänsä etuja. Eikä riitä, että osaisimme ajatella koko Euroopan etua, vaan meidän on osattava nähdä koko ihmiskunnan ja lopulta koko luomakunnan parasta. Vaikuttaa mahdottomalta tehtävältä. On kuitenkin olemassa merkkejä siitä, että ihminen voi oppia tuntemaan myötätuntoa kaikkia luotuja kohtaan. Käsitys eläinten oikeuksista on vahvistunut länsimaissa viimeisinä vuosikymmeninä. Kasvava joukko ihmisiä haluaa pidättäytyä lihan syönnistä sen vuoksi, että he eivät hyväksy niitä olosuhteita ja kärsimystä, jota tuotantoeläimille - sioille, naudoille ja kanoille – aiheutetaan. Ajatus siitä, että eläimiäkin tulee kohdella arvokkaasti, on asia, johon törmäämme Raamatussa, vaikka sitä ei yleensä muisteta: ”Kunnon ihminen muistaa karjansa tarpeet, jumalaton ei sääliä tunne.” (Sananl 12:10) Että ihmiset ovat tänä päivänä oivaltamassa tämän, kertoo siitä, että meillä on mahdollisuus oppia.  ”Kasvun rajat” – raportti haluaa vahvistaa sitä, mikä on ihmisessä hyvää. Näin tehdessään se ei turvaudu kristinuskon korkeimmista hyveistä ainoastaan rakkauteen vaan myös uskoon ja toivoon. 

Jotkut ajattelevat että maailmalla ei ole oikeasti sellaisia rajoja, joista tutkijat varoittavat ja se voi saavuttaa kaikki hyvinvointiin suuntautuvat tavoitteensa tulevaisuudessa. Tämä ajattelu johtaa siihen, että luonnonvaroja riistetään entiseen tapaan ja maailman talous kulkee kauemmaksi yli maapallon kantokyvyn rajojen.

Toiset ajattelevat, että rajat on ylitetty jo niin rankasti, eikä ihmiskunnalla ole kykyä tehdä tarvittavia päätöksiä, ei ainakaan ajoissa. Tämä käsitys johtaa siihen, että se alkaa toteuttaa itseään ja seuraa romahdus.

Kolmannen käsityksen mukaan rajat ovat todellisia ja lähellä ja joissakin tapauksissa jo ylitetty. Aikaa on kuitenkin juuri riittävästi, joskaan sitä ei ole hukattavaksi. Ihmisissä on riittävästi kykyä ja hyvyyttä muuttaa kehityksen suuntaa. Tätä käsitystä ei voi todistaa oikeaksi, mutta sen varassa on mahdollista toimia.