torstai 18. toukokuuta 2023

Kristuksen taivaaseenastuminen (Helatorstai)

Luterilaisuuden erityinen korostus on Kristuksen ruumiillinen läsnäolo ehtoollisessa: että leipä ja viini ovat Kristuksen ruumis ja veri, eivätkä vain "esitä" niitä. Sitä opetti Luther jo "Kristuksen ehtoollisesta"- teoksessaan 1528, mutta erityisesti ajatusta kehitteli Württembergin reformaattori Johannes Brenz 1560-luvun alussa kirjoittamissaan tutkielmissa De personali unione ja De maiestate Domini. Kiirastorstain ja helatorstain sanoma kuuluu tiukasti yhteen. Kiistan ytimessä on kysymys: mihin Kristus meni helatorstaina? Eli missä se taivas oikein on? Luterilaiset ja reformoidut antoivat eri vastauksen.

Reformoitu opetus on yksinkertaistaen se, että Kristus on nyt taivaassa, eikä näin ollen missään maan päällä. Luterilaiset taas opettivat, että Kristus nousi taivaaseen juuri voidakseen olla myös kaikkialla maan päällä. Luterilaisen opin mukaan Kristuksen jumaluus ei ole missään ilman Kristuksen ihmisyyttä. Tämän jotkut tulkitsivat niin, että Kristuksen ruumis leviää jotenkin fyysisellä tavalla läpi maailmankaikkeuden. Reformoidut leimasivat käsityksen "ubikvitarismiksi", Kristuksen ruumiin kaikkialla läsnäoloksi. Tähän Brenz vastaa, että vaikka ihmisruumis ei oman luontonsa ja voimansa mukaan voi olla useammassa kuin yhdessä paikassa, se on kuitenkin mahdollista Jumalan luonnon ja voiman mukaan, eikä sitä tarvitse kuvitella niin, että nyt Kristus on homeopaattisesti pieninä pitoisuuksina joka paikassa. Vaikea kuvitella, myönnetään. Vanhakirkollisen dogman mukaan Kristuksen inhimillinen luonto on hypostaattisessa uniossa jumalallisen luonnon kanssa tullut kaikista jumalallisen luonnon ominaisuuksista osalliseksi. Sen vuoksi sille on mahdollista olla useammassa paikassa samanaikaisesti.

Kristuksen ruumiin ubikviteetin perustelu on ennen kaikkea raamatullinen: "hän nousi kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan" (Ef. 4:10) Raamattu kertoo Kristuksen tehneen asioita, jotka ovat Jumalalle mahdottomia: hän kärsi, tunsi affekteja, oli murheellinen ja kuoli. Tämän Kristus teki siksi, että hän halusi niin tehdä, ei sen tähden että hänen olisi ollut pakko. Samasta syystä - tämä on Brenzin oma korostus - hän suostui maanpäällisen elämänsä aikana alistumaan ihmiselle ominaiseen yhdessä paikassa olemiseen. Halutessaan hän olisi voinut vapautua siitä. Kriitikot näkevät tässä Brenzin näkemyksessä lievää doketismia, siis opetusta siitä, ettei Kristus ollutkaan ihan täysi ihminen.

Kun uskontunnustus sanoo, että helatorstaina Jeesus "astui ylös taivaisiin ja istuu Isän oikealla puolella", Brenz sanoo: "Jumalan oikea käsi ei ole joku ruumiillinen paikka maailmassa, jonne Kristus olisi matkustanut, vaan Jumalan kaikkivaltius ja majesteetti." Kristuksen korottaminen yli kaikkien valtojen ei sitä paitsi tapahtunut vasta helatorstaina, eikä edes pääsiäisenä, vaan sillä hetkellä kun Maria sanoi enkelille: "Minä olen Herran palvelijatar, tapahtukoon minulle tahtosi mukaan." Korkeampaa korotusta ei voi kuvitellakaan kuin sen, että ihminen yhdistyy Jumalaan ja tulee yhdeksi persoonaksi hänen kanssaan, itse Jumalaksi! Niinpä hän ei helatorstaina mennyt pois, vaan on yhä lähempänä meitä, erityisesti ehtoollisessa, jota hän on itse käskenyt viettää. Sen lähemmäksi Jumalaa ei pääse.

Reformoitu oppi pitää kiinni siitä, että äärellinen ei voi sulkea sisäänsä ääretöntä (finitum non est capax infiniti). Ajatus perustuu Aristoteleen filosofiaan, jossa se on hyvinkin johdonmukainen: äärellisellä ja äärettömällä ei kaiken logiikan mukaan ole mitään suhdetta. Niinpä on loogista ajatella, että Kristuksen ruumis ja veri ei voi missään reaalisessa mielessä olla ehtoollisen leivässä ja viinissä. Kuitenkin Brenz kysyy, kumpaa meidän on uskominen; Aristotelestä, joka opettaa ettei äärellisellä ja äärettömällä ole mitään suhdetta, vai Jumalaa, joka sanoo, että sana tuli lihaksi?
"Kun kysyt, että miten ääretön voi olla äärellinen tai äärellinen voi olla ääretön, minä kysyn puolestani, että miten Jumala voi olla ihminen tai ihminen Jumala? Jos pidät jälkimmäistä mahdollisena, miksi kiistät edellisen?  Eikö ihminen ole äärellinen ja Jumala ääretön? Miksi on sitten eri asia sanoa, että äärellinen on ääretön kuin että ihminen on Jumala?"

Brenzin kiistakumppaneille, Pietromartiro Vermiglille ja Heinrich Bullingerille, ajatus taivaasta oli konkreettisempi. Vermigli kuoli ennen kuin ehti kirjoittamaan Brenzille vastineen. Kollega Bullinger lohdutti Vermigliä kuolinvuoteella apostolin sanoilla:"Meillä on yhdyskuntamme taivaassa"(Fil. 3:30). Vermigli nosti päätään vuoteelta ja hihkaisi: "Mutta ei Brenzin taivaassa - se ei ole näköjään missään!"




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Joel 3:1-5 (Helluntai 3-vsk, 1.lk)

Tämän jälkeen on tapahtuva, että minä vuodatan henkeni kaikkiin ihmisiin. Ja niin teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat, nuorukais...