Isä meidän (5. su pääsiäisestä 2. vsk. ev)

 ISÄ

Sanon luottavaisesti: "Isä." Se on sana joka henkii läheisyyttä, lämpöä, turvaa ja tuttavallisuutta. Kaikki se, mikä ihmisen isäsuhteessa voi mennä pieleen täällä maan päällä, loistaa tässä poissaoloaan. Paraskin maallinen isä on vain vertauskuva siitä, mistä on kysymys. Kun sanon "Isä", en näe mitään syytä, miksi en voisi sanoa "Äiti". Se, miten sukupuolten suhteet ovat tässä maailmassa kieroutuneet, loistaa tässä poissaolollaan. Siksi voin vallan hyvin sanoa edelleen "Isä." Joku ratkaisee asian käyttämällä poliittisesti korrektia ilmausta "Isä/Äiti" tai "Taivaallinen Vanhempi", mutta herranjestas, tämä on rukous eikä komiteamietintö.

Samasta syystä sanon "Isä" hänelle, joka on minua läsnä, sen sijaan että käyttäisin jotain filosofisesti pätevämmän tuntuista ilmaisua kuten "Perimmäinen Todellisuus" tms. Minä kun en tässä väitä mitään, vaan pyydän. Kun sanon "Isä", en pakene vastuutani omasta elämästäni aikuisena ihmisenä, Tunnustan vain, etten ole kuolematon enkä erehtymätön. Vaikka olemassaoloni täällä on täysin tilapäistä ja sattumanvaraista (tai ehkä juuri siksi), sanon: "Isä".

MEIDÄN

Kun sanon "Isä meidän", rukoukseni ei ole enää yksityistä hartaudenharjoitusta. Rukouksessa, jonka Jeesus opetti, minun on lausuttava "meidän", vaikka mieleni tekisi sanoa "minun" (ja pitää siten Jumala yksityisenä lohduttajanani). Jos en voi rukoilla "Isä meidän" yhdesssä toisten kanssa, en voi rukoilla tätä rukousta. 

Keitä sitten "me" sulkee piiriinsä? Ainakin kaikki ne, jotka rukoilevat tämän rukouksen, siis kaikki kristityt kirkkokuntaan katsomatta, sillä Herran rukous on yksi niitä harvoja asioita, jotka ovat kaikille kirkoille yhteistä. Rohkenen ajatella, että "me" pitää sisällään myös ne, jotka eivät usko Jeesukseen, Jumala on kaikkien ihmisten Isä. Isän ainosyntyinen Poika, Jeesus Kristus, on ilmoittanut hänet nimenomaan Isänä. Vaikka suuri osa ihmisistä ei tätä tiedä tai edes halua uskoa, Jumala ei silti lakkaa olemasta heidän Isänsä (vai lakkaanko olemasta maallisen isäni poika vain siksi että en halua asiaa tunnustaa?) 

On myös syytä tiedostaa, että "me" ei tarkoita pelkästään ihmisiä, vaan kaikkia luotuja. Tietysti voi sanoa, että orava tai hirvikärpänen ei osaa rukoilla Isä meidän- rukousta. Ei osaakaan, mutta sinä osaat. Siksi sinun tehtäväsi on rukoilla heidänkin puolestaan. Ja toisaalta, mistä sinä tiedät, ettei sittisontiaisen tai ahvenen elämä ole pelkkää rukousta ja siksi niin toisenlaista kuin sinun elämäsi? Mystikot kaikissa uskonnoissa ovat olleet avoimia tälle mahdollisuudelle. Kun siis rukoilen "Isä meidän", en asetu maailman ylä- tai ulkopuolelle, vaan keskelle sitä, osaksi sen turhuutta, sen tuskan satuttamaksi ja syylliseksi sen vääryyteen.

JOKA OLET TAIVAISSA

Nämä sanat muistuttavat, että rukous ei sittenkään ole helppoa. Jumala on täysin toisenlainen. Vaikka kaikki luotu jotenkin viittaa häneen, se myös vaikenee hänestä, aina siihen asti, että maailmankaikkeuden voi selittää viittaamatta sanallakaan Jumalaan. Huomaa sanamuoto "taivaissa" eikä "taivaassa." Heprealainen monikkomuoto on säilytetty, jotta emme sijoittaisi Jumalaa mielessämme johonkin vielä tutkimattomaan maailman kolkaan (edes toiseen ulottuvuuteen). Emme löydä Jumalaa mistään. Siksi rukous on kaipauksen kieltä, kaukana kotoa olevan olennon huokauksia. Rukous kuitenkin löytää Jumalan, joka pakenee käsitteellistä tutkaamme.

PYHITETTY OLKOON SINUN NIMESI

Näin sanoessani joudun pysähtymään sen kysymyksen ääreen, olisiko parempi jättää kokonaan rukoilematta. Tarkoitan sitä, että ei pidä ottaa sanaa "Jumala" huulilleen ajattelemattomasti. Jos en ole rukoillessani tosissani, en pyhitä, vaan pilkkaan Jumalan nimeä. Tosissaan oleminen tarkoittaa ensiksikin siinä, että tarvitsen rukousta. En esitä tai suorita sitä, vaan tuon todellisen hätäni Jumalalle tiettäväksi (vaikka hän varmasti tietää sen jo). Tosissaan oleminen on myös sitä, että muistan Jumalan lupauksen kuulla rukoukset (niitä löytyy Raamatusta) ja käskyn rukoilla.

Jumala kuuluu samanlaisiin suuriin sanoihin kuin "rakkaus", joita tulee käyttää harkiten. On liian helppo sanoa "Jumala" ja tarkoittaa omaa käsitystään hänestä, tai jopa oman ryhmänsä etuja tai omia ennakkoluuloja. Jumala on pyhä. Ei minusta tietenkään ole pyhittämään hänen nimeään,  mutta tahdon että sydämeni olisi vastaanottavainen tälle pyhyydelle.

TULKOON SINUN VALTAKUNTASI

On jotenkin ristiriitaista toivoa maailmankaikkeuden hallitsijan voittoa muista valtakunnista. Se on kuin löisi vetoa painovoiman puolesta. Mutta jos Jumalan valtakunta on oikeudenmukaisuutta, iloa ja rauhaa, on ilmeistä ettei se vielä vallitse tässä maailmassa. Voisin tietysti puida nyrkkiä taivasta vastaan, kirota Jumalan ja huutaa: "Miksi!" (ehkä se on yksi tapa rukoilla tämä rukous, en tiedä). Mutta luulen etta se ei johda mihinkään. Kaiken vääryyden edessä muutan tämän kokemuksen rukoukseksi: tulkoon sinun valtakuntasi. Näin sanoessani sitoudun myös olemaan mukana tässä valtakunnassa ja tahdon nähdä merkkejä sen tulemisesta kaikissa hyvyyden versoissa, joita kuitenkin on siellä täällä.

TAPAHTUKOON SINUN TAHTOSI

Eikö tämä tee koko rukoilemista turhaksi? Eikö Jumalan tahto lopulta tapahdu, jos hän kerran on Jumala? Mutta ajattele näin: jos kerran Jumala on se Isä, josta Jeesus puhui, eikö parasta mitä sinulle voisi tapahtua, ole, että hänen tahtonsa tapahtuisi sinun elämässäsi? Tunnetko, että kaikki mitä sinussa on, on sopusoinnussa ikuisen rakkauden kanssa? Jos ei niin ole, sinulla on aihetta rukoilla tätä rukousta, Varmuus siitä, että Jumalan tahto toteutuu, olkoon pettämätön rohkaisu sinulle, silloin kun tuntuu että ei tästä mitään tule.

MYÖS MAAN PÄÄLLÄ NIIN KUIN TAIVAASSA

Rukoilijalla on kiusaus vetäytyä tuonpuoleisiin ajatuksiin ja "hengelliseen" todellisuuteen. Mutta nämä sanat muistuttava siitä, että Jumala on kiinnostunut meidän historiallisesta maailmastamme. Rukoileva ihminen on tänään Herran lihaksitulemisen paikka. Siksi se on niin pirun vaikeaa.

ANNA MEILLE TÄNÄ PÄIVÄNÄ MEIDÄN JOKAPÄIVÄINEN LEIPÄMME

Jokapäiväinen leipä tarkoittaa kaikkea sitä, mitä elääksemme tarvitsemme. Ihan arkisia asioita siis. Rukouksessa ei tarvitse esittää Jumalalle jotenkin hurskaita pyyntöjä, vaan sitä, mitä juuri nyt tarvitsen: toimeentuloon, terveyteen, ihmissuhteisiin, ostopäätöksiin liittyviä pyyntöjä. Myös politiikka, unelmat ja pelot...mitä nyt elämään kuuluu. Sanat "tänä päivänä" muistuttavat siitä Herran opetuksesta, että kullekin päivälle riittää oma murheensa. Anna minulle tänään sen verran kuin tarvitsen.

JA ANNA MEILLE MEIDÄN VELKAMME ANTEEKSI, NIIN KUIN MEKIN ANNAMME ANTEEKSI VELALLISILLEMME

Anteeksiantaminen on kristinuskon tärkein opetus. Siksi Herramme kuoli Golgatan ristinpuulla ja osoitti anteeksiantamuksen voiman nousemalla kuolleista. Annatko minulle anteeksi, Jumala, sen uskottomuuden, toivottomuuden ja rakkaudettomuuden mitä minussa on, senkin mikä on muilta salassa? Me ihmiset osaamme (ainakin joskus) antaa anteeksi toisillemme, vaikka olemme vain tomua ja tuhkaa. Miksi sitten Jumala ei antaisi? Ja toisaalta: jos kerran Jumala antaa minulle minun syntini anteeksi, millä oikeudella minä olisin antamatta anteeksi lähimmäiselleni?

ÄLÄKÄ SAATA MEITÄ KIUSAUKSEEN

Kiusaus tarkoittaa tilannetta, jossa uskomme, toivomme ja rakkautemme horjuu. Taivas tietää, että minun uskoni on kuin tuulessa heiluva ruoko, toivoni kuin savuava kynttilänsydän ja rakkauteni haihtuva kuin aamukaste. Koska olen vain ihminen, rukoilen että Jumala varjelisi uskoani. Monin tavoin hän sitä tekeekin. Älä vaivaa itseäsi sillä, että uskosi on niin heikko. Iloitse siitä, että sinulla on oikeus rukoilla tämä rukous. Se on jo lahjaa!

VAAN PÄÄSTÄ MEIDÄT PAHASTA

Voin viisastella, tutkia ja tuskailla pahan alkupeää, mutta en pääse puusta pitkään. Raamatun perusvakaumus on ainakin se, että Jumala ei ole pahan alkuperä. Paha on joka tapauksessa totta, ja siksi tämä rukous on aina tarpeen.