Eksegeettisiä sormiharjoituksia, teologisia koeporauksia ja homileettisia polunpäitä Suomen ev.lut. kirkon Evankeliumikirjan raamatunteksteistä.
sunnuntai 9. tammikuuta 2022
Lutherin kastevirsi (1. su loppiaisesta)
Lutherin virsi "Christ, unser Herr, zum Jordan kam" on virsikirjassamme numero 214. Saksankielisen alkutekstin suora raakakäännös on seuraavanlainen:
1. Kristus, Herramme, tuli Jordanille
Isänsä tahdon mukaisesti,
otti kasteen Johannekselta täyttääkseen
virkansa ja tehtävänsä.
Siinä hän tahtoi asettaa meille kylvyn,
jossa meidän syntimme pestään pois
upottaakseen katkeran kuoleman.
Hänen verensä ja haavojensa kautta
se tuottaa uuden elämän.
2. Pankaa siis merkille ja kuulkaa
miten Jumala itse kasteen ymmärtää,
ja mitä kristityn tulee siitä uskoa
välttääkseen lahkolaisten seuraa:
Jumala sanoo ja tahtoo, että on vettä,
mutta ei pelkästään vettä.
Hänen pyhä sanansa on siinä myös
ja Henki, jonka rikkaus on mittaamaton.
Hän on se, joka varsinaisesti kastaa.
3. Tämän hän on todistanut selväsi
kuvien ja sanojen kautta.
Isän ääni kuului julki,
se kaikui Jordanin rannalla,
Hän sanoi: "Tämä on rakas Poikani,
johon olen mielistynyt.
Häntä tahdon teille myös suositella,
että kaikki kuuntelette häntä
ja seuraatte hänen oppiaan.
4. Jumalan Poika on itse tässä
jalossa ihmisyydessään.
Pyhä Henki laskeutuu alas
Kyyhkysen hahmoon pukeutuneena.
Niin ei meidän pidä lainkaan epäillä,
että kun meidät kastetaan, on meidät kastettu
kaikkiin Jumalan kolmeen persoonaan,
niin että he ovat antaneet itsensä
asumaan meissä maan päällä.
5. Opetuslapsilleen Herra Jeesus sanoi:
"Menkää, opettakaa koko maailmalle,
että se on hukkunut syntiin
ja sen on tehtävä parannus.
Joka uskoo ja antaa kastaa itsensä,
tulee sen kautta autuaaksi.
Hän on uudestisyntynyt ihminen,
joka ei enää voi kuolla,
vaan perii Taivaan valtakunnan.
6. Joka ei tätä suurta armoa usko,
se pysyy synneissänsä.
on tuomittu ikuiseen kuolemaan
syvällä helvetin uumenissa.
Oma pyhyys ei auta häntä lainkaan,
kaikki hänen tekonsa ovat hyödyttömiä.
Perisynti tekee sen mitättömäksi,
sillä siinä hän on syntynyt,
eikä voi itseään auttaa.
7. Silmä näkee vain vettä,
niin kuin ihmiset vettä valuttavat.
Usko ymmärtää Hengessä
Jeesuksen veren voiman.
Sen edessä on punainen virta,
Kristuksen veren värjäämä,
joka parantaa kaikki ne viat,
jotka Aadamilta perittiin
ja jotka itse tehtiin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Matt. 21:1-9 (1. Adv. 1. vsk ev)
Hän tulee luoksesi lempeänä Lempeys on laiminlyöty kristillinen hyve, todellinen Tuhkimo Hengen hedelmien joukossa. Lempeys ei vaadi palstat...
-
Ne kaksitoista olivat: Simon, jolle hän antoi nimen Pietari, Jaakob Sebedeuksen poika ja tämän veli Johannes, joille hän antoi nimen Boaner...
-
Tämä raamatunkohta puhutti reformaatiossa nimen omaan Kristuksen inhimillisen ja jumalallisen luonnon suhteen näkökulmasta. "Raamattu ...
-
Misericordia Domini plena est terra, verbo Domini caeli facta sunt. Mikä täyttää maan? Väkivalta, saasteet, ylikansoitus, jumalattomuus, p...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti