Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta. Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä isäni kadetä. Minä ja Isä olemme yhtä.
Tämän lupauksen varassa uskon, että en joudu koskaan hukkaan, en unohdu, en vaivu tyhjyyteen, häviä mitättömyyteen. Kaiken todennäköisyyden ja käytettävissämme olevan luonnontieteellisen tiedon mukaan niin käy. Tässä väitetään, että se ei ole lopullinen totuus.
Perimmäinen syy siihen, että Jeesuksella on kanttia vakuuttaa minulle, että minä en huku häneltä, on se, että isäni on suurempi kuin kukaan muu. Ja että hän ja Isä ovat yhtä.
Mika Waltarin Valtakunnan salaisuus kertoo alkuseurakunnan aikana eläneestä roomalaisesta miehestä, josta ei koskaan tule kunnon uskovaista. Hän kuitenkin käy romaanissa unenomaisen keskustelun Herran kanssa, joka sanoo: "Minä tunnen omani ja minun omani tuntevat minut." Päähenkilö vastaa tähän: "En voi sanoa, että tuntisin sinut, mutta toivon, että sinä tuntisit minut etkä koskaan hylkäisi minua." Siinä on uskoa tähän hetkeen.
Tämän toivon varassa kohtaan pimeyden ja kuoleman. Että kukaan ei voi riistää meitä Isän kädestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti