Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten korjaavat. Jotka itkien menevät kylvämään vakkaansa kantaen, ne riemuiten palaavat kotiin lyhteet sylissään.
Jostain syystä luen tämän niin, että ne, ja vain ne, jotka kyynelin kylvävät, kylvävät sellaista satoa, josta kerran riemuitaan. Ja taivaan taloudenhoidon mukaisesti tämä riemuitseminen tapahtuu tavallisimmin vasta taivaassa. Silloin toteutuu tämän sunnuntain evankeliumin lupaus: "Teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei voi kukaan teiltä riistää." (Joh. 16:22)
Kylvämisen kuvaus sisältää tässä vain sen, että kylväjä menee itkien, ja itkustaan huolimatta, uskollisesti sanan kylvöön. Ei kuvata lainkaan sitä, onko vakassa siemeniä paljon vai vähän. Se voi näyttää naurettavan pieneltä siemeneltä, joka on ylipäänsä tarjolla. Eikä kylväjä ehdi työtä tehdessään nähdä kuin sen, että siemenet lentävät maailman tuuliin ja taivaisiin. Sana valuu kuin vesi hanhen selästä, ja itse vielä turmelee senkin, mikä olisi ollut oraalla. Elonkorjuuta en itse ole näkemässä - en tässä ajassa tai tässä ruumiissa. Ehkä on hyvä niin, etten kuvittelisi sitä omaksi ansiokseni. Voi kun saisin kerran yllättyä siitä, että tein sittenkin oikeaa työtä!
Kuitenkin Oswald Chambers sanoo, että Jumalalle antautunut ihminen on maailman ilahtunein ja yllättynein olento.
Aijaijai. Kokeilen komméntointia
VastaaPoista