Luuk. 18:9-14 (12. su helluntaista, 1.vsk ev)

 Non sum sicut caeteri homines (en ole niin kuin muut ihmiset), sanoi fariseus.

Hengellinen ylpeys on asia, joka tuhoaa pyhimyksen pyhyyden jo alkulähteillään. Tämä vaara vaanii jokaisen uskovaisuuteen taipuvaisen ihmisen sydämessä. Välittömästi, kun olemme onnistuneet tekemään jotain, minkä uskomme olevan Jumalalle mieleen, alamme pitämään sitä omana ansionamme. Sen ei tarvitse olla kummoinenkaan asia että ylpistymme, mutta auta armias jos olemme oikeasti tehneet jotain merkittävää! Silloin luulemme olevamme jotain. Kaikkein pahinta on se, että esitämme olevamme nöyriä. Kun ylpeä ihminen luulee olevansa nöyrä, hän on menettänyt pelin.

Pyhyys joka erottaa ihmisen toisista ihmisistä, on pahuutta. "Minä en ole niin kuin muut ihmiset" on farisealaisuuden synnin ydin. Joku on kenties kilvoitellut pitkään ja nöyrästi voittaakseen itsekkään luontonsa ja lihansa heikkouden. Kun hän viimein alkaa saavuttaa joitakin hentoja merkkejä pyhityksestään, hän alkaa samalla nautiskella rauhasta, jota hän kuvittelee Hengen voiteluksi tai siksi rauhaksi, joka ylittää kaiken ymmärryksen. Kuitenkin kyseessä on omahyväisyys, jonka pinnan alla on toisten ihmisten syvää halveksuntaa. 

Kun ihminen kuvittelee olevansa pyhimys (ehkä protestantti ei käytä tätä ilmaisua, mutta ajatus on sama), hänen pahuudellaan ei ole enää mitään rajaa. Se, mitä hän voi tehdä Jumalan ja Jumalan rakkauden nimissä, on järkyttävää. Koska hän on pyhimys, hänelle ei voi puhua järkeä (sillä se on jumalattomuutta) tai vedota Raamattuun (jonka hän osaa tulkita paremmin). Edes sääliin tai inhimillisyyteen ei voi vedota, sillä häntä ohjaa suurempi tehtävä. Jos hän vielä ajattelee joutuneensa marttyyrin osaan, hänestä tulee monin verroin itsepäisempi. 

Pyhyys joka erottuu syntisistä on vaarallisimpia asioita maailmassa.

(ks. Thomas Merton: New Seeds of Contemplation s. 47-51)

Jer. 18:1-10 (11. su helluntaista, 1.vsk. 1.lk)

Minä menin savenvalajan työpajaan, jossa hän parhaillaan työskenteli pyöränsä ääressä. Jos valmistumassa oleva astia meni pilalle hänen käsissään, hän muotoili samasta savesta uuden, sellaisen kuin halusi. Silloin minulle tuli tämä Herran sana: "Enkö minä, Herra, voi tehdä sinulle, Israelin kansa, samalla tavalla kuin tämä savenvalaja savelleen? Katso, niin kuin savi on valajan kädessä, niin sinä, Israelin kansa, olet minun kädessäni."
 Olla savi Savenvalajan käsissä...mitä on sen rinnalla se, että minun asettamani tavoitteet toteutuvat? Mitä merkitsee se, että minua pidetään älykkäänä, menestyneenä, hyvänä tai hauskana ihmisenä? Niin kauan kuin savi on notkeaa, sitä voi käyttää uudestaan. "Vain lelukseenko Luoja meidät loi / saveksi notkeaksi sormissaan? / Hän meitä muovaa, meillä askaroi / vaan tulessaan ei polta milloinkaan." (Hermann Hesse) Siis älä kovetu, älä tule valmiiksi, älä sano: "ei koskaan". Pysy notkeana ja taipuisana Mestarin käsissä. Muussa tapauksessa sinua voi kohdata särkyminen. Mutta sekään ei ole lohdutonta:
"Tahdon kertoa särkyneille / ei siruja heitetä pois. / Kallista halpa savikin / mestarin kädessä ois." (L. Pukkila-Pajunen)
Jumala voi muovata elämästämme jotain aivan muuta, kuin me itse, tai maailma - tai edes kristikunta - voi kuvitella. Ja se mitä hän muovaa, loistaa kuin kirkas päivä. Savena hänen kädessään me itse tunnemme olevamme rumia ja rikki (monessa kielessä savi ja paska ovat lähellä toisiaan, tai jopa sama sana). Rikki olemisen tunnossa elämämme voi päättyäkin. Jumalan mahdollisuudet eivät pääty.

2. Piet 1:16-18 (Kirkastussunn. 1.vsk 2. lk)

Tämän luvun lähtökohta on, että Jumalan voima on lahjoittanut meille kaiken sen, mikä kuuluutosi elämään ja jumalanpelkoon (j. 3-4) Perikooppi kirkastaa sitä, mistä kristinuskossa on kysymys, mitä on olla kristitty ja miten sitä opetetaan.
Uskon perusteena eivät ole doctas fabulas, "ovelasti sepitetyt tarinat", vaan henkilökohtainen silminnäkijätodistus. Kriittisen tutkimuksen mukaan 2 Piet on UT:n nuorimpia kirjoituksia, joten sen kirjoittajalla ei ole oikeasti kokemusta tästä, mutta hän kirjoittaakin Pietarin nimissä. Joka tapauksessa merkille pantavaa on, ettei väitetty silminnäkijäkokemus liity Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen, vaan kirkastusvuoreen, jossa paljastui Jeesuksen "kunnia ja kirkkaus" (timé kai doxa).
Kristillisen julistuksen sisältönä ei tässä kohtaa myöskään esitetä pelastushistorian narraatiota tai jotain propositionaalista uskonväittämää, vaan "Herran Jeesuksen Kristuksen voima ja tuleminen", dynamis kai parousia. Jälkimmäinen sana voidaan kääntää myös "läsnäolo."
Harvoin ihminen todella vakuuttuu kristinuskon totuudesta muutoin kuin henkilökohtaisesti kohtaamalla Herran Jeesuksen. Tarkoitan, että tuskin kukaan on tullut kristityksi vakuuttumalla jonkun filosofisen Jumala-todistuksen pätevyydestä. Luulen, että Herran Jeesuksen läsnäolo ei ole manipuloitavissa - vaikka sitä kyllä paljon yritetään!

3. Moos. 19:1-4,11-18 (7. su helluntaista, 1.vsk 1.lk)

Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä...rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

Leviticus on kirkkomme evankeliumikirjassa vähän esillä, eikä ihme. Itse asiassa tämä teksti on ainoa, joka luetaan edes kerran kolmessa vuodessa. Tästä kasuistisesta kirjasta löytyy kuitenkin juuri se lause, jonka Herramme nosti tärkeimmäksi koko Toorasta: "rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."

Jumalan pyhyys on ihmisen pyhyyden perusta (11:44) ja se tulee ilmi tämän pyhyyden mukaisena käytöksenä ihmisten kesken.  Perikooppi on lähinnä dekalogin tulkintaa (ainakin käskyt 1,2,3,4,5,7 ja 8 bongattu). Pois jätetyt jakeet 5-10 näyttävät puhuvan tehokkuuden tavoittelua vastaan: uhrieläin on syötävä heti, vaikka voisi olla houkuttelevaa jättää siitä syötävää useammaksikin päiväksi, eikä viljankorjuussa saa olla liian tehokas, että köyhillekin jää poimittavaa.

Eetoksen voisi tiivistää niin, että luottamus siihen, että toinen ihminen puhuu totta, suhtautuu minuun suopeasti ja pyrkii riitatilanteessakin kohtelemaan minua oikein, on yhteiskunnallisen elämän ehdoton edellytys (j. 11-15)

Takanapäin puhumisen turhuudesta opastaa Sirak hyvin: "Kun kuulet juorun, vaikene kuin hauta. Ole huoleti, et sinä siihen pakahdu. Tutki ystävääsi - ehkä hän ei olekaan tehnyt mitään, ja jos on, jättäköön vastedes tekemättä. Tutki ystävääsi - toisten puheet ovat usein pelkkää panettelua, eikä sinun pidä uskoa kaikkea mitä kuulet." (Sir. 19;13-15)

On tapana sanoa, että lähimmäisenrakkaus ei Vanhassa testamentissa ulotu muihin kuin oman kansan jäseniin. Jakeen 18 sanamuoto antaa ymmärtää näin. Kuitenkin samassa luvussa sanotaan myös: "Kohdelkaa joukossanne asuvia siirtolaisia ikään kuin he olisivat heimolaisianne ja rakastakaa heitä kuin itseänne, sillä te olette itsekin olleet muukalaisina Egyptissä", ja loppuun tulee lause, joka toistuu luvussa useasti: "Minä olen Herra, teidän Jumalanne." (j.34) Se ei ole vain liturginen formeli, vaan koko jutun juju.

1. Tim. 1:12-17 (Apost.pv. 1. vsk 2.lk)

"Minä kiitän Herraamme Kristusta Jeesusta, joka on antanut minulle voimaa. Kiitän häntä siitä, että hän katsoi minut luotettavaksi ja otti minut palvelukseensa."

Tämä voisi haiskahtaa omakehulta, jollei se jatkuisi niin kuin jatkuu. Apostolin tai papin virka on Jumalan toimintaa.

"vaikka olin ollut herjaaja, vainooja ja väkivallantekijä. Hän armahti minut, koska epäuskoni tähden en tiennyt mitä tein."

Tietoisuus siitä, mitä itsessäni olen, on tuskallinen Jumalan valitsemalle. Silti se ei ole ihmisen oma vika, kyseessä on tietämättömyydestä toimiminen, jota Kristus säälii (vrt. Lk 23:34)

"Meidän Herramme armo on ollut yltäkylläinen, samoin se usko ja rakkaus, jonka Kristus Jeesus saa aikaan."

Hyperpleonasen on nykysuomeksi suurin piirtein "hyper-mega-mahtava". Huomaa ettei ahkera apostoli viittaa mihinkään tekemäänsä, vaan armo (kharis) saa kaiken aikaan, eikä uskoa tai rakkautta ihminen purista esiin itsestään.

"Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin."

On julistettava vain sitä minkä on itse elänyt todeksi. Seistä Jumalan kansan edessä opettamassa, se ei vaadi moraalista nuhteettomuutta vaan esimerkillisyyttä armon omistamisessa (juu, tiedän että tässäkin on hyväksikäytön vaara). Onko Paavali sitten ensimmäinen (kr. protos) syntinen vai pahin (engl. worst), hän on joka tapauksessa esimerkki armosta.

"Mutta minut armahdettiin, jotta Kristus Jeesus juuri minussa osoittaisi kuinka suuri hänen kärsivällisyytensä on. Näin olisin myös vastedes esimerkkinä niille, jotka uskovat häneen ja saavat ikuisen elämän."

Siis hyvä saarnaaja onkin se, jota katsellessa ja kuunnellessa voin ajatella, että jos tuo kerran pääsee taivaaseen, niin sitten pääsen minäkin!

Vilhelm St. Thierrylaisen sanat kaikille niille, jotka ovat julkiuskovaisia, kirkon työntekijöitä tai rukouselämään antautuneita:

"Ole sinä, Jumalan palvelija, tarkkana sen suhteen, ettei vaikuttaisi siltä että tuomitset niitä jotka eivät elä kuten sinä. Toivoisin että sinä heikko ihminen sanoisit samalla tavalla kuin Paavali sanoi täysissä voimissaan: 'Kristus Jeesus on tullut pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin.' Ei se ollut mitään tyhjää lätinää vaan sydämestä nouseva varmuus. Ihminen, jotka todella tutkii ja tuntee itsensä, ei pidä kenenkään toisen syntiä yhtä suurta kuin omaansa, sillä hän ei tunne sitä niin hyvin kuin omaansa. En halua, että kuvittelet, että päivä paistaa vain sinun keljassasi tai että taivas on kirkas vain sinun pääsi päällä tai että Jumalan armo vaikuttaa vain sinun omassatunnossasi. Kuuluuko Jumala muka vain kilvoittelijoille? Hänhän kuuluu kaikille. Sillä Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä eikä inhoa mitään luomaansa (Viis.11:23-24). Ajattele mieluummin. että aurinko paistaa kaikkialla muualla kuin sinun luonasi, ja ajattele itsestäsi huonompaa kuin muista." (Kultainen epistola 1.VI. 19-20)