Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä
Bernhard Clairvauxlainen selittää tätä kohtaa näin:
Kun [Jumala] jättää heidän virheensä huomiotta ja palkitsee heidän hyvät tekonsa, hän ihmeellisellä tavalla kääntää heidän edukseen niin hyvän kuin pahankin. Vain se on autuas, "jolle Jumala ei lue viaksi hänen syntejään". Eikä ole ketään synnitöntä, ei yhden yhtäkään. "Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat vailla Jumalan kirkkautta". Mutta: "kuka voi syyttää Jumalan valittuja?" Muuta takuuta vanhurskaudesta en pyydä, jos hän, jota olen loukannut, on minun puolellani.
Jos hän päättää, ettei syntiä lueta minulle, on kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Jumalan vanhurskaus on sitä, ettei tehdä syntiä. Ihmisen vanhurskaus on sitä, että Jumala antaa anteeksi. Kun tämän ymmärsin, tajusin näiden sanojen merkityksen: "Tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä taivaallinen syntymä varjelee hänet." Taivaallinen syntymä on se ikuinen ennalta määrääminen, jolla Jumala rakasti valittujaan ja siunasi heitä hengellisillä siunauksilla rakkaassa Pojassaan ennen maailman luomista. Näin he ilmestyisivät hänen eteensä hänen pyhässä paikassaan, näkisivät hänen voimansa ja kirkkautensa ja tulisivat osallisiksi perinnöstä yhdessä Pojan kanssa, jonka kaltaisiksi heidän tulisi tulla.
Ajattelen heistä, että he ovat niin kuin eivät olisi koskaan syntiä tehneet, sillä ajassa tehty synti ei ilmesty ikuisuudessa. Isän rakkaus näet peittää syntien paljouden. "Autuas se, jonka pahat teot on annettu anteeksi, jonka synnit on pyyhitty pois." Näin sanoessani tunnen äkkiä niin suurta luottamusta ja sellaista iloa, että se ylittää sen pelon jota koin tuossa toisessa näyssä, pelottavassa paikassa. Ajattelen itsekin kuuluvani tuohon autuaaseen joukkoon. Kunpa tuo hetki kestäisi pidempään! Käy luonani usein, Herra, pelastuksesi kanssa!
(Sermo in Canticum canticorum XXIII,15)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti