Elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto
Se että lausuu Jeesuksen Kristuksen nimen, tarkoittaa sen tunnustamista, että meistä pidetään huolta, että emme ole kadoksissa. Jeesus Kristus on ihmisen pelastus kaikissa olosuhteissa ja kaiken sen edessä mikä pimentää hänen elämäänsä, mukaan lukien se pahuus, joka lähtee ihmisestä itsestään. Ei ole mitään sellaista, joka ei ole jo tehty hyväksi siinä tapahtumassa, että Jumala tuli ihmiseksi meidän hyväksemme. Eikä ole jäljellä muuta kuin se, että tajuamme tämän tosiasian.
Me emme elä missään surullisessa epävarmuudessa; me olemme olemassa Jumalan kautta, joka oli armollinen meitä kohtaan jo ennen kuin meitä edes oli olemassa. On ehkä totta, että olemme ristiriidassa tämän Jumalan kanssa, että elämme Hänestä kaukana, jopa hänen vihollisinaan. Mutta sitäkin todempaa on, että Jumala valmisti sovinnon meille jo ennen kuin kävimme taisteluun Häntä vastaan.
Vaikka voikin olla totta, että meidän vieraantuneisuutemme Jumalasta on sellaista, että ihmistä voi ajatella vain kadotettuna olentona, vielä paljon todempaa on, että Jumala on toiminut sillä tavalla, toimii edelleen ja tulee toimimaan niin, että jokaiselle kadotuksen tilalle on olemassa pelastus.
Tämän uskon uskomiseen meitä kutsutaan kristillisen kirkon ja Pyhän Hengen kautta. Itse asiassa on niin, että kaikki valituksemme aiheet ja kaikki mistä meitä väistämättä ja oikeutetusti syytetään, siis kaikki huokailu, kurjuus ja epätoivo - ja siihen kaikkeen on oikeasti syytä! - eroaa kaikesta enemmän tai vähemmän satunnaisista ikävyyksistä siinä, että se valitus ja syytös mikä aina uudestaan purkautuu luomakunnan syvyyksistä, saa oikeastaan voimansa siitä ymmärryksestämme, että me ihmiset olemme Jumalan myötätunnon kohteita. Vain sen syvyydestä, mitä Jumala on tehnyt meidän puolestamme, on ymmärrettävää, että löydämme itsemme kurjuudesta. Sillä kuka olisi tietoinen ihmisen todellisesta surkeudesta, ellei se, joka on tietoinen Jumalan armosta?
(Karl Barth: Dogmatics in Outline. s.61-62)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti