sunnuntai 12. marraskuuta 2023

Luuk. 12:4-7 (24. su helluntaista, 2.vsk. ev)

 Varpusia saa kahdella kolikolla viisi, eikö niin? Silti Jumala ei unohda yhtäkään niistä.

 Eläinten oikeudet ovat tulleet julkiseen keskusteluun oikeastaan vasta 1990-luvulla. Pikkuhiljaa keskustelu on saapunut myös kirkkoon, jossa vuonna 2023 on viimein julkaistu artikkelikokoelma eläinteologiasta. Vuonna 2022 Montrealissa etiikan ja yhteiskuntafilosofian tutkijat julkaisivat julistuksen eläinten hyväksikäyttöä vastaan. Siinä sanottiin:

"Sikäli kuin eläinten hyväksikäyttöön kuuluu tarpeetonta väkivaltaa ja vahingoittamista, julistamme sen epäoikeudenmukaiseksi ja moraalisesti tuomittavaksi...Eläimet ovat tietoisia subjekteja, joilla on omat näkökulmansa ympäröivään maailmaan. Tämän seuraukasena niillä on myös intressejä, ja meidän käytöksemme vaikuttaa niiden hyvinvointiin ja voi olla niille hyödyksi tai vahingoksi...

Kaikki tämä vahingoittaminen voitaisiin välttää. Kenenkään ei selvästi tarvitse pukeutua nahkaan, käydä härkätaisteluissa tai rodeoissa tai esitellä lapsille eläintarhoihin suljettuja leijonia. Useimmat ihmiset voivat jo nyt elää ja pysyä terveinä ilman eläinperäistä ruokaa, ja tulevaisuudessa vegaanisen talouden kasvu helpottaa asioita entisestään...

Ihmisten ja muiden eläinten välillä on eroja, aivan kuten lajin sisällä on eroja yksilöiden kesken. Subjektin kyky säveltää sinfonioita, tehdä edistyneitä matemaattisia laskelmia tai ajatella itsensä kaukaiseen tulevaisuuteen eivät ihailtavuudestaan huolimatta vaikuta siihen, minkä verran hänen intressejään mielihyvän tuntemiseen ja kärsimyksen välttämiseen on syytä huomioida.

Koska eläinten hyväksikäyttö vahingoittaa eläimiä tarpeettomasti, se on perustavanlaatuisesti epäoikeudenmukaista. Siksi on tähdättävä teurastamoiden sulkemiseen, kalastuksen kieltämiseen ja kasvikunnan tuotteisiin perustuvan ruokajärjestelmän kehittämiseen." (Niin&Näin 1/2023)

Jos asiaan kaipaa "hengellisempää" näkökulmaa, sen tarjoaa kirjailija Eeva Kilpi:

"Jospa eläimet rukoilevat? Jospa niiden aivotoiminta mahdollistaa rukoilemisen, niin kuin meidän aivotoimintamme synnyttää Jumala-käsitteen. Hätää ja tuskaa ja pelkoa rukousten puhkeamiseksi niiden elämässä on yllin kyllin. Kärsimyshän rukouksen synnyttää."

"Ihmistä ja eläintä sinä autat, Herra." (Ps. 36:7)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

2. Kor. 12:9 (Kirkastussunnuntai, vanha teksti)

 Karl Barth, 1900-luvun kenties merkittävin teologi, tunnettiin moniosaisesta teossarjastaan Kirchliche Dogmatik, jonka valmistumista jopa i...