"En tee sitä, mitä tahdon, vaan sitä, mitä vihaan...tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen." Sivuutan eksegeettisen keskustelun siitä, tarkoittaako Paavali tässä ihmisiä ennen Kristuksen tulemista vai kristityn ihmisen sisäistä kamppailua. Keskityn siihen, että tämän tekstin voi nähdä joko masentavana tai vapauttavana.
Jos ihminen pyrkii hyvään ja haluaa ajatella, että muutos parempaan on mahdollinen, Paavalin sanat vaikuttavat latistavilta. Tottakai kaikki inhimillinen on epätäydellistä, ja parhaimpiinkin pyrkimyksiimme tahtoo sekoittua sokeutta ja itsekkyyttä. Eikö silti ole kohtuutonta väittää, että "minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ei ole mitään hyvää"? Jos meidät kristityt on opetettu ajattelemaan näin itsestämme, onko mikään ihme, että Kristuksen seuraamisemme on niin surkeaa: kilvoittelumme epäonnistuminen on jo ennalta määrättyä! Olen törmännyt ihmisiin, jotka todella menevät näiden sanojen taakse puolustellessaan jatkuvia laiminlyöntejään. Eikö ihminen saisi - tai eikö hänen pitäisi - uskoa itsestään edes kohtuullisesti jotain hyvää? Tähän voinee vastata, että tämä ei ole onneksi ainut Raamatun teksti. Paavalilta voi lukea vaikkapa filippiläiskirjeen sanat: Ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen." (Fil. 4:8)
Mutta ajattelepa niin, että olet toistuvasti joutunut kasvokkain oman sydämesi pimeyden kanssa. Olet todella yrittänyt elää kristityn elämää, rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Uskovaisuutesi on murentunut palasiksi ja itsekunnioituksesi romahtanut. Mietit oikeasti, onko sinussa mitään hyvää. Eivätkö silloin seuraavat sanat kuulosta vapauttavilta: "Niin minun sisimpäni noudattaa Jumalan lakia, mutta turmeltunut luontoni synnin lakia"? Jumalan laki, Jumalan sana - siis Jumala itse - on minun sisimmässäni kaikesta huolimatta! Paavali jopa sanoo, että "sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain". Usko ja rakkaus Jumalaan on minussa syvemmällä kuin synti, niin lujassa otteessa kuin se minua pitääkin. Minua voidaan sanoa jopa synnin vangiksi, mutta se mitä minä todella olen - se kuuluu yksin Jumalalle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti