Tällä kertaa käsitellään musiikkiteosta. Vuonna 1995 kantaesitettiin Aulis Sallisen "Elämän ja kuoleman lauluja" (op.69) Lassi Nummen teksteihin. Teosta kutsuttiin alusta asti "oopperasäveltäjän requiemiksi". Pyhäinpäivä on requiemien sesonkia. Sallisen teos on mielestäni kelpoinen esitettäväksi kirkoissa siinä missä Mozartin, Cherubinin, Faurén tai muiden klassikot.
Nummen runojen näkökulma kuolemaan on valoisa, mikä tarkoittaa cd-levyn kansitekstin mukaan "humaania" suhdetta kuolemaan (ikään kuin kristillinen käsitys kuolemasta ei olisi valoisa!) Kristinusko on kuitenkin teoksen pohjavireenä, eikä edes kovin hyvin piilotettuna.
Teoksen avaus Kuin tulvavesi elämäni päivät antaa jo ymmärtää, missä tyylilajissa kuoleman tematiikkaa lähestytään: "Kuin tulvavesi joka virtasi pois / elämäni päivät. / Vain pieni lampare jäljellä, / mutta yhä se kuvastaa taivaan."
Perinteisiin requiemin osiin viittaavat dramaattiset Dies Irae ja Tuba mirum. Ne puhuvat ihmisen itsensä aiheuttamasta apokalypsista: ekokatastrofin ja ydinsodan uhasta.
Toinen osa Me vaellamme täällä kehottaa rukoukseen: "Moni meistä kaipaa läheistään, moni lähintään , / moni kohottaa huultensa pyynnön / ja sydämensä rukouksen: / 'Anna heille rauha, / anna hänelle rauha.'" Rukous siis syntyy rakkaudesta, halusta toivoa toiselle hyvää. Eikä kuolema sitä muuksi muuta, uskoimmepa kuoleman jälkeiseen elämään tai emme.
Jos minun pitäisi valita tästä epäkirkollisesta sielunmessusta "kristillisin" kappale, valitsisin osan Kun vielä olet tällä rannalla, jossa runoilija aluksi ikään kuin leikittelee kysymyksellä, olemmeko matkalla "kohti lopullista pimeyttä? Vai uusia maailmoita? Vai loputonta valoa?" Tapa, jolla Sallisen sävelkieli värittää näitä sanoja, antaa ymmärtää, että säveltäjä ainakin haluaisi uskoa viimeksi mainittuun vaihtoehtoon.
Lähäisen ihmisen kuoltua ihmismieli pohtii näitä vaihtoehtoja: onko kaikki loppu, vai tapaammeko kenties joskus? Seuraavat sanat ottavat ihmisen epävarmuuden ja epätoivon todesta, mutta löytävät silti valon pilkahduksen:
"Olkoon mielesi täynnä rakkautta / jos tiedät missä he ovat / - ja vaikket tietäisi / jos uskot / - ja vaikkei sinulla olisi uskon hiventä / jos yhä toivot / - ja vaikka olisit kadottanut myös toivon / jos yhä rakastat / sillä suurin kaikista on rakkaus."
Säveltäjä myös musiikillisesti alleviivaa viimeksi mainittuja sanoja (teoksen ainoaa raamattusitaattia). Runon viimeinen säkeistö "olkoon liekkimme lämmin ja kirkas" on toteutettu kantilloiden, mikä alleviivaa tekstin uskonnollista luonnetta, vaikka Jumalaa ei nimeltä mainitakaan.
Minä, syntymätön käsittelee aborttia surun ja rakkauden näkökulmasta, moralisoimatta tai paapomatta, tavalla jota taiteessa harvoin kohtaa: "He, jotka eivät voineet / tai eivät tahtoneet / tai eivät uskaltaneet / ojentua maailman käsivarsina / ottamaan minua vastaan / anna heille oikea suru / ja oikea ilo. / Anna heidän vaeltaa maailman lävitse / minun puolestani, / anne heille minun iloni ja murheeni / ja rauha, jossa me kerran voimme kohdata."
Voin ajatella sinun lähteneen puolestaan kuvaa koviin kipuihin kuolleen ihmisen lähtöä, ehkä sellaisen ihmisen lähtöä, joka ei enää jaksanut elää. Hänellekin keväinen koivikko julistaa ylösnousemuksen toivoa. Käsiteltyään monipuolisesti tätä kuoleman kuvastoa teos päättyy huipennukseen, joka on vavahduttava ja toivoa luova:
"Elää täyttä elämää / kuoleman holvien varjosssa / tietoisena sen lyhyydestä / ikuisten tähtien alla.
Antautua elämälle syvintään myöten / laskeutua pelkäämättä sen syvyyksiin / kun tähdet tulevat yhä lähemmäs, / kun aavistuksesta kasvaa tieto."
Musiikki on häpeämättömän kaunista, romanttisen täyteläistä, tarvittaessa dissonoivaa ja aina tekstilähtöistä. Aulis Sallinen kirjoitti itse tästä teoksesta seuraavaa: "Teos päättyy cis-duurisointuun. Nummen kirjoittama teksti on kaunis ja lohduttava vakavan asian, kuoleman edessä...Totta, ei tämä solistille, suurelle kuorolle ja orkesterille tehty sävellys millään tavalla loksahda aikamme musiikillisten virtausten kuvioihin. Sen rituaalisiin rukouksiin viittaavat ja hymnimäiset jaksot ja nimenomaan sen tonaalisuus tulevat häiritsemään monia...No onhan teos röyhkeästi sitä, mitä haluaa ja viis välittää muodeista ja ismeistä. Jotkut, nimenomaan nuoret ihmiset, puhuivat jopa uskonnollisesta elämyksestä. Hyvä niin, sillä tekstit ovat sävyltään uskonnollisia olematta silti kirkollisia."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti